Ähtärissä on riittänyt näitä lainvastaisia päätöksiä jatkuvalla syötöllä.
Tässä taas yksi lisää:
Ähtäri erotti tarkastuslautakunnan puheenjohtajiston vuosi sitten – Nyt asiaan otti kantaa hallinto-oikeus
Ähtärin kaupunginvaltuuston vuosi sitten lokakuussa tekemään päätökseen tarkastuslautakunnan puheenjohtajiston erottamisesta on nyt saatu Vaasan hallinto-oikeuden kanta. Arkistokuva.Kuva: Reijo Heikkilä
Reijo Heikkilä
ÄHTÄRI
Jaa
Tallenna
0Keskustele
Vaasan hallinto-oikeus on antanut ratkaisunsa viime syksyisestä tapauksesta, jossa Ähtärin kaupunginvaltuusto päätti erottaa tarkastuslautakunnan puheenjohtajiston.
Valtuusto perusti lokakuussa 2024 tekemänsä päätöksen kuntalakiin. Kaupunginvaltuusto katsoi tuolloisessa päätöksessään, että tarkastuslautakunnan puheenjohtajiston erottaminen tarkoittaa heidän erottamistaan myös tarkastuslautakunnan jäsenyydestä ja että erotettujen tilalle tuli valita uudet jäsenet.
Hallinto-oikeus on keskiviikkona antamallaan ratkaisulla kumonnut Ähtärin kaupunginvaltuuston päätöksen.
Hallinto-oikeuden mukaan kuntalakia on tulkittava siten, että puheenjohtajistosta erottaminen ei voi samalla tarkoittaa erottamista myös toimielimen jäsenyydestä.
Hallinto-oikeus täsmentää, että luottamushenkilön erottamisen toimielimen jäsenyydestä luottamuspulan perusteella tulee kuntalain mukaan koskea kaikkia toimielimeen valittuja luottamushenkilöitä.
Kun kaupunginvaltuusto oli erottanut tarkastuslautakunnan puheenjohtajiston myös tarkastuslautakunnan jäsenyydestä, mutta ei erottanut kaikkia lautakunnan jäseniä, kaupunginvaltuuston tekemä päätös oli hallinto-oikeuden mukaan lainvastainen ja päätös tulee kumota.
Luottamus ja toimintakyky arvioitavina
Kunnallisvalituksen valtuustopäätöksestä teki Jarkko Salo (ps.), joka toimi valtuustopäätöksen aikaan Ähtärin kaupungin tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana.
Kaupunginvaltuusto katsoi vuoden takaisen päätöksensä perusteluissa, että käytettävissä olleisiin asiakirjoihin ja saatuihin selvityksiin perustuen tarkastuslautakunnan puheenjohtajisto oli menettänyt valtuuston luottamuksen tilapäisen valiokunnan raportissa esitetyillä perusteilla.
Valtuusto perusti vuosi sitten syyskuun alussa tilapäisen valiokunnan selvittämään, oliko tuolloinen kaupunginhallitus toimintakykyinen ja vallitsiko kaupunginhallituksen keskuudessa luottamuspula.
Yhtä lailla kaupunginvaltuusto perusti tilapäisen valiokunnan selvittämään, nauttiko tuolloinen tarkastuslautakunnan puheenjohtajisto valtuuston luottamusta ja oliko lautakunnan puheenjohtajisto toimintakykyinen.
Asioiden keskiössä kaksi luottamushenkilöä
Jo tätä ennen, viime vuoden elokuussa, Ähtärin kaupunginhallitus katsoi äänestyksen kautta syntyneellä päätöksellä, että tuolloiset kaupunginhallituksen jäsen Juha Nortunen (ps.) ja tarkastuslautakunnan jäsen ja varapuheenjohtaja Jarkko Salo olivat menetelleet luottamustoimessaan velvollisuuksiensa vastaisesti.
Edelleen kaupunginhallitus katsoi tuolloin, että Nortusen ja Salon tulisi jättää omat eronpyyntönsä mainituista tehtävistään.
Määräaika eronpyynnölle oli viime vuoden elokuun loppupuolella, mutta kumpikaan ei eronpyyntöä jättänyt.
Jo alkuaan kaupunginhallitus myös päätti tuolloin, että muussa tapauksessa se ryhtyy valmistelemaan kaupunginhallituksen ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajiston erottamista.
Toverituomioistuimen päätös kumottiin!
20
630
Vastaukset
- Anonyymi
Huikea poliittinen voitto persuille. YES YES YES....
- Anonyymi
Jokainen järkevä tietää, että kyseessä oli kostotoimenpide kun Jarkko alkoi selvittämään salattuja pykäliä ja alkoi tulla liian suuria varpaita vastaan.
Nyt asiaa selvittää jo poliisi. Ja kohta myös syyttäjä.- Anonyymi
Tämä on juuri niin! Ajatelkaapa jos ei olisi kukaan uskaltanut tutkia kepujen touhuja?
- Anonyymi
Voi luoja tätä jatkuvaa sekoilua. Tuon sai aikaan tunbetut kepulaiset valtuustossa ja sosialistit tukivat kun saivat tuplaedustuksen tarkastuslautakuntaan.
- Anonyymi
Olisipa nyt taas kunnallisvaalit...maanantaina on ylimääräinen hallituksen kokous poliisin esitutkinnassa olevista asioista.
- Anonyymi
Nisulla alkaa jo huuli väpättämään. Sokerinmurut suupielestä varisee ensin rinnuksille ja sieltä ne kierivät pöydälle …
- Anonyymi
Nisu käskee taas valittamaan asiasta ja aikaa ja rahaa palaa. Ei kepu muutu koskaan miksikään.
- Anonyymi
Vaikka viranhaltijat aika usea on vaihtunut silti surullinen sekoilu jatkuu, heidän painostus politrukkien puolelta on kovaa, tässäkin pääpukareina sivonen, mäenpää, savola kantola,k-s kivinummi ym kouhot.
- Anonyymi
Kautta linjan jokaisella mahdollisella Ähtärin osa-alueella viranhaltijoina ja edustuselimissä täysin kelvottomat yksilöt, jotka omilla epäpätevyyksillään ja suoranaisella sähläämisellään tuhoavat loputkin Ähtärin rippeistä.
Toivottavasti tulevan kuntaliitoksen myötä nykyisiä virkaa tekeviä ei päästetä lähellekään yhdenkään kunnan hallintoa! - Anonyymi
Sellaiset edustajat - millainen kansa.
Että turha teidän on jeesustella yhtään.- Anonyymi
Kepujohtoiset kunnat toimivat aina näin. Heillä on oma laki.
Tämäkin asia sanottiin etukäteen heille kun päätöstä tehtiin. Mikään ei auttanut. Mikko esitti ja toinen kannatti ja Kauko löi nuijan pöytään. Kaikki näkyy videolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepujohtoiset kunnat toimivat aina näin. Heillä on oma laki.
Tämäkin asia sanottiin etukäteen heille kun päätöstä tehtiin. Mikään ei auttanut. Mikko esitti ja toinen kannatti ja Kauko löi nuijan pöytään. Kaikki näkyy videolla.Tätä suoraan näytettyä kokousta seurasi satoja ihmisiä. Ei tätä voi enää salata.
- Anonyymi
Voi kauheaa, ei voi muuta sanoa. Jos pyrkii ja vielä onnistuu pääsemään kunnallisiin luottamustehtäviin, pitäisi kuntalaki ja sen soveltaminen osata ainakin siinä laajuudessa, kun se on tehtävän hoitamisessa välttämätöntä. Vuodesta toiseen sama meno jatkuu Ähtärissä, tehdään lainvastaisia päätöksiä, jotka hallinto-oikeus sitten kumoaa. Kepujohtoisista kunnistakin Ähtäri on aivan omaa luokkaansa lainvastaisten päätösten tekemisessä.
- Anonyymi
Luojan kiitos, että meillä on Kautokuru. Ilman häntä Ähtäri olisi tuhoon tuomittu.
- Anonyymi
Puhut niin totta.
Kuntalain lisäksi pitäisi tuntea myös hallintolaki ja rikoslaki ja päättäjän vastuu virka- asemassa.
Lähiviikkoina näette mitä se käytännössä tarkoittaa.
- Anonyymi
Kysymys kuuluu, paljonko lainvastaisia päätöksiä on oikein tehty, niistä vain on sovittu eikä muutoksenhakua oikeuksiin ole tehty. Hiljaa on vain odotettu että kukaan ei huomaa ja veronmaksajat antavat kiltisti rahansa suhmurointiin.
- Anonyymi
Kun eräs uskalsi näihin puuttua niin valtapuolueen edustajat päättivät pudottaa hänet ikkunasta alas.
Eivät ähtäriläiset ole niin tyhmiä kuin jotkut luulevat.
- Anonyymi
Yksi unholaan jäänyt erittäin vakava oli mini-suomen velkojen siirto lämppärille siinä tehtailtiin kuittejakin.
- Anonyymi
Laita todisteet näkyville. Ilman kuvakaappausta tai muuta todistetta juttusi on ihan yhtä tyhjän kanssa. Kautokuru vaati aina kuvakaapauksen esitettyjen väitteiden todisteeksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845097Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.243446Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j342785Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581800- 471576
- 941362
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2411331Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731058IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54945