Tälläkin palstalla on ihailtu mm. eräiden kansallisten puolueiden pieniäkin voittoja tai ihmetelty niiden kohtaamaa vihaa ja vastustusta. Myös tietyjen Eliitin hyödyllisten idioottien kannanotoille on naurettu tai niitä on kirottu.
Kaikki ylläoleva on inhimillistä ja kertoo tekijöistään jotain hyvää, mutta onko noilla eleillä parhaimmillaankin mitään kestävää merkitystä? Ja ennenkaikkea, mitä merkitystä on jollain kansallismielisten tilapäisillä voitoilla silloinkaan, kun ne autavat näitä puolueita pääsemään systeemin ottopojiksi ja vain siksi aikaa, että nuo otopojat sortuvat tuhoisiin kompromisseihin ja viimeistään siihen, että systeemi muuttaa sääntöjä? Kaikkihan muistavat mm. Ranskan vaalijärjestelmän jatkuvan muuntelun, tai ainakin toivotavasti muistavat, vaikka kyse on vain yhdestä poikkeuksellisen näkyvästä esimerkistä loputtomassa systeemin vakauteen pyrkivän muutoksen turbulenssissa.
Tätä kirjoitetaessa elämme sivilisaatiomme iltaruskon aikaa ja paikallisten Eliitien terve kilpailu on muuttunut Yhtenäiseliitin saalistusmonopoliksi. Valtion ja "demokraatisen" päätöksentekokoneiston tehtävänä on selkeämmin kuin koskaan luoda olosuhteet, joka mahdollistaa globaalin Eliitin poliittiset ja taloudelliset pyrkimykset. Suoraan sanoen: Murtaa kaikki paikalliset Eliitin päämääriä hidastavat rakenteet oli kyse sitten kansallisvaltiosta, kulturieroista tai jopa ihonväristä tai uskonnosta. Eliiti siis rakastaa mustaa miestä, jos hän myy huumeita Helsingin Rautatieasemalla, mutta vihaa häntä,jos hän paimentaa masaina karjaansa eikä hylkää heimonsa perinteitä! Tämä on totuus Eliitin monikultturisuden harrastuksesta! Lupaamalla ottopoikapaikkoja systeemistä Eliiti kykenee löytämään loputomasti hyödyllisiä idiooteja, jotka kannatavat monikulturisutta a lá Mcmaailma ja kapinoivat näennäisen hurjasti ikkunoita särkien mitenkään Eliitiä uhkaamata.
Moni on päivitellyt sitä lyhytnäköistä tapaa, jolla käsittelemme lajina Maapallon väheneviä resursseja, siedämme kansainvälisten talouden rosvoparonien puuhia ja siedämme ennenkaikkea stabiilien väestökokoomusten muttumista toiseen äärimmäisyyteen, mutta moni noista päivittelijöistä ei ymmärrä, mitä on kysymys.Luullaan, etä kyse on kultturitaistelusta, vaikka kyse on pikemminkin ryöstömurhasta, jossa Eliiti murhaa valtansatiellä olevia rakenteita. Satojen erilaisten toimijoiden keskenään kilpaileva globaali anarkia on se, mitä Yhtenäiseliitti vihaa. Sen monikultturisus on itseasiassa käsiteenä niin valheellinen monotonisine yhtenäisympäristöineen ja tavoitteena olevine indigoihmisineen kuin jokin käsite voi olla!
Me elämme sivilisaatiomme iltaruskon aikaa ja jos joku ihmettelee Eliitin selkeää typeryyttä, jolla se jouduttaa koko sivilisaation ja itsensäkin tuhoa, niin vain keskinäisen kilpailun pakkotila on pitänyt Eliitit järkevinä. Yhtenäiseliitti on Eliiti, joka toimii yhtä vastununtoisesti ja tulevaisuuta ennakoiden kuin Angien régimen tai 1600-1700 lukujen Puolan eliitit (Magnaatit).Tai miksipä ei vaikka Romanovien loppuaikojen Eliitti! Sivilisaatioiden kohtalo on se, että niiden iltaruskossa ,kun sivilisaatio universaalistuu, myös Eliitit "globaalistuvat" keskinäisen kilpailunsa lopettaen ja repivät oman yhteisen keskinäisen kilpailunsa avulla kehittämänsä luomuksen kaikin kuviteltavin tavoin riekaleiksi.
Onko ylläselitetty asiaintila väistämätön? Onko olemassa mitään keinoa pelastaa edes jotain?
On. On olemassa yksi suunta, joka pelastaa, jos ei kokonaan sivilisaatiotamme, niin osia siitä.
Kansallismielisen liikkeen, joka haluaa edetä oikeaan suntaan, on nähtävä, että kyse ei ole jostain tilapäisestä epämiellyttävästä kansallisesta takatalvesta vaan lähestyvästä perikadosta. On tunnustetava Eliitin asema liikkeen ja sen arvojen pysyvänä vihollisena! On tunnustettava, että jos kansakunta mielii säilyä sen on tuhottava jopa fyysisestikin oma vanha Eliittinsä ja estetävä iäksi kaikin tavoin sen valtaanpääsy kuten myös sen kanssa samaa kokonaisuutta olevan Yhtenäiseliitin valtaanpääsy.Liikkeen on siis leikattava kansansa väkivalloin irti vanhasta järjestelmästä ja käytetävä näin tekiessä mitä tahansa keinoja.Siis mitä tahansa!
Miten paljon ylläoleva vaatii?
Ensinnäkin pyrkiminen "demokratian" kautta Eliitin ottopojaksi on petos kansakuntaa kohtaan! Vain sellainen demokratia, jossa kansa tuhoaa Eliitin on se demokratian tila, joka palvelee kansakunnan tulevaisuutta! Muu on haihatelua ja myös jopa petosta! Eliitin kanssa ei voi neuvotella tilanteessa, jossa sivilisaatiot ovat universaalistuneet! Tämä on opetuksista tärkein.
Vasta kun uudestisyntyvä kansakunta luo uuden Eliitin, joka luo puolestaan uuden valtion, virkamiehistön, armeijan, poliisin ja osin talouselämänkin rakenteet ja ennenkaikkea uudet demokratian menetelmät ja periaatteet, kun siis vanha Eliitti on tuhottu, on toivoa, että Länsimaisen Sivilisaation perikato säästää sen, joka on irrottautunut tuosta kuolevasta, Eliitin loisinnan turmelemasta rumiista!
Yllämainittu tie on hirvitävä ja raskas, mutta se on ainoa tie, joka tarjoaa pelastuksen. Mut tiet sopivat niille liikkeille, jotka elävät ja kuolevat itsepetoksen vallassa! Suoraan sanoen, uuden eliitin ei pidä kysyä, kenet ammutaan vaan pikemminkin, kenet säästetään!
Esimerkkejä puolittaisista suorituksista ei tarvitsee etsiä Saksaa kauempaa. NSDAP löi laimin vanhan rakenteen murtamisen mistä se sai kärsiä koko olemassaolonsa ajan ja sen ohessa koko Saksa. Tarkka huomioitsija havaitsee, etä puolueen etenevä rappio (jota vastaan tietenkin taisteltiinkin)ei ollut lähtöisin siitä itsestään, vaan Eliitistä, joka mädätti puoluetta ja nousi ulkomaalaisten avulla takaisin parrasvaloihin, joista se ei ollut kunnolla poistunutkaan. NSDAP:lle kävi lopuksi samoin kuin kaikille systeemin ottopojille siitääkin huolimatta, että lyhyen hetken näytti siltä, etä todellinen muutos olisi ollut mahdollinen
Mussolinin parodiahallintoa ja sen suhdetta Eliitiin en viitsi edes käsitellä. Mussolinin vallankumouskin oli osoitus Eliitin paniikkireaktiosta ja järjestelmä kaatui paljossa siihen, että Eliiti käytti Mussolinia keulakuvanaan hyvin lyhytnäköisen huijauksen salailussa.
Robespierre

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinun kannattaisi lukaista Keijo Rahkosen kirjanen Utopiat ja anti-utopiat. Valitettavasti utopiat muuttuvat aina painajaismaisiksi vastakohdikseen.
...eli vaikket ole samaa mieltä, lue silti ja käytä omaa järkeäsi.