Suomi ostaa amerikkalaisaseita Ukrainalle

Mitä arvelette, miten paljon Trumpilla on motivaatiota neuvotella rauha Venäjän ja Ukrainan välille kun Eurooppa alkaa ostaa heiltä aseita Ukrainalle? Diili on USA:lle loistava ja he hyötyvät tästä eteenpäin merkittävästi sodan pitkittymisestä.

Suomi elää jossakin rinnakkaistodellisuudessa ja syytää Suomen verovarat sotaan, jonka Ukraina tulee häviämään ja on ollut häviämässä koko 3-vuoden ajan. Mielestäni tämä on järjettömyyden huippu. Zelenski saa lisää vettä myllyyn ja kuvitelmiin, että he voisivat voittaa sodan. Viulut maksavat Suomen köyhät, lapset ja muut haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt kun heiltä leikataan tuet pois.

Suomeen on saatava pikaisesti uusi hallitus ja tälle rahan syytämisen hulluudelle ulkomaille ja USA:an pikainen loppu.
9131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lisänä tähän on tietysti EU-integraatio ja yhteisvelat. Savuverhona käytetään Venäjää, mutta oikea motiivi on liittovaltiokehityksen vauhdittaminen ja maiden sitominen vahvemmin yhteisvelkoihin. Jopa Persujen vahtivuorossa. Persuista onkin tullut EU:n ja kokoomuksen hyödylliset hölmöt.

Äänestä

Suomi on ku... ssa.
Osa hallitusta yrittää saada säästöjä aikaan, yksi suhari jakaa rahaa ulkomaille...
Ei ole mitään järkeä

Äänestä
  • Täysin samaa mieltä. Mitä Suomesta on kohta enään jäljellä? Kasa hoitamottomia mielenterveysongelmia ja työttöminä?

    Äänestä

Jenkit ovat hyötyneet bidenin aikanakin eivät ne "lahjoitukset" ilmaisia ollut eli koko sota proxy sijoitus muutamalle rikkaalle

Äänestä

Liberaali Eurooppa yllätettiin housut alhaalla siitä, että ei oltu varauduttu. Nyt Suomi pelaa aikaa antamalla aseita Ukrainalle, jotta kerkiää itse varautumaan. Venäjä oikeassa siinä, että Eurooppa ei halua nyt oikeasti rauhaa, koska se pelkää, että Venäjä kerää uudelleen joukkonsa kokoon ja resurssit. Siksi rauhaa ei ole saatu aikaan.

Äänestä

rahat ukrainae lahjotettaviin aseisiin otettava yritysiltä, rikailta sekä kansaneusstajien palkoista tuevien vuosien aan niin pitkään e ne on kuitattu.
stubbi hölisee et "suomi päätti" en tiedä yhtäkään Suomalaista joka olis ollut mukana tekemässä tuollaista päätöstä.
stubun mulkku on ylittäny orpon kanssa valtuutensa.
Penniäkään ei lahjoteta ennenkuin suomen talous on kunnossa ja selvitetty laittomat työttömien,sairaiden,eläkeläistem,opiskelijoiden tukien leikkaamiset!!
salama sais iskeä stubin nuppii

Äänestä

USA:n puolustusministeriltä varoitus Venäjälle: ”Venäjä joutuu maksamaan”

Yhdysvaltain puolustusministeri Pete Hegseth varoitti keskiviikkona, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset ryhtyvät tarvittaviin toimenpiteisiin, ”jotta Venäjä joutuu maksamaan jatkuvasta aggressiosta”.

--> usa provosoi Eurooppaa ostamaan siltä lisää aseita ja eskaloi tahallaan sotaa --> tulot virtaa USAn talouteen. Trump nauraa maha rytkyen

Äänestä

https://yle.fi/a/74-20183487

Tätä jokaisen Suomalaisen tulisi nyt miettiä: mistä Ukrainan sota on suomalaisilta pois? Kokoomusta se ei tietenkään kiinnosta, koska rahaa löytyy. Muita pitäisi sen sijaan hyvinkin paljon. Kohta leikkuri lyö suomalaisten palveluihin ennennäkemättömällä tavalla. Katsotaan, miten reilu on sitten sodan hinta suomalaisille. Nyt jarrut päälle Ukrainan rahahanoihin ja vauhdilla. Vain lainaa heille jatkossa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä arvelette, miten paljon Trumpilla on motivaatiota neuvotella rauha Venäjän ja Ukrainan välille kun Eurooppa alkaa ostaa heiltä aseita Ukrainalle? Diili on USA:lle loistava ja he hyötyvät tästä eteenpäin merkittävästi sodan pitkittymisestä.

Suomi elää jossakin rinnakkaistodellisuudessa ja syytää Suomen verovarat sotaan, jonka Ukraina tulee häviämään ja on ollut häviämässä koko 3-vuoden ajan. Mielestäni tämä on järjettömyyden huippu. Zelenski saa lisää vettä myllyyn ja kuvitelmiin, että he voisivat voittaa sodan. Viulut maksavat Suomen köyhät, lapset ja muut haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt kun heiltä leikataan tuet pois.

Suomeen on saatava pikaisesti uusi hallitus ja tälle rahan syytämisen hulluudelle ulkomaille ja USA:an pikainen loppu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu