Olin tilannut tätä viikonloppua varten 12 litraa pitäviä vaippoja paketillisen, en tiedä pitävätkö oikeasti nii paljon mutta olivat tosi ”tyydyttävät” kaikin puolin. Perjantaina pääsin töistä ja vaipat testiin siiderin kera. Paisuivat ja pullistuivat aivan valtavasti ja kiihoituin orgasmiin saakka paksusta vaipasta. Nukuin samoissa vaipossa koko yön koska ne imivät kaiken pissan ja vaippa vaan turposi. Lauantaina heräsin ihanan täyden vaipan kanssa ja sain heti orgasmin. Koko lauantai vaippailua lähinnä kotona mutta kävin myös kaupassa. Ennen kauppaa olin juonut kolme litraa siideriä ja kauppamatkalla annoin toppatakin suojissa kaiken tulla vaippaan. Ostin lisää juotavaa ja pissasin vaippaan missä lisää koko kassalla olo ajan. Menin kotiin ja vaipan ollessa aivan täysi vaihdoin sen. Join lisää ja muutaman jälkeen lähdin lenkkeilemään puhdas ja hyvin imevä vaippa päällä. Voitte kuvitella loput! Vähän väliä kuuden kilometrin kävelyn aikana vaippa kastui lisää ja lisää ja pullistui aivan massiiviseksi ja kun se oli valtava niin kyllä se myös tiukkojen farkkujen välistä hieroi miut moneen orgasmiin, huhhhh. Semmoinen viikonloppu. Mites muiden vaippailijoisen syksy on lähtenyt käyntiin?
Vastaukset 6
- Anonyymi
Hyi
- Anonyymi
Mullaki vaippa tälki hetkel laita kikis viestii kik: luukas13v
EN OLE 13 VUOTIAS OLEN 18 Vuotias - Anonyymi
pidän vaippaa ja pissaan siihen tuntuu kiihottavalta märkä vaippa mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla missä kohtaa tulee niin märäksi että valuu kinttuja pitkin
- Anonyymi
Eikös olisi mukavampaa hankkia sellaiset kireät housut jotka pitävät kaiken sisällään jäisi se vaippojen säötämis aika juomiseen että riittäisi mitä sitten päästäisi housuun siihen vielä yhdistettynä sopivat jalkineet jotka pitäisi nesteet sisällä niin voisi vallan huoletta keskittyä juomiseen ulkona, vaikka sattuisi lähtemään jalat alta tai vastaavaa niin ei tarvitse murehtia vaan juoda lisää .
- Anonyymi
Kyllä vaippa pöksyissä on ihan parasta! Itselläkin on vaippa käytössä jatkuvasti. Kiva olisi löytää nainen joka myös käyttää vaippoja...
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4501975- 1531280
- 941183
- 711163
- 1141147
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku1801048- 100783
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.54729- 45711
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57674