Muut maat eivät nosta meitä suosta.

”Jälkimaailma seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun”

Ehrensvärd huomasi sen. Nyt saavat kaikki huomata.

Joskus parikymppisenä luin tuon kyltin Suomenlinnassa Kuninkaanportilla. Ei ole ajat muttuneet.

Kyltin kirjoittamisen aikana aikoihin ei muuten ollut edes tunnistettavia talousjärjestelmiä. Porvarit ja työläiset kyllä osattiin luokitella, muiden muassa.
267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä suomalaisella aina isäntä pitää olla, ei maaorja osaa omillaan.

Ruotsin kuninkaan ja Venäjän Keisarin jälkeen ajateltiin saksalaista kuningasta, mutta muutaman vuosikymmenen toilailun jälkeen päädyttiin KGB ulkomaanosaston Suomen osaston päällikköön. Siitäkin tuli vain väliaikein isäntä, joten pienen ajopuuharhailun jälkeen johdonmukaisesti päädyttiin EU:n hallittaviksi ja nyt sinne ollaan siirtämässä myös entistä enemmän taloudellista päätäntävaltaa Kreikan esimerkkiä noudattaen. Tuottavimmat osat taloudestahan onkin myyty jo Norjalle.

Suomalainen tarvitsee aina jonkun, joka kertoo, mitä tehdä ja miten.

Äänestä

Mädänneet poliitikkomme ovat hylänneet moiset ajatukset viljelemällä mm. tämänkaltaisia pöljyyksiä julkisuudessa: "Oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista.".

PERKELE!! Ei meidän puolia kukaan muukaan pidä kuin me itse!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

”Jälkimaailma seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun”

Ehrensvärd huomasi sen. Nyt saavat kaikki huomata.

Joskus parikymppisenä luin tuon kyltin Suomenlinnassa Kuninkaanportilla. Ei ole ajat muttuneet.

Kyltin kirjoittamisen aikana aikoihin ei muuten ollut edes tunnistettavia talousjärjestelmiä. Porvarit ja työläiset kyllä osattiin luokitella, muiden muassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu