Hallitus on tänään antanut eduskunnalle esityksen lukuvuosimaksuista kolmansista maista tuleville opiskelijoille.
Lukuvuosimaksut tulevat jatkossa sekä lukiokoulutukseen että ammatilliseen koulutukseen. Jatkossa oleskeluluvan myöntäminen opiskelua varten edellyttää myös koulutuksen järjestäjän määräämien maksujen suorittamista.
Lukuvuosimaksuja koskeva esitys ei koske Euroopan talousalueella vakituisesti asuvia kolmansien maiden kansalaisia eikä vakiintuneiden ohjelmien kautta saapuvia vaihto-opiskelijoita, jotka eivät tule suorittamaan koko tutkintoa tai lukion oppimäärää

Vastaukset 7
Vanhimmat
Erittäin tarpeellinen ja ajankohtainen uudistus ja toivottavasti se tulee myös voimaan. Kolmansista maista tulevien opiskelijoiden pitää itse huolehtia lukukausimaksuista.
Miten Suomella voi olla varaa antaa kaiken maailman opiskelijoille ilmaiset lukukausimaksut. Ei niin toimita muuallakaan maailmassa, mutta Suomihan on luvattu hölmöläisten maa. Koko maailman globaalisosiaalitoimisto ja oma kansa ei saa terveydenhuollossa tarvitsemaansa hoitoa, mutta piikki on auki juuri tämänkaltaisille ns. ilmaisille lounaille.
Marinin eli hölmöläisten hallitus!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/42d9e2fe-7e66-40e1-9d7e-176f87029f18
Sdp:n Haataisen idea?
27 MEUR tähän hulluuteen!
IL:
”Korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat saivat heti jatkuvan oleskeluluvan ja myös heidän perheenjäsenille saivat oikeuden oleskelulupaan. Samalla perheenjäsenille tuli oikeus työmarkkinatukeen ja työllistymisen kautta muihinkin Kelan maksamiin sosiaaliturvaetuuksiin.
Kun hallitus antoi esityksensä joulukuussa 2021, esityksessä todettiin, ettei muutoksella ole huomattavia vaikutuksia sosiaaliturvaan, toimeentulotukeen taikka terveydenhuoltoon.
Hankkeen vastuuministeri oli työministeri Tuula Haatainen (sd).”
Kävelen yksin kaupunkini halki;
Muistellen menneitä aikoja.
Asiat olivat rankkoja, mutta tiet olivat puhtaita;
Enemmän rauhaa, enemmän paikkoja – seesteisempää.
Nyt se on outoa, se tuntuu umpikujalta;
Olen muukalainen omassa maassani.
#brittiläinenelämä #nostalgia #englanti #vanhathyvätpäivät
Hieno hallitus meillä! ❤️