Naisten johtamat yritykset vahvassa kunnossa

Naisten johtamissa yrityksissä on parempi tuotto uutisoi tänään Helsingin Sanomat. Asiantuntija on sitä mieltä, että naisen johtajuus kuvastaa yrityksen moniarvoisuutta. Naisten johtamat suuryritykset ovat selvästi kannattavampia ja vakavaraisempia kuin miesjohtoiset yritykset.
Kuulostaa ihan hyvältä, mutta mistähän tämä kertoo, että juuri naiset valtaavat tätäkin sektoria. Kirjoitan tämän lyhytaloituksen keskustelun toivossa, koska niin usein kuulee väitettävän juuri päinvastaista naisten johtamistaidoista.
11960
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Markkinakikka. Luultavasti jonkun naisliikkeen tilaama "tutkimus" ja vastaus tilaajan mukaan.

Tehdään tutkimus asiasta jolla taas ajetaan jotain etua. (vrt. palkkatutkimus)

Uskokoon ken haluaa.

Äänestä

"Kuullostaa ihan hyvältä."
Mikä siinä kuullostaa hyvältä ja miksi?

Eikö se kuullostaisi hyvältä, että olisi
tilanne jossa sekä mies että nais johtajat
osaavat hommansa hyvin, kun kerran ovat
johtajiksi ryhtyneet.

Äänestä
  • Ajatelkaa, ainoa merkittävä tekijä yrityksen menestymiselle on toimarin sukupuoli! Kyllä on jatkossa helppo tehdä oikeita rekrytointeja ja valita yritys mihin menee töihin...

    Äänestä

Osaa hyvin kuvitella, että naiset ovat johtajina parempia kuin miehet. Ei siinä sen kummempaa, tosiasia vaan.

Äänestä

"Naisten johtamat suuryritykset ovat selvästi kannattavampia ja vakavaraisempia kuin miesjohtoiset yritykset."

Tietty ne sellaisilta vaikuttavat lyhyellä ajalla tarkasteltuna, kun ne naisjohtajat eivät uskalla ottaa velkarahoitusta ja riskejä.

Miehet uskaltaa enemmän. Hyvä me!!

Äänestä
  • naisten johtamat yritykset tekevät huomattavasti parempia tuloksia. Miehet kai ajavat yritykset lähinnä konkurssiin. Ei ole putkiaivoista suuryritysten johtoon, jos tulosta halutaan tehdä.

    Äänestä

  • kipa- kirjoitti:

    naisten johtamat yritykset tekevät huomattavasti parempia tuloksia. Miehet kai ajavat yritykset lähinnä konkurssiin. Ei ole putkiaivoista suuryritysten johtoon, jos tulosta halutaan tehdä.

    Tippaleipä aivoilla ei ymmärräkään, että tulokset tehdään jo jossain muualla. Euroopan ulkopuolella..

    Näennäistä tuottoa voi näyttää mikä tahansa tästä kehityksestä jäänyt yritys.

    Mut eihän sitä tippaleivillä ymmärrä :)

    Äänestä

  • talous kirjoitti:

    Putkiaivoilla ei näe kokonaisuutta. Yritysjohdossa pitää ottaa monet asiat huomioon, ei vain oma napa, eikä pelkkä kvartaalitulos, vaan asioita pitää nähdä laajemmin ja pidemmälle. Siksi naiset tekevät parempaa tulosta. ;)))

    Äänestä

  • kipa- kirjoitti:

    naisten johtamat yritykset tekevät huomattavasti parempia tuloksia. Miehet kai ajavat yritykset lähinnä konkurssiin. Ei ole putkiaivoista suuryritysten johtoon, jos tulosta halutaan tehdä.

    "naisten johtamat yritykset tekevät huomattavasti parempia tuloksia"

    Kuten jo näimmekin, väite on vähintään kyseenalainen.

    "Ei ole putkiaivoista suuryritysten johtoon"

    Lienee todellinen "putkiaivojen" asiantuntija. Susihan suden tuntee ja putkiaivo...

    Äänestä

  • kipa- kirjoitti:

    Putkiaivoilla ei näe kokonaisuutta. Yritysjohdossa pitää ottaa monet asiat huomioon, ei vain oma napa, eikä pelkkä kvartaalitulos, vaan asioita pitää nähdä laajemmin ja pidemmälle. Siksi naiset tekevät parempaa tulosta. ;)))

    "Siksi naiset tekevät parempaa tulosta."

    Mitä yksi tuollainen häthätää kyhätty "näytä-mitä-me-haluamme" -tutkimus ei tietenkään mitenkään pitävästi osoita.

    Äänestä

  • Miki kirjoitti:

    "naisten johtamat yritykset tekevät huomattavasti parempia tuloksia"

    Kuten jo näimmekin, väite on vähintään kyseenalainen.

    "Ei ole putkiaivoista suuryritysten johtoon"

    Lienee todellinen "putkiaivojen" asiantuntija. Susihan suden tuntee ja putkiaivo...

    Mistä näimme että väite on kyseenalainen?

    Perustele ja tee se tällä kertaa uskottavasti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

visio kirjoitti:

Naisten johtamissa yrityksissä on parempi tuotto uutisoi tänään Helsingin Sanomat. Asiantuntija on sitä mieltä, että naisen johtajuus kuvastaa yrityksen moniarvoisuutta. Naisten johtamat suuryritykset ovat selvästi kannattavampia ja vakavaraisempia kuin miesjohtoiset yritykset.
Kuulostaa ihan hyvältä, mutta mistähän tämä kertoo, että juuri naiset valtaavat tätäkin sektoria. Kirjoitan tämän lyhytaloituksen keskustelun toivossa, koska niin usein kuulee väitettävän juuri päinvastaista naisten johtamistaidoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu