Hyvin harvoin enää täällä käyn, mutta aina olen pyrkinyt viikonlopputoivotukseni esittämään. Niin teen nytkin.
Kiitokseni esitän nyt ensinnäkin Suomen Keskustalle, jonka kaikki kansanedustajat puolsivat Natoon liittymistämme! Niin tekivät tietysti myös vaaleissa äänestämäni kokoomuksen kaikki edustajat, samoin myös aikoinaan kannattamani sdp:n edustajat, myös rkp:n ja kristilliset edustajat, kuten myös liike-nyt:n ainoa edustaja. Vastustajia olivat kuusi vasemmiston edustajaa ja VKK:n ainoa edustaja.
Nyt vallitsevan tilanteen johdosta tuo eduskunnan päätös on noussut entistäkin suurempaan arvoon!
Muutamia kertoja olen viime viikkoinakin palstan avannut ja olen nähnyt eräiden pitävän täällä minua esillä jopa lähes parikymmentä vuotta vanhoilla kirjoituksillani. Kiitos siitä heille, kun itse en enää pystyisi esittämään sellaisia kuin heidän esille tuomissaan vanhoissa kirjoituksissani on!
Eipä nyt enempää muuta kuin vain Oikein Hyvän viikonlopun toivotukset kaikille tämän lukeville!
kapi-vanhus
Toivotukset ja kiitokset
14
132
Vastaukset
- Anonyymi
Monta on takinkääntäjää NATO:n suhteen kymmenen vuoden takaisesta tullut tällä palstalla esiin.
Sinua ei sentään leimattu russofoobikoksi ja sodanlietsojaksi.
Uhkasipa joku luultavasti kepulainen tehdä minusta ilmoituksen SUPO:lle kun loppiaisen maissa 2017 sanoin Putinin fasistiksi ja sotarikolliseksi!
Oikeassa oleminen helppoa silloin kun on suuren enemmistön mukana.
Viinonloput.
Oikeistodemari.- Anonyymi
Stubb on puhunut russofobeista, joten kokoomuslaisille tuttu ilmaus.
- Anonyymi
Viinonloputko aioit juoda?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viinonloputko aioit juoda?
Pietarin pojan paskamaa pommitetaan kivikasaksi!
- Anonyymi
Ihanaa notta kapipässikin on ymmärtänyt Suomen Keskustan merkittävyyden kansakuntamme selkärankana.
- Anonyymi
Suomen selkäranka on aina ollut aseveliakseli!
ONKO. IHANAA OLLA NOIN TYHMÄ.KEPUINSSI JOKA KÄSITTELI RIKKIHAPPOA JA AMMONIAKKIA HULLUJEN. HUONEELLA!
PISTÄ HULLUJEN HUONEEN POIKA TAAS KIITOKSET ELÄTEILLE! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen selkäranka on aina ollut aseveliakseli!
ONKO. IHANAA OLLA NOIN TYHMÄ.KEPUINSSI JOKA KÄSITTELI RIKKIHAPPOA JA AMMONIAKKIA HULLUJEN. HUONEELLA!
PISTÄ HULLUJEN HUONEEN POIKA TAAS KIITOKSET ELÄTEILLE!Osmium se oli tyhmistä typerin. Ei edes kaasujen tilanyhtälöä ei ymmärtänyt.
Paineen ja tilavuuden tulo jaettuna lämpötilalla ei koskaan muutu, eli se on vakio. Ja sen voi esittää toisinpäinkin. Siitä Osmium sekosi, eikä ole vieläkään toipunut
- Anonyymi
Nato-jäsenyytemme vastustajista suurin osa putosi eduskunnasta.
- Anonyymi
HULLUJEN HUONEEN POIKIEN ITSENÄISYYSPÄIVÄ ON 19.9.!
- Anonyymi
Ehkä 12 vuotta sitten, koska vuonna 2014 Oltermannin vienti Venäjälle kiellettiin.
- Anonyymi
Hyvää viikonloppua.
Vuosien saatossa sinä paljonkin täällä kirjoittaneena erotut aateveljistäsi, siis demareista, siinä, että olet kyennyt asiasi esittämään pääosin omin ajatuksin. Toisin kuin nuo aateveljesi kuten Mielipidepankki tai Arska, jotka eivät ole kuunaan kyenneet omin päin ajatuksia kehittämään, vaan aina turvautuvat jonkun muun kirjoittamaan tai sanomaan.
Natoon liittyminen tapahtui aivan liian myöhään. Nyt siitä saattaa olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä - tai no ei sentään. Me olemme tärkeä lenkki läntistä puolustusliittoa, lukko idän suuntaan. Kollektiivinen väärässä olo, jota täällä edusti mm. aiemmin mainittu MPP, osoittaa kuinka iso osa kansaa on typeryksiä jos heillä ei ole sitä omaa ajattelua. Tuollaisen kollektiivisen uskon myötä se Hitlerkin nousi valtaan, ja vasemmisto monessa maassa.
Kerran vielä hyvää viikonloppua- Anonyymi
Mielipidepankki ja Arska sitä samaa Nato vastustajia. Heille USA paha.
Osmiumille, tiedätkö kumpi on painavampi kilo karvoja vai kilo rautaa. Oletko kokeillut kumpaakin pussukkaa tipautta 3 metrin korkeudelta päähäsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielipidepankki ja Arska sitä samaa Nato vastustajia. Heille USA paha.
Osmiumille, tiedätkö kumpi on painavampi kilo karvoja vai kilo rautaa. Oletko kokeillut kumpaakin pussukkaa tipautta 3 metrin korkeudelta päähäsi.Näillä tyypeillä (MPP, Arska) USA viha on syvällä selkärangassa, vasemmistolaisen aivopesun aikaansaannos. Ei he sille mitään voi, ajattelukykyä kun ei ole
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näillä tyypeillä (MPP, Arska) USA viha on syvällä selkärangassa, vasemmistolaisen aivopesun aikaansaannos. Ei he sille mitään voi, ajattelukykyä kun ei ole
Vasemmistolainen ulkoistaa ajattelun, se on nähty. Niin tekee Mielipipipankki ja Arskakin.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi5810103Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit136849Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?716305Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j856154Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus284295Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset114292Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k654185Oikeistohallitusten aikaan saannokset.
Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja464150Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?443848Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html2863273