Mullahi Rantalainen

"Rantalaisen naisvieras pakeni ikkunasta

Poliisia tarvittiin paikalle sunnuntaina aamuyöllä sen jälkeen, kun Simo Rantalaisen alias Mujahed bin Risto Faisalin, 43, nuori naisvieras oli ilmeisesti paennut Rantalaisen huoneistosta.

Nainen odotti virkavaltaa kerrostalonaapurin parvekekatoksen lipalla kello 5 aamuyöllä Helsingissä. Poliisit auttoivat hänet turvaan lähimmältä parvekkeelta neljän metrin korkeudelta.

Aivan selvää ei ole, kuinka nainen oli päässyt katokselle. Yksi Rantalaisen parvekkeen ikkunaruutu oli poistettu, ja asunnon ikkuna oli rikki. Rantalainen ja nainen olivat viettäneet aikaansa samassa asunnossa.

Sekavaa juttua tutkitaan Helsingin Keskustan poliisipiirissä mahdollisena pahoinpitelynä, kertoi komisario Mika Helminen IS:lle.

Vielä eilen puolenpäivän aikoihin poliisi ei ollut tavoittanut kumpaakaan osapuolta kuulusteluihin. Poliisi ei tiennyt, kuka oli mahdollisesti pahoinpidellyt ja ketä. Nuori nainen oli kuitenkin kiiruhtanut pakopaikkaansa Rantalaisen asunnolta, jossa oli ollut kylässä.

Poliisit hälytettiin Ruoholahdessa sijaitsevaan Jaalanrantaan varhain sunnuntaina. Poliisi ei eilen tiennyt, tekikö hälytyksen hankalassa paikassa kyykkinyt nainen itse vai joku ulkopuolinen.

Jutun yhteydessä ketään ei otettu kiinni, vaan asia selvitetään kuulusteluissa."

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm#id1022185
3463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

alkaa jo näyttää ihan pesunkesttävältä muslimilta. Liekkö yrittänyt opettaa kulttuuria vieraalleen:)

Äänestä

arvaas onko suomi24:n sääntöjen vastaista? Älä ala sitten vaikertaan kun juttu poistetaan.

Äänestä
  • Tyttö oli selvästi rasisti, kun ei voinut muslimille antaa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ei saanut pimsaa?! kirjoitti:

"Rantalaisen naisvieras pakeni ikkunasta

Poliisia tarvittiin paikalle sunnuntaina aamuyöllä sen jälkeen, kun Simo Rantalaisen alias Mujahed bin Risto Faisalin, 43, nuori naisvieras oli ilmeisesti paennut Rantalaisen huoneistosta.

Nainen odotti virkavaltaa kerrostalonaapurin parvekekatoksen lipalla kello 5 aamuyöllä Helsingissä. Poliisit auttoivat hänet turvaan lähimmältä parvekkeelta neljän metrin korkeudelta.

Aivan selvää ei ole, kuinka nainen oli päässyt katokselle. Yksi Rantalaisen parvekkeen ikkunaruutu oli poistettu, ja asunnon ikkuna oli rikki. Rantalainen ja nainen olivat viettäneet aikaansa samassa asunnossa.

Sekavaa juttua tutkitaan Helsingin Keskustan poliisipiirissä mahdollisena pahoinpitelynä, kertoi komisario Mika Helminen IS:lle.

Vielä eilen puolenpäivän aikoihin poliisi ei ollut tavoittanut kumpaakaan osapuolta kuulusteluihin. Poliisi ei tiennyt, kuka oli mahdollisesti pahoinpidellyt ja ketä. Nuori nainen oli kuitenkin kiiruhtanut pakopaikkaansa Rantalaisen asunnolta, jossa oli ollut kylässä.

Poliisit hälytettiin Ruoholahdessa sijaitsevaan Jaalanrantaan varhain sunnuntaina. Poliisi ei eilen tiennyt, tekikö hälytyksen hankalassa paikassa kyykkinyt nainen itse vai joku ulkopuolinen.

Jutun yhteydessä ketään ei otettu kiinni, vaan asia selvitetään kuulusteluissa."

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm#id1022185

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu