Hätäkokous USA:ssa – Trumpilla ilmoitusasiaa: ”Haluamme sotaa, koska emme halua sotia”.
Trumpin logiikkaa, mutta kuka se sotii Yhdysvaltain puolesta?
Trumpin sanat voivat tarkoittaa johdettua konfliktihalukkuutta. Aseita myydään, kunhan löytyy vain joku kansa joka olisi tarpeeksi tyhmä sotimaan?
Trumpin logiikkaa, mutta kuka se sotii Yhdysvaltain puolesta?
Trumpin sanat voivat tarkoittaa johdettua konfliktihalukkuutta. Aseita myydään, kunhan löytyy vain joku kansa joka olisi tarpeeksi tyhmä sotimaan?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Trumpilla on muutenkin outoa logiikkaa. Suuri ihmismäärä ei tunnu olevan presidentin vastuulla, ovatko he yhdysvaltalaisia vai eivät? Uhkailu ei kai demokratiaan ole aikaisemmin kuulunut?
"Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi aiemmin demokraatteja ”peruuttamattomilla” toimilla, jos sulku toteutuu.
– Voimme tehdä sulun aikana asioita, jotka ovat peruuttamattomia. Ne ovat heille (demokraateille) huonoja ja peruuttamattomia. Esimerkiksi suuren ihmismäärän erottaminen, heidän pitämistään asioista leikkaaminen, heidän pitämistään toimintaohjelmista leikkaaminen, Trump luetteli toimittajille Valkoisessa talossa."
” Trumpilla on muutenkin outoa logiikkaa. ”
MITEN NIIN? TUOHAN EDUSTAA VAIN YHTÄ MAAILMAN VANHINTA SANANLASKUA!
JOS HALUAT RAUHAA NIIN VALMISTAUDU SOTAAN!
Se ei tarkoita suinkaan sodan aloittamista vaan TASAN PÄINVASTAISTA!
HYVIN VARUSTAUTUNEEN VALTION KIMPPUUN EI HYÖKÄTÄ!
Trump ei ole penaalin terävin kynä.
Todennäköisesti älykkäämpi kuin sinä.
” kunhan löytyy vain joku kansa joka olisi tarpeeksi tyhmä sotimaan?”
SELLAINEN ON JO LÖYTYNYT! Venäjä tunkeutuu käsi ojossa eturiviin!
Porkkana-Donny ei tiettävästi ole myynyt Venäjälle ainuttakaan sota-asetta, mutta niin vain sen kansa kelpuuttaa johdon, joka on sotimisen saralla maailman ylivoimaisesti tyhmin.
Ei tuo "lainaus" ihan oikeaa kuvaa anna siitä, mitä Trump sanoi, vaikka olisihan tuon voinut eri tavalla muotoilla.
"We're bringing back a focus on fitness, ability, character and strength. And that's because the purposes of American military is not to protect anyone's feelings, it's to protect our republic and it's the republic that we dearly love. It's to protect our country. We will not be politically correct when it comes to defending American freedom and we will be a fighting and winning machine.
We want to fight, we want to win, and we want to fight as little as possible. You have to count on people like me to keep you out of wars because we don't want to go into wars. Many of the wars that I just told you about, we could have entered those wars and settled them in a different way, lose a lot of our troops."
https://rollcall.com/factbase/trump/transcript/donald-trump-speech-department-of-defense-leaders-quantico-september-30-2025/
Noin puhuu mies, joka käyttää maan armeijaa hiljentääkseem, pelotellakseen ja uhkaillakseen demokraatteja eli osaa omasta kansastaan. Trump on narsisti,joka ei kestä että joku sanoo hänelle vastaan. Ei kestä edes sitä että joku on erimieltä.
Sisimmässään täysi pelkuri. Niinkuin pomottavat diktatuurit yleensä ovat. Käyttävät / manipuloivat kannattajiaan hyökkäämään toisinjattelevia vastaan.
Onko niin ettei Yhdysvallat halua sotia, mutta haluaa sotaa...saa haluamansa, mutta kuka heidän sotiaan sitten sotii?
Antaapa Trumpin uhota. Se johtuu osin Kiinan pelosta. Trumppilaiset tietävät, että Kiina halutessaan pystyy pistämään heidät ahtaalle, niin sotimalla kuin kaupallisestikin.
Jos USA ajautuu sotaan Kiinaa vastaan, niin siitä tulee toinen Vietnam…..tosin Kiina on paljon, paljon kovempi vastus.
Haluan palkankorotuksen, koska en halua rahaa.
"Aseita myydään, kunhan löytyy vain joku kansa joka olisi tarpeeksi tyhmä sotimaan?"
Ei Ukrainassakaan kansan enemmistö halua sotia.
Zelen porukka haluaa sotia vaikka viimeiseen mieheen, kunhan vain ase- ja rahavirta lännestä jatkuu.
Ukrainalaisten enemmistö haluaa rauhaa kuten Zelenskyikin.
Juuri syy sotaan.
Suunnitelmana ei koskaan ollut, että Ukraina🇺🇦 voittaisi sijaissodan Venäjää vastaan🇷🇺, vaan sitä yksinkertaisesti käytettäisiin välineenä Venäjän heikentämiseen. Itse asiassa Ukrainan katastrofaalinen tappioasema laskettiin osaksi suunnitelmaa:
"Vuonna 2019 RAND Corporationin kirjoittamassa raportissa esitettiin strategia... strategian tarkoituksena ei ollut auttaa Ukrainaa, vaan sen tarkoituksena oli aseistaa Ukraina Venäjän heikentämiseksi... raportissa todettiin nimenomaisesti, että tämän strategian toteuttaminen aiheuttaisi Ukrainalle valtavia aluemenetyksiä, valtavia henkilöstömenetyksiä ja pakottaisi Ukrainan epäedulliseen rauhaan."
-Entinen Naton analyytikko eversti Jacques Baud
” Zelen porukka haluaa sotia vaikka viimeiseen mieheen, kunhan vain ase- ja rahavirta lännestä jatkuu.”
TODELLISUUDESSA sotii vain pitääkseen Venäjän hyökkäävän Nazi-lauman loitolla!
” Ei Ukrainassakaan kansan enemmistö halua sotia.”
Ei niin, mutta SILLOIN KUN UHKANA ON MAAN VALLOITUS JA SITÄÖ SEURAAVA KANSANMURHA NIIN TOTTAKAI SE PUOLUSTAA KOTIMAATAAN RAAKAA NAZI-HYÖKKÄÄJÄÄ VASTAAN!
”Zelen porukka haluaa sotia vaikka viimeiseen mieheen, kunhan vain ase- ja rahavirta lännestä jatkuu.”
Ei heille ole sota itse tarkoitus vaan ainoa keino estää maansa valloitus ja kansanmurha! He tekevät täsmälleen samaa kuin venäläiset ITSE SYKSYLLÄ 1941! Puolustavat maataan raakaa _Nazi-hyökkääjää vastaan!
Salaliittoteorioita ja väärää informaatiota.
MUTTA EDELLISESTÄ POIKETEN UKRAINAA VARUSTETTIIN NIIN INNOLLA, ETTÄ VENÄJÄLLÄ ON UHKA UUPUA KESKEN KAIKEN JA VAARA HÄVITÄ KOKO SOTA!
Mistä tämä aloitus on peräisin, mitä siinä yritetään sanoa?
Lähdetään nyt tästä: siis että KUKA haluaa sotaa? Ja MIKSI? Mistä tällainen johtopäätös on vedetty?
Esitän retorisen kysymyksen: mikä valtio hyökkäsi Ukrainaan ja miksi.
Ja siihen kysymykseen on venäläisten vaikeata vastata?
"Ei Ukrainassakaan kansan enemmistö halua sotia.
Zelen porukka haluaa sotia vaikka viimeiseen mieheen, kunhan vain ase- ja rahavirta lännestä jatkuu."
Taidat olla kovin, kovin yksinkertainen. Ja sinulla on kovin, kovin hatarat tiedot.
Kerro miksi sinun mielestäsi vapaiden vaalien tuloksena presidentiksi valittu Zelenskyi haluaisi sotia? Ja jatkokysymys: miksi se sotimishalu olisi kiinni "ase- ja rahavirrasta"?
Katsos, kyllä lejonanosa Ukrainan aseistuksesta on peräisin heidän omasta tuotannostaan, ei mistään ulkopuolisesta "ase- tai rahavirrasta".
Halusihan osa suomalaisistakin Karjalan takaisin. Ja joku oikeisto höperö haluaa vieläkin. Luuletteko ettei siitä olis sota alkanut, jos Suomi olisi Karjalaa takaisin alkanut vaatia.
AINA löytyy niitä idiootteja, joille sotiminen on ratkaisu kaikkeen.
Kerran telkkarissa haastateltiin jotain jannua joka oli mennyt sotimaan Ukrainaan . Syyksi ilmoitti hoitavansa siten omaa mielenterveyttään. Joten, kyllä kaheleita löytyy …joka lähtöön.
” Halusihan osa suomalaisistakin Karjalan takaisin.
Eipä juuri monikaan enää sodan jälkeen!
” Ja joku oikeisto höperö haluaa vieläkin. Luuletteko ettei siitä olis sota alkanut, jos Suomi olisi Karjalaa takaisin alkanut vaatia.”
Nykyään vielä vähemmän eikä Suomi mitään sotia enää aloittele!
”AINA löytyy niitä idiootteja, joille sotiminen on ratkaisu kaikkeen.”
Viittaat nyt arvatenkin presidentti Putiniin?
”Kerran telkkarissa haastateltiin jotain jannua joka oli mennyt sotimaan Ukrainaan . Syyksi ilmoitti hoitavansa siten omaa mielenterveyttään. ”
Erikoinen perustelu?
”Joten, kyllä kaheleita löytyy …joka lähtöön.”
Niinpä. Olen kuullut, että eräälle naapurimaalle on sotakiima aiheuttanut jo yhden miljoonan miehen kokonaistappiot!
Höpsistä. Tuollainen on pelkkää opportunismia eikä mikään suunnitelmallisesti tavoiteltu päämäärä. Siis tuo karjalakysymys.
Seurasitko venäjän nykyisen SOTAKÄÄPIÖN retoriikkaa hänen valmistautuessaan sotaan Krimin miehityksen jälkeen? SOTAKÄÄPIÖLLE se ei ollut opportunismia. Se onneksi koituukin tuon koulujakäymättömän kylmän sodan vakoojan ja leningradin mafiapomon ja - näin on todettava - todellisen TUURIPELLEN kohtaloksi. Hän näet sattui olemaan vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan kun Jeltsinin terveys (ja maksa) petti lopullisesti.