Palstalla oli tänään aloitus Kuortaneen kirkkoherrasta Timo Kaukomaasta ja viitattiin Kotimaa.fi -sivuston artikkeliin
"Kuortaneen kirkkoherraksi valittu Timo Kaukomaa jätti tutkijan uran näyn jälkeen: ”Tiesin, että Jumala on olemassa”.
Jostain syystä aloitus on poustettu, joten teen oman aloituksen.
Artikkelissa sanotaan, että Kaukomaan tajuntaan tuli näky. Hän näki itsensä seisomassa ruumisarkun edessä ja kaatamassa hiekkaa arkun päälle. Yllään hänellä oli papin vaatteet.
– Se kesti 20–30 sekuntia. Kun havahduin, tiesin, että Jumala on olemassa ja että Hän kutsuu minua papiksi. Tiesin heti, että tämä on kristinuskon Jumala.
Itsekin muistan kolme tapausta lapsuudestani. Yksi liittyi kauneuteen, toinen Raamattuun ja kolmas tietoisuuteen. Itse olen yhdistänyt kauneuden platonismin hyvyyteen, totuuteen ja kauneuteen. Platonille Jumala oli korkein hyvä. Kokemus Raamatusta viittaa suoraan kristinuskoon, jossa korkein hyvä tuntuisi olevan hyvää, totta ja kaunista yhdessä. Kauneutta ei voi olla ilnan tietoisuutta.
Ilmeisesti Kuortaneen kirkkoherran kokemus liittyy tietoisuuteen (Tiesin, että Jumala on olemassa). Miten tietoisuus edes ylipäätään on mahdollista? Tuleeko se aina Jumalasta?
Tiesin, että Jumala on olemassa
49
410
Vastaukset
- Anonyymi
Jutun juoni tuossa hiekan kopautuksessa ruumisarkkuun, on vainajan sieluton siunaaminen vain maaksi maatumaan, ja fyysiseen ylösnousemukseen niihin maailman palon liekkeihin.
Hän sanoo olleensa varma, että hänelle ilmestyi nimenomaan kristinuskon Jumalan - hämmästyneenä kohottelin kulmakarvojani, kun luin hänen tarinaansa linkistä.
Erikoista, että poistettiin, mutta erikoinen tarina - kun tietää Raamatun - oli kyllä teologiltakin.- Anonyymi
Onko teille edelleen epäselvä, että mikä on kristinuskon Jumala? Siinä auttaa vaikka Mäkipellon kirja Jumalan iästä.
- Anonyymi
Kun Raamatussa on kaksi Jumalaa, ei todellakaan riitä se, ETTÄ VÄITTÄÄ TIETÄVÄNSÄ, ETTÄ JUMALA ON OLEMASSA.
- Anonyymi
On täysin ymmärrettävää, kun rivimaallikko heittäytyy höyrypäiseksi, mutta, kun sen tekee teologi, nähdessään näyn/unen itsestään koputtelemassa ruumiarkkua, kun lähettää vainajan helvettiin, saa lukiessa liki hengenahdistuksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Seuraava kohta - kertoo hänellä olevan "kutsumus seurata Jeesusta", eikä puhu Kristuksesta sanaakaan - Jeesushan on kristinuskossa vain kuoliaakdi kidutettu uhri ja kirottu kiroukseksi. Teologiatarinan päähenkilö on Kristus. Tarina ontuu pahasti joka kulmalta.

Ei Jeesuksen seuraaminen ole Raamatun mukaan tarina, päätyä kuoliaaksi kirottuna ja kidutettuna jumalanpilkkasyytteellä juutalaisella syntiopilla kristityksi papiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Jeesuksen seuraaminen ole Raamatun mukaan tarina, päätyä kuoliaaksi kirottuna ja kidutettuna jumalanpilkkasyytteellä juutalaisella syntiopilla kristityksi papiksi.
Mitä ihmettä hän oikein meinaa jutullaan?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmettä hän oikein meinaa jutullaan?!
Mutta - ehkä kaikki ei olekaan sitä, miltä se näyttää, vaan hänelle onkin plakkarissaan jotakin täysin uutta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta - ehkä kaikki ei olekaan sitä, miltä se näyttää, vaan hänelle onkin plakkarissaan jotakin täysin uutta!
Ja jos asia on näin, olen kyllä hengessä mukana.
- Anonyymi
"Artikkelissa sanotaan, että Kaukomaan tajuntaan tuli näky. Hän näki itsensä seisomassa ruumisarkun edessä ja kaatamassa hiekkaa arkun päälle. Yllään hänellä oli papin vaatteet.
– Se kesti 20–30 sekuntia. Kun havahduin, tiesin, että Jumala on olemassa ja että Hän kutsuu minua papiksi. Tiesin heti, että tämä on kristinuskon Jumala.
"
Mistä lähtien se että näkee näyn on sama asia kuin tosi asia. Eli siis kun alkaa kuvittelemaan jotain niin se on totta? Sitähän "näyt" ovat , ihmismielen kuvitelmaa.- Anonyymi
Oleellista tarinassa onkin se, että oivaltaa tuona hetkenä, että se ihmisen kirkon sinaamisella helvettiin kuolleen lähettävä Jumala onkin nimenomaan kristinuskon Jumala.
Kristinuskoon kuuluu oleellisesti Totuuden Henki.
Virsi 484 Totuuden Henki, Zachris Topelius. Virsikirja.fi.
" 1.
Totuuden Henki, johda sinä meitä
etsiessämme valkeuden teitä.
Työtämme ohjaa, meitä älä heitä,
tietomme siunaa."
Totuus liittynee olemassaoloon.
Pitää kuitenkin olla varovainen. Kaukomaa kertoo omaavansa muun muassa henkien erottamisen armolahjan, josta on paljon hyötyä.- Anonyymi
No, kristinuskoon ei todellakaan kuulu totuuden Henki, jos uskovat luulevat pääsevänsä taivaaseen, palvomalla Jeesuksen kiroamista kiroukseksi itsensä puolesta uhrina (Gal.3:13), eikä koko uskonnossa edes ole mitään taivasta, vaan tämä on Matt.7 se Jeesuksen sanoma tie, joka vie kadotukseen.

Mutta Jeesukseen itseensä liittyy totuuden Henki - hänhän eläessää taisteli totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta uskontoa vastaan, sekä opetti etiikkaa ja moraalia, kun joutui juutalaisten uhriksi ja sitä kautta juutalaisuskonnolla kristittyjen uhriksi.

Jeesuksen seuraaminen on juuri taistelua totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta vääryyttä vastaan, jotta syntyisi kaikille yhtälailla oikeudenmukainen maailma.
Nyt maailma on jo pitkään mennyt sotineen ja politiikalla suuntaan, missä ei ole enää mitään tietoa oikeudenmukaisuudesta - ei edes ymmärrystä - ei ihmistä yksilönä, vaan ainoastaan uusiutuvana luonnonvarana liike-elämän hyötyyn.
Ja tämä maailma perustuu kristinuskoon ja sillä arvomaailmalla se on luotu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen seuraaminen on juuri taistelua totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta vääryyttä vastaan, jotta syntyisi kaikille yhtälailla oikeudenmukainen maailma.
Nyt maailma on jo pitkään mennyt sotineen ja politiikalla suuntaan, missä ei ole enää mitään tietoa oikeudenmukaisuudesta - ei edes ymmärrystä - ei ihmistä yksilönä, vaan ainoastaan uusiutuvana luonnonvarana liike-elämän hyötyyn.
Ja tämä maailma perustuu kristinuskoon ja sillä arvomaailmalla se on luotu.Käyttäen kaiken lisäksi - törkeästi - Jeesuksen nimeä hyväksi, joka taisteli juuri tällaista maailmaa vastaan, kun joutui itse uhriksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyttäen kaiken lisäksi - törkeästi - Jeesuksen nimeä hyväksi, joka taisteli juuri tällaista maailmaa vastaan, kun joutui itse uhriksi.
Ja kuka on törkeästi väärentänyt Raamattuun Jeesuksen sanat "Isä anna heille anteeksi, he eivät tiedä, mitä he tekevät", koska Jeesus olisi vielä viimmeisillä voimillaankin huutanut "Taistelkaa vastaan, älkää antako periksi!"?
Ja kuka on väärentänyt, että Jeesus olisi käskenyt väärintekijöille vielä kääntämään toisenkin posken, kun riehui juutalaisten temppelissä pääsiäisenä, kun yritti pelastaa uhrattavaksi määrättyjä lapsia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, kristinuskoon ei todellakaan kuulu totuuden Henki, jos uskovat luulevat pääsevänsä taivaaseen, palvomalla Jeesuksen kiroamista kiroukseksi itsensä puolesta uhrina (Gal.3:13), eikä koko uskonnossa edes ole mitään taivasta, vaan tämä on Matt.7 se Jeesuksen sanoma tie, joka vie kadotukseen.
Ymmärrätköhän itsekään, miten sekavia nämä juttusi ovat ?
Olet jokenut nähdäkseni ennenkin näitä ja kohta puheesi kääntyvät baaliin/ tulivuoreen, oletko muistanut ottaa lääkkeet ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrätköhän itsekään, miten sekavia nämä juttusi ovat ?
Olet jokenut nähdäkseni ennenkin näitä ja kohta puheesi kääntyvät baaliin/ tulivuoreen, oletko muistanut ottaa lääkkeet ?Olet hokenut, piti olla.
- Anonyymi
"Kun havahduin, tiesin, että Jumala on olemassa ja että Hän kutsuu minua papiksi. Tiesin heti, että tämä on kristinuskon Jumala."
Itsellä tieni uskovana on mutkikkaampi. Tulin uskoon jo aikoja sitten ja tunsin että Pyhä henki on olemassa. Tätä tunnetta kesti viikkoja ja sitten se alkoi haaleta. Mutta olin uskossa Jeesukseen eli Jeesus kantoi minua vuosikymmeniä ja olin paljon seurakunnassa mistä sain elämälleni tarkoituksen ja tehtäviäkin.
Sitten kun tietotekniikan ammattilaisena aloin tutkimaan geenikoodausta niin alkoi toinen vaihe. Kun tajusin että koodia ei voi syntyä sattumalta samaan aikaan ja samaan paikkaan ilman mitään tarkoitusta, niin oikein pelästyin - Jumalanhan täytyy olla olemassa ja Luojana kaikelle tälle. Uskoni päätyi siis ikäänkuin toiseen potenssiin - Jumalahan on kaiken tämän Luoja aikuisten oikeasti. Ja tässä olotilassa nyt kipuilen - uskoni Jeesukseen on vakaa mutta tuo Jumalan todellinen todellisuus askarruttaa yhä ja sen takia tutkin nykyään paljon geenitekniikkaa, aminohappojuttuja ja muutakin biologiaa ja eläinten ihmeellisyyksiä yhä vakuuttuneempana kuinka Jumala totta vieköön on tämän kaiken suunnitellut ja luonut. Jumala antakoon viisautta tässä tutkinnassa ja oikeita tietolähteitä eri kielillä.- Anonyymi
Niin mutta se KRISTINUSKON JUMALA. Mikä se on? Jos olet tutkinut ja perehtynyt oikeasti, kuten väität, sinun pitäisi tietää tämäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mutta se KRISTINUSKON JUMALA. Mikä se on? Jos olet tutkinut ja perehtynyt oikeasti, kuten väität, sinun pitäisi tietää tämäkin.
Tässä on nyt kyse juuri siitä 'henkien erottamisesta'.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä on nyt kyse juuri siitä 'henkien erottamisesta'.
Et voi todellakaan laittaa 'samaan pakettiin' kristinuskon Jumalaa ja Luojajumalaa, kertomasi perusteella, että aivan järkytyit todetessasi, että - todella maailma on Jumalan luoma! - kun uskovana kristittynä kristinusko Jeesukseen, Jeesuksen nimeen, perustuu tosi Jumalan kiroamiseen uhrina, ettei ihmisen itse tarvitse vastata omista pahoista teoistaan. Sinunhan pitäisi silloin järkyttyä kristinuskosta?

Kristinuskon Jumala on se Vanhassa testamentissa paljon esiintyvä Jahve, Jeesuksen Isä jonka oikealla puolella Jeesus nyt istuu ja tarkkaa paholaisen hallitseman maailman pahuutta.
- Anonyymi
Jeesuksen puhuma Jumala, taivasten valtakunnan isä, on Luojajumala, eikä Jahve Saatana! Kenelle sinä kuvittelet Jeesuksen sitten kristinuskolla uhrattavan perisyntivalheella ristiin kuoliaaksi kidutettuna ja kirottuna uhrina (Gal.3:13)?!

Lisäystä - mitä te nyt oikein kuvittelette nimen JUMALA tai LUOJAJUMALA edes edustavan?
Mikä se Jumala teidän mielestänne on, jos sellaiseksi kelpaa jopa Jeesuksen isänä hänen jo Raamatussa sanoma SAATANA?!
Ja te teette tarinan Jeesuksesta Saatanan poikana?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäystä - mitä te nyt oikein kuvittelette nimen JUMALA tai LUOJAJUMALA edes edustavan?
Mikä se Jumala teidän mielestänne on, jos sellaiseksi kelpaa jopa Jeesuksen isänä hänen jo Raamatussa sanoma SAATANA?!
Ja te teette tarinan Jeesuksesta Saatanan poikana?!Kyllä tässä todella tarvitaan nyt myös sitä henkien erottelukykyä, kun pelkkä äly ei ihmisillä Raamatun tarinaan riitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen puhuma Jumala, taivasten valtakunnan isä, on Luojajumala, eikä Jahve Saatana! Kenelle sinä kuvittelet Jeesuksen sitten kristinuskolla uhrattavan perisyntivalheella ristiin kuoliaaksi kidutettuna ja kirottuna uhrina (Gal.3:13)?!
Mikä motiivi oli poistaa tämän edeltä viesti, joka sisälsi kaikki totuudet niin Raamatusta kuin tieteestä siihen, että mikä on tämä 'Jahve' perusta uskonnossa?! Onpa nyt outoa. Jos modena on tämän tason uskovainen, niin on todella turhauttavaa kirjoittaa totuuksia.

Löytyy wikipedia Jahve, Jahve on Baal-jumala, todistuu piirtokirjoituslöydöksin 'Jahve ja hänen Aseransa', kyseessä on juutalaisten Jumala, jolle uhrattiin lapsia, ja Jeesuksen jo Raamatussa Joh.8 sanoma Saatana ja kaiken valheen isä
Ja vasta tästä Jeesuksen sanomasta SAATANASTA tulee seuraava viestini.
Se ei ole mikään minun ilmaan heittämä nimittely, kuten poistamalla viesti edeltä, se näyttää nyt siltä.
Jumala jakaa näitä näkyjä ja kokemuksia mielestäni hieman epäreilusti. Moni olisi varmasti kaivannut varmuutta Jumalan olemassaolosta, mutta ei saanut sitä.
Toisaalta varmuus voi olla uskon kannalta huono juttu. Muistaakseni Unamuno kirjoitti tästä oivaltavasti.
- Anonyymi
Kuka ja mikä Jumala?
- Raamatun tarinassa edelleenkin niitä on kaksikin; on se uhrattu Jumala ja on se uhrilahjan saaja Jumsla.
Löytyy luterilaisuuden tärkeimmästä tunnustuksesta, Augsburgin tunnustus.
Mikä on ongelmana, että ette edelleenkään ymmärrä tätä.
Pelkkä nimi 'Jumala' ei riitä kommenttiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka ja mikä Jumala?
- Raamatun tarinassa edelleenkin niitä on kaksikin; on se uhrattu Jumala ja on se uhrilahjan saaja Jumsla.
Löytyy luterilaisuuden tärkeimmästä tunnustuksesta, Augsburgin tunnustus.
Mikä on ongelmana, että ette edelleenkään ymmärrä tätä.
Pelkkä nimi 'Jumala' ei riitä kommenttiin.Herrens_tiggare, ketä Jumalaa tarkoitat?
"– Jumala pystyy antamaan tietoa, joka ylittää järkiperäisen tiedon ja puhumaan suoraan sydämelle, Kaukomaa sanoo"
Tämä on helppo selittää perinteisellä tavalla, että Jumala on lähinnä ihmisen henkeä:
keho-sielu-henki----Jumalan Henki
Mutta kun puhutaan kehosta, sielusta ja hengestä, niin mihin sijoitamme tiedon tai tietousuuden? Tietoisuus itsessään näyttäisi olevan ihme.
Kauneus (edellyttää tietoisuutta) voisi olla Järkeä, matemaattista logiikkaa, konstia (taidetta), musiikkia ... .
Paavalin mukaan tietomme on vajavaista. Pitäisi kysyä miten on mahdollusta, että ylipäätään tiedämme mitään. Onko ihmisen identiteetti ennemminkin tietoisuutensa kuin henki-sielu-keho? Olenko siis tietoisuuteni?- Anonyymi
inti kirjoitti:
"– Jumala pystyy antamaan tietoa, joka ylittää järkiperäisen tiedon ja puhumaan suoraan sydämelle, Kaukomaa sanoo"
Tämä on helppo selittää perinteisellä tavalla, että Jumala on lähinnä ihmisen henkeä:
keho-sielu-henki----Jumalan Henki
Mutta kun puhutaan kehosta, sielusta ja hengestä, niin mihin sijoitamme tiedon tai tietousuuden? Tietoisuus itsessään näyttäisi olevan ihme.
Kauneus (edellyttää tietoisuutta) voisi olla Järkeä, matemaattista logiikkaa, konstia (taidetta), musiikkia ... .
Paavalin mukaan tietomme on vajavaista. Pitäisi kysyä miten on mahdollusta, että ylipäätään tiedämme mitään. Onko ihmisen identiteetti ennemminkin tietoisuutensa kuin henki-sielu-keho? Olenko siis tietoisuuteni?Onko sinulta mennyt ohi, että Jeesus sanoo juutalaisuuden, kuten Paavali oli, Jumalaa Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sinulta mennyt ohi, että Jeesus sanoo juutalaisuuden, kuten Paavali oli, Jumalaa Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi?
Vai onko mielestäsi tärkeää etsiä juuri Saatanan tietoisuutta päästä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai onko mielestäsi tärkeää etsiä juuri Saatanan tietoisuutta päästä?
Minä etsisin kyllä Jeesuksen opettamaan Luojajumalaan liittyen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä etsisin kyllä Jeesuksen opettamaan Luojajumalaan liittyen.
Mutta kristinusko kyllä.perustuu juutalaisuuteen, joten Saatanan tietoisuuden etsiminen tietysti on uskovaiselle kaiken A ja O.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kristinusko kyllä.perustuu juutalaisuuteen, joten Saatanan tietoisuuden etsiminen tietysti on uskovaiselle kaiken A ja O.
Useat sen löytävätkin, ja kertovat uudestisyntymällä saavansa demonit kimppuunsa.
- Anonyymi
Totuuden Henki on eri asia kuin Jumalan Kolmas Persoona Pyhä Henki.
Totuuden Henki tuli Jeesuksen (Totuuden) suusta maan päällä vain hänen kanssaan kulkeneille oikeille apostoleille heidän elinikäkseen.
Joh. 20:22
Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki: Teismin mukaan todellisuuden perimmäinen perusta on tietoinen mieli. Se on paras selitys sellaisen kosmoksen olemassaololle, jossa tietoisuus on fundamentaalista.
- Anonyymi
Mikä teismin alahaara sanoo näin? Kristinuskon teismi vai jonkun muun?
Anonyymi kirjoitti:
Mikä teismin alahaara sanoo näin? Kristinuskon teismi vai jonkun muun?
Tekoälyn mukaan:
"Jumala tietoisena Luojana: Valtavirran kristilliset perinteet, mukaan lukien katoliset, protestanttiset ja ortodoksiset kirkot, näkevät Jumalan yleensä tietoisena, tietävänä ja voimakkaana olentona. Tämä uskomus juontaa juurensa Raamatun käsitykseen kaikkitietävästä Jumalasta, joka on läpikotaisin tietoinen ihmisten ajatuksista ja teoista.
"
Miksi totuus on tärkeää. Ilta Sanomissa oli tänään artikkeli huumeiden käyttäjästä.
Aluksi se oli hyvää.
"– Kaikki värit kirkastuivat ympäriltäni. Olin yhtä aikaa tosi kiihtynyt sekä rento ja flegmaattinen. Tuntui, että yhdyn koko maailman kanssa enkä osannut pelätä mitään.
Jemina muistaa kokeneensa seksuaalista mielihyvää, joka tuntui ”parhaalta orgasmilta kerrottuna sadalla”."
Myöhemmin.
"Pian hän kuuli puhetta. Ääni ei ollut tuttu.
Jemina ryhtyi keskusteluun päänsä sisällä. Kuka puhuu? Ääni ilmoitti olevansa jumala. Jemina oli epäileväinen. Hän ei usko jumalaan. Sitten ääni kertoi olevansa hallituksen puheenjohtaja – Jemina ei osaa sanoa, minkä hallituksen – ja myöhemmin demoni."
"Ääni jatkoi jauhamistaan. Se kertoi nanoteknologiaan liittyvistä salaliittoteorioista ja antoi myös ymmärtää, että Venäjä tulee valtaamaan Suomen."
Eli ei kannata huumeiden avulla tavoitella hyvää. Pitää olla hyvää, totta ja kaunista.- Anonyymi
No psykoosihan ei tule kuin psykoosiherkille ihmisille mutta oikeassa olet tuossa että huumeita ei kannata vetää. Jos haluaa itsensä välillä jollakin turruttaa niin vanha kunnon alko on kuitenkin turvallisempi vaihtoehto vaikka ei sekään tietenkään suositeltava mutta huomattavasti turvallisempi. Toki alkonkin käyttäjillä psykoosia esiintyy mutta huomattavasti vähemmän ja yleensä tuon kehittyminen vaati jo suurkulutusta.
Kirkko ja kaupunki -sivustolla
"Psykedeelit voivat aiheuttaa mullistavia hengellisiä kokemuksia – Tommi Vehmas koki LSD-tripillä Jumalan läsnäolon ja haaveilee nyt papin ammatista"
"Kohta Vehmas näki ihmeellisen valon, mutta ennen kaikkea hän koki itse tulleensa nähdyksi.
- Aivan kaikki, mitä olin, olin ollut ja voisin vielä olla, oli paljaana sen valon edessä. Se oli helvetin pelottavaa, mutta tunsin myös suurta hämmästystä ja kunnioitusta. Ajattelin, miten kaikki on riippuvaista siitä jostain, joka on jollain tavalla persoonallinen. Minäkin riipun armon rihmastossa. Ymmärsin myös, että en voi mennä sitä valoa enää lähemmäs, Vehmas kertoo."
Tajusi ilmeisesti lopettaa ajoissa yhteen kertaan.inti kirjoitti:
Kirkko ja kaupunki -sivustolla
"Psykedeelit voivat aiheuttaa mullistavia hengellisiä kokemuksia – Tommi Vehmas koki LSD-tripillä Jumalan läsnäolon ja haaveilee nyt papin ammatista"
"Kohta Vehmas näki ihmeellisen valon, mutta ennen kaikkea hän koki itse tulleensa nähdyksi.
- Aivan kaikki, mitä olin, olin ollut ja voisin vielä olla, oli paljaana sen valon edessä. Se oli helvetin pelottavaa, mutta tunsin myös suurta hämmästystä ja kunnioitusta. Ajattelin, miten kaikki on riippuvaista siitä jostain, joka on jollain tavalla persoonallinen. Minäkin riipun armon rihmastossa. Ymmärsin myös, että en voi mennä sitä valoa enää lähemmäs, Vehmas kertoo."
Tajusi ilmeisesti lopettaa ajoissa yhteen kertaan.Vehmas kysyi:
"Mutta ihan oikeasti. Millä perusteella kyseessä ei ole vain kemialliseen myrskyyn joutuneiden aivojen tuottama harha?"
Kysymys kuuluukin mihin tuo aivojen kemiallinen myrsky vaikuttaa? Aivothan ovat varsin köyhät pelkkine aivosoluineen ja niiden kytkentöineen verrattuna siihen kaikkeen rikkauteen mitä ihminen voi kokea.- Anonyymi
inti kirjoitti:
Vehmas kysyi:
"Mutta ihan oikeasti. Millä perusteella kyseessä ei ole vain kemialliseen myrskyyn joutuneiden aivojen tuottama harha?"
Kysymys kuuluukin mihin tuo aivojen kemiallinen myrsky vaikuttaa? Aivothan ovat varsin köyhät pelkkine aivosoluineen ja niiden kytkentöineen verrattuna siihen kaikkeen rikkauteen mitä ihminen voi kokea."Aivothan ovat varsin köyhät pelkkine aivosoluineen ja niiden kytkentöineen verrattuna siihen kaikkeen rikkauteen mitä ihminen voi kokea."
Nämä köyhät kytkennät juuri aikaansaavat sen että voi jotain kokea. Anonyymi kirjoitti:
"Aivothan ovat varsin köyhät pelkkine aivosoluineen ja niiden kytkentöineen verrattuna siihen kaikkeen rikkauteen mitä ihminen voi kokea."
Nämä köyhät kytkennät juuri aikaansaavat sen että voi jotain kokea.Tuossa Ilta Sanomien artikkelissa luki, että kaikki värit kirkastuivat ympäriltäni.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!9311932Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1069040Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1194983- 1014198
Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka384157Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti73933Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei733852Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113709Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden403593Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle293551