Kansanedustaja kahdeksan päivää ”omalla ajallaan” työreissulla Turkissa – näin paljon matka maksoi
Eduskunta maksoi Immosen majoituksen seminaarin jälkeiseltä yöltä, vaikka Immonen oli jo ”omalla ajallaan”.
immoselle fudut heti jatkuvati törttöilee Suomen maine vaarassa .YMS.
11
64
Vastaukset
- Anonyymi
Kansanedustaja Tomi Immosen (ps) seminaarimatka Saksaan ja Turkkiin maksoi eduskunnalle 3 065,60 euroa, käy ilmi eduskunnan IS:lle toimittamista tiedoista.
Aiemmista tiedoista puuttui tieto Immosen Turkin-hotellimajoituksesta, joka maksoi eduskunnalle 1 283 euroa, 257 euroa yöltä.
Erikoiseksi Immosen reissun tekee se, että Immonen yhdisti työnteon ja vapaa-ajan viettämisen: Immonen oli Turkissa Antalyassa peräti kahdeksan päivää ”omalla ajallaan” kahden kokouksen yhteydessä.
Immonen oli reissussa 22. huhtikuuta – 4. toukokuuta. Eduskunnan toimittamien tietojen mukaan Immonen oli ”omalla ajallaan” 24.–27.4. ja 1.5.–4.5.
Virkamieslähde kuvaili IS:lle järjestelyä, jossa työmatkoihin yhdistetään runsaasti omaa aikaa, eduskunnassa poikkeukselliseksi.
Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskuntaa johtava Immonen osallistui ensin Saksassa Wiesbadenissa järjestettyyn kaksipäiväiseen Nato-maiden parlamentaarikkojen kokoukseen 23.–24. huhtikuuta.
Kokous päättyi torstaina 24. huhtikuuta kello 13.30. - Anonyymi
Nato-maiden parlamentaarikot perehtyivät Wiesbadenissa Ukrainan tilanteeseen. Tiivis kokous päättyi jo torstaina 24. huhtikuuta puolen päivän jälkeen.
Tämän jälkeen Immonen matkusti Wiesbadenista junalla Frankfurtiin, josta hän lensi Turkkiin Antalyaan.
Eduskunta maksoi Immosen majoituksen Antalyassa torstain ja perjantain väliseltä yöltä, vaikka Immonen oli tällöin jo eduskunnan toimittamien tietojen mukaan ”omalla ajallaan”.
Perjantai 25. huhtikuuta oli eduskunnassa normaali istuntopäivä. Immonen kuuluu puolustusvaliokuntaan, joka piti kokouksen perjantaina.
Antalyassa vapaa-aikaa viettänyt Immonen ei valiokunnan kokoukseen osallistunut.
Puolustusvaliokunnan kokouksessa käsiteltiin muun muassa valtioneuvoston puolustusselontekoa.
Immosen työtehtävät Antalyassa jatkuivat maanantaina 28. huhtikuuta.
Nato-maiden parlamentaarikot käsittelivät Antalyan-seminaarissa muun muassa Syyrian tilannetta, Iranin euroatlanttiselle turvallisuudelle muodostamaa uhkaa, terrorismin muod- Anonyymi
KOSKA LASKEUDUTAAN NATON PÄÄKUPUNKIIN IMMONEN KYSELI TSIISU OLI VARMAA SELVINPHÄIN
- Anonyymi
Ohjelmasta ilmenee, että suomalaisille Nato-prosessin aikana tutuksi tullut Turkin ex-ulkoministeri Mevlut Cavusoglu piti puheenvuoron seminaarin alussa ja lopussa.
Antalyan-seminaari päättyi keskiviikkona 30. huhtikuuta kello 13.35.
Immonen ei suunnannut vapuksi kotiin, vaan jatkoi vapaa-ajan viettämistä Antalyassa.
Immosen majoitus keskiviikon ja torstain väliseltä yöltä meni eduskunnan piikkiin, vaikka seminaarin varsinainen ohjelma oli päättynyt jo keskiviikkona puolilta päivin.
Seminaarin päätteeksi järjestettiin vapaaehtoinen kulttuurivierailu, johon Immonen osallistui.
Immonen oleili Antalyassa omaan piikkiinsä torstaista sunnuntaihin ja palasi Suomeen sunnuntai-iltana 4. toukokuuta. - Anonyymi
Immonen ei ole halunnut kommentoida IS:lle Turkin-matkaansa.
IS olisi halunnut kysyä, miten Immonen perustelee sitä, että hän oli yli viikon ”omalla ajallaan” kahden kansainvälisen kokouksen yhteydessä.
IS olisi halunnut kysyä myös, rakensiko Immonen matkakokonaisuuden siten, että hän pystyi viettämään lomaa Antalyassa, tunnetussa rantakaupungissa ja suomalaisten suosimassa lomakohteessa.
Lisäksi IS olisi halunnut kysyä, oliko perusteltua osallistua kahteen seminaariin peräkkäisillä viikoilla ja jäädä pois valiokuntakokouksista ja eduskunnan istunnoista.
IS kertoi aiemmin, että Immonen yhdisti vapaa-ajan viettoa työhön myös Yhdysvaltojen-matkallaan elokuun lopussa.
Immonen osallistui Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan puheenjohtajan roolissaan Havaijilla ja San Diegossa pidettyihin kokouksiin.
Eduskunta päätyi torppaamaan Immosen aikomuksen lentää mannerten välillä bisnesluokassa, kun ilmeni, että Immonen oli järjestänyt omaa aikaa sekä Honoluluun että San Diegoon. - Anonyymi
KONEESSA OLLEET KERTOVAT IMMOSEN KUNNOSTA NÄI
IMMONEN KYSELI KOSKA LASKEUDUTAA NATON PÄÄKAUPUNKIIN
ELI HAAHEHEH OLI KUNNOSSA HEEHAHAH - Anonyymi
EKKÖS THIIIÄÄ KUA OON OON KANSEDUTAHJA HIK HIK JA EVERTIIHKKI HIK HIK VIIN AA SATANA HHETL
- Anonyymi
HIK sano persu ja korkkas taas🍻🍺🍻
- Anonyymi
Miksei näitä kokoksia voi järjestää etänä? Paljon halvemmalla päästäisiin. Sen annin, mitä Immonenkin tuosta reissusta sai, olisi varmaan voinut tiivistää muutamaan paperiarkkiin, joiden lukemiseen ei puolta tuntia enempää aikaa mene.
Tätä samaa on kysytty lukuisten ilmastokokousten yhteydessä. Niihin kun vielä osallistuu jopa toista sataa veroilla kustannettua osallistujaa. - Anonyymi
Missä persupölö, siellä ongelma ja rahanmeno.
- Anonyymi
57856489562
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827096Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380