Hallitus odottaa talouden nousua hamaan tulevaisuuteen.

Anonyymi-ap

Ruohonjuuritason toimet ovat jääneet tekemättä.
Yritysten kykyyn työllistää haastavassa maailmantilanteessa ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota.
Pienien yritysten investointien rahoituksen pullonkaulat on jäänyt huomioimatta jo kauan, myös edellisiltä hallituksilta.
Valtio meillä pyörii muutamien suurien vientiyritysten asialla,unohtaen pienten yritysten kasvun mahdollisuuksien voiman.
Miksi meillä on vähän vientiyrityksiä?
Aivan yksinkertainen yhtälö.
Meillä ei ole riittävästi kiinnitetty osaavan tehokkaan ja järkevän rahoituksen järjestämistä kasvuun pyrkiville pienille yrityksille!
Nämä on jätetty jo kauan ajelehtimaan omin voimin kuin lastu laineille!
Jos tähän ei kiinnitetä riittävää huomiota,jää työllisyyden paraneminen ja valtion talouden toipuminen pelkäksi haaveeksi!

10

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomessa toimii kolme laitosta kiitettävän nopeasti kun yritys vähänkin notkahtaa.
      -Verottaja
      -Pankki
      -Ulosottolaitos

      Meillä Suomessa kyllä yritysten alasajo toimii tehokkaalla tavalla,mutta yritysten toimintaedellytysten arviontiin ei ole asiantuntia tahoja,joidenka puoleen yrittäjä voisi vaikeuksien alkaessa heti kääntyä.
      Varsinkin pienet yrittäjät jää monesti vaikeuksia kohdatessaan täysin yksin.

      • Anonyymi

        SEHÄN ON NURKAN TAKANA, PETTERI VAKUUTTAA.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SEHÄN ON NURKAN TAKANA, PETTERI VAKUUTTAA.

        Teollisuuden tilauskirjat ovat täynnä, hokee Orpo, mutta ei kerro milloin tuo alkaa näkyä teollisuuden tuotantotiloissa.


    • Anonyymi

      Hallituksen pitäisi mitätöidä edellisen hallitusten päätöksiä. Ne kun ovat tuhonneet yhteiskuntaamme aivan sairaasti. Samoin lopettaa julkishallinnollisia laitoksia ja yhdistyksiä. Jos se ei onnistu niin meidän käy huonosti.

    • Olemme pääomaköyhä kansakunta, verot ovat syöneet niiden, joilla olisi mahdollista koota pääomaa, rahat liian jyrkän progression myötä. Onneksi hieman on nyt korjattu asiaa mutta sen pääoman kertyminen vie vuosia.

    • Anonyymi

      Nalle on oikeassa.Sosialidemokratia on näivettänyt tämä maan.Repii irti kaiken pääoman jättäen poltetun maan taakseen.
      Suomesta on tullut pystyyn kuollut kuivan kesän orava.

    • Anonyymi

      Hallitus panee kaikki rahat sotateollisuuteen.

    • Anonyymi

      Ihmeellistä, ettei kulutus ja ostohalukkuus kasva, vaikka hallitus kuinka leikkasi!

      • Eihän hallitus ole juurikaan puuttunut ansaittuun rahaan, avustuksilla ei talous parane. Jotta paranee pitää tuottaa jotain sen rahan eteen! Jos rahan saa ilman työ nimistä vastinetta niin se ei paranna mitään.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      72
      10248
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7028
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      6993
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      101
      6255
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      101
      6052
    6. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5354
    7. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      82
      5098
    8. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      39
      4879
    9. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      83
      4777
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      53
      4590
    Aihe