Palstalla kirjoittaa ilmeisesti ainakin yksi kristitty.
Mikä on mielestäsi oikeaoppisin nykyisistä kirkoista ja kristillisistä ryhmistä tai liikkeistä?
Oikeaoppisin kristillinen kirkko?
7
162
Vastaukset
- Anonyymi
En ole kristitty. Kristinuskon suuntauksia on paljon, joten vaikea sanoa mikä olisi oikeammassa. Ne ovat kaikki väärässä sikäli, että Jeesuksen piti raamatun mukaan palata jo sen sukupolven aikana, jolloin oletetusti eli.
Naisilla on kuitenkin oikeus samoihin virkoihin seurakunnissa kuin miehilläkin.- Anonyymi
Jeesus kai hyväksyi orjuuden siis hiljaisesti ei vastustanut vaan selitti että isäntä ja orja eläisivät sovussa
Ei tällä sinänsä mitään merkitystä ole koska J ei ole oikeasti ollut olemassa yhtenä ukkona
Ja Augustuksen ajat olivat kovia - Anonyymi
Jeesus kuvaili ajat, jotka edeltävät Hänen tuloaan tempaanaan omansa Taivaaseen. Vielä niitä aikoja ei ole ollut, joiden aikalaiset kokevat Jeesuksen käynnin. Vain Isä tietää, milloin lähettää Poikansa tuhatvuotisen valtakunnan herrojen Herraksi ja kuninkaitten Kuninkaaksi.
- Anonyymi
Kannattaako kristittyjen väitellä, mikä on oikea oppisin monista erilaisia näkökantoja omaavista seurakunnista. Nämä Raamatun mukaiset, Jeesuksen Herrautta ja syntien lunastusta ja niiden kuoletusta Golgatan ristillä julistavat seurakunnat, täydentävät toisiaan, erilaisista korostuksista riippumatta. Taivaan Isämme tuskin niuhottaa vajavaisille lapsilleen, heidän kasvuprosessiensa eri vaiheissa. Kristitty on kokoaikainen kasvaja uskossaan. Jumalan sulkee syliinsä myös putkinäköiset lapsensa, kun me räpiköimme Jeesuksen kaltaisuutta kohti. Jeesus on selkeä Jumala, sillä Hän voi olla joka paikassa yhtäaikaa, mikä on Jumaluuden merkki. Hän piipahti ihmisenä luonamme, syntyessään Pyhän Hengen siittämänä neitsyt Mariasta, tullessaan sovittamaan ihmisenä ihmisten synnit. Tehtävänsä tehtyään Hän palasi Isänsä luo. Hän sai kaikkivaltiuden ihmisiä kohtaan. Hän myös tuomitsee aikojen lopussa meidät, erehtymättömälla oikeuden mukaisella armollaan, erottaen kertakaikkiaan hyvän ja pahan toisistaan.
- Anonyymi
Joo, mutta evankelistoja Matteus ... ei ole ollut olemassa, ryhmätyönä kirjoitettuna vuonna 100 plus miinus 30 vuotta epätarkkuus.
Kirkon symboli risti on väärinkäsitys
Ei ristiin ole naulattu, eikä T-ristiin edes pysty
Eli ristiä ei ole olemassa
Olen nähnyt Jeesuksen ristin palan jonka keisarin äiti haki Golgatalta puuromujen joukosta vuonna 326 syksyllä Tällöin joudut kuitenkin rajaamaan erilleen harhaopin ja painotukset -- ovatko jehovantodistajat kristittyjä eri painotuksilla?
- Anonyymi
Olen myös juonut samaa viiniä kuin J annettiin ristillä. Augustus joi samaa brändiä
Eli näistä kolmesta
J ristillä viineineen
vain viini on on realismia. Jehovilla ei ole latinalaisristiä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051543Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161431- 511271
- 921206
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2011065- 471045