Helsingin Sanomat mainostaa presidenttiehdokas Halosta väsyksiin saakka. Julkinen sana on paimenkoirana ahdistamassa meitä äänestäjiä kuin lampaita oikeaan suuntaan. Kyllä tällä pelillä Halonen valitaan, ja mikäs siinä.
Onko kaikkien oltava tässä leikissä mukana? On ihan vakavati pohdittava, onko nyt syytä jättää kokonaan äänestämättä, niin että vaaleihin osanotto jää mahdollisimman alhaiseksi.
Olen äänestänyt kaikissa mahdollisissa vaaleissa elämäni aikana paitsi presidentinvaalien irvikuvassa vuonna 1978. Taitaa jäädä äänestämättä ensi tammikuussa protestina niille jotka meitä paimentavat.
Onko kaikkien oltava tässä leikissä mukana? On ihan vakavati pohdittava, onko nyt syytä jättää kokonaan äänestämättä, niin että vaaleihin osanotto jää mahdollisimman alhaiseksi.
Olen äänestänyt kaikissa mahdollisissa vaaleissa elämäni aikana paitsi presidentinvaalien irvikuvassa vuonna 1978. Taitaa jäädä äänestämättä ensi tammikuussa protestina niille jotka meitä paimentavat.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Erkko ilmoitti kannattavansa haloskaa kybällä ja tietysti toimittajareppanat yrittävät keksiä kaikkea kivaa sanottavaa hänestä. Toisaalta, ainakin itseäni on alkanut kyllästyttää halosen jatkuva esilläpito ja tyhjä makeilu joten päätin äänestää jotain toista ehdokasta.
Häpeällistä, ettei meillä ole todellista vastaehdokasta. Vanhanen olisi hyvä periaatteessa, mutta hänen pehmoilunsa sosialistien edessä on niin säälittävää.
taitaa olla Sauli Niinistö. Olisiko nyt kokoomuksen vuoro? 50-vuotta kulunut Paasikivestä.
Tämä täti Monika joutaisi eläkkeelle.
Kääntyy tämä Halosen yli-ihailu vielä Erkonhovin tappioksi, ei normaaliin demokratiaan kuulu henkilöpalvonta.
Ja hyvä keino erottua lammaslaumasta on äänestää Halosta vastaan.
Joo, me suomalaiset kyl ollaan vähän sellasii lampaita. Kun yksi sanoo BÄÄÄ, niin kaikki sanovat BÄÄÄ. Tässä maassa kaikkien pitää aina olla samanlaisia. Jos yksi uskaltaa vähänkin erottua joukosta tai olla erimieltä muitten kanssa, se leimataan heti hulluksi tai vastarannan kiiskiksi. Näin on!
Ehdokkaista tiedetään lähinnä valtamedian kehittelemät kannatusluvut ja lähempänä vaaleja lisäksi se mitä imagonrakentajat tarjoilee. Mitä näkemyksiä ja pyrkimyksiä ehdokkailla on, se pidetään visusti piilossa. Arvaan että juuri vaalien alla nettiin tulee teknillisiä ongelmia. Tätä kautta ainakin muutamat voisivat näet saada asiatietoa ja se on aina vaarallista kun kansaa kusetetaan.
Muutama asia joita haluaisin presidenttiehdokkailta kysyä:
Hoidettiinko rahan vapauttaminen 80-luvulla hyvin?
Hoidettiinko ns. pankkikriisihyvin?
Saivatko pankkien asiakkaat oikeutta?
Onko talouskasvu tuonut luvattuja työpaikkoja?
Onko veronalennukset tuoneet luvattuja työpaikkoja.
Onko oikein, että tuottavaa teollisuutta viedään pois Suomesta?
Onko oikein, että vielä Suomessa oleviin työpaikkoihin tuodaan halpatyövoimaa?
Pitääkö veronalennuslinjaa jatkaa?
Mitä mieltä olette kansallisomaisuuden myymisestä pilkkahintaan?
Onko Suomen liittyminen Euroopan Unioniin tapahtunut laillisesti?
Onko Suomen laillinen raha Euro?
Mikä on Suomen rahayksikön nimi hallitusmuodon mukaan?
Onko Suomi itsenäinen?
Jos ei ole, pitäisikö Suomen itsenäistyä?
Onko itsenäisyys Suomelle etu vai haitta?
Kannatatteko EU:n perustuslakia?
Jne. jne.
Median piilottelemien hämäräperäisten juttujen lista on loputon. Vain harvat niistä kuuluvat enää presidentin toimivaltaan, mutta tulevan presidentin näkemys on silti tärkeä.
Ei kannata kuvitellakaan, että tämän tapaisia asioita käsiteltäisiin julkisuudessa. Ei ainakaan niin kauan kun EU-ryvettyneet ovat vallassa. Eikä tämä koske pelkästään poliitikkoja. ”Ne” ovat soluttaneet joo-miehensä paitsi mediaan, myös kautta koko julkishallinnon.
Mutta ei hätä ole tämän näköinen. Kyllä kansa tietää. Niin kuin on nähty, kansa valitsee aina unissakävijän varmuudella itselleen sellaiset johtajat jotka se ansaitsee.
qguq uwuhd h