Kirkosta eroaa joka vuosi 45000-50000

Ihmistä. Tämä taitaa olla 40-kertainen määrä vaparijäseniin nähden, hyvin karkeasti arvioiden. Mitä tästä voi päätellä?

Vaparien määrä ei hirveästi lisäänny, mutta kirkon jäsenmäärä vähenee hitaasti. Sehän on massiivinen, 2700-kertainen vaparien määrään nähden, vähemmän karkeasti arvioiden.

Mielestäni tämä kertoo toki vapareista jotain, mutta myös kirkosta ja siitä, että kristinusko selvästikin on jäänyt kehityksen jalkoihin, eikä pysty riittävästi tarjoamaan sitä mitä ihmiset kaipaavat ja ettei vapareilta sitä jotain edes odoteta.
30363
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Jos vertaa kirkon aikuisjäseniä, ero on 2150-kertainen. Reilumpi verrata aikuisia, vaikka eivät kirkon aikuisjäsenetkään yleensä ole itse liittyneitä.

Äänestä

Minusta tätä voi verrata Skepsikseen, jonka jäsenmäärä on jotain samansuuntaista kuin vapaa-ajattelijoiden. Suinkaan siihen kuulumattomat eivät kaikki usko horoskooppeihin ja homeopatiaan.

Äänestä

Tämä kertoo siitä mistä raamattu kertoo.
Se on lopunaikaan profetoitu juuri ennen antikristusta tuleva eli suuri luopumus.
Se tarkoittaa myös sitä, että Jumalan voima poistuu maanpäältä kun vanha srk kuolee luonnollisesti.
Se tarkoittaa sitä että saatana on pian esillä ja vallassa ja ihmisen ensin on hyvä, mutta sitten ihminen on orja ja lopulta helvettiin menossa ilman minkäänlaista mahdollisuutta pelastua.
Tämä siis ilmoitettu jo tuhansia vuosia sitten.
Se on käynnissä parasta aikaa.
Eksytys on lopulta niin vahva, että päät menee täysin sekaisin.
Näemme täysin hulluja käytökseltään ja kukaan ei välitä.

Äänestä
  • Eikö ole ahdistavaa olla uskovainen kun kaikki on päin seiniä, eikä elämässä ole mitään iloa? oletko miettinyt että jos luopuisit tuosta ahdistavasta ukonnostasi, niin elämäsi muuttuisi paremmaksi?

    Äänestä

  • "ennen antikristusta tuleva "

    Voi hyvä veli, kun niitä antikristuksia oli ilmaantunut jo alkukristillisyyden aikaan:

    Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Te olette kuulleet, että on tulossa Antikristus, ja niin onkin nyt monia antikristuksia ilmaantunut. Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä
    [1. Joh. 2:18]
    Mitäs siihen sanot?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Eikö ole ahdistavaa olla uskovainen kun kaikki on päin seiniä, eikä elämässä ole mitään iloa? oletko miettinyt että jos luopuisit tuosta ahdistavasta ukonnostasi, niin elämäsi muuttuisi paremmaksi?

    Päinvastoin juuri. Olen hyvin iloinen kun uskon Jeesukseen ja kuulen Hänen ohjeet jotka yleensä tulee sydämeen tietona. En tiedä mitään innostavampaa kun toimia Jeesuksen kanssa. Sitä iloa ei saa maailmasta.
    Tiedon määrä ja ihmeet on oma osaalue.
    Nyt tiedän mitä on olla täydellä sielulla ja Hengellä onnellinen.

    Äänestä

Se on vielä voe. T. Kirkkoherra

Äänestä

Palaan vielä tähän: "kristinusko selvästikin on jäänyt kehityksen jalkoihin, eikä pysty riittävästi tarjoamaan sitä mitä ihmiset kaipaavat ja ettei vapareilta sitä jotain edes odoteta".

Vapaa-ajattelijat tosiaan eivät halua olla uskonnottomien kirkko, joka peilaisi kaiken kirkon tekemän mutta ilman uskontoa. Muistaakseni Ylikoski tiivisti joskus tyyliin "ei sotilaspappien rinnalle sotilasvapareita vaan tilalle sotilaspsykologeja" tjsp.

Äänestä
  • Ihmiset kaipaavat myös yhteenkuuluvuuden tunnetta, ryhmään kuulumista. Jotain.
    Eikö kirkko jätä aukkoa mieleen?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ihmiset kaipaavat myös yhteenkuuluvuuden tunnetta, ryhmään kuulumista. Jotain.
    Eikö kirkko jätä aukkoa mieleen?

    Tuollaiset 95 % suomalaisista ei nytkään käy kirkossa eikä missään muussakaan uskonnollisessa tilaisuudessa edes vuosittain. Ryhmään kuulumisen tunteen voi tarjota moni muukin toimija, vapaa-ajattelijatkin.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Tuollaiset 95 % suomalaisista ei nytkään käy kirkossa eikä missään muussakaan uskonnollisessa tilaisuudessa edes vuosittain. Ryhmään kuulumisen tunteen voi tarjota moni muukin toimija, vapaa-ajattelijatkin.

    Niin, jotain kuitenkin puuttuneet, koska he eivät liity vapareihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Niin, jotain kuitenkin puuttuneet, koska he eivät liity vapareihin.

    Siis? Jos eroaa kirkosta eikä liity mihinkään, niin silloin ei kaiketi mitään puutu?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Siis? Jos eroaa kirkosta eikä liity mihinkään, niin silloin ei kaiketi mitään puutu?

    Niin, tai sitten vapareilla ei ole tarjota sitä puuttuvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Niin, tai sitten vapareilla ei ole tarjota sitä puuttuvaa.

    Mikä se puuttuva siis mielestäsi on?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Mikä se puuttuva siis mielestäsi on?

    Jotain mitä vaparit eivät voi tarjota.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Mikä se puuttuva siis mielestäsi on?

    Vapaa-ajattelijoissa kaikki yrittävät olla toinen toistaan nokkelampia ja viisaampia, joten ei siitä ykseyttä synny, vaan riitelyä ja toisten syyttelyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Jotain mitä vaparit eivät voi tarjota.

    Jaha, mutta onko mitään tarkempaa arvausta? Tuo ei vielä kerro kovin paljon.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Jaha, mutta onko mitään tarkempaa arvausta? Tuo ei vielä kerro kovin paljon.

    Voi olla mutta eikö itselläsi ole mitään ajatusta siitä miksi vapareihin ei liitytä, paitsi se etteivät ihmiset ole mitään vailla?
    Joidenkin kohdalla varmasti näin onkin, ainakin tällä hetkellä.

    Äänestä

Jopas nyt jotakin. Kirkon propagandaan tämä ei sovi.

Äänestä

Antaa mennä vaan!

Äänestä

Uskonnottomia on maailmassa kolmanneksi eniten heti kristinuskon ja islamin jälkeen.

1Äänestä

Aikuiset voisivat alkaa erottaa myös lapsensa kirkosta.

Äänestä

Ei tunnu missään.

Äänestä

Aurinko juoksee nauraen radallaan yhä. Ei mitään uutta toistaiseksi.

Äänestä

Kirkon tilastojen mukaan tänä vuonna eronnut 24 000 henkilöä.

Äänestä

Epämieluisa totuus.

Äänestä

Oi joi joi!

Äänestä

Eroavat, hei, erottakaa saman tien lapsennekin, niin voivat päästä elämänkatsomustietoon.

Äänestä

Montako kertaa enemmän kuin vapareista?

Äänestä
  • Onko tästä jotain tarkempaa tietoa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmistä. Tämä taitaa olla 40-kertainen määrä vaparijäseniin nähden, hyvin karkeasti arvioiden. Mitä tästä voi päätellä?

Vaparien määrä ei hirveästi lisäänny, mutta kirkon jäsenmäärä vähenee hitaasti. Sehän on massiivinen, 2700-kertainen vaparien määrään nähden, vähemmän karkeasti arvioiden.

Mielestäni tämä kertoo toki vapareista jotain, mutta myös kirkosta ja siitä, että kristinusko selvästikin on jäänyt kehityksen jalkoihin, eikä pysty riittävästi tarjoamaan sitä mitä ihmiset kaipaavat ja ettei vapareilta sitä jotain edes odoteta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu