Kuka päästi Salosen ääneen?
Ei osunut, ei pomppinut.
Näillä lausunnoillaan Salonen teki itsestään naurunalaisen. Tavara oli jo tuulettimessa, mutta sitten hätiin riensi Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Riikka Pakarinen. Harmikseen Salosen esimies ennätti sammuttaa tuulettimen vasta, kun tavara oli jo ehtinyt levitä.
Ylelle antamassaan haastattelussa Pakarinen kertoi, ettei jaa Salosen näkemystä siitä, että Suomi ei epäonnistunut MM-Tokiossa.
Hyvää tässä on se, että SUL-talollakin sentään joku näkee tosiasiat. Harmi vaan, että viestinnällisesti lamppu syttyi liian myöhään.
On käsittämätöntä, että huippu-urheilujohtaja päästettiin suoltamaan täyttä soopaa valtakunnan päälehdessä. Tai sitten Salonen vain antoi lausuntonsa kenenkään muun tietämättä.
Olisikin ollut mielenkiintoista olla kärpäsenä Pakarisen huoneen katossa, kun hän luki Salosen haastattelun.
Vuoden must-peli.
Mainos
Vuoden must-peli.
Forge of Empires
call to action icon
more
– Emme voi olla tyytyväisiä tulokseen, jos katsomme tavoitteita ja sitä potentiaalia, joka meillä tällä hetkellä yleisurheilussa on. Jos kokonaisuutta katsoo, niin kisat jäivät enemmän negatiivisen puolelle, Pakarinen sanoi Ylelle.
Tosin Urheiluliitolla ei ole pitkään aikaan ollut virallisia mitalitavoitteita arvokisoihin, mutta Pakarisen lausunnosta päätellen julkilausumattomia tavoitteita liiton sisällä on asetettu.
Kymmenen viime vuoden aikana Suomi on saavuttanut MM-kilpailuista ja olympialaisista yhden yleisurheilumitalin. Wilma Murto voitti pronssia seiväshypystä Budapestissä kaksi vuotta sitten.
– Tässä kohtaa ei tämä meille riitä. Meidän pitää pystyä parempaan ja meidän pitää pystyä mitalikantaan myös globaaleissa arvokilpailuissa, Pakarinen linjasi Ylellä.
Kansainvälinen osaaminen hukassa
Miten siihen mitalikantaan päästään, on kokonaan toinen juttu. Suomen urheilussa on tehty huonoja päätöksiä viime vuosina. Yksi näistä on lajivalmentajajärjestelmän lakkauttaminen viime vuonna.
Tähän liittyen kolminkertainen keihäänheiton arvokisamitalisti Mikaela Ingberg kysyi pitkän liudan kysymyksiä Helsingin Sanomissa.
– Ymmärrys kansainvälisestä osaamisesta on hukassa. Kuka siitä kertoo, ellei lajista vastaava henkilö?, Ingberg kysyi.
– Mikä on oikeaa tietoa ja kuka kertoo urheilijoille ja valmentajille, mistä sen löytää? Entä kuka sparraa valmentajia? Kuka kerää heidät yhteen? Jos lajivalmentajaa ei ole, kenellä on vastuu?, hän jatkoi aiheellisesti.
Ingberg osuu naulan kantaan. Nimenomaan ymmärrys kansainvälisestä osaamisesta on Suomessa pahasti hukassa. Suomessa on perinteisesti ajateltu, että kaikki viisaus ja osaaminen asuu Suomen urheiluopistoilla ja niiden henkilökunnan aivoissa.
Eräs merkittävä urheiluvaikuttaja muuten kuvaili taannoin Suomen urheiluopistojärjestelmää ”viimeisten hiekkateiden päihin rakennetuiksi halleiksi, joihin kukaan ei vahingossakaan eksy”.
Sieltä ei ole kovin herkästi lähdetty maailmalle hakemaan oppia.
Isä, lapsi ja hiekkalaatikko ei enää riitä
Nyt Pakarinen peräänkuuluttaa Suomen yleisurheiluun laajempaa muutosta. Pakarinen mainitsee Ylen haastaattelussa kehityskohteiksi esimerkiksi ”paremman urheilijapolun rakentamisen, täysipainoisen harjoittelun mahdollistamisen ja valmennuksen kehittämisen”.
– Meidän pitää saada lisää valmentajia ja meidän pitää saada etenkin valmentajia, jotka saavat siitä palkkansa, Pakarinen sanoi.
Tästä varmaan kaikki Suomen urheilukentillä ovat samaa mieltä. Vanha tuttu isä, lapsi ja hiekkalaatikko -meininki ei enää riitä.
Toki Pakarisenkin puhe sisältää paljon tuttuja fraaseja ja korulauseita, joita moni hänen edeltäjänsäkin on suoltanut. Usein nämä puheet ovat jääneet pelkiksi puheiksi. Teot ovat puuttuneet.
Ylen artikkeli antaa kuitenkin hieman toivoa siitä, että nyt saattaa alkaa myös tapahtua.
– Jos näyttää, että tilanne ei parane, niin totta kai meidän pitää pystyä tekemään radikaalejakin muutoksia, Pakarinen sanoi.
Ei osunut, ei pomppinut.
Näillä lausunnoillaan Salonen teki itsestään naurunalaisen. Tavara oli jo tuulettimessa, mutta sitten hätiin riensi Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Riikka Pakarinen. Harmikseen Salosen esimies ennätti sammuttaa tuulettimen vasta, kun tavara oli jo ehtinyt levitä.
Ylelle antamassaan haastattelussa Pakarinen kertoi, ettei jaa Salosen näkemystä siitä, että Suomi ei epäonnistunut MM-Tokiossa.
Hyvää tässä on se, että SUL-talollakin sentään joku näkee tosiasiat. Harmi vaan, että viestinnällisesti lamppu syttyi liian myöhään.
On käsittämätöntä, että huippu-urheilujohtaja päästettiin suoltamaan täyttä soopaa valtakunnan päälehdessä. Tai sitten Salonen vain antoi lausuntonsa kenenkään muun tietämättä.
Olisikin ollut mielenkiintoista olla kärpäsenä Pakarisen huoneen katossa, kun hän luki Salosen haastattelun.
Vuoden must-peli.
Mainos
Vuoden must-peli.
Forge of Empires
call to action icon
more
– Emme voi olla tyytyväisiä tulokseen, jos katsomme tavoitteita ja sitä potentiaalia, joka meillä tällä hetkellä yleisurheilussa on. Jos kokonaisuutta katsoo, niin kisat jäivät enemmän negatiivisen puolelle, Pakarinen sanoi Ylelle.
Tosin Urheiluliitolla ei ole pitkään aikaan ollut virallisia mitalitavoitteita arvokisoihin, mutta Pakarisen lausunnosta päätellen julkilausumattomia tavoitteita liiton sisällä on asetettu.
Kymmenen viime vuoden aikana Suomi on saavuttanut MM-kilpailuista ja olympialaisista yhden yleisurheilumitalin. Wilma Murto voitti pronssia seiväshypystä Budapestissä kaksi vuotta sitten.
– Tässä kohtaa ei tämä meille riitä. Meidän pitää pystyä parempaan ja meidän pitää pystyä mitalikantaan myös globaaleissa arvokilpailuissa, Pakarinen linjasi Ylellä.
Kansainvälinen osaaminen hukassa
Miten siihen mitalikantaan päästään, on kokonaan toinen juttu. Suomen urheilussa on tehty huonoja päätöksiä viime vuosina. Yksi näistä on lajivalmentajajärjestelmän lakkauttaminen viime vuonna.
Tähän liittyen kolminkertainen keihäänheiton arvokisamitalisti Mikaela Ingberg kysyi pitkän liudan kysymyksiä Helsingin Sanomissa.
– Ymmärrys kansainvälisestä osaamisesta on hukassa. Kuka siitä kertoo, ellei lajista vastaava henkilö?, Ingberg kysyi.
– Mikä on oikeaa tietoa ja kuka kertoo urheilijoille ja valmentajille, mistä sen löytää? Entä kuka sparraa valmentajia? Kuka kerää heidät yhteen? Jos lajivalmentajaa ei ole, kenellä on vastuu?, hän jatkoi aiheellisesti.
Ingberg osuu naulan kantaan. Nimenomaan ymmärrys kansainvälisestä osaamisesta on Suomessa pahasti hukassa. Suomessa on perinteisesti ajateltu, että kaikki viisaus ja osaaminen asuu Suomen urheiluopistoilla ja niiden henkilökunnan aivoissa.
Eräs merkittävä urheiluvaikuttaja muuten kuvaili taannoin Suomen urheiluopistojärjestelmää ”viimeisten hiekkateiden päihin rakennetuiksi halleiksi, joihin kukaan ei vahingossakaan eksy”.
Sieltä ei ole kovin herkästi lähdetty maailmalle hakemaan oppia.
Isä, lapsi ja hiekkalaatikko ei enää riitä
Nyt Pakarinen peräänkuuluttaa Suomen yleisurheiluun laajempaa muutosta. Pakarinen mainitsee Ylen haastaattelussa kehityskohteiksi esimerkiksi ”paremman urheilijapolun rakentamisen, täysipainoisen harjoittelun mahdollistamisen ja valmennuksen kehittämisen”.
– Meidän pitää saada lisää valmentajia ja meidän pitää saada etenkin valmentajia, jotka saavat siitä palkkansa, Pakarinen sanoi.
Tästä varmaan kaikki Suomen urheilukentillä ovat samaa mieltä. Vanha tuttu isä, lapsi ja hiekkalaatikko -meininki ei enää riitä.
Toki Pakarisenkin puhe sisältää paljon tuttuja fraaseja ja korulauseita, joita moni hänen edeltäjänsäkin on suoltanut. Usein nämä puheet ovat jääneet pelkiksi puheiksi. Teot ovat puuttuneet.
Ylen artikkeli antaa kuitenkin hieman toivoa siitä, että nyt saattaa alkaa myös tapahtua.
– Jos näyttää, että tilanne ei parane, niin totta kai meidän pitää pystyä tekemään radikaalejakin muutoksia, Pakarinen sanoi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ahhaah enemmän roska sakkia mukana kuin urheilijoita hahaeheh urheilijat taas turisti kunnossa haahheeh floppaa erotkaa ja lopettakaa koko urheilu.