Onko uskontosi hyvä vai paha sanoma?

"Jumala on rakkaus"?

Mistähän Jumalasta silloin puhutaan?
Jos Raamatun Jumalasta, niin "Jumala on rakkaus"-sanoja ei selvästikään usko siihen Jumalaan tai sitten hänellä on suorastaan perverssi käsitys rakkaudesta ja hyvyydestä.

Vanhassa Testamentissa kyseinen Jumala tappoi ja tapatti hirveästi ihmisiä. Kokonaisia kansoja teurastettiin sen Jumalan käskystä, mukaanlukien naiset ja pikkulapsetkin. Joskus neitsyet säästettiin "omaan käyttöön", mitä se sitten tarkoittaakin. Joskus, kun miehet ja papitkin olivat saaneet sotavangeista osansa, loput pyhitettiin uhreiksi Herralle.

Omaa kansaansakin tuo Raamatun Jumala tappoi rutolla johtajansa erheen takia, ja leppyi vasta kun miehiä ripustettiin uhrina paaluun.

Nyt tietenkin sanotte, että tuo oli "Vanhaa Liittoa", mutta Jeesus muutti kaiken. Kuitenkin kristinuskon teologian mukaan sama Jumalahan se on, ja lisäksi Jeesus=Jumala, joten se oli "rakastava" Jeesus itse, joka määräsi nuo julmuudet. Tuosta ette selviä valehtelematta, kuten tapanne on aina konstailla.

Jeesuksen aikaan juutalaisuuskin oli jo miedontunut. Jeesus todella saarnasi rakkaudesta evankeliumien mukaan. Mutta kristinusko toi uuden, vielä pahemman julmuuden: Vanhastaan juutalaiset eivät huolehtineet kuolemanjälkeisestä elämästä. Tuskin uskoivatkaan siihen. Kristinuskon mukana tuli, että jos ette tule meidän uskoomme, teitä kidutetaan ikuisesti Helevetissä. Ei tuo ole "Hyvä sanoma". Se on paha sanoma.

Fundamentalistit selvästi haluavat tuota pahuutta ja valehtelevat loppuun asti sen puolesta. Ja sepittävät että tuo pahuus onkin hyvyyttä, musta onkin valkoista jne. Minä ainakaan en keksi muuta selitystä kuin että he nauttivat pahuudesta ja valehtelusta. Ja koska sitä Jumalaa ei ole, se pahuus on ihan heissä itsessään.
47321
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Aloittaja näyttää olevan oikeassa:

4. Moos. 31:

17 "Tappakaa siis lapsista kaikki pojat ja tappakaa myös jokainen nainen, joka on maannut miehen kanssa.
18 Mutta tytöt, jotka eivät ole maanneet miehen kanssa, saatte ottaa itsellenne."

2Äänestä
  • Niin näyttää joo

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Niin näyttää joo

    Raamatun Jumala näyttää tässäkin pimeän puolensa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Raamatun Jumala näyttää tässäkin pimeän puolensa.

    kyllä ja se on totta

    Äänestä

  • Tässä paha saa palkkansa. Tuohon aikaan ihmisillä ei vielä ollut sivistystä mielessään, joten pahuus oli vallalla. Jumala sääti lakeja, jotka olivat Hänenkin mielestä järjettömiä, mutta tarpeellisia, silloiseen menoon. Paha sai ankaria rangaistuksia, jotta ihmiskunta sivistyisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tässä paha saa palkkansa. Tuohon aikaan ihmisillä ei vielä ollut sivistystä mielessään, joten pahuus oli vallalla. Jumala sääti lakeja, jotka olivat Hänenkin mielestä järjettömiä, mutta tarpeellisia, silloiseen menoon. Paha sai ankaria rangaistuksia, jotta ihmiskunta sivistyisi.

    Mistä sinä päättelet, että kyseessä on Jumala?

    Äänestä

  • Eihän Raamattuun voi luottaa mitä se sanoo. Meillä ei ole alkuperäisiä käsikirjoituksia, vaan kopion-kopion-kopion-kopioita jotka on käännöksien-käännöksien-käännöksien-käännöksiä, joita on editoitu, poistettu, lisäilty, kommentoitu ja tuhottu. Oikeasti tuo kohta menee:

    "4. Moos. 31:
    "Älkää tappako lapsia tai naisia, vaan suojelkaa heitä ja antakaa heille ruokaa. Mutta ne tytöt, jotka ei ole maanneet miehen kanssa, heitä pitää kohdella erityisen kunnioittavasti ja kiltisti."

    Äänestä

Sillä niin on Jumala on maailman ihmisiä rakastanut, että Hän antoi ainokaisen poikansa naulattavaksi ristinpuulle, ettei kukaan, joka häneen uskoo, hukkuisi synteihinsä, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä Jumalan luona kaikkien pyhien seurassa.

Joh 3:16 - pikkuisen vapaasti kerrottuna

k_v

Äänestä

Jumala on Rakkaus...Jumala on myös ankara Jumala.
Minäkin kirjoittaja olen hyvin Rakastava ihminen ja jokainen joka minut tuntee niin tietää sen.
Minusta löytyy myös tulinen puoli...saatan kiivastua esim suuresta vääryydestä ja silloin kipinät lentää vaikka muuten olen lauhkea lammas .
Miksei siis Jumala voisi olla Rakastava ja kiivas sillä Hän on myös Pyhyys ja se tarkoittaa, ettei voi ottaa vastaan syntiä tai muutakaan vääryyttä.
Toisinsanoen tämä on Jumalan osalta välttämättömyys olla Rakastava, mutta kiivas .
Samoin mitä tulee helvettiin niin se on ja pysyy ja sinne menevät jotka vielä häpäisevät Jeesuksen uhrin, sillä Jumalan Poika tuli kuolemaan koko ihmiskunnan puolesta ja karmealla kuolemalla ja silti on ihmisiä, jotka pilkkaavat sitä sekä tapahtumaa, että ihmistä että Jumalaa.
Helvettiin menijät ovat rasvanneet liukumäkensä kunnolla. Siinä sitten voivat liukuessaan miettiä mitä tuli tehtyä.

Äänestä
  • Sinä lähinnä uhkut vihaa ja omahyväisyyyttä.

    Vaikea uskoa omaa kehumistasi.

    1Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Sinä lähinnä uhkut vihaa ja omahyväisyyyttä.

    Vaikea uskoa omaa kehumistasi.

    Että ihan MrPahis. Vuodesta toiseen.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Sinä lähinnä uhkut vihaa ja omahyväisyyyttä.

    Vaikea uskoa omaa kehumistasi.

    Se polttaa..se polttaa.Se on Totuus ja Totuus on Jeesus Kristus.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Sinä lähinnä uhkut vihaa ja omahyväisyyyttä.

    Vaikea uskoa omaa kehumistasi.

    Minäkin kehun Mr Hyvistä. Hän kirjoittaa hyviä kirjoituksia ja rehellisiä kommentteja. Hän vaikuttaa tasapainoiselta mutta tarpeen tullen jämäkältä ihmiseltä, joka ei häpeile suoraselkäisyyttään eikä hänen kärsivällisyytensä riitä paapomaan jokaikistä kristinuskon vääristelijää. Jatka vain samaan tyyliin Mr Hyvis ja Jumalan siunausta kirjoituksillesi!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Hän kyllä puhuu homoseksuaalisista kaikkea älytöntä syyttävään sävyyn. Kuka voi toivoa hänen jatkavan "samaan tyyliin"?

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Se polttaa..se polttaa.Se on Totuus ja Totuus on Jeesus Kristus.

    Jeesus on keksitty hahmo, sen takia sen puheet eivät ole toteutuneet. Eli valetta koko Jeesus.

    Äänestä

Ei juutalaisuus ole miedontunut.

Pahempaan mennyt ja jotkut hullut harhaoppiset kannattavat sitä.

Äänestä

Taivaan Isämme on ainoa ikuisesti oleva Jumala, joka loi maailmankaikkeuden erääseen rauhalliseen aurinkokuntaan planeetan, johon Hän päätti perustaa kotinsa. Hän halusi seurakseen vapaatahtoisia persoonia, joiden seurassa Hän voisi iloita heistä ja antaa ja saada rakkautta. Vapaatahto persoonassa sisältää myös kapinan ja pahuuden. Hän loi aineellisen lihallisen ihmisen, käsittämättömän monimutkaisen, mutta täydellisesti toimivan. Muta pahuus nousi pian esiin noin kolmasosassa persoonia Aiemmin henkisen puolen enkeleissä oli sama ilmiö. kolmasosa kapinoi ylienkeli Luziferin johdolla, Isämme hyvyyteen pyrkivää suunnitelmaa vastaan. Samoin Aatami ja Eeva hairahtuivat pahuuden puolelle. Kaikki kapinalliset heitettiin maapallon päälle ja annettiin heidän itsensä valita hyvä vai paha. Paha voitti. Jumala jätti heidät omien epäjumaliensa hoivaan, jossa he hukkuivat. vain kuuliainen Nooa perheineen selvisi jatkamaan sukuaan. Taas ihmisiä viehätti pahuus. Jumala lähetti Poikansa ihmiseksi, opettamaan rakkauden sanomaa ja lopulta sovittamaan ihmisten kaikki kuoleman synnit, että edes jotkut pelastuisivat. Poika Jeesus Kristus keräsi kaikki maailman synnit päälleen ja sovitti kuoleman rangaistuksen ainoana puhtaana uhrina Golgatan ristillä. Jumalan Pyhyys vaati pahuuden kuoletuksen toteutumisen. Nyt me valitsemme itse lopullisen asemamme. Valitsemmeko Hyvyyden, vai pahuuden. Valinnan ehdot löytyvät Raamatusta.

Äänestä
  • Todellisuudessa Jumala ei tarvitse ihmisiä mihinkään, kun se jopa katui tehneensä ihmiset.

    Ja ainakaan Israelin Jumala ei asu enää Jerusalemissa.

    1Äänestä

Taivaan Isämme tahto ja teot ovat pelkästään hyvään tähtääviä. Näissä keskusteluissa, pahuuden suosijat, keräävät suosiota herkuttelemalla pahan saamilla rangaistuksilla, vaikka ne edesauttavat hyvyyden voittoa. Isämme viisaus on kauaskatsovaa ja se tuottaa hyvyyden lisääntymistä. Nykyinen ihmiskunta, ei enää tarvitse kollektiivista rangaistusta, vaan jokainen valitsee yksilöllisesti ikuisuutensa kodin. Hyvän Isämme perheen jäsenyys, vai jääminen sen ulkopuolelle. se alue kuuluu paholaiselle.

Äänestä

<<<<Sillä niin on Jumala on maailman ihmisiä rakastanut, että Hän ANTOI AINOKAISEN POIKANSA NAULATTAVAKSI RISTINPUULLE, ettei kukaan, joka häneen uskoo, HUKKUISI SYNTEIHINSÄ, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä Jumalan luona kaikkien pyhien seurassa."

Joh 3:16 - pikkuisen vapaasti kerrottuna

k_v<<<<<

Otit melkoisen vapauden valehdella Jeesuksesta ja tarinasta, todellisuudessa Jeesus ei opettanut mitään synnistä, vaan tapettiin juutalaisten syntiopin vastustamisesta jumalanpilkkasyytteellä kristinuskon luoneen Paavalin toimeta, mikä ei ole mikään uusi tieto.

Todellisuudessa tuossa kohdassa Raamatussa lukee näin:

"Joh.3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Hän lisäsi omasta päästään tuon kidutuskuoleman, ristin ja synniltä pelastumisen. Mitään sellaista ei Raamatussa ole.

Jeesuksen oman ajatuksen mukaan hänet lähetettiin tuomaan tietoa ihmisille pelastukseksi, joka pelastus oli hänen ihmeidentekokyky hyvällä tiedolla, kun löysi paluutien takaisin paratiisiin, ettei ihmistä pystyttäisi alistamaan pahuudella ja rahanvallalla. Kuului siis USKOA JEESUSTA.

Sinä, Saatanan kyykäärmeen sikiö, nimikirjaimia k.v. käyttävä. LOPETA VALEHTELEMASTA JEESUKSESTA!

Äänestä
  • "Joh.3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että HÄN ANTOI AINOKAISEN POIKANSA, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

    Tähän on nimenomaan tehty tällainen metka jekku, ettei lause todellisuudessa kerrokaan, että mihin hyvä Jumala "poikansa" antoi. Todellisuudessa antoi tuomaan tietoa. Eikä tarvitse olla mikään Einstein ymmärtääkseen tämän Joh.8 luvusta, vaikka luku on tyypillisesti peiteltyä uskovaiskieltä, ettei vain ymmärtäisi itse asiaa.

    Hyvät isät eivät anna poikiaan kuoliaaksi kidutettaviksi, eivät edes hyvinä Jumalina, ettei ihmisen tarvitse itse vastata omista pahoista teoistaan! Missään vaiheessa Jeesus ei ole mitään tällaista opettanut tienä takaisin paratiisiin hyvällä tiedolla.

    Kyllä ihmettelen, että näillä uskovaisilla on jatkuvasti otsaa valehdella, mikä röyhkeys. Aivan kuten Jeesus sanookin - ovat suoraan Saatanasta, se on heidän isänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    "Joh.3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että HÄN ANTOI AINOKAISEN POIKANSA, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

    Tähän on nimenomaan tehty tällainen metka jekku, ettei lause todellisuudessa kerrokaan, että mihin hyvä Jumala "poikansa" antoi. Todellisuudessa antoi tuomaan tietoa. Eikä tarvitse olla mikään Einstein ymmärtääkseen tämän Joh.8 luvusta, vaikka luku on tyypillisesti peiteltyä uskovaiskieltä, ettei vain ymmärtäisi itse asiaa.

    Hyvät isät eivät anna poikiaan kuoliaaksi kidutettaviksi, eivät edes hyvinä Jumalina, ettei ihmisen tarvitse itse vastata omista pahoista teoistaan! Missään vaiheessa Jeesus ei ole mitään tällaista opettanut tienä takaisin paratiisiin hyvällä tiedolla.

    Kyllä ihmettelen, että näillä uskovaisilla on jatkuvasti otsaa valehdella, mikä röyhkeys. Aivan kuten Jeesus sanookin - ovat suoraan Saatanasta, se on heidän isänsä.

    Tällä kohdalla - muuten - Jeesus Raamatussa sanoo, että luuletteko te, kyykäärmeen sikiöt, todella pääsevänne helvetin tuomiotanne pakoon? Ja niinpä kirkko siunaa vainajan fyysisellä ylösnousemuksella ikuiseen tulen liekkeihin maailman lopun päivänä, kun kaikki fyysinen palaa. Tämäkään ei ole mikään uusi tieto.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Edelleen korostan - kirkko tietää täysin Raamatun totuuden ja oppi ja riitit on myös tunnustuksineen luotu sen mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Edelleen korostan - kirkko tietää täysin Raamatun totuuden ja oppi ja riitit on myös tunnustuksineen luotu sen mukaan.

    Kukaan ei huijaa uskovaisia - he huijaavat itse itseään.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kukaan ei huijaa uskovaisia - he huijaavat itse itseään.

    Kyllä kirkko tietysti tietää Jeesuksen kylväjävertauksen, ja vihollisen yöllä elon peltoon kylvämän rikkaviljan, minkä kokoaminen ja tulessa polttaminen jäi kirkon tehtäväksi.

    Äänestä

Suomi on ollut kauan aikaa kristinuskon vaikutuspiirissä. Ei heti muistu mieleen mikä sota, mihin Suomi on osallistunut olisi ollut uskonsota. Toisessa maailmansodassa säilytettiin itsenäisyys, mutta ilmeisesti aloittaja inhoaa kristinuskoa niin paljon, että hänestä meidän olisi pitänyt antautua Neuvostoarmeijalle.

Ja mikä pitäisi ottaa kristinuskon tilalle, jos kommunistinen ateistivaltio ei houkuta? Ehkä islamilainen sharia-laki voisi olla parempi kuin kristinusko? Minusta kristinusko on paras vaihtoehto.

Äänestä
  • En tiedä, mutta nyt jo - elokuun 2023 Yhdysvaltain presidentin kirjeen mukaan - LÄNSI ON JULISTANUT AVOIMEN SODAN KRISTINUSKOA VASTAAN Suomen raamattukäräjin, joten on syytä olettaa, että siellä on tullut esille jotakin sellaista, että koko Länsi nyt inhoa kristinuskoa.

    Kristinusko ei ollut juutalaisuuteen perustuen kuoliaaksi kidutetulla ja kiroukseksi kirotulla tosi Jumalalla Jeesuksen nimeen, edes hyvä vaihtoehto - parhaasta nyt puhumattakaan.

    Ymmärrätköhän sinä edes mitä on kristinusko?

    Äänestä

  • Kristinuskon tilalle tietysti olisi ollut paras vaihtoehto Jeesuksen julistamaksi käskemä taivasten valtakunnan evankeliumi hyvällä tiedolla, ja Jumalana olisi ollut Jeesuksen nimeen nyt kristinuskossa kiroukseksi kirottu hyvä taivasten valtakunnan isä Jumala, tienä takaisin paratiisiin.

    Äänestä

aku ankka rakastaa myös sinua

Äänestä
  • Mutta Saatana uskovaisia. Olisi nyt edes Aku Ankka

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Mutta Saatana uskovaisia. Olisi nyt edes Aku Ankka

    Aku Ankan voisi keksiä vielä edustavan edes jotkin hyvää, mutta Saatanan ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Aku Ankan voisi keksiä vielä edustavan edes jotkin hyvää, mutta Saatanan ei.

    Sellainen ero Aku Ankalla on Raamattu satuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Sellainen ero Aku Ankalla on Raamattu satuun.

    Vai osaatko kuvitelka Akun teurastavan Tupun, Lupun ja Hupun, ettei uskovaisten tarvitse vastata omista pahoista teoistaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Vai osaatko kuvitelka Akun teurastavan Tupun, Lupun ja Hupun, ettei uskovaisten tarvitse vastata omista pahoista teoistaan?

    Niin, ihmettelen, että miksi te ylipäätään sotkette satuja keskenään, kun se ei mitenkään edes toimi, kuten näet?!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Niin, ihmettelen, että miksi te ylipäätään sotkette satuja keskenään, kun se ei mitenkään edes toimi, kuten näet?!

    Tällä sotkemisella te osoitatte olevanne vain täysiä idiootteja.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Niin, ihmettelen, että miksi te ylipäätään sotkette satuja keskenään, kun se ei mitenkään edes toimi, kuten näet?!

    mikki hiiri on paha ja aku ankka hyvä

    Äänestä

Vanhassa testamentissa paha piti tappaa, ettei se päässyt rehottamaan. Silloin ei ollut vielä mitään mahdollisuutta armoon. Vasta sitten kun Jeesus tuli maailmaan poistamaan maailman synnit tappamiselle ei ollut enää mitään tarvetta. Jeesus toi tullessaan armon.

Äänestä
  • Onhan teillä jutut.

    Äänestä

  • Suonette anteeksi väärän valintani, viimeiseks se olikin tarkoitus laittaa. Tarkoitin koko ketjua kommentillani.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Onhan teillä jutut.

    Mikä sitten on oma juttusi?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mikä sitten on oma juttusi?

    Sellainen että Aku Ankassa Roope väittää että Akun kaikki jutut ovat valhetta, ei eivät edes veljenpojat ole veljen lapsia, vaan omia äpäriä ja että Aku muutoinkin kaikin puolin paha vaikka esittää niin hyvää ettei muka sano kuin joskus että kääk, mutta totuus on Roopen mielestä aivan toinen eikä mitään Akun juttuja pidä uskoa eikä ottaa todesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    No jo oli paksua puhetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mikä sitten on oma juttusi?

    Riippuu kysyjästä. Ja hänen näkemyksistään.

    Äänestä

aku ankka rakastaa sinuakin

Äänestä
  • mitä ihmettä olin jo sen laittanut 🙂

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    mitä ihmettä olin jo sen laittanut 🙂

    mutta en sitä että älä usko mikki hiireen sillä hän on paha

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    mutta en sitä että älä usko mikki hiireen sillä hän on paha

    hessu hopon nimeä ei saa edes mainita 🤣🤣🤣

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

"Jumala on rakkaus"?

Mistähän Jumalasta silloin puhutaan?
Jos Raamatun Jumalasta, niin "Jumala on rakkaus"-sanoja ei selvästikään usko siihen Jumalaan tai sitten hänellä on suorastaan perverssi käsitys rakkaudesta ja hyvyydestä.

Vanhassa Testamentissa kyseinen Jumala tappoi ja tapatti hirveästi ihmisiä. Kokonaisia kansoja teurastettiin sen Jumalan käskystä, mukaanlukien naiset ja pikkulapsetkin. Joskus neitsyet säästettiin "omaan käyttöön", mitä se sitten tarkoittaakin. Joskus, kun miehet ja papitkin olivat saaneet sotavangeista osansa, loput pyhitettiin uhreiksi Herralle.

Omaa kansaansakin tuo Raamatun Jumala tappoi rutolla johtajansa erheen takia, ja leppyi vasta kun miehiä ripustettiin uhrina paaluun.

Nyt tietenkin sanotte, että tuo oli "Vanhaa Liittoa", mutta Jeesus muutti kaiken. Kuitenkin kristinuskon teologian mukaan sama Jumalahan se on, ja lisäksi Jeesus=Jumala, joten se oli "rakastava" Jeesus itse, joka määräsi nuo julmuudet. Tuosta ette selviä valehtelematta, kuten tapanne on aina konstailla.

Jeesuksen aikaan juutalaisuuskin oli jo miedontunut. Jeesus todella saarnasi rakkaudesta evankeliumien mukaan. Mutta kristinusko toi uuden, vielä pahemman julmuuden: Vanhastaan juutalaiset eivät huolehtineet kuolemanjälkeisestä elämästä. Tuskin uskoivatkaan siihen. Kristinuskon mukana tuli, että jos ette tule meidän uskoomme, teitä kidutetaan ikuisesti Helevetissä. Ei tuo ole "Hyvä sanoma". Se on paha sanoma.

Fundamentalistit selvästi haluavat tuota pahuutta ja valehtelevat loppuun asti sen puolesta. Ja sepittävät että tuo pahuus onkin hyvyyttä, musta onkin valkoista jne. Minä ainakaan en keksi muuta selitystä kuin että he nauttivat pahuudesta ja valehtelusta. Ja koska sitä Jumalaa ei ole, se pahuus on ihan heissä itsessään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu