Demariäänestäjät uskovat satuja

On näitä ennekin ollut Suomessa.

12 000 suomalaista loikkasi 30-luvulla Neuvostoliittoon, jossa luulivat onnen odottavan. Stalin mestasi näitä ja paenneita punaisia joilla meni kiville Suomen liittäminen Venäjään 1918. 37000 Suomalaista meni siinä Stalinin vainossa 1930 luvulla -meni mm 1917-1918 SDP puheenjohtaja Kullervo Manner, joka pakeni Venäjälle epäonnistuneen aseellisen kapina jälkeen 1918. Aiempi SDP puheenjohtajana ollut Otto Wille Kuusinen -Terijoen hallituksen pääministeri, tuli toimeen Stalinin kanssa.
Sai pitää henkiriepunsa.

Kirja|Neuvostoliiton vankileirien saaristoon päätyi satoja suomalaisia orpoja, joiden vanhemmat teloitettiin Stalinin vainoissa.

Vaikea demareita hallituksessa, kuten punavihreitäkin. Vasurit EU:ssa tukee Putinia -voi itse katsoa EU äänestykset, ettei sen kauempaa haettu. Nyt vsurit halusia kaataa EU:n, tehneet epäluottamuslauseen, joka kohta äänestetään. Vasureille liian hyvät suhteet EU:lla Yhdysvaltoihin. Tuollaisia "mätiä" ei hallitukseemmme. Ei meillä ole varoja lisätä kehitysapuja, vaikka kuin vaativat. Nyt on pakko säkin nyörejä supistaa. Turvallisuuteen pakko satsata, on jotain kättä pidempää kun Putin panee sotajoukkonsa tänne suuntaan.
20145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Hävettää demarit, katsoa historiaa, miten olleet Suomen vastaisia.

Äänestä
  • Vasemmisto on tasa-arvon kannattaja, toisin kuin oikeisto, joka on luokkaerojen kannattaja. Luokkaerot aiheuttavat mielivaltaa ja ihmisten hyväksi käyttöä. Sehän on nähty nykyaikanakin, kun Turussa ei maksettu kaikkia palkkoja, koska työntekijä ei osannut niitä vaatia.

    Joten hävetkää kokkarit, sillä olette aina olleet tasa-arvon tuhoajia.

    Äänestä

  • Hävettää demarit !

    Äänestä

  • Hävettää demarit, katsoa historiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Hävettää demarit, katsoa historiaa.

    Kokoperseitä häpeävät jo heidän koiransakin kissoistaan puhumattakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Vasemmisto on tasa-arvon kannattaja, toisin kuin oikeisto, joka on luokkaerojen kannattaja. Luokkaerot aiheuttavat mielivaltaa ja ihmisten hyväksi käyttöä. Sehän on nähty nykyaikanakin, kun Turussa ei maksettu kaikkia palkkoja, koska työntekijä ei osannut niitä vaatia.

    Joten hävetkää kokkarit, sillä olette aina olleet tasa-arvon tuhoajia.

    Vasemmisto ei ole tasa-arvon kannattaja vaan päinvastoin oikeistokin on sitä enemmän. Otetaan vaikka palkkapolitiikka, niin vasuri haluaa saman tuntipalkan, kun oikeampi ja tasa-arvoisempi olisi sama palkka samasta työstä eli aikaansaamisesta eikä vain ajasta. Vasurien tapa antaa joillekin etua siitä, että muut ovat aikaansaavempia kuin toiset! Se ei ole tasa-arvoa!

    Äänestä

  • YXKAXEX kirjoitti:

    No kuka kannattaa mitäkin. Sinä siis sitä mistä toiminnasta esimerkiksi saatiin juuri tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Hävettää demarit, katsoa historiaa.

    Turvallisuuteen pakko satsata.

    Äänestä

Hallituksen vastaiset lakot. Linnaa tallaisesta tulisi kuulua, oikeusjärjestelmämme on hakoteillä.

Äänestä
  • Sanni Lotto-Laasonen: Yksityistetään, yksityistetään. Valtion rahat pitää tyrkyttää monikansallisille terveysjätelle. Sillä Suomi rahastetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sanni Lotto-Laasonen: Yksityistetään, yksityistetään. Valtion rahat pitää tyrkyttää monikansallisille terveysjätelle. Sillä Suomi rahastetaan.

    Onko koskaan oikeasti selvitettykään, kummassa asiat ovat paremmin talouden kannalta kokonaisuudessa julkisessa vai yksityisessä terveydenhuollossa? Lienee julkinen tappiolla, kun eivät kehtaa esittää sitä, miten paljon taloudellisempaa heillä on kuin yksityisillä sektoreilla kokonaisuudessaan!

    Toinen tekee omistajilleen voittoja. Arvaa kumpi?

    Äänestä

Demareita ei hallitukseen, nähty yökerhot ym.

Äänestä
  • Petteri: Me rakennamme uudestaan luokkayhteiskuntaa. Demokratia kuuluu menneisyyteen. Kansaa täytyy hallita lujalla kädellä ja kepillä.

    Äänestä

  • Että ihan yökerhotkin nähty. Sinä et ole nähnyt muuta kuin paikallisen juottolan, ja senkin ulkoapäin : )

    Äänestä

Oikeisto veljeili saksalaisten kanssa, ja kun jääkärit tulivat Suomeen, niin ne murhasivat lähes 30000 suomalaista.
Samanlaista väkivaltaa oikeisto harjoitti 1930-luvulla kyyditysten ja Mäntsälän kapinan aikana.
Sitten kun sota syttyi 1939, niin nämä urhoolliset oikeistolaiset lähtivät Suomesta pois, ja lauloivat mennessään: "kun on vaaralle alttiina syntymämaa, kotiaskareet jäädä saa..."

Äänestä

"Satu meni saunaan...Satu tuli saunasta"
SDP 26 % eduskuntavaalissa. Yle painaa demari kannattajana päälle.
Gallupjohtaja sanoi, että hän olisi tehnyt erilailla gallupin, mutta mukaansa toimeksiantaja vaati parempaa näyttöä demareille.

Äänestä

Juu, vasemmisto ei kannata diktatuuria.
Ja juu, meiltä ja amerikastakin muutti suuren laman aikana Neuvostovenäjän propagandan perässä niitä, joilla ei ollut työtä, paremman elämän toivossa sinne.
Muutama jäi, useimmat kuolivat internointileireillä ja jotkut palasivat.

Mutta nuo palanneet eivät ole se suuri työläisten joukko, joka maalta muutti tehtaisiin ja rakensi Suomen hyvinvointia! Jolla oli talvisodan alussa eduskunnassa 85 paikkaa ja maalaisliitolla 56 paikkaa!

Meidän työläis- ja maalaispapat olivat ne, joista puhuttiin'Talvisodan ihmeenä'.
Isänmaallisella kansanliikkeellä oli kannatusta 8 paikan verran. Enemmän melua, vähemmän tekoja!

Äänestä

On näitä ennekin ollut Suomessa.
Kommareita.

Äänestä

Demarit ovat kuona-ainesta. Täystolloja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

On näitä ennekin ollut Suomessa.

12 000 suomalaista loikkasi 30-luvulla Neuvostoliittoon, jossa luulivat onnen odottavan. Stalin mestasi näitä ja paenneita punaisia joilla meni kiville Suomen liittäminen Venäjään 1918. 37000 Suomalaista meni siinä Stalinin vainossa 1930 luvulla -meni mm 1917-1918 SDP puheenjohtaja Kullervo Manner, joka pakeni Venäjälle epäonnistuneen aseellisen kapina jälkeen 1918. Aiempi SDP puheenjohtajana ollut Otto Wille Kuusinen -Terijoen hallituksen pääministeri, tuli toimeen Stalinin kanssa.
Sai pitää henkiriepunsa.

Kirja|Neuvostoliiton vankileirien saaristoon päätyi satoja suomalaisia orpoja, joiden vanhemmat teloitettiin Stalinin vainoissa.

Vaikea demareita hallituksessa, kuten punavihreitäkin. Vasurit EU:ssa tukee Putinia -voi itse katsoa EU äänestykset, ettei sen kauempaa haettu. Nyt vsurit halusia kaataa EU:n, tehneet epäluottamuslauseen, joka kohta äänestetään. Vasureille liian hyvät suhteet EU:lla Yhdysvaltoihin. Tuollaisia "mätiä" ei hallitukseemmme. Ei meillä ole varoja lisätä kehitysapuja, vaikka kuin vaativat. Nyt on pakko säkin nyörejä supistaa. Turvallisuuteen pakko satsata, on jotain kättä pidempää kun Putin panee sotajoukkonsa tänne suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu