Alaselkäsärystä kysymys

Alaselkäsärky vaivannut taas useampi päivä. Aiemminkin ollut, mutta aina se on itsestään mennyt ohi.

Se hämmästyttää, kun alaselkää särkee, niin se ei kuitenkaan vaikuta kumartumiseen, vaan paremminkin se tuntuu helpottavan. Joskus aikoinaan otettu magneettikuva alaselästä, ja käsitin että olisi jonkinlaista ahtaumaa. Lääkäri ei osannut tarkemmin selittää, vaan piirsi paperille. Jäi siis jotenkin epäselväksi mitä siellä oli.
Se tosiaan hämmästyttää, ettei vaikuta mitenkään tuohon särkyyn tuo kumartelu esimerkiksi jos otan lattialta jotain. Tuo särky tuntuu eniten istuessa paineena alaselässä ja nivusissa, sekä kun lähden istuma-asennosta kävelemään.
7307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Luulisi kumartelun sattuvan..?

Äänestä

Nivusissa? Liikkeelle lähtiessä? Minkälaista on portaissa kulku?

Äänestä
  • Ei vaikuta mitenkään. Ainoastaan vasen jalka tuntuu portaissa heikommalta kuin oikea, mutta niin se on aina ollut.

    Äänestä

Juurikanavan ahtauma L5 nivelessä sekä välilevyssä halkeilua ja pieniä pullistumia.
Eli aika samanlaisia vaivoja ja kumartuminen onnistuu vaikka selkä kipeä.
Nyt kun olen työkyvyttömyyseläkkeellä olen vähentänyt lääkkeet (gabrion) minimiin ja pitkiä jaksoja ilman.
Vasen jalka menee toisinaan sellaiseksi pölkyksi että pitää ikäänkuin raahata perässä, se on merkki että pitää ottaa rauhallisemmin, myös eritoten vasemassa pakarassa kipu kertoo että nyt rauhoitetaan menoa.
Välillä tulee oikeaan jalkaterään siihen keski ja nimettömän varpaan päälle tuntemus että olisi pahasti tulehtunut, kirvelee ja kutiaa, siihen auttaa myös puuhastelujen rauhoittaminen.
Näiden lisäksi on tekonivelet lonkissa ja sorminäppäryys testien mukaan heikko.

Jos ei rauhoita menoa kun oireet ilmestyy niin lihakset kramppaa niin että tarvitsen suonensisäistä kipulääkettä että tilanne rauhoittuu, helmikkuussa viimeeksi ambulanssilla sairaalaan.

Äänestä
  • Vaikuttiko nuo selän kivut mitenkään vatsan puolelle?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Vaikuttiko nuo selän kivut mitenkään vatsan puolelle?

    En muista miten se minulla tuntui kun oli tuo kohtaus päällä.
    Liikkuminen teki kipeää, istuminen teki kipeää, kävely teki kipeää, kusta ei tullut.
    Konttaamalla liikuin paikasta toiseen ja selällään lattialla makasin ja jalat kohotettynä ja välillä kylkiasennossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Olikin noin paha.. :(

    Itselläni liikkuminen auttaa, eikä tosiaan kumartelu aiheuta kipua, vaan ennemminkin tuntuu silloin paremmalta.
    Olen vain alkanut miettimään, että onko tämä lihasperäistä vai sisäelimistä johtuvaa..?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Alaselkäsärky vaivannut taas useampi päivä. Aiemminkin ollut, mutta aina se on itsestään mennyt ohi.

Se hämmästyttää, kun alaselkää särkee, niin se ei kuitenkaan vaikuta kumartumiseen, vaan paremminkin se tuntuu helpottavan. Joskus aikoinaan otettu magneettikuva alaselästä, ja käsitin että olisi jonkinlaista ahtaumaa. Lääkäri ei osannut tarkemmin selittää, vaan piirsi paperille. Jäi siis jotenkin epäselväksi mitä siellä oli.
Se tosiaan hämmästyttää, ettei vaikuta mitenkään tuohon särkyyn tuo kumartelu esimerkiksi jos otan lattialta jotain. Tuo särky tuntuu eniten istuessa paineena alaselässä ja nivusissa, sekä kun lähden istuma-asennosta kävelemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu