Mistä keskustapuolue leikkaisi Suomen talouden tasapainottamiseksi?
Keskustan leikkauslista
9
235
Vastaukset
Koko kysymys on väärä. Pitää kysyä, mitä Kepu tekisi Suomen talouden tasapainottamiseksi. Orpon hallitus on painottanut leikaamista ja erittäin huonoin tuloksin. Ylivoimaisesti paras lääke olisi talouskasvun aikaansaaminen. Tätä käsittääkseni sekä Kepu että vihervasemmisto on painottaneet. Hallituksen toimet ovat olleet siinä heikonlaiset. Hallitus uskoo ainoastaan, että muuttamalla työelämän sääntöjä vastoin työntekijäpuolen tahtoa päästään talouskasvuun. Ei tunnu päästävän.
Suomen elinkeinorakennetta pitäisi alkaa uudistaa nopeaa tahtia. Olemme jäämässä jumiin heikosti kannattavan yritystoiminnan suosimiseen eli status quo -tilanteeseen. Nyt pitäisi tehdä kaikki voitava luovan tuhon ja uudistumisen aikaansaamiseksi. Pitää suosia uutta ja kannattavaa ja hylätä vanha auringonlaskun talousrakenne. Varsinkaan yritystuilla ei tule pönkittää heikosti kannattavaa yritystoimintaa. Nekin rahat tulee suunnata uuden ja kannattavamman edistämiseen. Tämä ei ole mikään nopea konsti mutta hallituksella ei tunnu olevan edes mitään yritystä tähän suuntaan. Edellisellä hallituksella oli elinkeinoministeri Mika Lintilän johdolla. Hänhän oli ja on kepulainen. Vaikken ole mikään kepulaisuuden suosija yleisesti, Lintilän panos ja suunta olivat oikeita.- Anonyymi
Juuri näin. Koko leikkaamisen aloittaminen oli väärä strategia. Olisi pitänyt ylläpitää työllisyys sekä investoida Suomeen yhdessä yritysten kanssa.
Palveluyhteiskunta on niin suuri, että se työllistää 70% työvoimasta. Kun leikkaa, osuu leikkaus suoraan yrityksiin.
Tämä johtuu siitä, että ne joilta leikataan, lukittavat kaikki rahansa eli vievät ne yritysten kassaan.
Suomi nousee työllä ja Bkt:n nosto on paras vastaus velkasuhteeseen. Työtä ja tuotantoa kasvattamalla myös verotulot kasvavat.
Ihmiset eivät olisi lopettaneet kulutusta jos työmarkkinat olisivat pystyneet.
Nyt hallitus itse aiheutti suurtyöttömyyden ja Suomen ahdingon. - Anonyymi
Kepuko loisi työpaikkoja? Varmaan verovaroin kuoleviin maakuntiin.
- Anonyymi
Minä ainakin puolittaisin heti eduskunnan koon ja avustajakaartin. Rupeaisi löytyä soteenkin rahaa ja opetukseen.
- Anonyymi
Maataloudesta ja sitä varten erikseen rakennetusta hallinnosta jossa on peräti yli 5000 työntekijää. Maatalouden piilotuet pitäisi myös perata huolellisesti. Siitä ihan alkuun.
- Anonyymi
Jumankauta, keskusta mainittu keskustan palstalla!
Jo on aikoihin eletty! - Anonyymi00008
Puoluetuet?
- Anonyymi00009
Ei mitään tarvitse leikata. Nyt tarvitaan elvytystä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6632498Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,301236- 1091148
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki111073- 93955
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k104915Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?101863Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e236795Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50769- 64741