Yhdysvalloista levisi (kuten yleensä) fanaattinen uskomus tempauksen tapahtuvan 23-24 syyskuuta.
Ihmiset jälleen kerran lopettivat työt ja myivät asuntonsa ja autonsa pilkka hintaa. Joissakin tapauksissa lahjoittivat koko omaisuutensa, kuten kunnon kristityn kuuluukin.
Siellä on jopa tilanteita, että henkilöitä on kuollut, koska ei halunnut hoitoon tempauksen toivossa.
Mutta kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, tempausta ei tapahtunut. Tai jos tapahtui, kukaan ei kelvannut pelastukseen.
Suurin osa luonnollisesti vain siirtyy seuraavaan ennustukseen, ilman minkäänlaista kritiikkiä, mutta nämä, jotka kärsivät tuosta huijauksesta, varmasti punnitsevat uskonsa uudestaan.
Tämä koko fiasko pistää ihmettelemään, miten ihmeessä vieläkin ihmiset uskovat tuohon? Montako kertaa voi samalla tavalla henkilöä huijata, ilman minkäänlaista reagointia siihen?
Taas unohtui tempautua
25
155
Vastaukset
- Anonyymi
No, kun se tempaus Raamatun mukaan kyllä koskee viljan akanoita ja rikkaviljaa, jonka vihollinen oli yöllä kylvänyt elonpeltoon, joka elon viljaa leikatessa ja puidessa sitten erotetaan hyvästä nisusta, ja heitetään taivaan tuuliin. Kuten juuri tein. Ja sinne lensivät vertauskuvainnollisedti uskovaiset valheineen - taivaan tuuliin. Kyllä se totta on.
- Anonyymi
Tuona sanomanasi päivänä kävin heittelemässä uskovaisia luterilaisosiossa yhdessä Lutherin kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuona sanomanasi päivänä kävin heittelemässä uskovaisia luterilaisosiossa yhdessä Lutherin kanssa.
Lusäystä - mutta kun te olette sokeita ja kuuroja, ette te mitään näe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lusäystä - mutta kun te olette sokeita ja kuuroja, ette te mitään näe.
Syyskuun 23. päivä on kaikkien kadonneiden ja menehtyneiden lasten muistopäivä.
Ehtoollisriitti mukailee lasten syöntiriittiä, kun vanhemmilla ei ollut varaa maksaa heidän hengen säästämisestään papeille.
Se tulee esille (happamaton leipä) Raamatusta 2.Kuningasten kirja, luku 23, sekä, kun juutalainen antaa ehtoollisen asetussanat kannibalistiselle ihmissyöntiriitille kristinuskossa - alkaen 1.Kor. luku 11 - alkaen jakeesta 23.
Kyseessä on juutalaisuuden uhrikultti, joka ei ole muinainen, vaan nykyinen. ”…puidessa sitten erotetaan hyvästä nisusta, ja heitetään taivaan tuuliin.”
Älä hyvä ihminen syö nisua. Siitä tule metabolinen oireyhtymä eikä Jeesus jaksa tempaista sinua taivaaseen kun olet lihottanut itsesi läskiksi mätisäkiksi nisulla.- Anonyymi
Guovza kirjoitti:
”…puidessa sitten erotetaan hyvästä nisusta, ja heitetään taivaan tuuliin.”
Älä hyvä ihminen syö nisua. Siitä tule metabolinen oireyhtymä eikä Jeesus jaksa tempaista sinua taivaaseen kun olet lihottanut itsesi läskiksi mätisäkiksi nisulla.Saa sitä syödä hyvän kaffeen kanssa!
- Anonyymi
Guovza kirjoitti:
”…puidessa sitten erotetaan hyvästä nisusta, ja heitetään taivaan tuuliin.”
Älä hyvä ihminen syö nisua. Siitä tule metabolinen oireyhtymä eikä Jeesus jaksa tempaista sinua taivaaseen kun olet lihottanut itsesi läskiksi mätisäkiksi nisulla.Niin, kaikki eivät tänä päivänä ymmärrä sanontaa miksi 'viisas vaikenee'.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syyskuun 23. päivä on kaikkien kadonneiden ja menehtyneiden lasten muistopäivä.
Ehtoollisriitti mukailee lasten syöntiriittiä, kun vanhemmilla ei ollut varaa maksaa heidän hengen säästämisestään papeille.
Se tulee esille (happamaton leipä) Raamatusta 2.Kuningasten kirja, luku 23, sekä, kun juutalainen antaa ehtoollisen asetussanat kannibalistiselle ihmissyöntiriitille kristinuskossa - alkaen 1.Kor. luku 11 - alkaen jakeesta 23.
Kyseessä on juutalaisuuden uhrikultti, joka ei ole muinainen, vaan nykyinen.Tiedättekö, että kuinka monta miljoonaa lasta vuodessa katoaa maailmassa?
- Anonyymi
Romaniassa yksistään Agia Varvaran tapauksessa katosi muutamassa vuodessa 2000-luvun taitteessa lastensuojelujärjestön ja viranomaisten hallusta 600 lasta kenenkään tietämättä mihin. Heidän epäillään joutuneen ihmiskaupan uhreiksi.
- Anonyymi
Kun lapsesta asti uhkaillaan helvetillä jos et tee niinkuin saarnaajat sanoo, murtuu monen ihmisen mieli. Kauheaa seurattavaa on tuo uskovaisten pohjaton pahuus. Eikä tarvitse kaukaa hakea, Suomessakin on jopa kristittyjä poliitikkoja, jotka silmät murhanhimoa kiiluen hyväksyvät Gazassa tapahtuvan kansanmurhan. Näitten rinnalla ateistit ovat lempeitä ihmisiä.
- Anonyymi
Niinpä. Jää nähtäväksi nyt syksyn aikana Suomessa käytävien raamattukäräjien jatko, samaan aikaan järkyttävän lasten hyväksikäyttöoikeudenkäynnin kanssa, että kerrotaanko nyt koko totuus tämän 20 vuoden tutkintashown päätteeksi.

Kyse siis on juutalaisuudesta.
- Anonyymi
Niin, tuosta helvetillä pelottelusta pitäisi jo ymmärtää, että uskonnossa on Saatana asialla, eikä Jumala.
- Anonyymi
Montako kertaa ateisteja on huijattu uskonnolla?
- Anonyymi
Aloitus on siitä hyvä esimerkki - et edes tiennyt mikä on tuo tempaus, vaan uskoit uskovaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus on siitä hyvä esimerkki - et edes tiennyt mikä on tuo tempaus, vaan uskoit uskovaisia.
"Mutta kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, tempausta ei tapahtunut. Tai jos tapahtui, kukaan ei kelvannut pelastukseen."
Kaikki uskovaiset kyllä Raamatun mukaan kelpaavat oikein hyvin pelastukseen, kun vain palvovat Jeesuksen nimeen tosi Jumalan uhraamista itsensä puolesta.
Kristinuskon tärkein opetuskirje, kirje Roomalaisille:
7:14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, VAAN MITÄ MINÄ VIHAAN, SITÄ MINÄ TEEN.
7:24 Minä viheliäinen ihminen, kuka PELASTAA minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN mielellä Jumalan lakia, mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA."
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=roo&luku=7 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mutta kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, tempausta ei tapahtunut. Tai jos tapahtui, kukaan ei kelvannut pelastukseen."
Kaikki uskovaiset kyllä Raamatun mukaan kelpaavat oikein hyvin pelastukseen, kun vain palvovat Jeesuksen nimeen tosi Jumalan uhraamista itsensä puolesta.
Kristinuskon tärkein opetuskirje, kirje Roomalaisille:
7:14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, VAAN MITÄ MINÄ VIHAAN, SITÄ MINÄ TEEN.
7:24 Minä viheliäinen ihminen, kuka PELASTAA minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN mielellä Jumalan lakia, mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA."
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=roo&luku=7Eivätkä ateistit edes tiedä, että mikä on kristinuskon pelastus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivätkä ateistit edes tiedä, että mikä on kristinuskon pelastus.
Kristinuskon pelastus on se, että huijataan toista, vaikka itsekään ei uskota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mutta kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, tempausta ei tapahtunut. Tai jos tapahtui, kukaan ei kelvannut pelastukseen."
Kaikki uskovaiset kyllä Raamatun mukaan kelpaavat oikein hyvin pelastukseen, kun vain palvovat Jeesuksen nimeen tosi Jumalan uhraamista itsensä puolesta.
Kristinuskon tärkein opetuskirje, kirje Roomalaisille:
7:14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, VAAN MITÄ MINÄ VIHAAN, SITÄ MINÄ TEEN.
7:24 Minä viheliäinen ihminen, kuka PELASTAA minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN mielellä Jumalan lakia, mutta LIHALLA SYNNIN LAKIA."
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=roo&luku=7Olisit vastannut suoraan aloitukseen, jos sinulla on siihen huomautettavaa.
"Kaikki uskovaiset kyllä Raamatun mukaan kelpaavat oikein hyvin pelastukseen, kun vain palvovat Jeesuksen nimeen tosi Jumalan uhraamista itsensä puolesta."
Tämän takia jotkut kristinuskoiset rajaavat ainoastaan oman uskomus tyylinsä olevan ainoa oikea tapa ja muut ovat vääräuskoisia.
Tässä sinun sanomisessa on myös sellainen ongelma, että se poistaa ajatuksen siitä, että "paha saa palkkansa". Jos pelastukseen pitää vain uskoa Jeesukseen, niin se rajaa pahoja ihmisiä pelastuneisiin ja hyviä ei pelastuneisiin.
Tämä on todella massiivinen ongelma, koska se tekee jatkokysymyksillä tästä uskonnosta ilkeän.
Mitä mielestäsi tapahtuu niille jotka eivät usko Jeesuksen olevan Jumalan persoona tai vastaavaa? (Tämäkin muuten eroaa kristinuskon sisällä). Eli niille jotka eivät ole uskoneet tuohon, mutta muuten eläneet avuliaista ja hyvää elämää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivätkä ateistit edes tiedä, että mikä on kristinuskon pelastus.
Eivät edes kristinuskoiset ole tuosta yhtä mieltä.
Eiköhän ainakin Suomessa kaikki ateistit tiedä kristinuskon sisällön. Jos joku ei tiedä, niin se on harvinaisuus ja olisi kiva kuulla siitä enemmän.
- Anonyymi
Se tapahtuma on lähellä. https://www.youtube.com/watch?v=DM5RzVcqWuY
- Anonyymi
Vainoharhaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Tuollaiset profetiat ovat vastoin Raamatun sanaa. Toki tämäkin jae osataan ohittaa monelaisilla selityksillä.
"Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin." Matt. 24:36
"Ei se sitä tarkoita, vaan seliseliseli........😮 ja siksi tämä meidän tempausprofetia on nyt 107% varmasti oikein!"- Anonyymi
Olet aivan oikeassa. Raamattu juuri kieltää tuollaisen. Siis miksi niin monet seuraavat noita?
Itse veikkaan sen johtuvan ympäristön paineesta ja itsekeskeisyydestä tuntea itsensä tärkeäksi. On varsin normaalia ohittaa Raamatun kohtia kristinuskoisilta. Se tusin antaa kuvan, etteivät he ole lukeneet Raamattua.
Jotkut tuohon uskovista tuntevat elämänsä olevan turhaa, ja sen takia toivovan sille loppua haastattelun mukaan. Tämä on surullista ja toivoisin näiden saavan muualta apua kuin uskonnosta.
- Anonyymi
Koska edellinen ei tapahtunut, niin uusi päivä oli 8.10.2025 tempaukselle. Mutta sekään ei tapahtunut. Nyt odottelemme seuraavaa päivää mihin tämä siirretään.
Jännä juttu kuinka näin on ollut jo 2000 vuotta.
Miten ihmeessä ihmiset uskovat näihin ilmiselviin huijauksiin?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso245430Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1624162Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani143637Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai683113- 902947
- 452913
Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1532687Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist282523- 201735
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1221691