Mikä on paras seurakunta?

Anonyymi-ap

Me kaikki uskossa Jeesukseen olevat ihmiset olemme Hänen seurakuntansa. Siksi me kaikki samassa kaupungissa asuvat ja uskossa Jeesukseen olevat ihmiset olemme Hänen seurakuntansa kotikaupungissamme. Tämä pätee kaikissa kaupungeissa. Näin on ollut seurakunnan alusta asti.

Raamatun kirjoittamisen aikana oli mm. sellaisten kaupunkien kuin
– Jerusalemin (Apt. 8:1, 11:22),
– Antiokian (Apt. 13:1),
– Kenkrean (Room. 16:1),
– Filippin (Fil. 4:15),
– Korintton (1 Kor. 1:2),
– Tessalonikan (1. Tessal. 1:1),
– Babylonin (1. Piet. 5:13),
– Efeson, Smyrnan, Pergamonin, Tyatiran, Sardeen, Filadelfian ja Laodikean (Ilm. 1:11) seurakunta.

Jeesus itse perusti seurakunnan kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta Jerusalemissa 2000 vuotta sitten. Sieltä se lähti leviämään kaikkialle maailmaan (Matt. 28:19). Tämä sama seurakunta on levinnyt myös Suomeen.

Emme ajattele yhdenkään uskossa Jeesukseen olevan ja Hänen nimeensä kastetun ihmisen kuuluvan eri seurakuntaan kuin me (Gal. 5:20). Raamattu todistaa selkeästi, ettei yhdessä kaupungissa voi olla monia seurakuntia (1 Kor. 1:2 & 2 Kor. 1:1, Ilm. 1:11, 1. Kor 1:11-13, 3:4-11). ”Jätin sinut Kreetaan sitä varten, että järjestäisit sen, mikä jäi vielä järjestämättä, ja asettaisit jokaiseen kaupunkiin vanhimmat, kuten sinua käskin.” Tiit. 1:5.
Voimme kyllä kokoontua monissa eri paikoissa, mutta nämä paikat eivät ole seurakuntia, vaan seurakunta olemme me (Apt 1:12, 12:12, 19:9, 1. Kor. 16:19, Kol. 4:15, Filem. 1:2). Jumala näkee jokaisessa kaupungissa vain kaksi ihmisryhmää: oman seurakuntansa jäsenet ja jumalattomat ihmiset. Siksi emme rajaa yhtäkään uskossa Jeesukseen olevaa ihmistä tämän seurakunnan jäsenyyden ulkopuolelle.
Seurakunta johon kuulumme, on Jumalan. Siksi sitä on oikein kutsua Jumalan seurakunnaksi (1 Kor. 1:2, 10:32, 11:16, 11:22, 15:9, 2 Kor. 1:1, Gal. 1:13, 1 Tessal. 2:14, 1. Tim. 3:15). Jumalalla on yksinoikeus seurakuntansa nimeen ja jäsenkirjaan (Kol. 3:17, Luuk. 10:20, 2. Sam 24:1-10). Emme jaa Jumalan seurakuntaa kutsumalla sen jäseniä jonkun keksityn nimen alla olevaan yhteyteen tai pitämällä sen jäsenistä omaa jäsenkirjaa (1. Kor 1:11-13, 3:4-11).

Jumala itse liittää ihmiset seurakuntaansa, niin kuin Hän on tehnyt alusta asti:
”Niin Pietari sanoi heille: ’Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan’ […]
Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. […]
Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa. […]
kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.” (Apt. 2:38, 41, 42, 47).

Me kaikki olemme tulleet kristityiksi ja Jumalan lisäämiksi seurakunnan jäsenyyteen tämän Raamatussa ilmoitetun alkuperäisen evankeliumin mukaisesti, eli tehtyämme parannuksen JA uskoon tulleina otettuamme kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Paavali kirjoitti ”Korinttossa olevalle Jumalan seurakunnalle” (1 Kor. 1:2), eli Korintton kaupungissa asuville Jeesukseen uskoville ja Hänen nimeensä kastetuille ihmisille: ”te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne Hänen jäseniänsä” (1 Kor. 12:27). On siis Raamatullista sanoa samassa kaupungissa asuville Jeesukseen uskoville ja Hänen nimeensä kastetuille ihmisille, että te olette kotikaupungissanne oleva Jumalan seurakunta, Kristuksen ruumis, ja kukin osaltanne Hänen jäseniänsä. Tämä on Raamatun mukaista seurakunnan jäsenyyttä.

Jos siis olet kristitty siinä merkityksessä, jonka Raamattu kyseiselle nimitykselle antaa, silloin sinä olet jo tämän seurakunnan jäsen. Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi tämän oman seurakuntasi yhteyteen (Hepr. 10:25). Tehtävämme on auttaa muitakin tulemaan kristityiksi tällä Raamatun opettamalla tavalla ja näin pääsemään seurakunnan jäseniksi ja kasteelle.
Jeesus rukoilee oman seurakuntansa puolesta ”että he olisivat täydellisesti yhtä” (Joh. 17:23). Jumalan tahto on, että Hänen seurakuntansa ennallistetaan kussakin kaupungissa alkuperäisen ja Raamatussa ilmoitetun järjestyksen mukaiseksi.

5

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkoa aloitukseen... 2/2

      Raamatussa ei ole opetusta, että tulisi perustaa eri uskonsuuntia ja kirkkokuntia. Vaikka niissä onkin Jumalan seurakunnan jäseniä, yksikään niistä ei ole Jumalan seurakunta. Jumala ei ole perustanut niistä yhtäkään. Niihin soveltuu Jeesuksen opetus: ”Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois” (Matt. 15:13). Jeesuksen rukoilema täydellinen yhteys ei kuitenkaan toteudu siten, että yritämme kitkeä uskonsuuntia ja kirkkokuntia pois maailmasta. Ne tulevat aina olemaan keskuudessamme tässä maailmassa. Todellinen yhteys tulee näkyväksi ainoastaan silloin, kun kitkemme ne pois itsestämme.

      Siksi emme rakenna yhteyttä ylitse uskonsuunta- ja kirkkokuntarajojen, vaan ilman niitä. Meidän ei siis tule olla enää luterilaisia, katolilaisia, ortodokseja, adventisteja, metodisteja, baptisteja, helluntailaisia tai muitakaan ”laisia” tai ”istejä”. Mitään edellä mainituista ei ollut olemassa silloin kun seurakunta perustettiin. Jumalan tahto on, että olemme vain kristittyjä, samalla tavoin kuin hekin, jotka Hän alusta saakka oli liittänyt seurakuntaansa.

      Rakennamme kotikaupungissamme seurakuntayhteyttä tällä edellä kerrotun mukaisella Jumalan tavalla, emme ihmisten tavoilla. Näin alkaa seurakunnassa vallita näkyvällä tavalla oikea Raamatullinen järjestys (Kol. 2:5). Seurakuntayhteyden rakentamiseksi Jumala asettaa keskuuteemme palvelustehtäviä (Tit. 1:5, Efes. 4:11-15). Jumala siunaa kristittyjen tehtävät, varustaa heidät työhönsä ja antaa heille hengellisen kasvun seurakunnan kautta (Apt. 13:1-4, 2 Kor. 8:23, Filip. 2:25, 1. Kor 3:6-11). On siis oltava seurakuntayhteydessä, jotta tämä kaikki voisi tapahtua Jumalan tavalla. Tämä seurakunta pysyy koossa, keskinäisessä yhteydessä ja apostolisessa opetuksessa (Apt. 2:42, Kol. 2:19).
      Siunausta sinulle kristitty, joka tahdot pitää kiinni tästä Raamatullisesta seurakuntajärjestyksestä ja alkaa kokoontua sen mukaisesti! Jeesus on johdattava sinua kaikessa.

      ”Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.” 1. Korinttolaiskirje 3:9

    • Anonyymi

      Eli suomeksi: kaikki seurakunnat ovat vääriä ja pitää alkaa kokoontua mielellään tämän aloittajan seurakunnassa, joka väittää olevansa Raamatun mukainen oikea seurakunta.

      • Anonyymi

        Opetus seurakunnasta kuuluu kristinuskon alkeisiin.
        ”te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.” 1. Kor. 3:9
        ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” 1 Kor. 3:16
        ”Ja Hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää” Kol. 1:18
        ”…niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja.” Ef. 5:23


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2088
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1705
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1460
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1216
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1014
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      76
      958
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      845
    8. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      31
      782
    9. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      779
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      100
      717
    Aihe