Kuten kohdallanikin, mm asuntoja jo liikaakin Espanjassa -Fuengirolassa, -Saksassa -jossa tyttären tytär asunut pitkään, jonka koti Prahassa, tyttäreni siellä avioissa kolmen lapsensa kanssa ja paikallisen miehen kanssa. Ettei ratkaisu ollut taloudellisesti järkevin, mutta näen sen silti sillä merkityksellisenä. Nämä Espanjan ja Saksan asuntojen kulut hämmästyttävän pienet, Helsingissä ei asunnoilla pääse noin halpaan kuin nuot kaksi yhteensäkin paljon halvempia- huoltokuluissa.
Vaimon kanssa tehtiin kuusi lasta jotka maailmalla, Kirkkonummella asustellaan omassa syntymäkodissani, joka aikanaan modifioitu meille sopivaksi. Turhan suuret metsä ja maa alat, nyt myyty suuria osia. Lisäksi on vielä Nauvossa kesämökki, jota paljon kesäisin käytetään, talvet oltu Fuengirolassa. Pari korkeakoulua tullut käytyä, vaimolla yksi. Upseerina jäin eläkkeelle reilussa 5 -kymppisenä, josta jatkoin yli 6 -kymppiseksi toisessa virassa.
Kun maalla juuret, yhä jatketaan pienimuotoista maan viljelyä, lähinnä omiksi tarpeiksi. Kasvimaa silmäterä. Kuin rantasaunakin, joka usein lämpiää kesäaikaan.
Miksi näin henkikohtaista kerron ?
Kunhan keksin vielä nimimerkin, niin olkoon pohjana tänne, aina joskus kirjoittelen. Kun mieleltään avoin, niin kyllä näillekkin palstoille voi vähän henkilökohtaistakin leikata, kuin "siivuna".
Hyvää yötä.
Elämässä ei kaikki olekaan järkiperäistä
Anonyymi-ap
5
85
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvää Yötä. Tervetuloa.
- Anonyymi
Pankkomajurin mielikuvituselämää. Se sveitsiläinen alppimajakaan ei ollut pankkomajurin omaisuutta vaan "yllättäen" sveitsiläisen hiihtokeskuksen 🤣
- Anonyymi
Mikä ihmeen maja, olet unta nähnyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ihmeen maja, olet unta nähnyt.
Kai tämä ilmoittaja käynyt laskettelemassa. Oletko sinä käynyt, vai mistä tiedät majan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai tämä ilmoittaja käynyt laskettelemassa. Oletko sinä käynyt, vai mistä tiedät majan.
Tuskin suksiakaan kommunisti ryökäleellä, inttää vain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.703821Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883189Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1012448Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151669Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701438- 971311
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä501256- 551073
Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561040Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11031