Ihmistä. Tämä taitaa olla 40-kertainen määrä vaparijäseniin nähden, hyvin karkeasti arvioiden. Mitä tästä voi päätellä?
Vaparien määrä ei hirveästi lisäänny, mutta kirkon jäsenmäärä vähenee hitaasti. Sehän on massiivinen, 2700-kertainen vaparien määrään nähden, vähemmän karkeasti arvioiden.
Mielestäni tämä kertoo toki vapareista jotain, mutta myös kirkosta ja siitä, että kristinusko selvästikin on jäänyt kehityksen jalkoihin, eikä pysty riittävästi tarjoamaan sitä mitä ihmiset kaipaavat ja ettei vapareilta sitä jotain edes odoteta.
Kirkosta eroaa joka vuosi 45000-50000
31
336
Vastaukset
- Anonyymi
Jos vertaa kirkon aikuisjäseniä, ero on 2150-kertainen. Reilumpi verrata aikuisia, vaikka eivät kirkon aikuisjäsenetkään yleensä ole itse liittyneitä.
Minusta tätä voi verrata Skepsikseen, jonka jäsenmäärä on jotain samansuuntaista kuin vapaa-ajattelijoiden. Suinkaan siihen kuulumattomat eivät kaikki usko horoskooppeihin ja homeopatiaan.
Tämä kertoo siitä mistä raamattu kertoo.
Se on lopunaikaan profetoitu juuri ennen antikristusta tuleva eli suuri luopumus.
Se tarkoittaa myös sitä, että Jumalan voima poistuu maanpäältä kun vanha srk kuolee luonnollisesti.
Se tarkoittaa sitä että saatana on pian esillä ja vallassa ja ihmisen ensin on hyvä, mutta sitten ihminen on orja ja lopulta helvettiin menossa ilman minkäänlaista mahdollisuutta pelastua.
Tämä siis ilmoitettu jo tuhansia vuosia sitten.
Se on käynnissä parasta aikaa.
Eksytys on lopulta niin vahva, että päät menee täysin sekaisin.
Näemme täysin hulluja käytökseltään ja kukaan ei välitä.- Anonyymi
Eikö ole ahdistavaa olla uskovainen kun kaikki on päin seiniä, eikä elämässä ole mitään iloa? oletko miettinyt että jos luopuisit tuosta ahdistavasta ukonnostasi, niin elämäsi muuttuisi paremmaksi?
- Anonyymi
"ennen antikristusta tuleva "
Voi hyvä veli, kun niitä antikristuksia oli ilmaantunut jo alkukristillisyyden aikaan:
Lapseni, viimeinen aika on käsillä. Te olette kuulleet, että on tulossa Antikristus, ja niin onkin nyt monia antikristuksia ilmaantunut. Tästä me tiedämme, että viimeinen aika on käsillä
[1. Joh. 2:18]
Mitäs siihen sanot? Anonyymi kirjoitti:
Eikö ole ahdistavaa olla uskovainen kun kaikki on päin seiniä, eikä elämässä ole mitään iloa? oletko miettinyt että jos luopuisit tuosta ahdistavasta ukonnostasi, niin elämäsi muuttuisi paremmaksi?
Päinvastoin juuri. Olen hyvin iloinen kun uskon Jeesukseen ja kuulen Hänen ohjeet jotka yleensä tulee sydämeen tietona. En tiedä mitään innostavampaa kun toimia Jeesuksen kanssa. Sitä iloa ei saa maailmasta.
Tiedon määrä ja ihmeet on oma osaalue.
Nyt tiedän mitä on olla täydellä sielulla ja Hengellä onnellinen.
- Anonyymi
Se on vielä voe. T. Kirkkoherra
Palaan vielä tähän: "kristinusko selvästikin on jäänyt kehityksen jalkoihin, eikä pysty riittävästi tarjoamaan sitä mitä ihmiset kaipaavat ja ettei vapareilta sitä jotain edes odoteta".
Vapaa-ajattelijat tosiaan eivät halua olla uskonnottomien kirkko, joka peilaisi kaiken kirkon tekemän mutta ilman uskontoa. Muistaakseni Ylikoski tiivisti joskus tyyliin "ei sotilaspappien rinnalle sotilasvapareita vaan tilalle sotilaspsykologeja" tjsp.- Anonyymi
Ihmiset kaipaavat myös yhteenkuuluvuuden tunnetta, ryhmään kuulumista. Jotain.
Eikö kirkko jätä aukkoa mieleen? Anonyymi kirjoitti:
Ihmiset kaipaavat myös yhteenkuuluvuuden tunnetta, ryhmään kuulumista. Jotain.
Eikö kirkko jätä aukkoa mieleen?Tuollaiset 95 % suomalaisista ei nytkään käy kirkossa eikä missään muussakaan uskonnollisessa tilaisuudessa edes vuosittain. Ryhmään kuulumisen tunteen voi tarjota moni muukin toimija, vapaa-ajattelijatkin.
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Tuollaiset 95 % suomalaisista ei nytkään käy kirkossa eikä missään muussakaan uskonnollisessa tilaisuudessa edes vuosittain. Ryhmään kuulumisen tunteen voi tarjota moni muukin toimija, vapaa-ajattelijatkin.
Niin, jotain kuitenkin puuttuneet, koska he eivät liity vapareihin.
Anonyymi kirjoitti:
Niin, jotain kuitenkin puuttuneet, koska he eivät liity vapareihin.
Siis? Jos eroaa kirkosta eikä liity mihinkään, niin silloin ei kaiketi mitään puutu?
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Siis? Jos eroaa kirkosta eikä liity mihinkään, niin silloin ei kaiketi mitään puutu?
Niin, tai sitten vapareilla ei ole tarjota sitä puuttuvaa.
Anonyymi kirjoitti:
Niin, tai sitten vapareilla ei ole tarjota sitä puuttuvaa.
Mikä se puuttuva siis mielestäsi on?
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Mikä se puuttuva siis mielestäsi on?
Jotain mitä vaparit eivät voi tarjota.
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Mikä se puuttuva siis mielestäsi on?
Vapaa-ajattelijoissa kaikki yrittävät olla toinen toistaan nokkelampia ja viisaampia, joten ei siitä ykseyttä synny, vaan riitelyä ja toisten syyttelyä.
Anonyymi kirjoitti:
Jotain mitä vaparit eivät voi tarjota.
Jaha, mutta onko mitään tarkempaa arvausta? Tuo ei vielä kerro kovin paljon.
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Jaha, mutta onko mitään tarkempaa arvausta? Tuo ei vielä kerro kovin paljon.
Voi olla mutta eikö itselläsi ole mitään ajatusta siitä miksi vapareihin ei liitytä, paitsi se etteivät ihmiset ole mitään vailla?
Joidenkin kohdalla varmasti näin onkin, ainakin tällä hetkellä.
- Anonyymi
Jopas nyt jotakin. Kirkon propagandaan tämä ei sovi.
- Anonyymi
Antaa mennä vaan!
- Anonyymi
Uskonnottomia on maailmassa kolmanneksi eniten heti kristinuskon ja islamin jälkeen.
- Anonyymi
Aikuiset voisivat alkaa erottaa myös lapsensa kirkosta.
- Anonyymi
Ei tunnu missään.
- Anonyymi
Aurinko juoksee nauraen radallaan yhä. Ei mitään uutta toistaiseksi.
- Anonyymi
Kirkon tilastojen mukaan tänä vuonna eronnut 24 000 henkilöä.
- Anonyymi
Epämieluisa totuus.
- Anonyymi
Oi joi joi!
- Anonyymi
Eroavat, hei, erottakaa saman tien lapsennekin, niin voivat päästä elämänkatsomustietoon.
- Anonyymi
Montako kertaa enemmän kuin vapareista?
- Anonyymi
Onko tästä jotain tarkempaa tietoa?
- Anonyymi00023UUSI
Haluutko nähdä kuumia profiileja? Täällä ne on 👉 https://Felicia.hoty.lat/Felicia#/?/?/yrysz5wt3
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1895109- 181812
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101507Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511185Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840