Perussuomalainen puolue palasi juurilleen ja kansa kiittää:

Anonyymi-ap

Muistamme kuinka Jussi Halla-aho pelasti puolueemme kesäkuussa 2017 ja otti sen hallintaansa, jonka jälkeen sitouduimme irti kaikesta siitä pahasta, minkä Sipilän hallitus aiheutti duunareille kiky-sopimuksella. Kesäkuussa 2025 Riikka Purra teki samoin: Me olemme nyt täysin eri puolue kuin se, joka sitoutui Petteri Orvon hallitusohjelmaan, jonka mukaisesti köyhiä ja pienituloisia on kyykytetty ankarasti. Nyt lokakuussa me perussuomalaiset emme tietenkään suostuisi heikentämään duunarin asemaa, emmekä leikkaisi Suomen vähäosaisilta. Olemme taas se vanha tuttu kantasuomalaisten duunaripuolue, joka haluaa, että sosiaaliturvaa käytetään vain suomalaisten olojen parantamiseen.

Meidän pitää unohtaa kokonaan Timo Soinin aikakausi ja myös se perussuomalaisuuden aikakausi, joka alkoi Orvon hallituksen muodostamisesta ja päättyi kesäkuun 2025 puoluekokoukseen. Kannatuksemme hurja kasvu kertoo, että suomalaiset elävät nykyhetkessä, eivätkä muistele menneitä. Maailma muuttuu nopeasti ja myös perussuomalaisuus sen mukana. Se, että puolueemme linja ja puheet muuttuvat nopeasti on vain merkki dynaamisuudesta, äänestäjiemme toiveiden kuuntelemisesta ja halusta toteuttaa nuo toiveet nopeasti, tehokkaasti ja rehellisesti.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannatuksen hurja kasvu ? Enempikin hurjapudotus. Ainoastaan kepu on kyennyt moiseen pudotukseen.

      • Anonyymi

        Huhtikuun alue- ja kuntavaaleissa perussuomalaisten kannatus oli 7,6 %. Nyt lokakuussa puolueen kannatus on 14,9 %, eli kasvua peräti 7,3 prosenttiyksikköä. Toisin sanoen perussuomalaisten kannatus on kaksinkertaistunut huhtikuuhun verrattuna, eli kasvua on 100 prosenttia!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45359
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2239
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1639
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe