"Todistuksena" kuoleman tyhjyydestä ja lopullisuudesta kuulee usein kehoituksen muistella syntymäänsä edeltänyttä aikaa. Kysyjän taka-ajatuksena paistaa tässä tapauksessa varmuus siitä etteivät nuo muistot ole mahdollisia. Entäpä jos...?
Minä muistan viimekertaisen kuolemani selkeästi. En aio tässä kerrata tapahtunutta sillä olen tehnyt sen jo useita kertoja ympäri internetiä, mutta tarjoan linkit englanninkieliseen selostukseeni.
(Jostain syystä tuo Atlantin takainen puheenparsi luonnistuu luonnollisemmin kuin kotosuomi. "Kummallinen" juttu - tai ei oikeastaan, kun ottaa huomioon että vietin viimekertaisen elämäni nimenomaan Yhdysvalloissa.)
Väitteeni siis on: Voimme (jokainen) vallan hyvin muistaa ajan ennen viimekertaista syntymää. Ja sitä edellisen. Ja sitä edellisen - ad infinitum. Ajalla ei ole alkua eikä loppua. Voimme sen lisäksi muistaa kohdussa kokemiamme asioita, jopa aivan raskauden alkuajoilta jolloin materialistisen tiedenäkemyksen mukaan sikiöllä ei vielä ole tietoisuutta.
Jälleensyntymäoppi pohjautuu "käänteiseen" tietoisuusnäkemykseen. Sen mukaan tietoisuus on maailmankaikkeuden pohjimmainen voimavara ja kaikkialle levittäytynyt. Tietoisuus on se "ei-mikään" josta Elämä sikiää. Tietoisuus on se loputon kaaoksen ja ennalta-arvaamattomuuden valtameri jota kvanttifysiikka nykyään tutkii.
Näinollen ihmisen hermosto ja ruumis eivät _muodosta_ tietoisuutta saavuttaessaan tietyn kehitysasteen. Sen sijaan tietoisuus kykenee ilmenemään persoonallisuutena vasta tietyntasoisen fyysisen hermoston kautta.
Persoonaton, sanaton ja käsitteetön tietoisuus on siis se, joka on kaiken pohja. Se tietoisuus ei ole yksilöllinen, ts. persoonallinen, sillä se on kaikenkattava eikä sitoudu kokonaisuuden jaettuihin osasiin. Lapset jotka eivät osaa puhua omaavat tällaisen tietoisuuden - kunnes oppivat jakamaan ympäröivän todellisuuden käsitteiksi ja sanoiksi. Silloin kosketus tuohon laajaan pohjamereen vähenee ja lopulta katkeaa kokonaan - aivot alkavat kasata persoonallista itsetietoisuutta joka ei enää saa otetta käsitteettömään todellisuuteen. Sen vuoksi emme useinkaan muista varhaislapsuuttamme.
Analyyttisen järjen, kielen, käsitteiden ja kategorioiden tyyssija eli itsetietoinen persoonallisuus on se johon yhteiskuntamme nojaa - ymmärtämättä yhtikäs mitään siitä _todellisesta_ tietoisuudesta joka on kaiken taustalla. Persoonallinen mieli ei saa kosketusta tuohon suurempaan, alitajuiseen maailmaan muuten kuin symbolien kautta. Persoonallinen mieli on Todellisuuden edessä kuin rampa ja vaivainen kerjäläinen.
Lopuksi haluaisin muistuttaa niitä, jotka pitävät kuolemaa lopullisena, siitä ettei energia todellakaan voi kadota. Katsahtakaa alkeellisiin tieteiskirjoihinne. Tutkikaa Elämän kiertokulkua ympäröivässä luonnossa josta olette niin erkaantuneet. Mikään ei katoa! Kaikki vain vaihtaa muotoa. Kaikki teidän ympärillänne todistaa maailmankaikkeuden selittämättömyydestä joka silti on niin loogista. Kaikki mitä elämässänne kohtaatte on luonnostaa paradoksaalista!
Silti te vänkäämällä ja väkipakolla puristatte Todellisuuden halvoiksi käsitteiksi, yksipuoleisiksi mielipiteiksi ja todistelette itsellenne omaa olemassaoloanne.
Todellisuudessa - tässä järjettömässä järjellisyyden ikuisuudessa - te ette voi edes olla varmoja mistään. Kaikki muu on harhaa. Konkreettisimmatkin todisteet puhuvat aina itseään vastaan. Se on Todellisuuden perusolemus.
Kuten huomaatte, olen viestini loppua kohden kumonnut oman todistukseni. Se ei haittaa; maailmankaikkeudessa EI OLE VARMOJA ASIOITA - joka sitä ei tiedä, on typerys. Siksi JOKAINEN JOUTUU USKOMAAN JOHONKIN, oli se mitä tahansa.
Ja uskomusjärjestelmät määrittelevät aina yksilön oman henkilökohtaisen todellisuuden.
Pitkän puheen jälkeen ja pidemmittä puheitta, ne lupaamani linkit.
http://www.childpastlives.org/cgi-bin/ubb/Ultimate.cgi
(Ehdottomasti koko Internetin asiallisin ja hedelmällisin englanninkielinen keskustelufoorumi jälleensyntymä- ym. "henkisistä" aiheista.)
http://www.childpastlives.org/ubb/Forum1/HTML/000975.html
(Oma kertomukseni viime kertaisesta kuolemasta.)
http://www.childpastlives.org/ubb/Forum1/HTML/001056.html
(Regressiokertomus, "jatkoa" edelliseen.)
http://www.childpastlives.org/ubb/Forum1/HTML/001135.html
("Sotamuistoja.")
Kiitos mielenkiinnostanne!
Jatketaan kun jaksetaan.
J
Minä muistan viimekertaisen kuolemani selkeästi. En aio tässä kerrata tapahtunutta sillä olen tehnyt sen jo useita kertoja ympäri internetiä, mutta tarjoan linkit englanninkieliseen selostukseeni.
(Jostain syystä tuo Atlantin takainen puheenparsi luonnistuu luonnollisemmin kuin kotosuomi. "Kummallinen" juttu - tai ei oikeastaan, kun ottaa huomioon että vietin viimekertaisen elämäni nimenomaan Yhdysvalloissa.)
Väitteeni siis on: Voimme (jokainen) vallan hyvin muistaa ajan ennen viimekertaista syntymää. Ja sitä edellisen. Ja sitä edellisen - ad infinitum. Ajalla ei ole alkua eikä loppua. Voimme sen lisäksi muistaa kohdussa kokemiamme asioita, jopa aivan raskauden alkuajoilta jolloin materialistisen tiedenäkemyksen mukaan sikiöllä ei vielä ole tietoisuutta.
Jälleensyntymäoppi pohjautuu "käänteiseen" tietoisuusnäkemykseen. Sen mukaan tietoisuus on maailmankaikkeuden pohjimmainen voimavara ja kaikkialle levittäytynyt. Tietoisuus on se "ei-mikään" josta Elämä sikiää. Tietoisuus on se loputon kaaoksen ja ennalta-arvaamattomuuden valtameri jota kvanttifysiikka nykyään tutkii.
Näinollen ihmisen hermosto ja ruumis eivät _muodosta_ tietoisuutta saavuttaessaan tietyn kehitysasteen. Sen sijaan tietoisuus kykenee ilmenemään persoonallisuutena vasta tietyntasoisen fyysisen hermoston kautta.
Persoonaton, sanaton ja käsitteetön tietoisuus on siis se, joka on kaiken pohja. Se tietoisuus ei ole yksilöllinen, ts. persoonallinen, sillä se on kaikenkattava eikä sitoudu kokonaisuuden jaettuihin osasiin. Lapset jotka eivät osaa puhua omaavat tällaisen tietoisuuden - kunnes oppivat jakamaan ympäröivän todellisuuden käsitteiksi ja sanoiksi. Silloin kosketus tuohon laajaan pohjamereen vähenee ja lopulta katkeaa kokonaan - aivot alkavat kasata persoonallista itsetietoisuutta joka ei enää saa otetta käsitteettömään todellisuuteen. Sen vuoksi emme useinkaan muista varhaislapsuuttamme.
Analyyttisen järjen, kielen, käsitteiden ja kategorioiden tyyssija eli itsetietoinen persoonallisuus on se johon yhteiskuntamme nojaa - ymmärtämättä yhtikäs mitään siitä _todellisesta_ tietoisuudesta joka on kaiken taustalla. Persoonallinen mieli ei saa kosketusta tuohon suurempaan, alitajuiseen maailmaan muuten kuin symbolien kautta. Persoonallinen mieli on Todellisuuden edessä kuin rampa ja vaivainen kerjäläinen.
Lopuksi haluaisin muistuttaa niitä, jotka pitävät kuolemaa lopullisena, siitä ettei energia todellakaan voi kadota. Katsahtakaa alkeellisiin tieteiskirjoihinne. Tutkikaa Elämän kiertokulkua ympäröivässä luonnossa josta olette niin erkaantuneet. Mikään ei katoa! Kaikki vain vaihtaa muotoa. Kaikki teidän ympärillänne todistaa maailmankaikkeuden selittämättömyydestä joka silti on niin loogista. Kaikki mitä elämässänne kohtaatte on luonnostaa paradoksaalista!
Silti te vänkäämällä ja väkipakolla puristatte Todellisuuden halvoiksi käsitteiksi, yksipuoleisiksi mielipiteiksi ja todistelette itsellenne omaa olemassaoloanne.
Todellisuudessa - tässä järjettömässä järjellisyyden ikuisuudessa - te ette voi edes olla varmoja mistään. Kaikki muu on harhaa. Konkreettisimmatkin todisteet puhuvat aina itseään vastaan. Se on Todellisuuden perusolemus.
Kuten huomaatte, olen viestini loppua kohden kumonnut oman todistukseni. Se ei haittaa; maailmankaikkeudessa EI OLE VARMOJA ASIOITA - joka sitä ei tiedä, on typerys. Siksi JOKAINEN JOUTUU USKOMAAN JOHONKIN, oli se mitä tahansa.
Ja uskomusjärjestelmät määrittelevät aina yksilön oman henkilökohtaisen todellisuuden.
Pitkän puheen jälkeen ja pidemmittä puheitta, ne lupaamani linkit.
http://www.childpastlives.org/cgi-bin/ubb/Ultimate.cgi
(Ehdottomasti koko Internetin asiallisin ja hedelmällisin englanninkielinen keskustelufoorumi jälleensyntymä- ym. "henkisistä" aiheista.)
http://www.childpastlives.org/ubb/Forum1/HTML/000975.html
(Oma kertomukseni viime kertaisesta kuolemasta.)
http://www.childpastlives.org/ubb/Forum1/HTML/001056.html
(Regressiokertomus, "jatkoa" edelliseen.)
http://www.childpastlives.org/ubb/Forum1/HTML/001135.html
("Sotamuistoja.")
Kiitos mielenkiinnostanne!
Jatketaan kun jaksetaan.
J
Vastaukset 24
Vanhimmat
...lyhyesti sanottuna asiat voivat olla miten hyvänsä. Voi olla että muistat kuolemasi. Yhtä hyvin voi olla, että kuvittelet tai valehtelet. Voi hyvinkin olla, että koko jälleensyntymää ei ole. Itse asiassa jälleensyntymä on typerin asia, mitä voi kuvitella. Mutta ei se haittaa.
Niinhän minäkin sanoin: Maailmankaikkeuden perusominaisuuksiin kuuluu se, ettei mistään voi sanoa mitään varmaksi.
Todellakin saattaa muistikuvani olla pelkkä uni tai harha. Mutta yhtä hyvin saattaa harhaa olla tämä pöytä jolla käyttämäni näppäimistö makaa. Tai oma vasen jalkani.
Perustelen mielipiteeni sillä, että muistikuvani ovat yhtä _todentuntuisia_ kuin mikä tahansa "konkreettinen" esine.
Minä saatan olla pelkästään sinun mielikuvitustasi. Tai sinä minun.
Nyt kun olemme yhtä mieltä siitä ettei mitään voi tietää varmaksi, voisimmekin sitten pohtia mitä _voi_ tietää tai ajatella.
Olisiko kenties niin, että maailmassa jossa mikään ei ole sen todellisempaa kuin mikään muukaan, ainoa tapa oppia on olla AVOIN uusille asioille?
Sinä sanoit: "Itse asiassa jälleensyntymä on typerin asia, mitä voi kuvitella."
Oikeastaan sinä ilmaisit USKOMUKSESI. USKOT jälleensyntymän olevan typerä asia.
Oletko muuten huomannut kuinka typerä asia on se, että elämää on edes olemassa? Järjellisin argumentein voimme päätellä minkä tahansa ilmiön olevan "typerä". Sitä tarkoitin maailmankaikkeuden paradoksaalisuudella: KAIKKI ON JÄRJETÖNTÄ - SIKSI KAIKESSA ON JÄRKEÄ.
Viimeinen lauseesi osui lähes ytimeen: "Mutta ei se haittaa." Oikein. Mielestäni millään ei ole väliä. Ei sitten millään.
Ei ole MITÄÄN väliä sillä synnymmekö uudelleen vai emme. Tässä järjettömän järjellisessä universumissa mitä tahansa saattaa tapahtua ilman sen kummempia tekosyitä. Ja vain NYKYHETKI ratkaisee. Ei jälleensyntymä-käsitteen olekaan tarkoitus selittää kaikkea lopullisesti, saati sitten johdatella meidät unelmoimaan vain viime kertaisista elämistä sen sijaan että keskittyisimme tulevaan.
Jälleensyntyminen on rationaalinen prosessi irrationaalisen maailmankaikkeuden sisällä. Se on siis vain eräänlainen tapa ILMAISTA elämän kiertokulku ja kuvailla sitä, ei välttämättä kiveen kirjoitettu luonnonlaki.
Silti: Minä muistan.
Juuri sen vuoksi ettei millään ole mitään väliä minä löydän elämästäni tarkoituksen!
Siinä sinulle paradoksi pureskeltavaksi. Tule takaisin kun osaat muutakin kuin kallistua jommalle kummalle puolelle. Vaa'ankielen tulee olla tasapainossa.
Toinen vertaus: Totuus on kolikko. Voit nähdä vain toisen puolen kerrallaan - MUTTA SE EI TARKOITA ETTEIKÖ NIITÄ OLISI AINA KAKSI.
Jos heität kruunaa ja klaavaa, uskotko tuloksen nähtyäsi että KOKO kolikko on VAIN se nimenomainen puoli? Kruuna tai klaava? Kruuna vai klaava? Molemmat, puolimieli!
Hm, tulipa demonstroitua ihmisten ajatteluprosessin suurin sudenkuoppa: Duaalisuus ja siitä välittämättä oleminen. Tai toisinpäin. :)
J
Kyllä sinulla on sana hallussa ja niin pois päin. Minusta tuo on kuitenkin täyttä puppua. Jälleensyntyminen on typerä ajatus, kun ajattelee loogisesti. Ihminen ei ole sen kummempi kuin eläin, tai kasvi. Ihminen vain pystyy ajattelemaan, tai muuttamaan ympäristöään.
Kun ihminen kuolee niin aivotkin kuolevat. Aivoissa on ihmisen muistot ja persoonallisuus. Ne muodostuvat soluista ja tunteet taas eri aineiden erityksestä. Kun kuolet niin ne kaikki surkastuvat ja muistot ja persoonallisuus tuhoutuvat. Se on tosi asia. Silloin niin sanottu "SIELU" kuolee mukana. Eli kaikki nämä hömpötykset jälleen syntymisestä eivät pidä paikkaansa.
Olen kanssasi samaa mieltä monessakin asiassa. Ensin kuitenkin ne seikat joihin minulla on huomautettavaa.
Sanoit: "Jälleensyntyminen on typerä ajatus, kun ajattelee loogisesti."
Menikö sinulta jotain ohi? Minä en missään vaiheessa väittänyt että logiikka olisi jollain tavalla korkein ja pätevin tiede. Sitä se ei nimittäin ole. Logiikka on vain syy-seuraussuhteen, eli kausaliteetin, tutkimusta. Syy-ja-seuraussuhde taas on aikasidonnainen ilmiö - kausaliteetti vaatii toimiakseen käsitteet "ennen" ja "jälkeen". Kun sanot "looginen", tarkoitat nimenomaan tällaista pohdintaa.
Kuitenkin nykytieteiden eräs kiinnostavimpia aloja, kvanttifysiikka, tutkii mm. aikaan sitoutumatonta todellisuutta joka sinun mittapuusi mukaan on erittäin epälooginen asia!
Jälleensyntyminen on logiikanvastaista VAIN kun kyseessä on puhtaan mekanistinen logiikka joka tarkkailee pelkästään fyysisiä syy-seuraussuhteita. On huomattava, ettei kaikki ole puhtaan fyysistä. Enkä tässä tarkoita ns. "huuhaa-juttuja"! Uskoisin ettet ole vielä tutustunut kvanttifysiikan perusperiaatteisiin. Kvanttifysiikka on nykytieteistä se "korkein" - ajan, materian ja energian tutkimusta tasolla jossa noiden kolmen elementin erot hämärtyvät. Tiedä tämä: Nykytiedemiehet ottavat hyvinkin vakavasti sellaiset käsitteet kuin "ei-fyysinen", "ajan ja paikan ylittävä" sekä "epälooginen". Koko kvanttifyysinen tieteenala on epäloogisten ilmiöiden tutkimista!
"Ikävä" huomauttaa, mutta sinun "tieteellisyytesi" on ainakin pari sataa vuotta jäljessä. Jos kuvittelet, että loogisuus on avain kaikkeen, tulet jahtaamaan haamuja koko ikäsi. Haamuja jotka ovat epätodellisia mutta jotka näyttävät kaukaa katsottuina mielenkiintoisen tieteellisiltä "totuuksilta".
Loogisuus on jäävuoren huippu - ja sitä on "viisaan ihmisen" vaikea ymmärtää. Kuten aikaisemmassa viestissäni kerroin, maailmankaikkeuden pohjimmainen periaate on luonnostaan "epälooginen". Loogisuus on vain tuon epäloogisuuden varassa toimiva osatodellisuus. Go ask Stephen Hawking!
Jep, ja ihminen todellakin on vain ajatteleva kasvi. Tai pohtiva eläin. Silläkö perustelet sen, ettei elämä jatku?
Mistä muuten tiedät ettei eläimestä vapautuva energia jatka kuoleman hetkellä olemassaoloaan muualla, toisessa eläimessä ehkä?
Niinpä. Sen minkä silmäsi näkevät, sinä uskot. Ja mitä ne eivät näe, sitä et.
Entä ultraviolettivalo?
Silmäsi eivät erota ultraviolettivaloa. Pidätkö näinollen UV-säteilyä huuhaana?
Sanoit että kun ihminen kuolee, hänen aivonsa ja niiden mukana persoonallisuus poistuvat olemassaolosta. Siinä olen kanssasi samaa mieltä!
Sinun tuntuu nimittäin olevan ylitsepääsemättömän vaikea ymmärtää, ettei persoonallisuus ole kaikki mistä ihmisen tietoisuus koostuu.
Persoonallisuus on looginen prosessi - ja kuten sanoin, logiikka on vain jäävuoren huippu. Persoonallisuus on ihmisen tietoisuuden kärki; arkitajunta. Persoonallisuus on se elementti joka kutsuu itseään nimeltä ja samaistaa itsensä omaan ruumiiseensa. Persoonallisuus on se prosessi joka jäsentää maailman ympärillään syy-seuraussuhteen mukaisesti. Persoonallisuus on, suoraan sanottuna, ihmisen tajunnan kaikista vähäpätöisin osa mutta silti se pitää itseään kaikkena mitä on olemassa. Ajatukset, jotka myös kuolevat persoonan ja aivojen heittäessä henkensä, EIVÄT ole "minuus" eivätkä ajatukset ole se josta tietoisuus muodostuu.
Sanoit että kasveilla ja eläimillä ei ole ihmiseen paljoakaan eroa. Kuitenkin ihminen on tietoinen. Miten ihmeessä sitten selität sen, että kasvit ja eläimet eivät ole luonnostaan "kuolleita" kun ne eivät ajattele tai ole persoonallisia?
Tietoisuus on pohjimmainen voimavara; tietoisuudesta kasvaa ITSETIETOISUUS joka on ihmiselle ominaista. ITSETIETOISUUS taas on persoonan ominaisuus ja persoona on kaiken vallan itselleen kaapannut jäävuoren huippu, joka kaiken lisäksi luulee olevansa ihmisen elossa pitävä voima!
Sinä et ymmärrä tietoisuuden rakennetta juuri siksi, että käytät ajatuksiasi. Ajatukset eivät ole tietoisuus - ne ovat vain karkea kuvaelma siitä mitä "pinnan alla" tapahtuu. Sinä olet "jumissa" oman persoonallisuutesi rajojen sisäpuolella. Olet samaistanut itsesi loogisuuteen, fyysisyyteen, aikaan, paikkaan ja sukupuoleesi, kulttuuriisi, ystäväpiiriisi... Ja kaikki tuo todellakin katoaa kuollessa. Persoona on niin vähäpätöinen osa ihmistietoisuutta ettei se suostu uskomaan sitä!
Siitä huolimatta: Energia ei katoa, eläimet näyttävät persoonan puuttumisesta huolimatta ymmärtävän maailman ympärillään, tiedemiehet tutkivat epäloogisia asioita... Et tunnu oikein pysyvän kärryillä.
Epäloogisuuden eli irrationaalisuuden maailmassa kaikki on mahdollista. Mutta niin kauan kun persoonallisuutesi hakee vain TODISTEITA omalle mielipiteelleen eikä katsele ja ymmärrä AVOIMESTI kaikkea mitä näkee, et tule etenemään mihinkään suuntaan. Sinun on ensinnäkin ymmärrettävä, että aina on oltava valmis myönnytyksiin. Ei riitä että toteaa lakonisesti: "Se on tosiasia."
Sillä mikään ei todellakaan ole tosiasia! Kaikki on pelkkää mahdollisuutta. Ja kaikki on pelkkää mielipidettä, kysy keneltä tahansa!
Sinun "keskustelusi" ei tässä vaiheessa vielä ole keskustelua vaan pelkkää oman olemassaolon pönkittämistä. Jos haluat kysyä jotain, anna palaa. Sana ei nimittäin ole ainoa asia mikä minulla on hallussa.
Mitään en silti väitä tietäväni varmaksi. Ja se on mielestäni todellista viisautta.
J
Ai oletkos sinäkin päässyt pois jo sellistä? Ja heti hihhuloimassa täällä ihmisten riesana.
Vau mistä kummasta sinä tänne olet tullut? Opetuksesi kuullostaa kovin tutulta mutta en ole koskaan kuullut moista lukevani tai kerrottavan aikaisemmin. Voisitko kertoa minulle enemmän, Vaikka missä minäkin voisin oppia tuota samaa kuin sinäkin? Tuo kuullosti jotenkin selvältä ja kuitenkin kaukaiselta.... ei vain tule mieleeni mistä??
Koska itse olen henkiparantaja, olen hyvin paljon toisella puolen opia hakemassa, voisiko tuota samaa oppia enkelini minulle opettaa? Siten etten ole tietoinen sille syvälle opille jota saan transitilassa tai sitten unessa nukkuessani? Minulle on kerrottu miten ihmiset voivat isolla porukalla rakentaa generaattorin, ja nostaa ilmaan toisen tai sitten rakentaa kolmella akulla ja muilla sähkö vempaimilla sellaisen voimalaitoksen että sitä käyttävä voima on pienempi kuin siitä saatava voima. Minulla on sellainen piirustus jonka enkelini antoi minulle jo 1977. Sen laitteen pitäisi antaa enemmän mitä siihen laitetaan. Jopa niinkin paljon että autolla voisi ajaa ja koko maatalouden sähköt ja lämmityksen saisi siitä. Minä kun en oikein vain ole ymmärtänyt tuota elektroniikkaa vaikka olenkin tinaillut joitain vempeleitä kuten Äänigeneraattorin ja OHM mittauslaitteen. Samoin "kiellettyjä laitteita" sala kuun. ja muita mukavia leluja. Samoin enkelini kertoi minulle miten ufojen mangneetti pulsattori tai mangneetti "suihku" juttu toimii. kokeilin sitä siten että laitoin vanhan tv kaulan gasooli kuumentimeen happea syöttäen erikois lasi/keramiikka polttoputki, ja laitoin argonia sisälle, kun sitten kuumensin niin kuumaksi että lasi melkein alkoi sulaa laitoin virran kuvaputkenkaulaan saaden mang,kentän aikaiseksi ja sitten gaskaadilla ohjasin säteen niin että reikä seinään tuli, Se oli vähän vaarallista leikkiä ehkä. Nyt on mennyt kohta jo 30 vuotta noista ajoista. Enkeli kutsui sitä joksikin plasma jutuksi. Kirjoita lisää on mielenkiintoista kun tulee ihmisiä joiden kanssa voisi alkaa vaikka kirjoittamaan jotain rakentavaakin. Muutoin näillä sivuilla on tosiaan ollutkin turhautavaa.
Unohdin oliko kyseessä Jakob Alfred Einstein?
Mistäkö tulin? Tampereelta. :)
Yritän "opetuksessani" olla sitoutumatta mihinkään. Yritän löytää yhdistävät, universaalit totuudet vertauskuvien avulla. Vertauskuvien ainekset yritän pitää sellaisina asioina jotka eivät ole kulttuuri- tai kehityssidonnaisia. Esimerkiksi vertaus jossa puhutaan kolikosta ja sen eri puolista on hyvä ja avaava pohdinta, mutta silti mietin joskus: eihän kaikilla kansoilla ole sellaista asiaa kuin kolikko. Näinollen sekään vertauskuva ei ole täydellinen sillä se saattaisi joiltakin jäädä ymmärtämättä.
Yritän karsia sanallisesta viestinnästäni kaiken turhan rönsyilyn. Joskus en onnistu kovin hyvin...
Teen sen siksi että uskon ettei Todellisuutta voi kuvailla sanoin! Siksi sanojen kanssa on leikittävä; niitä on pyöriteltävä ympäri kunnes ne menettävät merkityksensä ja antavat Todellisuuden paistaa niiden takaa. Sanoilla vastausten hakeminen on kuin ei näkisi metsää puilta.
Silti sanat ovat näin internet-aikana ainoa viestintäkeino... Vaikea dilemma mutta ei mahdoton.
Näkemykseni mukaan ihminen on voimakkaimmillaan ja aidoimmillaan kun hän käyttää täydellisesti hyväkseen sen minkä omistaa syntyessään - oman ruumiinsa, mielensä ja avoimen ymmärryksensä. Kaikki muu on ylimääräistä. Siihen kuuluu kielellinen viestintä. Ihmiset eivät muista lapsuuttaan sillä he sitovat tietoisuutensa omaan lingvistiseen (kielelliseen) persoonaansa. He sitovat itsensä syy-seuraussuhteeseen ja kadottavat kosketuksen Todellisuuteen: Ajattomaan ja tilattomaan olemassaoloon. Jokainen meistä on ollut vauvana valaistunut. Jokainen meistä on kaiken sen hiljalleen kadottanut. Koulutusjärjestelmämme ei pyri tietoisuutemme kirkastamiseen yksikertaistamisen kautta, vaan sotkee sen valon jonnekin monimutkaisten kielellisten prosessien taakse.
Pähkinänkuoressa se lähde mistä ammennan on tyhjyys, yksinkertaisuus, symmetrinen ja itsestäänselvä todellisuus. Back to basics! Jeesus sanoi: Taivasten valtakunta on lasten. Tuo monitulkintainen lause on kuitenkin yksinkertaisuudessaan hämmentävä: "Lapsilla" Hän tarkoittaa tietoisuutta ja tajuntaa joka on vapaa tulkintojen ja selitysten kahleista. Hän puhuu mielentilasta joka on avoin kaikelle.
Käytät puheestani nimitystä "opetus"... se tuntuu hieman omituiselta. En mielelläni pidä itseäni "opettajana". Jokaisella on omat opintonsa ja jokainen on oma mestarinsa tietyssä mielessä. Olen tietenkin onnellinen jos ja kun huomaan että olen onnistunut herättämään pohdintaa muissa ihmisissä.
Pohdinnan tarkoituksena ei kuitenkaan ole luoda uusia ja uusia tulkintoja tai näkemyksiä. Pohdinnan syvin metafyysinen ulottuvuus on *meditaatio* eli tila jossa ajatukset ovat kumonneet toisensa. Sen saavuttamiseen saattaa mennä paljonkin aikaa, mutta lopputulos on aina sama: Kirkas, avoin ja loputon ymmärrys maailmankaikkeuden olemuksesta. Pohdinnan tarkoitus on herättää persoonallisessa mielessä niin monta ristiriitaa, että ihminen viimein luopuu viimeisestä (ja samalla voimakkaimmasta) persoonallisesta halustaan: Halusta löytää perimmäinen vastaus.
Uskomukseni mukaan perimmäinen vastaus ei avaudu sanallisesti. Sitä ei voi tavoittaa! Se on kuin kissa joka jahtaa omaa häntäänsä. Ainoa keino on hiljentyä, poistaa turha taakka tietoisuuttansa rasittamasta eli jättää pois kaikki lopulliset tulkinnat ja unohtaa persoonalliset rakenneosansa. Sitä sanotaan kuoleman kokemiseksi, ja sitä se on. Persoonallisen on kuoltava jotta Ikuinen voi ilmestyä. Järjellisen on hukuttava merkityksettömyyteen jotta maailmankaikkeuden järjetön mutta kaikensisältävä arvoitus voi tehdä itsensä nähtäväksi.
Uskomukseni mukaan ihmiset ovat hukkuneet liian syvälle loputtomiin tulkintoihinsa. Jokainen muodostaa oman todellisuutensa ja omat käsityksensä samoista asioista. Metafysiikka, itsestäänselvien ja yksinkertaisten asioiden tiede, on jäänyt ihmiskunnalta huomiotta nimenomaan sen takia että länsimainen sivistys haluaa aina rakentaa suurellisia teorialinnoituksia ja tulkintapalatseja sen sijaan että ensin muuraisi hyvät ja pitävät perustukset! Tiede on nykyään kaikenlaisten turhien sivuseikkojen ja osatekijöiden tyhjentävää tutkimusta - silti se ei tunnu antavan vastausta mihinkään.
Kirjoitan paljon. Silti se viesti jota yritän välittää lukijoilleni on niin lyhyt, yksinkertainen ja itsestäänselvä että se ei mahdu sanojen kapeaan maailmaan. Sanat kiertävät Todellisuutta kuin karhu puuta. Ne eivät kosketa sitä mutta pääsevät niin lähelle, että ihminen usein uskoo lähestyvänsä "lopullista vastausta" ja näinollen upottaa itsensä vielä syvemmälle tulkintojen suohon.
Me elämme paradoksissa. On eri asia sanoa kuin kokea se. Minä olen kokenut sen. Enkä osaa selittää sitä. Ainoa asia minkä osaan on puhua, puhua ja puhua loputtomiin... puhua vaikka en koskaan saa kerrottua lopullista vastausta. Vika ei silti ole vastauksessa. Vika on siinä että vastausta ei ole! Vika on kysymyksessä, sillä kysymys kuvittelee saavuttavansa vastauksen. Kysymys ei silti tee mitään muuta kuin jahtaa *omaa*itseään*. Kysymys ON vastaus!
Kuvailet tunteitasi: "Tuttu mutta ennenkuulumaton", "selvä mutta kuitenkin kaukainen"... Juuri nuo selvittämättömät, kuvailemattomat tunteet ovat Todellisuus. Jos irroitat itsesi sanoista, selityksistä ja halusta tietää, niin tieto tulee itsestään ja arvaamatta. Tieto on jotain aivan muuta kuin persoonallinen mielemme kuvittelee. Tieto on niin lähellä että emme näe sitä. Jumala on niin erottamaton osa meitä ettemme ymmärrä. Maailmankaikkeus, aika, energia ja tietoisuus on kaikki tässä ja nyt. Ja se on liian lähellä oleva asia jotta sitä kukaan oikein tajuaisi.
Olet jo siellä minne pyrit! Olet ollut siellä KOKO AJAN. Tiedät jo sen mitä haluat tietää, sillä kysyessäsi kysymyksen sanot samalla vastauksen.
Minä olen vain yksilö, ihminen, nuori poika täältä Hämeestä. Silti uskallan väittää puhuvani ajattomasta ja ikuisesta, kuolemattomasta ja Todellisesta olemassaolosta. Se on minun mielipiteeni - älä usko sitä vaan löydä omasi!
Enkeleistä ja teknisistä sovelluksista: Minulla ei ole paljon kokemusta moisesta. Toki aistin ympäristössäni kaikenlaista elämää jatkuvasti, mutta koska vältän tulkintojen muodostamista, en ota kantaa paljon mihinkään. Joissakin tapauksissa voin olla varma siitä että esim. kuollut henkilö on vieraillut luonani, mutta en keskity niihin asioihin. Tuntuu, että elämäni on vain merkityksellisestä yhteensattumasta toiseen liukumista. Ja nautin siitä! Vaikka sen usein unohdankin, pyrin elämään tässä ja nyt, unohtamatta syiden ja seurusten vaikutusta.
Viisautta on Kultainen keskitie yhdistettynä Kultaiseen lauseeseen. Viisautta on olla haluamatta pelkästään aineellista kultaa.
Oli todella hienoa tutustua & keskustella! Jatkamme varmasti tulevaisuudessa.
Kesäterveisin,
J
En tiedä... En muista nimeäni enkä montakaan muuta yksityiskohtaa. Olen kipeästi halunnut unohtaa sodan kauhut.
Tiedän että Jakob Einstein, joka asui Saksassa, oli Albert Einsteinin setä (tai eno, en ole varma). Omasta mielestäni asuin Yhdysvalloissa, joten en usko olleeni hän. Otin myös mielestäni osaa toiseen maailmansotaan joten sekin vähentää todennäköisyyttä.
Alfred Einstein taasen oli Albert Einsteinin serkku joka mm. tutki Mozartia ja klassista musiikkia sekä kirjoitti aiheesta kirjoja. Hän asui kai sekä Saksassa että Yhdysvalloissa. En tiedä ottiko hän osaa sotaan.
Mitä tulee Jakob Alfred Einsteiniin... en tiedä onko häntä edes ollut olemassa, vai mistä tuo nimi tuli mieleesi? Oliko Jakob Einsteinin toinen nimi Alfred? En löytänyt mainintaa mistään päin internetiä.
Nykyinen nimeni ei muistuta tuota nimeä, paitsi ehkä hiukan.
J
Kiitos ihanasta kirjoituksestasi!!!!
Tosiasia on että tunnen energian sinun kirjoituksestasi hiljaa vyöryvän ulos mieleeni, ja nautin jokaisesta lauseesta jonka kirjoitat.
Luojamme on sisältänyt sinun kirjoituksiisi syvää viisautta joka ruokkii minun sydäntäni henkisellä tasolla tai onko kyse resonoinnista?
Jatka, luen ja nautin hengessäni jokaista syvää puhdasta sanomaa lauseidesi seasta.
PS. Minulle sinun kirjoituksesi on kuin puhdas vesi tai aavikolle kaivettu kaivo hengen janoon. "ÄLÄ YLPISTY", kehuista. Kirjoita lisää.
Olen syntynyt Tampereella, Kalevassa Ilmarinkadulla. :) Nyt asun Ylänneellä ja olen aviossa.
Kun sanoin, että persoonallisuus katoaa niin ymmärsit väärin sanomani. En ole väittänyt, että en usko epäfyysiseen energiaan, tai muuhun sen sellaiseen. Tarkoitin, että kun ihminen kuolee niin, kun aivot tuhoutuvat niin persoonallisuus katoaa. JOs kuolemisessa poistuu niin sanottua energiaa niin kuin sanot niin vaikka se syntyisi uudelleen niin miksi persoonallisuus olisi sen mukana, tai mitkään muistot. JOs sinulla on toinen persoonallisuus niin et ole sama ihminen eli et ole jälleen syntynyt. Se on vähän kuin valmistetaan kierrätys paperista uusia lehtiä.
Eikä minkään eliön ole ajateltava tai omattava persoonallisuutta ollessaan elossa. Kaikki ovat vain erilaisten aineiden yhdisteitä eikä meillä ole sen enempää tarkoitusta. Elämähän on loppujen lopuksi vain sivutuote suuressa maailmankaikkeudessa.
Hm... Enpä ryhtyisi kategorisoimaan asioita noin voimakkaasti. Mieti hetken. Eikös se, että todella tunnet juuri tällä hetkellä eläväsi olekin vain hieman kummallinen, ihmeellinen, typerä, kiihottava, (keksi itse lisää adjektiiveja) asia? Huomaa, että siitä huolimatta että tämä maailmankaikkeus on ollut "pystyssä" ihmisenkin arvelujen mukaan jo muutaman miljardin vuoden ajan, sinä juuri nyt pähkäilet olemassaoloasi ja nimittelet sitä typerimmäksi asiaksi mitä ajatella saattaa, tässä ja nyt - miksi moinen kanta asiassa???
Ei kait ihmistä kukaan muu kuin ihminen ole muiden yläpuolelle nostanutkaan. Ei kait tarvitse olla kovinkaan kummallinen "filosofi" ymmärtääkseen sen että ainakin eläimet myöskin "automaattitoimintojensa" ohessa havainnoivat ja tiedostavat oman olemassaolonsakin jollakin tavoin (en väitäkään että samalla tavalla kuin ihminen). Mikä sitten muodostaa elollisen olennon sielun - kyky ajatella vai tietoisuus omasta olemassaolostaan - tai mikä on sen tärkein elementti? Mietipä huipputehokasta supertietokonetta, joka matkii loogista ajatteluprosessia ja sitten vaikkapa vaan ihmisen "tyhmänä" pitämää lammasta - kumman silmistä voit havaita sen saman tuikkeen, joka lienee sinulle tuttu elävistä eläimistä? Tottakai voit heti kysyä että kuinka kauan enää tarvitaan että se supertietokone opitaan ohjelmoimaan oman olemassaolonsa tiedostamiseksi....
Etteikö mistään voi maailmankaikkeudessa sanoa
mitään varmaa?
Eikö todellakaan?.Ihmiset ovat luoneet kielen
kuvaamaan käsitteitä ja maailmassamme ilmeneviä asioita.Sanan `varma`täsmällisen merkityksen voi tarkistaa sanakirjoista enkä sitä nyt tee,mutta sikäli kuin ymmärrän fyysisessä maailmassamme monia asioita voidaan pitää varmoina.Varmaa on mm.se,että se mikä syntyy myös kuolee(katoaa tai muuttaa muotoaan)ja aivan varmasti tämä viesti on nyt tietokoneesi ruudulla ja luet sitä.Se,että `ei fyysisen`todellisuuden suhteen ei voida yleensä lausua mitään täysin varmaa,ei oikeuttane mitätöimään kaikkea fyysisen todellisuutemme sisältöä.Suuri ongelma mielestäni on se,että puhtaasta käsitemaailmasta(esim.uskonnot) on tullut liian tärkeä asia suurelle osalle ihmiskuntaa.
kumpi nukkuu sohvalla, kruuna vai klaava?
Voi ei ja taas Englanniksi,Kun olen taidoton kielissä.
Olen elänyt tunrdalla paimentolaisena.Viimeksi.
merimiehenä,viikinki-ajan paimentyttönä,orjana muinaisessa Egyptissä,Kiinalaisena saitana naisena,1400-luvun lopulla keski euroopassa nuorena naisena jonka huikenteleva teini vietteli ja jätti. Rooman aikaisena sotilaana-79 eaa.kuolin nälkään janoon kuumuuteen. Näitä ei ole minulle satuiltu,olen ne itse uudestaan elänyt. Muistanut sekä yrittänyt oppia muistoistani.
Kiitos erittäin hyvästä kirjoituksestasi.
Ja jos tähän lisätään yliminän jakautuminen useammaksi henkilöksi, vieläpä eri maissa ja mantereissa. Vaikka monen uskomuksen mukaan ihminen on ainoastaan yksi "henkinen" olento, verrattuna eläimiin tai kasveihin, kuitenkin minun näkemykseni mukaan ja opin jonka Äiti Maa on minua opettanut, jakauma olisi kuitenkin sama koko mailman kaikkeuden kanssa että, aina korkeampi jakaa itseään useampiin osiin. Myös ihmisen kohdalla. Ja kun vielä luin sinun näkäkantasi, jonka itsekkin jaan kanssasi, ihmismielestä ja muistista samoin muistoista. Minulla vain ei ole kokemusta vanhoista muistoista. Olen kadottanut melkein kaiken aina 20 vuotiaasta ja taaksepäin. Ehkä johtui siitä että olen joutunut pahoinpitelyn uhriksi useasti, ja täten on muistot hämärtyneet mielestäni pois.Toiseksi kyllä kuulen oman Enkelini puheet, kuin sivulla seisovan ihmisen ja myös Äiti Maan puheen.
Kiitos hyvästä ja todella rakentavasta kirjoituksesta , kirjoita lisää. Mielellään Suomeksi jotta voi toisetkin perheenjäsenet sitä lukea.
Siunausta sinulle.
Eli muistan monia lähtöjä, siis näitä tason vaihtoja. Minut on petetty ja yllätetty miekan lävistyksellä Skotlannissa, on myrkytetty Egyptissä, on myös poltettu ns. noidaksi epäiltynä, vaikka omasin vain parantavia kykyjä.... Minut on myöskin "tiputettu" jyrkänteeltä alas, on mestattu Ranskan vallankumouksen aikaan. Näitä muistikuvia löytyy ja luulen, että ihmiset alkavatkin näitä vähitellen muistaa.
Paljon todennäköisempää on, että nuo "muistot" ovat mielesi kehittämiä harhakuvitelmia. Kyllähän sitä satuja voi keksiä kuka vain.
Kukaan, joka pitää "todennäköisimpänä" syntymäntakaisten muistojen mielikuvitteellista alkuperää, ei ole itse kokenut vastaavaa.
Jos et koskaan ole muistanut syntymääsi edeltänyttä aikaa, et todellakaan voi tietää mihin otat kantaa. Jos pidät jälleensyntymää "epätieteellisenä", johtuu se siitä ettet edes vaivautunut tutkimaan asiaa. Et noteeraa energian säilyvyysperiaatetta etkä montaa muutakaan tunnustettua tosiseikkaa. Et todennäköisesti ole koskaan päässyt kunnolla keskustelemaan sellaisen henkilön kanssa joka voisi kertoa sinulle jotain uutta tämän asian tiimoilta - ja se johtuu siitä, ettet haluakaan! Etsit vain vakuutteluja ja myötäileviä näkemyksiä oman persoonasi mielipiteitä vahvistamaan.
Kysynkin: Miten erotat muistosi eilisestä viime yön unista? Miten voit olla varma, että se jonka muistat olevan todellinen tapahtuma, on todella sellainen eikä vain uni? Miten voit olla varma, että näkemäsi uni oli vain uni eikä toissa viikon todellinen tapahtuma?
Vastaan puolestasi: Sinä vain TIEDÄT. Ja sinä vain MUISTAT. It's that simple. Miten muuten voit sanoa muistavasi jotain? Voitko tehdä muistamisen kokemuksestasi esimerkiksi matemaattisen yhtälön joka *todistaisi* sinun henkilökohtaisen kokemuksesi yleismaailmalliseksi faktaksi? Voitko piirtää geometrisen kuvion joka todentaa sinun muistojesi todenperäisyyden?
Et. Voit vain TIETÄÄ MUISTAVASI.
Jos olet niin varma oman mielesi toiminnasta ettet usko sekoittavasi mielikuvitusta ja muistoja toisiinsa, miten voit olla varma siitä että joku toinen niin tekisi? Jos oma kokemuksesi osoittaa ihmismielen olevan kykeneväinen erottelemaan todellisuuden ja harhan, sinun pitäisi kaiken järjen mukaan pitää todennäköisimpänä sitä että muillakin on sama taito!
Sinä osaat mielestäsi luovia todellisen ja epätodellisen välisellä rajapyykillä. Kun kuitenkin katselet maailmaa omien mielipide-silmälasiesi lävitse, olisi luonnollisinta että otaksuisit muidenkin osaavan erottaa tosi epätodesta!
Kutsuessasi syntymäntakaisia muistikuvia "todennäköisesti harhoiksi", rikot omia järjellisyyden periaatteitasi vastaan.
Jos joku väittää todella *muistavansa* jotain, hän ei voi perustella väitettään. Sinäkään et voisi perustella tuntemattomalle ihmiselle omien lapsuusmuistojesi todenperäisyyttä muuten kuin sanomalla: "Tiedän mitä muistan, tiedän mitä tiedän."
It's all that simple.
Sinun epäluuloisuutesi EI heijasta realistisen ajatustyöskentelyn tuloksia. Se kertoo ennemmin tarpeestasi sovittaa muiden kokemukset ja todellisuus omiin viitekehyksiisi. Se kertoo halustasi muokata ympäröivä maailma omien uskomusjärjestelmiesi kaltaiseksi. Se ei ole todellista kommunikaatiota vaan tarkoitushakuista oman olemassaolosi todistelua.
Päätän viestini erään kuuluisan tieteilijän elämäntyöhön ja maailmankatsomukseen.
Elämäntyö: "E=MC^2. Kaikki on suhteellista. Energiaa ei voi luoda eikä tuhota - se vain vaihtaa muotoaan."
Maailmankatsomus: "I want to know God's thoughts - all the rest are details."
Arvaa kumpaa lausetta Einstein itse piti tärkeämpänä? Oikein - jälkimmäistä. Sinullakin saattaisi olla opittavaa tuolta aikakautemme loistavimmalta nerolta. En tarkoita niitä pitkällisiä laskutoimituksia... vaan sitä yksinkertaisuuden huipennusta: Kaikella on tarkoitus, kaikki on Pyhää.
Kertaan vielä viestini otsikon sanoman: Ennenkuin kuvailet värin, varmista ettet ole sokea.
Peace,
J
PS: Jos vielä haluat todisteluja, mieti tarkkaan vaikuttaako tämä viesti "höyrypään" sekoilulta. Tiedän että tämä kuullostaa itseriittoiselta, mutta se on totuus. Minä en mielelläni puhu pehmeitä. Kiitos ajastanne, ihmiset!
”Kukaan, joka pitää "todennäköisimpänä" syntymäntakaisten muistojen mielikuvitteellista alkuperää, ei ole itse kokenut vastaavaa. ”
Kokenut ja kokenut. Voihan sitä sopivan huumeissa ja huuruissa kokea mitä vain, ja olla aivan varma asiasta. Muut eivät sitten yllättäen ole niinkään varmoja. Helppohan se on sanoa, että kukaan joka ei ole ollut vastaavassa tilanteessa, ei ymmärrä. Se ei todista mitään.
”Jos et koskaan ole muistanut syntymääsi edeltänyttä aikaa, et todellakaan voi tietää mihin otat kantaa. Jos pidät jälleensyntymää "epätieteellisenä", johtuu se siitä ettet edes vaivautunut tutkimaan asiaa. Et noteeraa energian säilyvyysperiaatetta etkä montaa muutakaan tunnustettua tosiseikkaa. Et todennäköisesti ole koskaan päässyt kunnolla keskustelemaan sellaisen henkilön kanssa joka voisi kertoa sinulle jotain uutta tämän asian tiimoilta - ja se johtuu siitä, ettet haluakaan! Etsit vain vakuutteluja ja myötäileviä näkemyksiä oman persoonasi mielipiteitä vahvistamaan. ”
Entä jos olenkin tutkinut asioita vielä enemmän kuin sinä? Aliarvioit minut. Kun sinä tutkit vielä vähän aikaa, huomaat puhuvasi mitä sattuu. Energian säilyvyysperiaate… miksi sekin on sotkettu tähän?
”Kysynkin: Miten erotat muistosi eilisestä viime yön unista? Miten voit olla varma, että se jonka muistat olevan todellinen tapahtuma, on todella sellainen eikä vain uni? Miten voit olla varma, että näkemäsi uni oli vain uni eikä toissa viikon todellinen tapahtuma?”
Vielä en ole niin skitsofreenikko, että uni ja valve menisivät sekaisin. Muut ihmiset ja arkipäivän tilanteet vahvistavat sen, mikä on unta. Ihminen on kyllä hyvin rajallinen, eikä aina edes erota unta ja valvetilaa.
”Vastaan puolestasi: Sinä vain TIEDÄT. Ja sinä vain MUISTAT. It's that simple.Jos olet niin varma oman mielesi toiminnasta ettet usko sekoittavasi mielikuvitusta ja muistoja toisiinsa, miten voit olla varma siitä että joku toinen niin tekisi?”
Tällaisia hourimoitahan näkee päivittäin. Sekoittavat oman sisäisen maailmansa ulkomaailmaan. Heitä hoidetaan mm. mielisairaalassa.
”Jos oma kokemuksesi osoittaa ihmismielen olevan kykeneväinen erottelemaan todellisuuden ja harhan, sinun pitäisi kaiken järjen mukaan pitää todennäköisimpänä sitä että muillakin on sama taito!”
Useimmilla ihmisillä tämä taito on suunnilleen hallussa. Kaikissa maissa on noin 1 % skitsofreenikkoja, joilla tämä taito ei ole niin hyvin hallussa. Muitakin harhaisia on. Tällainen harhaisuus ei palvele ihmisen selviytymistä elämässä, vaan hän tarvitsee hoitoa oman ja muiden turvallisuuden takaamiseksi.
”Jos joku väittää todella *muistavansa* jotain, hän ei voi perustella väitettään.
Sinäkään et voisi perustella tuntemattomalle ihmiselle omien lapsuusmuistojesi todenperäisyyttä muuten kuin sanomalla: "Tiedän mitä muistan, tiedän mitä tiedän."
En yritäkään todistella kenellekään lapsuudenmuistojani, jotka vain sanani todistaa. Tiedän, että ihmisen muisti on aika lyhyt. Pitää olla muita todisteita.
”Sinun epäluuloisuutesi EI heijasta realistisen ajatustyöskentelyn tuloksia. Se kertoo ennemmin tarpeestasi sovittaa muiden kokemukset ja todellisuus omiin viitekehyksiisi. Se kertoo halustasi muokata ympäröivä maailma omien uskomusjärjestelmiesi kaltaiseksi. Se ei ole todellista kommunikaatiota vaan tarkoitushakuista oman olemassaolosi todistelua. ”
ÄLÄ PERKELE rupea minun ajatustyöskentelyä analysoimaan, kun et siihen pysty. Menet metsään alkumetreillä. Lue tuo edellinen kappale ajatellen, että minä olen kirjoittanut sen sinulle.
”Kaikella on tarkoitus, kaikki on Pyhää. ”
Entäpä jos millään ei ole tarkoitusta ja mikään ei ole pyhää.
”Tiedän että tämä kuullostaa itseriittoiselta, mutta se on totuus. Minä en mielelläni puhu pehmeitä. Kiitos ajastanne, ihmiset!”
Väärin meni. Totuutta ei ole nähty. Jos joudut vakuuttelemaan omistavasi totuuden, se kertoo omasta mielenterveydestäsi jotain.
Väärinymmärryksiä lentelee tässä keskustelussa suuntaan jos toiseenkin. Palaan pikaisesti ennen ruokatuntia erääseen seikkaan...
Sanoit:
"Totuutta ei ole nähty. Jos joudut vakuuttelemaan omistavasi totuuden, se kertoo omasta mielenterveydestäsi jotain."
Minä sanoin jokunen viesti takaperin samaa. Kerroin useaankin otteeseen Totuuden olevan olematon asia. Kerroin lopullisen vastauksen olevan nimenomaan se, ettei lopullista vastausta ole.
Jo pelkästään tuo oivallus tekee tyhjäksi suurimman osan välisestämme kinasta.
Eräs asia jonka uskon olevan maailmankaikkeuden perustavanlaatuisimpia lakeja on se, että jokainen asia on samaan aikaan oma vastakohtansa. Se tarkoittaa sitä, että jokaisen "totuuden" voidaan todistaa olevan täysin päinvastainen! Ja toisinpäin. Ja toisinpäin. Ad infinitum.
Jokaista mielipidettä puoltamaan löytyy tuhannesti faktoja. Maailmankaikkeus on ovela perhana; se osaa täydellisesti tyrmätä jokaisen pohdinnallisen yrityksemme löytää lopullinen vastaus!
;)
Toivottavasti pääsen lähiaikoina pureutumaan muidenkin kysymysten ytimeen - se on hauskaa puuhaa aina kun muistaa ettei lopputulosta voi saavuttaa. :)
Palaan vielä erääseen perustavanlaatuiseen epäargumenttiin: Sinä muistat eilispäivän. Et pahemmin voi todistaa sitä että muistosi on oikeellinen. Se siitä.
Minä muistan viime elämäni. En pahemmin voi todistaa että muistoni on oikeellinen. Se siitä.
Huomaat varmasti että tässä olisi orastava alku vaikka mille konfliktille jos vain jatkaisimme samaa linjaa. Jos itsepäisesti kummatkin pitäisimme kiinni siitä ajatuksesta, että voimme täydellisesti kumota toistemme argumentit, yltyisi tilanne ties mihin.
Väittely ei johda vastauksiin mutta se auttaa aina ymmärtämään ihmiskunnan ongelmien juuren.
Ei ole ihme, että useiden uskontojen piirissä pidetään arvossa HILJAISUUTTA. Ajatukseton ja sanaton ymmärrys on nykyään aliarvostettua.
Cheers!
J
PS: Mielenterveyskysymykset voimme varmasti jättää puimatta: En ole eläessäni tavannut "tervettä" ihmistä - eikä tuttavapiirini ole pieni. Sen lisäksi olen parilta skitsofreenikolta kuullut niin viisaita asioita ettei kukaan "terve" moiseen ole pystynyt. Hulluus on aina enemmistön termi maailmankatsomukselliselle oppositiolle. Todelliset mielisairaudet taas eivät liity tietoisuuden kykyyn jäsentää maailma vaan *käytännön* kykyyn toimia muiden kanssa harmoniassa! Siinä mielessä olet oikeassa kuvaillessasi ko. instituutioiden asukkeja.
H. P. Blavatsky
Muisti kuoleman hetkellä
Vanhassa, vuosia sitten kirjoitetussa Mestarin kirjeessä eräälle T. S:n jäsenelle huomaamme seuraavat kuolevan sieluntilaa koskevat viittaukset.
»Viimeisessä silmänräpäyksessä kuvastuu muistissamme koko meidän elämämme tauluna taulun jälkeen, tapaus toisensa perästä sukeltautuu esiin unhoitetusta piilopaikastaan. Kuolevan aivot heijastavat viimeisen, suurimman ponnistuksen kautta tajuntaan — kaiken, mitä ne ovat koonneet muistin säilytyskammioon; jokaisen vaikutelman, joka aivojen työskentelyn aikana muistiin uskottiin, kuvastavat ne uskollisesti uudelleen. Se vaikutelma, se ajatus, joka oli voimakkain, esiintyy luonnollisesti elävämmin, ja se niin sanoaksemme jää eloon kaikkien toisten jälkeen, jotka ainaiseksi katoavat, kuitenkin esiintyäkseen uudelleen deevakaanissa. Ei yksikään ihminen kuole mielenhäiriössä eli tiedottomana, niin kuin fysiologit vakuuttavat. Mielisairas ja juoppohullukin on täydellisessä sielunkirkkaudessa yhden hetken kuoleman tullessa, vaikka ei hän kykene sitä sanomaan läsnä oleville. Usein näyttää siltä kuin kuolema jo olisi kohdannut; kuitenkin viimeisestä valtimon lyönnistä lähtien viimeisen elollisen lämmönkipinän ruumiista poistumiseen saakka ajattelevat aivot, ja minä elää näiden muutamien lyhyiden hetkien aikana koko elämänsä uudelleen. Puhukaa kuiskaamalla te, jotka seisotte kuolevan vuoteen ääressä, ja tuntekaa vakavaa juhlallisuutta Kuoleman läheisyydessä. Olkaa hiljaa erityisesti silloin kun kuolema juuri on laskenut kylmän kätensä ruumiille. Puhukaa kuiskaamalla, sanon minä, että ette häiritse ajatusten hiljaista väreilyä ja estä menneisyyttä heittämästä hohdettaan tulevaisuuden hunnulle — — —.»
Materialistit ovat tätä ylempänä esitettyä ajatusta usein kiihkeästi vastustaneet. He ovat selittäneet biologian ja psykologian olevan tällaista näkökantaa vastaan, ja koska jälkimäisellä ei ollut täydellisesti päteviä todistuksia tukeakseen sellaista otaksumaa, hylkäsi edellinen sen tyhjänä taikauskona. Kuitenkin menee biologia eteenpäin ja sen viimeisten saavutusten joukossa huomaamme seuraavaa. Tohtori Ferré on hiljakkoin antanut Pariisin biologiselle seuralle mielenkiintoisen kirjoitelman kuolevan sieluntilasta, joka merkillisesti vahvistaa ylempänä esitettyä otetta Mestarin kirjeestä. Sillä juuri tuohon erikoiseen ilmiöön — elämänmuistojen esiin sukeltamiseen kauan unohtuneista »kätköistä» ja heijastumiseen muistin tyhjille seinille »tauluna taulun perästä» — tohtori Ferré tahtoo kiinnittää biologien huomion.
Niistä monilukuisista tapauksista, joita tämä tiedemies esiintuo raportissaan, tarvitsee meidän mainita vain pari osoittaaksemme, kuinka tieteellisesti pätevä on se opetus, jonka olemme itämaiselta Mestariltamme saaneet. Ensimmäinen tapaus koskee erästä henkilöä, joka kuoli selkäydintaudin aiheuttamaan näivetystautiin. Kuoleva oli jo tiedottomana, mutta kun kahdella peräkkäin ruiskutetulla yhden gramman eetteriannoksella tajunta oli kutsuttu takaisin, nosti sairas hiukan päätään ja alkoi puhua nopeasti flaaminkieltä; kieltä jota ei kukaan läsnä olevista eikä edes hän itse ymmärtänyt. Hänelle annettiin lyijykynä ja paperipala, johon hän hyvin nopeasti kirjoitti muutamia rivejä tuolla samalla kielellä — virheettömästi niin kuin myöhemmin todettiin —, jonka jälkeen hän kaatui taaksepäin ja kuoli. Kun kirjoitus käännettiin, huomattiin sen koskevan sangen arkipäiväistä asiaa. Hän oli äkkiä muistanut — kirjoitti hän — olevansa eräälle määrätylle henkilölle velkaa 15 frangia jo vuodelta 1868 — siis 20 vuotta takaperin — ja pyysi, että velka suoritettaisiin.
Mutta miksi hän kirjoitti viimeiset sanansa flaaminkielellä? Tämä vainaja oli syntynyt Antwerpenissä, mutta oli jättänyt synnyinmaansa jo lapsena, ennen kuin oli oppinut sen kielen, ja koko elämänsä vietettyään Pariisissa osasi hän puhua ja kirjoittaa vain ranskaa. On selvää, että nämä äkkiä nousseet muistot, jotka filmin tapaan asettivat hänen eteensä koko menneen elämänsä, aina sellaiseen pikkuseikkaan asti, että hän kaksikymmentä vuotta sitten lainasi muutamia frangeja eräältä ystävältään, — eivät tulleet yksin hänen fyysisistä aivoistaan, vaan pikemmin hänen henkisestä muististaan, korkeammasta Minästä (Manaksesta eli jälleensyntyvästä yksilöstä). Se tosiseikka, että hän puhui ja kirjoitti flaamia, kieltä, jota hän kuuli puhuttavan lapsuusaikana, jolloin itse ei vielä osannut puhua, todistaa sen puolesta. Minä on kuolemattoman luontonsa vuoksi melkein kaikkitietävä; aine sitä vastoin on vain »olemassaolon alhaisin aste ja ikään kuin varjo», kuten Ranskan akatemian jäsen Ravaisson meille sanoo.
Nyt toiseen tapaukseen.
Eräs toinen, keuhkotautinen sairas, jota kuoleman hetkellä edellisen tavalla eetteriruiskutuksella kiihotettiin hereille, käänsi päätään vaimonsa puoleen ja sanoi nopeasti: »Sinä et voi löytää neulaa nyt, on pantu uusi lattia sen jälkeen.» Tämä tarkoitti kaula. liinaneulaa, joka oli hävinnyt 18 vuotta sitten. Tuo mitätön asia oli melkein kokonaan unhoitettu, mutta se ei jäänyt nousematta kuolevan miehen viimeisiin ajatuksiin, joka, sanottuaan, mitä hän näki, äkkiä keskeytti ja veti viimeisen henkäyksensä. Tästä näkyy, että jokainen pikku tapahtumakin voi esiintyä heikosti hengähtelevässä tietoisuudessa kuoleman hetkellä. Pitkä elämä voidaan ehkä täten elää uudelleen hetken kuluessa.
Kolmas tapaus on mainittava, joka vielä voimakkaammin tukee salatieteellistä oppia, että kaikki sellaiset muistot kuuluvat yksilöllisyyden ajatuskykyyn eikä persoonallisen, alemman minän. Eräs nuori tyttö, joka oli ollut unissakävijä aina 22 ikävuoteensa asti, toimitti somnambuulitilassaan mitä erilaisimpia, jokapäiväiseen elämään kuuluvia töitä, säilyttämättä minkäänlaista muistoa niistä herättyään.
Niiden psyykkisten ilmausten joukossa, jotka esiintyivät hänessä ainoastaan unitilassa, oli eräs halu, josta ei ollut jälkeäkään tytön valveilla ollessa. Tällöin oli hän täydellisen avomielinen ja vapaa eikä ensinkään huolehtinut omista tavaroistaan; mutta unitilassa hänellä oli tapana ottaa esineitä, joko omiaan tai toisten ja viekkaasti piilottaa ne. Kun hänen omaisensa ja ystävänsä tunsivat tämän tavan, antoivat he kahden hoitajattaren vuosikausia vartioida häntä näiden yöllisten retkien aikana, jonka tähden mitään ei kadonnut, jota ei helposti voinut takaisin saada. Mutta kun kerran eräänä helteisenä yönä hoitajatar oli nukahtanut, nousi tuo nuori tyttö vuoteeltaan ja meni isänsä työhuoneeseen. Isä, joka oli suuressa arvossa pidetty notaari, oli työskennellyt myöhään yöhön. Sillä aikaa kun isä hetkeksi poistui huoneesta, pujahti unissakävijä sisään, otti aivan rauhallisesti erään pöydällä olevan testamentin sekä monien tuhansien puntien arvosta obligaatioita ja vekseleitä. Nämä kaikki hän vei mukaansa piilottaakseen ne kahteen kirjastossa olevaan onttoon koristepilariin, jotka olivat täydentämässä paria kiinteätä pilaria. Hiipien huoneesta ennen isän tuloa, kiirehti hän omaan kamariinsa ja heittäytyi vuoteeseen, herättämättä palvelijaa, joka yhä nukkui nojatuolissaan.
Seuraus oli se, että palvelijatar itsepintaisesti kielsi tytön poistuneen huoneesta; täten epäilykset todelliseen syylliseen nähden häipyivät, eikä rahoja saatu takaisin. Testamentin häviäminen aiheutti oikeuskäynnin, joka saattoi hänen isänsä miltei kerjäläiseksi ja häpäisi hänen maineensa, niin että perhe joutui suureen ahdinkoon. Noin 9 vuotta sen jälkeen sai tyttö, joka ei enää viimeisinä 7 vuotena käynyt unissa, keuhkotaudin, johon hän lopulta kuolikin. Kuolinvuoteella poistui se verho, joka niin kauan oli peittänyt hänen fyysisen muistinsa ja korkeampi tietoisuutensa heräsi, hänen elämänsä tapaukset piirtyivät hänen sielunsa silmäin eteen ja muiden kohtausten sarjassa näki hän varkautensa unissakäydessään. Heräten äkkiä useampia tuntia kestäneestä horroksesta huusi hän, samalla kun kasvonsa ilmaisivat, mikä kauhea sielun tuska työskenteli hänen sisässään: »Ah, mitä minä olen tehnyt! Minä se olin, joka otin testamentin ja rahat. Menkää, etsikää ontoista pilareista kirjastossa, minä olen — — —.» Hän ei lopettanut lausetta milloinkaan, pelkkä mielenliikutus tappoi hänet.
Etsittiin ja kaikki oli jäljellä hänen osoittamassaan paikassa. Merkillisintä oli, että kysymyksessä olevat pilarit olivat niin korkeat, että vaikka potilas olisi seissyt tuolilla ja hänellä olisi ollut paljon aikaa käytettävänään muutamien silmänräpäyksien sijasta, ei hän olisi ylettänyt kyllin korkealle voidakseen pudottaa tavarat onttoon pilariin. Täytyy kuitenkin huomauttaa että haltioituneet ja kouristusta potevat henkilöt nähtävästi voivat luonnottomalla keveydellä kiivetä seiniä myöten ja hypätä aina puiden latvojen korkeuteen.
(Katso Convulsionnaires de St. Médard et de Morzine.)
Eikö ylempänä mainittu tositapaus puhu sen olettamisen puolesta, että unissakävijä omistaa itsenäisen muistin ja älyn, erillisen ja riippumattoman alemmasta minästä tämän valveilla ollessa, ja että tuo itsenäinen muisti esiintyy toiminnassa kuoleman hetkellä, jolloin ruumis ja fyysiset aistit lopettavat oman toimintansa ja äly vähitellen vetäytyy pois, ottaen tiensä ensin sielullisen ja vihdoin henkisen tietoisuuden kautta? Miksikä ei? Materialistinenkin tiede alkaa tunnustaa sellaisia sielutieteellisiä tosiasioita, jotka 20 vuotta takaperin turhaan odottivat hyväksymistä. »Todellinen elämä» sanoo Ravaisson, »se, josta kaikki muu elämä on vain epäselvää ääriviivaa, epätäydellistä luonnosta, on sielunelämä.» Se jota ihmiset tavallisesti sanovat »sieluksi» on meille »jälleensyntyvä Minä». »Olla on sama kuin elää ja elää on tahtoa ja ajatella», sanoo tuo ranskalainen tiedemies [Alaviite: Rapport sur la philosophie en France au XIX:me siécle.]. Mutta koska fyysiset aivot ovat ainoastaan rajoitettu alue, joka siitä huolimatta on rajoja tuntemattoman ajattelun näyttämönä, on luonnollista — ja tämä on yhtäpitävä materialistisenkin tieteen kanssa —, että ajattelun ja tahdon alkuperä ei voi olla aivoissa, sillä tuon ylipääsemättömän kuilun sielun ja aineen välillä tuntee toki sekä Tyndall että muut.
On näet siten, että ihmisen aivot yksinkertaisesti ovat yhdyssiteenä kahden tason, sielullishenkisen ja aineellisen välillä, jonka kautta jokainen abstraktinen ja metafyysinen ajatus ikään kuin siivilöityy alas ihmisen korkeammasta hänen alempaan tietoisuuteensa. Sen tähden meidän äärettömyyttä ja ikuisuutta koskevat ajatuksemme eivät kuulu aineellisten aivojemme ominaisuuksiin. Totuuden mukaisesti ne voivat kuvastua ainoastaan henkisessä tietoisuudessamme, josta siten enemmän tai vähemmän heikosti heijastuvat havaintoihimme fyysisellä tasolla. Vaikkapa tärkeitäkin tapahtumia usein häviää fyysisestä muististamme, ei vähäpätöisinkään teko maaelämämme aikana haihdu sielumme muistoista, sillä tämä ei ole sielun kykyä, niin kuin aivoissa on muistikyky, vaan alati läsnä oleva todellisuus sillä tasolla, joka on ajan ja paikan aistimuksien yläpuolella. »Ihminen on kaikkien asioiden mittapuu», sanoi Aristoteles; varmaankaan hän ei tarkoittanut ihmistä lihasta ja verestä!
Kaikkein syvien ajattelijain joukossa lausui tämän ajatuksen parhaiten Edgar Quinet, »Création» kirjan tekijä. Puhuessaan ihmisestä, joka on täynnä tunteita ja ajatuksia, joista hän ei ole ensinkään tai on vain hämärästi tietoinen, todentaa Quinet, että ihminen saa tietoonsa vain pienen osan siveellisestä olemuksestaan. »Ne ajatuksemme, joita emme kykene ilmentämään, pakenevat tukahdutettuina itse olemuksemme juureen — — —». Ainaisella tahtomme ponnistuksella syrjäytettyinä »vetäytyvät ne takaisin yhä kauemmaksi, yhä syvemmälle — kuka tietää minkälaisiin — hermojuuriin, ja sinne ne pysähtyvät vaikuttaakseen ja hallitakseen meitä kutsumattomina ja itsellemme tuntemattomina — — —».
Niin, ne tulevat yhtä vähän aistittaviksi ja yhtä vaikeiksi havaita kuin ne ääni- ja väriväreilyt, jotka käyvät yli normaalimitan. Näkymättöminä ja tahdonvoimaamme ilkkuen vaikuttavat ne yhtäkaikki ja laskevat perustuksen tuleville ajatuksille ja toiminnoille, valliten meitä, vaikka emme ehkä koskaan ajattele niitä emmekä usein edes tiedä niiden olemassaolosta. Sattuvasti lausui Quinet, tuo suuri tutkija, puhuessaan niistä mysteerioista, jotka ympäröivät meitä kaikkia, »mysteerioista, jotka eivät koske maata eikä taivasta, mutta jotka löydetään luittemme ytimestä, aivohuokosistamme, hermo- ja lihassäikeistämme». »Miksi meidän olisi etsittävä tuntematonta hävitäksemme itse tähtiavaruuteen, kun täällä niin lähellä meitä ja meissä tuo saavuttamaton kätkeytyy? Niin kuin meidän maailmamme pääasiallisesti on näkymättömien olentojen mantereittemme todellisten rakennusmestarien muodostama, samoin on laita myöskin ihmisen». Aivan oikein, koska ihminen on kokoomus himmeitä, hänelle itselleen tiedottomia havaintoja, hajanaisia tunteita ja väärinkäsitettyjä sieluntiloja, alituisesti uudelleen unohdettuja muistoja ja tietoja, jotka hänen tasollaan muuttuvat — tietämättömyydeksi. Kuitenkin, vaikka terveen ihmisen muisti usein himmentyy, koska uusi, voimakkaampi vaikutelma työntää pois entisen, heikomman, näyttää tuona suurena muutoksen hetkenä, jota ihminen nimittää kuolemaksi, korkeampi muisti palaavan takaisin koko voimassaan ja terävyydessään.
Eiköhän tämä, kuten ylempänä mainittiin, riippune siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että ihmisen kaksi erilaista muistikykyä (tai pikemmin kaksi toimintatilaa, ylempi ja alempi) ainakin muutamien sekuntien ajaksi sulautuvat yhteen ja muodostavat yhden ainoan muistin ja että kuolevan tajunta itse asiassa on tasolla, jossa ei ole enemmän mennyttä. kuin tulevaakaan, vaan jossa kaikki on yhtä nykyisyyttä? Muisti on, niin kuin jokainen tiedämme, vahvin aikaisimpiin vaikutelmiin nähden, jolloin tuleva mies on vielä lapsi ja on enemmän sielua kuin ruumista. Ja jos muisti on sielumme osa, täytyy sen olla ehdottomasti ikuinen, niin kuin Thackeray jossain on sanonut. On tiedemiehiä, jotka tämän kieltävät; teosofit vakuuttavat asian kuitenkin niin olevan. Edellisillä on vain negatiivisia todisteluja väitteelleen; meitä tukevat lukemattomat samantapaiset tosiseikat kuin nuo kolme edellä mainittua. Syiden ja tekojen väliset siteet: ovat ja niiden täytyy pysyä materialisteille tuntemattomina.
Ruusu-Risti - maaliskuu 1924
Kiitän linkistä! Olenkin sen varmasti jossakin jo nähnyt, mutta sivuuttanut sen vuoksi että siinä lukee LASTEN ed. elämät. Minähän olen itse muistanut menneitä varsinaisesti vasta nuorena aikuisena.
Muutenkin juttusi oli kuin lähdevettä erämaassa kaiken sen p-skan keskellä mitä täällä Suomi-keskustelussa vilisee (vaikka on toki tullut itsekin välillä kirjoitettua tänne sellaista mitä ei pitäisi...) Keep the spirit high!