Selkeä ilmoitus päiväkodille ja koululle

Nyt kannattaa ilmoittaa päiväkotiin ja kouluun, että lapsi ei osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin ja muuhun uskonnollisesti sitouttavaan ohjelmaan, jos ei ole vielä ilmoitettu.

Samalla voi sanoa perheen edellyttävän, että tarjolla on rinnakkaista, hyvää, kaikille sopivaa ohjelmaa, josta on tiedotettu hyvin.

Voi myös kertoa, että perheen mielestä kirkolliset tilaisuudet tulisi pitää päiväkoti-ja koulupäivien ulkopuolella.
25391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Juuri näin. Mieluummin.min ilmoitus koko vuodeksi.

Äänestä

Nyt sen teen.

Äänestä

Käytäntöä eikä vain ajattelua.

Äänestä

Selkeys on paras.

Äänestä

Selkeys ilman sättäämistä.

Äänestä

Turha alkaa ihmetellä uskonnollista, että mitä. Sitä se on ihtiään, ja sillä sipuli.

Äänestä

Juuri näin. Kevätlukukauden alkaessa.

Äänestä

Turha alkaa himmaileen.

Äänestä

Vahva suositus tälle.

Äänestä

Rehtorille selvät sävelet.

Äänestä

Kyllä. Nyt kevätlukukauden alkaessa.

Äänestä

Kirkollisilla on lähetyskäskynsä lapsillekin.

Äänestä

Ja sillä sipuli! Silti voi vahtia että tiedotetaan vaihtoehdoista.

Äänestä

Sekulaari kevät 2026.

Äänestä

Selvä se, ei pöydässä se.

Äänestä

Selvät sävelet. Silti voi valvoa, että joka kerta tulee myös erillinen ilmoitus.

Äänestä

Tarvittaessa selvennä.

Äänestä

Se on hyvä lapselle ja samalla koko koululle.

Äänestä

Eipä juuri kukaan vastuullinen vanhempi laita lapsiaan päiväkotiin.

Äänestä

Selkeys on paras. Silti pitää tiedottaa.

Äänestä

Olisiko se sitten muka kaikille sopivaa ohjelmaa, jos siihen sisällytettäisiin jotakin uskonnonvastaista?

Äänestä

Näin voi vaikuttaa oman lapsesi hyväksi ja samalla koko koulun hyväksi.

Äänestä

Kaikki uskontojen opetukset on lopetettava, hyväuskoisia vaan höynäytetään usko jumalaan tai allahiin ,niin pääset taivaaseen,turhin tunti oli koko koulussa mulle, ainut kiinostava satu oli mulle kun opettaja kertoi Goljatin ja Daavidin tappelusta, kivi ohtaan ja kops.Niilläkin tunneilla olis voinut opettaa vaikka sijoittamisesta niin olis ollu jotain hyötyä.

Äänestä

Vaikuttamists vaikuttavaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt kannattaa ilmoittaa päiväkotiin ja kouluun, että lapsi ei osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin ja muuhun uskonnollisesti sitouttavaan ohjelmaan, jos ei ole vielä ilmoitettu.

Samalla voi sanoa perheen edellyttävän, että tarjolla on rinnakkaista, hyvää, kaikille sopivaa ohjelmaa, josta on tiedotettu hyvin.

Voi myös kertoa, että perheen mielestä kirkolliset tilaisuudet tulisi pitää päiväkoti-ja koulupäivien ulkopuolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu