Valkeneeko jo uusi aamu maahanmuuton vastustajille - riittäkö propaganda?

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011558519.html
”Perussuomalaisten kannatus siis elpyy, mutta keskusta on HS:n mittauksessa yhä noin kolme prosenttiyksikköä edellä.”

Yle julkaisi jo oman kannatusmittauksensa tovi sitten. Nyt on sitten Hesarin mittaus myös julkaistu. Kahden toisistaan riippumattoman tutkimuksen pohjalta voimme luotettavasti vetää joitakin johtopäätöksiä.

Täällä huudeltiin Ylen gallupin jälkeen, että perussuomalaisten nousu Suomen suurimmaksi puolueeksi on alkanut. Mielestäni tämä on kovin hätiköity johtopäätös. Perussuomalaisten kannatus on tosin hieman nytkähtänyt ylöspäin, mutta se voi olla vain potilaan loppua edeltävää sätkyttelyä. Tämän tietävät ainakin kaikki hoitoalalla työskentelevät.

Merkillepantavaa on sekin, että perussuomalaisen puolueen sijoitus ei ole muuttunut. Kolmen kärki on edelleenkin sdp, kokoomus ja keskusta. Ei oikein voida perustellusti puhua huimasta kiristä, jos sijoitus on edelleenkin sama kuin kuukautta aiemmin.

Perusuomalaisen puolueen lievän kannatusnousun taustalla lienee edustaja Keskisarjan huonolaatuiset puheet maahanmuuttajista. Myöskin melkoista kouhkausta on pidetty Tampereen ökyhuvilasta, jossa alaikäiset yli-ikäisiksi väitetyt maahanmuuttajapojat viettävät lokoisaa elämää. Tällainen tunteisiin vetoava propaganda luutii laarin pohjalta ne viimeisetkin kouhot kannattamaan persuja. On sitten toinen asia, realisoituuko tällainen kannatus vaaleissa.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011377516.html
Ajatteleva ihminen tietää toki, että onnekkaiden sattumien takana saattaa olla vanha ja jo vapiseva kätönen, joka tyrkkii sattumia oikeaa suuntaan. Monissa liemissä keitetty sosiaalidemokraatti, kaikkien kähmyjen isoäiti on salaa palannut perussuomalaisen propagandan tulenjohtajaksi.

Parhain terveisin, Moktar. ;)

39

355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -...riittäkö propaganda? -> riittääkö...
      Palstan wannabe-kielipoliisi on ollut kuivumassa lasaretissa jo parisen viikkoa, kertoo luotettava lähde kauppahalleilta. Bussi töytäisi miestä kadulla ja jalka poikki. Onneksi sixpack kepukkaa säilyi onnettomuudessa ilman vaurioita.

      Pojat sitten korjaisivat sen sixpackin kadulta talteen ja nauttivat sen pajupuskassa onnettomuuden uhrin muistoksi. Joskus elämä on. ;)

      • Anonyymi

        ?

        - SDP:n kanntuslukema on liian korkea, ei tuohon usko edes gallupin tekijäkään .

        - ja SDP:n kanntus tulee varmasti tippumaan normaalitasolle n. 17 - 20 % tienoille

        ? - näin se vain menee -

    • Anonyymi

      Persut nousee pikkuhilaa. Mutta islamisaatio etenee joka päivä lisää SUOMESSA, varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla!
      Hyvin edetään RUOTSIN tiellä islamisaatiossa, nyt jää vain nähtäväksi heräävätkö kantasuomalaiset tollisuuteen tarpeeksi ajoissa, vai eteneekö islamisaatio niin pitkälle että sitä ei kyetä enää pysäyttämään….

      • Anonyymi

        Demareiden muslimiveljeskunnan kunnanvaltuutettuia on täällä Stadssa jo neljä kehitysmaamuslimia!
        Afgaaniprinsessa ja kolme Somalia!
        Näin se homma etenee…

      • Anonyymi

        Kyllä nämä meidän kullanmurut sen verran perseilet että kun vaan niistä uutisoidaan kunnolla, niin pysyy perussuomalaisten kannatus nousussa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nämä meidän kullanmurut sen verran perseilet että kun vaan niistä uutisoidaan kunnolla, niin pysyy perussuomalaisten kannatus nousussa?

        "...kun vaan niistä uutisoidaan kunnolla..."
        Tätä se vanha kähmy siellä tulenjohtobunkkerissa parhaillaan tekee.

        Nauretaan vartti. ;)

    • Anonyymi

      mikähän olisi PS kannatus jos suomalaisille kerrottaisiin totuus maailman tapahtumista

      tai näytettäisiin edes kerran kun muslimit marssii euroopassa ja huutaa kuolemaa kristityille- jopa joulumarkkinoilla

    • "... suomalaisille kerrottaisiin totuus maailman tapahtumista..."
      Aika lähelle tavoitetta päästään jo sillä, että ihmiset jaksaisivat katsoa tai edes kuunnella Ylen uutislähetyksiä. Tähän päälle kun säännöllisesti seurattiin paria hyvää aikakausilehteä, niin tästä muodostuva maailmankuva olisi jo aika lähellä totuutta.

      Jos ihmisen tietoisuus maailman tapahtumista perustuu vain iltapäivälehtien ilmaisiin nettiosiin, Tiktok- ja Youtube-videoihin, niin tällä hoidolla normaalinkin ihmisen nuppi ajan mittaan nyrjähtää raiteiltaan.

      Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)

      • Tätä minä juurikin tarkoin, kun kerroin tästä ilmiöstä:
        "niin tällä hoidolla normaalinkin ihmisen nuppi ajan mittaan nyrjähtää raiteiltaan."

        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi

        70% toimittajista haluaa olla mielipidevaikuttaja, eli levittävät ideologista shaisseansa, se siitä toimittajien "objektiivisuudesta".

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Tätä minä juurikin tarkoin, kun kerroin tästä ilmiöstä:
        "niin tällä hoidolla normaalinkin ihmisen nuppi ajan mittaan nyrjähtää raiteiltaan."

        Nauretaan yhdessä. ;)

        Kerropa Jukkaseni meille kaikille, naurattiko vaali-iltana? Joko hekottajan voitonjuhliin ostetut shampanjat on juotu?

        Miten raiteiltaan on eläkeläisen nuppi, kun trollaaminen useilla eri palstoilla monilla eri nimimerkeillä on jatkunut jo parikymmentä vuotta?

        Vieläkö naurattaa?

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Tätä minä juurikin tarkoin, kun kerroin tästä ilmiöstä:
        "niin tällä hoidolla normaalinkin ihmisen nuppi ajan mittaan nyrjähtää raiteiltaan."

        Nauretaan yhdessä. ;)

        Mitä sinä tarkoit? On se perkele että niksuttelet kun sinun virheestäsi huomauttaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä tarkoit? On se perkele että niksuttelet kun sinun virheestäsi huomauttaa.

        "Mitä sinä tarkoit?"

        Tarkoitin juurikin tätä:
        "Jos ihmisen tietoisuus maailman tapahtumista perustuu vain iltapäivälehtien ilmaisiin nettiosiin, Tiktok- ja Youtube-videoihin, niin tällä hoidolla normaalinkin ihmisen nuppi ajan mittaan nyrjähtää raiteiltaan."

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Mitä sinä tarkoit?"

        Tarkoitin juurikin tätä:
        "Jos ihmisen tietoisuus maailman tapahtumista perustuu vain iltapäivälehtien ilmaisiin nettiosiin, Tiktok- ja Youtube-videoihin, niin tällä hoidolla normaalinkin ihmisen nuppi ajan mittaan nyrjähtää raiteiltaan."

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        En sitä kysynyt mitä tarkoitit vaan mitä tarkoit.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En sitä kysynyt mitä tarkoitit vaan mitä tarkoit.

        Kalle Päätalo kirjoitti jossakin kirjassaan, kuinka huutolaispoika Vikke joutui tarkkomaan niitä kesäytyneitä särkiä - siis syömään suolakalan ruodot puhtaammaksi lihasta.

        En tietääkseni ole joutunut tarkkomaan edes sanojani.

        Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Kalle Päätalo kirjoitti jossakin kirjassaan, kuinka huutolaispoika Vikke joutui tarkkomaan niitä kesäytyneitä särkiä - siis syömään suolakalan ruodot puhtaammaksi lihasta.

        En tietääkseni ole joutunut tarkkomaan edes sanojani.

        Ystävällisin terveisin, Moktar. ;)

        Älä selitä kun änkytät puheen lisäksi myös kirjoittaessasi.

    • Anonyymi

      Maahanmuuttajat voivat tulla, mutta vain jos elättävät itsensä.
      Muiden velvollisuus ei ole elättää heitä.

    • Anonyymi

      Maahan muutto ei minua haittaa. Kunhan "ei toivotut" menevät Moktarin yksiöön tai naapuriin. Moktar voisi heille sitten tukirahoillaan pitää grilli iltoja. Kasvismakkaraa tietenkin. Ei possua. Ei minun lukaaliin tai naapuriin.

    • Anonyymi

      se riippuu paljonko suomessa on debiili demareita ?

    • Anonyymi

      maahanmuuttajat äänestää demareita melkein puolet 🤔
      kokoomuskin häviää , eli ainoa puolue joka voittaa rutkasti maahanmuutolla on sosiaalidemokraatit !

    • "Maahanmuuttajat voivat tulla, mutta vain jos elättävät itsensä."
      Tämän pitäisi olla kaikille selvää, vaan eipä ole.

      Kun kantasuomalainen bussikuski elättää itsensä, muijan ja mukulat bussikuskin palkalla, niin luulisi, että sama on sallittu myös maahanmuuttajallekin. Vaan eipä ole.

      Perussuomalaiset kehittelevät kilvan omia sääntöjään siitä, että bussikuskin pitääkin saada lähes suomalaista keskipalkkaa, jotta hän voisi tuoda perheensä Suomeen. Työantajat taas eivät voi millään maksaa jokaiselle sukankuluttajalle keskipalkkaa ja vähän ylikin. Jonkun pitää tehdä Suomessa ne matalapalkkaiset työtkin.

      Tähän tietysti huudetaan nyt pää punaisena, että suomalaiset olisi työllistettävä ensin. Niin olisi, vaan kun ne kantasuomalaiset eivät lähde töihin. Ei niin millään. Eihän se peräkammarin poika lähde Lieksasta muualle töihin, ei lähde edes Nurmekseen ammattikouluun. Lähtee vain ABC:lle hakemaan keppanaa.

      Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi

        " Perussuomalaiset kehittelevät kilvan omia sääntöjään siitä, että bussikuskin pitääkin saada lähes suomalaista keskipalkkaa, jotta hän voisi tuoda perheensä Suomeen. "

        Onko 1600 euroa suomalaisten keskipalkka vai ? Mitä ihmettä aina tuosta tulorajasta jankutat kun eihän sen pitäisi huippuosaajalle joka töissä heti saapumisesta seuraavana päivänä mikään ongelma olla vai onko ? Vai olisiko kumminkin niin ettei sieltä liiemmin osaajia tule ja jos kriteerit maahanpääsylle olisivat sellaiset että todellakin pitäisi olla se osaaja niin olisihan tuo tuloraja paljon korkeampi. Eihän tuolla rahalla elä varsinkaan pääkaupunkiseudulla nelihenkinen perhe millään ja on myös Kelan asiakas, vaikea sillä toimeen on tulla vaikka tultaisiin yksin.

        Järjetön määrä työttömiä ja silti niitä pitäisi ulkomailta haalia matalapalkkaisiin töihin mihin ei juuri älliä tai koulutusta tarvita paitsi suomalaisilta. Eiköhän olisi pikkuhiljaa aika pistää jo maassa maleksivat töihin ennen kuin niitä lisää viidakosta tilataan, toki voi olla haasteellista kun niitä töitä ei ole.

    • Anonyymi

      Tarkoitat ilmeisesti näitä Afrikkalaisia kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJA bussikuskeja, joilla on niitä meidän lakiemme mukaisia yksinhuoltaja ”vaimoja” joilla on jokaisella 6-8 lasta, joita tämä bussikuski sitten elättää…

      • Anonyymi

        "joilla on jokaisella 6-8 lasta, joita tämä bussikuski sitten elättää…"

        Niin, mamunaisten hedelmällisyysluku muistaakseni 1.7 tai jotain sellaista, kuitenkin alle 2 se on. Onkohan tämäkin vääristely tulos kun usein niillä on nuo kaksi kakaraa jo parikymppisenä tai vähän päälle ja vähän varttuneemmilla niitä yleensä on vähintään viisi. Sopisi hyvin kuvaan että tuotakin vääristellään ihan samoin kuin esim. työttömyysllukuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tervetuloa tänne pääkaupunkiseudun lähiöihin tutustumaan näiden kehitysmaamuslimi ”bussikuskien” kaikkiin yksinhuoltaja vaimoihin ja niiden lapsilukuun, varsinkin SOMALEIDEN!
        Siinnä sitä vääristelyä voi katsella ihan vapaasti…
        Minä puhun holtittomasti lisääntyvistä kehitysmaamuslimeista, en mistään ihmeen ”mamuista” kun eihän maalta muuttaneet kantikset lisäänny yhtään sen enempää täällä pääkaupunkiseudulla…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "joilla on jokaisella 6-8 lasta, joita tämä bussikuski sitten elättää…"

        Niin, mamunaisten hedelmällisyysluku muistaakseni 1.7 tai jotain sellaista, kuitenkin alle 2 se on. Onkohan tämäkin vääristely tulos kun usein niillä on nuo kaksi kakaraa jo parikymppisenä tai vähän päälle ja vähän varttuneemmilla niitä yleensä on vähintään viisi. Sopisi hyvin kuvaan että tuotakin vääristellään ihan samoin kuin esim. työttömyysllukuja.

        Kehitysmaamuslimeilla ”hedelmällisyysluku” on yli 4…

    • Anonyymi

      Ei tuhlata Ruutia Vareksille...........Moktar poistaa !!!!!!!

      • Anonyymi

        Totta.

    • Anonyymi

      Viime päivinä on iloittu Suomen tiukentuneista kansalaisuuden saamisen ehdoista. Mutta onko kyse vähän kuin juhlisi jääkiekon mm-kisojen hävittyä neljättä sijaa voittona?
      Suomi myönsi viime vuonna 2014 yhteensä 13 973 kansalaisuutta ulkomaan kansalaisille. Tästä joukosta kansalaisuuksia myönnettiin ”ilmoituksella” 1 532 kappaletta, joka tarkoittaa suurimmaksi osaksi sitä, että henkilö on joko entinen Suomen kansalainen, Pohjoismaan kansalainen, tai esimerkiksi on syntynyt ulkomailla, mutta toinen vanhempi on Suomen kansalainen.

      Suurin osa on kuitenkin ihan puhtaasti Suomessa X vuotta asuneita maahanmuuttaja mistä tahansa muusta maasta kuin Pohjoismaista. Näitä taas myönnettiin eniten venäläisille, irakilaisille afganistanilaisille ja henkilöille, joiden kansalaisuus ei ole tiedossa tai heillä ei ole toisen maan kansalaisuutta.

      Kuluvana vuonna 2025 kansalaisuuksia on myönnetty 11 202 kappaletta, joista ”ilmoituksia” alle tuhat. Tänä vuonna kansalaisuuksia on myönnetty eniten irakilaisille, venäläisille, syyrialaisille ja afganistanilaisille, joiden määrä on tuhannesta vajaaseen pariin tuhanteen per kansalaisuus mainittujen kansalaisuuksien kohdalla.

      Nämä kansalaisuudet ovat melko marginaaliasia maahanmuuttoasioissa. Yleensä ne, jotka kansalaisuuden saavat, ovat muutenkin ”parempia maahanmuuttajia” siinä mielessä, että he ovat, tai heidän voidaan olettaa sopeutuneen uuteen yhteiskuntaan paremmin. Useimmiten ovat oikeasti töissä ja sitä rataa.

      Pääpaino maahanmuuttoasioissa pitäisi nyt vain saada sille linjalle, että tuskinpa kenelläkään on sen kummempaa sanomista vaikkapa ruotsalaisten tai englantilaisten maahanmuuttajien suhteen. Se loputon virta kehitysmaista pitäisi saada tyrehtymään nollaan.

      • Anonyymi

        "Se loputon virta kehitysmaista pitäisi saada tyrehtymään nollaan. '

        Niin ja kääntää vielä se virta yläjuoksulle. Sofia voi lähteä mukaan oppaaksi ja jäädä sinne, kuten muutkin vajaaälyiset.

        Jos virtaa ei pysäytetä käy kuten naapurissa:

        Islamisaatio Ruotsissa on saavuttanut pisteen, jossa islamisaation etenemisen huomaa vain yksittäiset ihmiset. Näin kävi maanantaina pelatun jalkapallo-ottelun myötä.
        Ruotsi pelasi Kosovoa vastaan maanantaina jalkapallo-ottelun. Suuren maailman tapaan pelaajat saapuivat kentälle lasten saattelemana, eli pelaajat saapuivat kentälle lasten kanssa. Lapset seisoivat pelaajien rinnalla myös kansallislaulun kanssa.

        Tässä ei mitään ihmeellistä. Mutta se mikä herätti huomiota oli se, että ruotsalaisia pelaajia saatteli kentälle useita islamilaiseen huiviin hijabiin puettuja pikkutyttöjä. Pelillä oli miljoonia katsojia, joten kysymys ei yksin ollut viattomasta hyväntekeväisyydestä lapsia kohtaan, vaan islamilaisen huivin esittämistä lapsilla ihan normaalina arkipäiväisenä asiana.

        Ruotsin jalkapalloliitto totesi asiasta lyhyesti vain sen, että Ruotsi on monikulttuurinen maa ja asiassa ei ole mitään ihmeellistä.

        Me muut kuitenkin ymmärrämme, että lapset eivät valinneet pitää hijabia, se ei ole lasten vapaan tahdon ilmaisu. Kyse on aikuisten muslimimiesten poliittisen vakaumuksen ilmaisu, jolla osoitetaan, että islam on osa ruotsalaista yhteiskuntaa. Hyväksy, tai itke ja hyväksy.

        Asiaa sitten myötäilee ruotsalaiset joo-joo-miehet, jotka eivät uskalla esittää kritiikkiä islamia, ja ylipäätään lasten politisoimista kohtaan, sillä yksinkertaisesti pelkäävät rasismileimaa.

        Asiasta oikeastaan ainoa keskustelu on noussut mediassa Bulletin, jossa huiveja kritisoi sverigedemokraattien kunnallispolitiikko Mohammadreza Pakmehr. Hän itsekin on maahanmuuttajataustainen, mutta ei hyväksy ruotsalaisten naivia suhtautumista islamiin.

        Entäpä jos kysyisimme näiltä nuorilta tytöiltä, että onko teitä pakotettu? Voisimme kysyä myös lasten vanhemmilta, että pakotatteko te tytöt pukeutumaan niin tai noin.

        Minusta asianomaisella itsellään pitää olla puhevalta omassa asiassaan. Ei voi olla niin, että jokainen pöljäpäinen persu voi esiintyä asiantuntijana kaikkien muslimien puolesta.

        Nauretaan vartti tai vaikkapa kaksi. ;)

        Eikö tuo tollo ymmärrä jotta kaunis nuori nainen haluaa näyttää kauneutensa, eikä pukeutua jätesäkkiin. Eivät vain sekäsaunan pelossa uskalla olla muuta mieltä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö tuo tollo ymmärrä jotta kaunis nuori nainen haluaa näyttää kauneutensa, eikä pukeutua jätesäkkiin. Eivät vain sekäsaunan pelossa uskalla olla muuta mieltä

        "Eivät vain sekäsaunan pelossa..."
        Sekäsauna?

        Tarkoitatko nyt sitä, kun ennen vanhaan talon väki kävi yhtä aikaa saunassa - niin miehet kuin naiset? Ei siinä ole mitään pelättävää.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Eivät vain sekäsaunan pelossa..."
        Sekäsauna?

        Tarkoitatko nyt sitä, kun ennen vanhaan talon väki kävi yhtä aikaa saunassa - niin miehet kuin naiset? Ei siinä ole mitään pelättävää.

        Parhain terveisin, Moktar. ;)

        No eihän allahin imaami moktar toki kirjoita virheelisesti koskaan.

    • Anonyymi

      Olet umpisuvakki porvari ja täysin fanaattinen islamisti.

    • Anonyymi
    • Anonyymi00038
      UUSI

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5081
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1731
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1616
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1497
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1433
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1137
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      299
      957
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      192
      932
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      800
    Aihe