IL "Petterin uho päättyi nolosti"

Anonyymi-ap

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/67902f91-58ab-4dfb-ae02-e6784b5e6e0a

"Pääministeri Petteri Orpo (kok) lähti epäviralliseen Eurooppa-neuvostoon Kööpenhaminaan itsevarmuutta puhkuen, mutta joutui pettymään.

Euroopan valtiojohtajien keskiviikkoinen kokous pohjusti varsinaista Eurooppa-neuvostoa, joka järjestetään lokakuun lopussa. Siellä komissio esittelee johtajille puolustuksen tiekartan, jonka keskeisinä elementteinä oletetaan olevan EU:n itärajan puolustuksen vahvistaminen ja Venäjän droonien torjunnan parantaminen.

Niin kutsuttuun droonimuuriin Orpo haluaisi rahaa EU:lta.

Orpo sanoi eduskunnassa viime perjantaina, että kun Suomi on aiemmin osoittanut taloudellisuutta solidaarisuutta eteläiselle Euroopalle, nyt on muun Euroopan aika osoittaa solidaarisuutta Suomelle ja muille rajamaille droonimuurin rakentamisessa.

Sama puhe jatkui Orpon saapuessa Eurooppa-neuvostoon keskiviikkona.

– Nyt on aika osoittaa solidaarisuutta itäisempää ja pohjoisempaa Eurooppaa kohtaan nimenomaan turvallisuudessa, hän sanoi toimittajille.

Neljän tunnin keskustelu puolustuksesta päättyi Orpon kannalta ikävästi.

– Odotin, että olisi ollut enemmän konkretiaa pöydässä, hän kommentoi paikan päällä Kööpenhaminassa kokousta seuranneelle Kauppalehdelle ja muulle medialle.

Kokouksesta ei saatu konkreettisia askelmerkkejä eteenpäin Suomen toiveiden eli droonimuurin osalta.
Droonimuurin rakentaminen olisi Suomen ja muiden itäisten EU-maiden turvallisuudelle erittäin tärkeää.

Nyt näyttää siltä, että pääministerin kovista puheista huolimatta solidaarisuutta EU:n eteläisiltä ja läntisiltä mailta ei ole tulossa."

11

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No, eipä ole meilläkään enää solidaarisuutta
      Etelän maita kohtaan
      Miksi Suomi on edelleen nettomaksaja ?

      • Anonyymi

        Nettomaksaja? Luuletko perussuomalaiseen tapaan, että vain Suomi maksaa?


    • Anonyymi

      Petterin konkretiat tunnetaan, eli sitä ei löydy edes kokoomuksesta yleensäkään. Kotomaassa uhotaan, mutta kansainvälisissä neuvottelupöydissä ollaan nyökyttelemässä, että joo sopii Suomelle

    • Anonyymi

      Petteri on lapatossu, täysi 0.
      Poliittinen broileri, jonka esiintymiskoulutuksesta opetetut manööverit eivät ole uskottavia.

      • Anonyymi

        Sanna takaisin pääministeriksi. Sannalla löytyy enemmän "cojonesia" ja johtajuutta kuin "toivotaan toivotaan"-Petterillä. Oletteko huomanneet, onko Petteri uskaltanut latoa suorat sanat Putinille, kuten Sanna teki ja monet kerrat? Minä en ole Petteristä huomannut muuta kuin nyhvöilyn persujen edessä ja pelkän patsastelijan EU-pöydissä. Sannaa siellä sentään kuunneltiin.


      • Anonyymi

        PETTERI EI KÄYTTÄNYTKÄÄN BLACK HORSEA


    • Anonyymi

      PM Lapanen käy Suomelle kalliiksi. Työttömyys ja konkurssit kasvavat ja Suomen asema EU:ssa heikkenee.

    • Anonyymi

      No,ei ihme. Minä olen ihmetellyt miten kokoomus on valinnut tällaisen puheenjohtajan. Aika olisi vaatinut jämäkämmän henkilön puolueen johtoon! Kokoomuksen oma vika! Kokoomus saa kenkää ennen pitkää! Ja se on aivan oikein! Katsotaan!

      • Anonyymi

        Sama se kuka kokoomuksen pj olisi. Se on rosvopuolue. Rikastuttaa rikkaita lisää
        veronmaksajien rahoilla-


    • Anonyymi

      Petteri luuli suurikin valtiomies olevansa.

    • Anonyymi

      Ei tullut rahaa EU:lta Petterin tunninjunaankaan. Ehkä syy on hallituksen
      uusnatseissa. EU ei halua tukea uusnatsismia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      134
      2714
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      261
      2297
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      22
      1403
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1072
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      96
      1021
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1013
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      922
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      55
      818
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      771
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      277
      742
    Aihe