Helpointa politiikkaa on ratsastaa ihmisten tyytymättömyydellä – ja tässä erityisesti Sdp on jo pitkään ollut mestari. Ei riitä, että puolue vain keräisi ihmisten pettymyksen voimaa, vaan se myös taitavasti luo ja ruokkii sitä hyödykseen. Jo vaalikauden alusta alkaen demarit ryhtyivät populistisiin tempauksiin, lietsomalla hallitusvastaisuutta ja vastakkainasettelua, kylväen kapinahenkeä ja tyytymättömyyttä kuin kukkapenkkiä. Tämä mätä juuristo on kasvanut ja vahvistunut kaikkenvastustamisen ja jatkuvan arvostelun siementämänä, ja sillä mennään vaalikauden loppuun asti.
Palatkaamme hetkeksi maan pinnalle: mitä Sdp on oikeasti tarjonnut hallitukselle tai yhteiskunnalle? Vastaus on karu – ei mitään todellista rakentavaa tai edistävää. Ainoastaan järjestelmällistä vastustusta, omien aiempien epäonnistumisten projisointia vastapuolen syyksi ja kansalaisten harhaanjohtamista kapinahenkeen. Ja silti tämä kantaa heidät galluphuipulle. Mistä tämä kertoo? Puolueen oveluudesta vai äänestäjien typeryydestä astua samaan kuoppaan aina uudestaan? Molemmista?
Suomi kyntää syvällä, eikä syy ole vain puolueissa, EU:ssa tai naapurimaassa. Suurin ongelma on ihmisten korvien välissä; demokratia toimii juuri niin hyvin tai huonosti kuin sen kansa ja edustajat. Mitä se kertoo kansan älykkyydestä, valveutuneisuudesta ja rohkeudesta, kun samat virheet toistetaan uudestaan ja uudestaan, aina eri lopputulosta odottaen? Huolestuttavaahan tämä on.
Voiko Suomi koskaan nousta ilman, että ihmiset tajuavat itse olevansa se muutosvoima? Ei tietenkään voi. Suomi ei tule tästä suosta nousemaan, ennen kuin ihmiset lopettavat olemisen lampaina lieassa, jotka vain odottaa mihin suuntaan nyitään.
SuomaIainen on Iammas vaiIIa omaa tahtoa.
22
144
Vastaukset 22
- Anonyymi
Tämähän on totuus. Suomalainen lammaslauma määkii vain, ei siitä ole mihinkään.
Lampaat ovat valinneet arvoisiansa kansanedustajia vuosikaudet, jotka ajavat omaa etuaan ensin.
Miksi muuten maksetaan sopeutumisrahaa sellaiselle joka putoaa eduskunnasta.
Eihän siellä ole virka-tai työsuhde edustajia vaan luottamustehtävässä. Ei niille kuulu mitään loppuelämän etuutta maksaa.
Kaikki suomalaiset politiikot ja päättäjät ovat unohtaneet suomalaisen ihmisen, ja sempä vuoksi ei tule mittään kasvua ja hyvinvointia. Jotain kärvistelyä nollan yläpuolella jos hyvin sattuu. - Anonyymi
kännissä on minustakin hauskaa, lukea ja kirjoitella
- Anonyymi
Hän kuuluu heränneiden ryhmään tosin oikeasti ne on hörähtäneitä.
- Anonyymi
Ketjun aloittaja kiskoo kaljaa ja satuilee.
- Anonyymi
Sika on suomalainen ja moni vielä alkoholisti.
- Anonyymi
Kansan epämääräinen tyytymättömyys on ollut merkittävä elementti vallankeikauksissa aina. Parhaiten politiikassa pärjää se, joka taitavimmin osaa masinoida sen omien valtapyrkimystensä voimavaraksi.
SDP:n tapa ei kuitenkaan ole varsinaisesti taitavaa. Se on kömpelöä mutta röyhkeää. Venäläistyylistä agitaatiota, jossa paikkansapitämätöntä mustamaalaamista ja katteettomia lupauksia purskautellaan ilmoille rehvakkaasti. Kuin pieruja persiistä.
Erittäin tietoisina siitä, että mistään valheistaan, saati lupauksistaan eivät koskaan joudu minkäänlaiseen vastuuseen. - Anonyymi
Miksi SDP on niin hyvä kannatuslukemien valossa? Melkein koko ajan nousua.
Vai onko nyt kuitenkin niin, että erityisesti hallituspuolueet ovat niin huonoja?
Eivät pysty vakuuttamaan äänestäjiä omasta paremmuudestaan. - Anonyymi
Kas, palstan lammasfarmari on taas palannut, uudella nikillään. Ei kovin montaa tuntia mennytkään.
- Anonyymi
Suomi on menetetty maa. Onneksi ostin joskus pienen asunnon ulkomailta, talvikäyttöön, mutta se muuttuupi pysyväksi kodiksi jossain vaiheessa.
Suomessa käyn vain kesällä, Suomen kesä on aivan uskomaton, kuin satua. Kaupungissa sitä ei niin huomaa mutta maalla kyllä, kun katselle luontoa. - Anonyymi
Kun tietää islamistien suhteen lampaisiin ja vuohiin. Niin en yhtään ihmettele että tänne haluavat. Eli tulivat sorvaamaan demareita...
- Anonyymi
Suomalainen?
Osaatko määritellä. Itsellä menisi aikaa paitsi se ilmeinen, Suomen valtiossa asuvat ihmiset. Syntyjään tai jollain laillisella luvalla.
Mutta ettäkö meillä olisi joku yksi ajatus? - Anonyymi
Ketjun aloitus on tyypillistä porvaripropagandaa alusta loppun asti.
Eikös kaikki ole sun mielestä aina "tyypillistä" ja "propagandaa", mikä saa sut kiukkumielelle? Varsinkin tosiasiat! ☝🏻😏
- Anonyymi
Mr.Perfect kirjoitti:
Eikös kaikki ole sun mielestä aina "tyypillistä" ja "propagandaa", mikä saa sut kiukkumielelle? Varsinkin tosiasiat! ☝🏻😏
Tää tyyppi postaa joka aloitukseen tuon saman: "porvaripropagandaa" tekstinsä. Kyseessä luultavasti botti tai trolli.
- Anonyymi
En väitä vastaan.
Äärioikeiston populismi on kai Suomessa ainoa, jola on näkemys, mihin Suomea halutaan kehittää. Ja millainen Suomi olis ideaali.
Se olisi kai harmaapäinen, harvalukuinen, mutta valkoinen kansa, joka haikailee menneisyyttä, joka ei maksa veroja, mutta ei ole mitään julkisia palveluitakaan. No vanhoja ei kannata enää kouluttaa ja sen verran työikäistä poukkaa, että kerätään kuolleet pois ainakin kerrostaloista haisemasta.Meiltä vain puuttuu se "äärioikeisto", jolle epämääräisen ja kuvitteellisen arvostelusi osoitat.
- Anonyymi
Perussuomalaiset tekivät ennätyksen viime eduskuntavaaleissa ihmisten tyytymättömyydellä ratsastamisessa. Noin suurta takinkääntöä ei ole ennen politiikassa nähty. Hallitukseen mennessä hyväksyttiin kaikki Kokoomuksen märät päiväunetkin. Sakset napsii vähätuloisilta ja eläkeläisiltä ja niitä siirretään hyvätuloisten pankkitileille makaamaan jolloin kulutus ei lisäänny.
Riikka Purra vakuuttaa videolla, että pienituloisilta ei leikata.
https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931?lang=fi-FI
Hallitukseen siirtyminen tarkoitti perustuholaisten osalta sitä, että maahanmuutto lisääntyi roimasti. Tulijoita on jo nyt yli 130 000. Ulkomaalaisten houkuttelu Suomeen on kirjattu Orpon hallitusohjelmaan.Mitään sellaista ennätystä ei ole tehty. Eikä mitään takinkääntöä ole tapahtunut. Riikka Purra ei vakuutellut millään videolla, ettei pienituloisilta leikata, vaan hän esitti Perussuomalaisia poliittisia linjauksia. Tuttuun tapaan kontekstista irtosi sopiva pätkä, josta syntyi tunnettu äärivasemmistolainen "Se ei meille käy" -trolli. Hallitukseen siirtyminen ei myöskään lisännyt maahanmuuttoa, eikä ulkomaalaisten houkuttelua ole kirjattu hallitusohjelmaan.
Kommenttisi on sitä itseään, eli pakko-oireista äärivasemmistolaista propagandaa. Mitä hyötyä sellaisesta saat? Erektion?
- Anonyymi
Ruma-Riika uho kansan tuho.
- Anonyymi
Kohta kebappi tarjouksessa.
Aitauksessa ollut lammas tapettiin Vantaalla.
Poliisi pyytää havaintoja 28.–29. syyskuuta, sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tapahtuneeseen eläinsuojelurikokseen ja varkauteen liittyen.
Poliisin mukaan jälkien perusteella lammas oli tapettu aitauksessa ja viety sieltä sen jälkeen mahdollisesti autolla pois.
– Jäljet päättyivät aitauksen portin etupuolelle ja epäilemme, että siitä lammas on kuljetettu pois mahdollisesti autolla,
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen351779- 791321
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841271Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m131156Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291065Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93970- 74969
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147781Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52742Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää56670Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13659Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27648- 43635
- 146634
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93622- 28618
- 51617
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.95605- 47577
