Maailman ehkä arvostetuimman palkinnon julkistaminen on aivan nurkan takana. Kello 12 Fin aikaa Norjan Nobel-komitea ilmoittaa, kuka saa rauhanpalkinnon.
Nyt kun Donald Trump on "ratkaissut kahdeksannen sotansa" Gazan rauhansopimuksen yhteydessä, hän näkee itsensä ilmeisenä voittajana. Torstaina Hamas ja Israel sopivat sopimuksen ensimmäisestä vaiheesta.
Israel vetää nyt joukkonsa Gazasta samaan aikaan, kun panttivankien ja palestiinalaisten vankien välinen vaihto toteutetaan.
Viime viikolla hän sanoi, että se olisi "suuri loukkaus" Yhdysvaltoja kohtaan, jos näin ei olisi.
Trumpia vaikea ohittaa Nobel asiassa
13
115
Vastaukset
- Anonyymi
Juha meni ohi jo
- Anonyymi
Lapsellinen kommari !
- Anonyymi
Laitan vain otsikko tasolle, tuskin osaatte pidemmälle. >
teille monille riittää "Sannan nahkatakki"
Kuinka Trumpin suhteet auttoivat saamaan aikaan Gaza-sopimuksen
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti keskiviikkona, että Israel ja Hamas sopivat hänen hallintonsa viime viikolla laatiman rauhansuunnitelman ensimmäisestä vaiheesta.
Trumpin hallinnolle ilmoituksesta on tullut yksi presidentin toisen virkakauden ulkopoliittisista saavutuksista.
BBC:n Anthony Zurcher kertoo, kuinka Yhdysvaltain presidentin yhteydet ovat tuoneet läpimurron Lähi-idässä.- Anonyymi
"BBC:n Anthony Zurcher kertoo, kuinka Yhdysvaltain presidentin yhteydet ovat tuoneet läpimurron Lähi-idässä." Vai että ihan läpimurron. Planeetan siinä osassa on tapeltu niin kauan kuin on ollut yhteiskuntia, ja tullaan tappelemaan vastakin.
- Anonyymi
Uskooko kukaan, että Nodelissa on vielä kysymys rauhasta?
Tunnustuksesta on tehty poliittinen palkinto tahoille, jotka repivät maailmaa hajalle.
Mitkä olivat Obaman palkitsemisen perusteet? Hän on presidentti, joka aloitti peräti 7 uutta sotaa vahtivuorollaan.
Kannattaa myös miettiä, miksi politikot puhuvat omista valtakausistaan "vahtivuoroina" kaikkialla maailmassa. Keiden käskystä he vahtivat ja mitä? Ja miksi he kaikki puhuvat samaan aikaan aivan samoilla sanoilla agendoista, jotka ovat varsinkin Länsimaissa samat.
Missä heidän pomonsa luuraavat ja keitä he ovat?
Vain vankeja ja orjia pitää vahtia!
Ei vapaita kansalaisia.- Anonyymi
Obama olikin demari, he saa etua demreilta. Trumpilla ei nyt ole tasostaan kilvoitteliaa.
Juuri selviää Trumpin valinta.
Ei kannata hosua, vaan pitää odottaa kunnes oikeasti nähdään mitä on saatu aikaan. Oikea vastaushan saadaan muutaman vuoden kuluessa, jolloin nähdään onko alueen naapurisuhteet todella muuttuneet parempaan suuntaan, vai onko edelleen rakettien lentelyä edestakaisin tai muuta vastaavaa toimintaa!
- Anonyymi
Obaman palkinto oli ihmellinen. Toivoa herättävä?
Siksi varmaan haluavat nyt olla varman päälle toimivia. Jos Trump onnistuu koko ohjelmassaan, niin 2026 hän on enemmänkin kuin varteenotettava.
- Anonyymi
Politiikkaa pitää aina tehdä, kun rauhanpalkintoa jaetaan. Tällä kertaa panostettiin sekaantumiseen Venezuelan asioihin.
- Anonyymi
Orpo lähtee liuan pienessä puvussa juhlimaan kuten meni eilen Valkoiseen taloon.
- Anonyymi
Donald Trump jäi nuolemaan näppejään Nobelin rauhanpalkinnon suhteen.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011552111.html - Anonyymi
Norjassa nauretaan Trumpin vaatimuksista.
- Anonyymi
Ei naurata yhtään. Trump sai hyvän lohdutus palkinnon. Venezuelan "demokratia" aktivisti voitti Nobelin.
Aikamoinen sattuma kun Trump on juuri ryöstämässä heidän valtavat öljyvarat.
Saadaan sitten sota sinnekin demokratian nimissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä18811678- 298164
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.586116Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1715056- 384832
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai444436Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1084332- 1133774
- 803300
- 481801