Alavutelaiset, pidättekö itseänne älykkäinä, tai tuntuuko jokin vastenmielinen ominaisuus koko ajan olevan läsnä?
Alavutelaiset, pidättekö itseänne älykkäinä, tai tuntuuko jokin vastenmielinen ominaisuus koko ajan
13
431
Vastaukset
- Anonyymi
Hienoa
- Anonyymi
Alavutelaisuus ei ole kunnon pohjalaisuutta, jota on 150 kilometrin päässä Kauhavalla, Ylihärmässä ja Ylistarossa. Jokin savolaisuus ja hämäläisyys on sotkenut Alavuden.
- Anonyymi
Räyhäpohjalaisuus loppuin noin 1890-luvulla. Aikaansaava pohjalaisuus 1939 ja alkoi 1945 evakkojen ristiinsiittämien aika.
- Anonyymi
Alavuden ja ympäristön väestön geneettinen pohja on jo Kustaa Vaasan käskystä 1500- luvulta Savosta. silloin Kustaan mielestä Kyröjoen ja Lapuanjoen varren valtavat erämaat ja satojen järvien rannat pitää asuttaa. Sen jälkeen ei mitään alavutelaisuutta pohjanmaan väestöön ollut kahteen sataan vuoteen. Ei siis juurikaan, kuin panevista papeista levinnyt rannikkomiesten siittiöt Alavudeksikaan sanottuun paikkaan.
- Anonyymi
Minulla on sellainen hankala ja vaarallinen piirre, että afrikkalaisen nähdessäni olkapäilläni alkaa hyppiä pieniä piruja.
- Anonyymi
ei se ole huono ominaisuus
- Anonyymi
Ähtäriläinen aloittaja arvatenkin.🦊🦝🫎🐼
- Anonyymi
Ensin minua ahdisti alavutelainen kätilö. Sitten ristiäispappi, koulun opettaja ja naapurin Leena, joka ei suostunut toista kertaa heinälatoon kanssani.
- Anonyymi
Joo melkoinen riesa tuo ylenpalttinen älykkyys ollut ainakin minulla!
ÄO on todettu olevan 75 ja liian paljon tänne Alavuueelle se kyllä on!- Anonyymi
Minulla pierunhaju ajattelee enemmän kuin minä itse
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla pierunhaju ajattelee enemmän kuin minä itse
Ne Putinin sinne Airiston saarelle kätkemät sukelusveneet 7 000 vihreää miestä ja ohjuspatteristot onkin piilotettu Viiden tien risteyksen mettään. Minä näin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne Putinin sinne Airiston saarelle kätkemät sukelusveneet 7 000 vihreää miestä ja ohjuspatteristot onkin piilotettu Viiden tien risteyksen mettään. Minä näin!
Tiedän paikan, lähellä Hilkan pyörän löytymistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän paikan, lähellä Hilkan pyörän löytymistä.
Joo olivat Jussin mettiä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,744282Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172748Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242507Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152432Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1102336Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112203Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992151Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6111957MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141945Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S241688