Mistä Suomen työttömyyden kasvu johtuu?
Miksi YLE tai HS ei kerro
21
228
Vastaukset
- Anonyymi
Ne tietää että Moktar oikoisi sen valheillaan kumminkin.
- Anonyymi
Sota.
- Anonyymi
Viimeisen 20 vuoden aikana Suomeen on ilmestynyt noin 500000 uutta työpaikkaa.
- Anonyymi
Asiaa on yhtä ”mahdotonta” selvittää, kuin maahanmuuttajien aiheuttamia kustannuksiakin. Asiasta kyseleminen kielletty tällä päivämäärällä.
- Anonyymi
Moktarhan on tämän täsmällisesti selvittänyt "pennosia vain" eikä nekään ole keneltäkään pois.
Halpaahan se kun ei puhuta edes senteistä.
Huippuosaajia pukkaa eikä kustanna mitään ja pelkkää rikastusta katukuvaan ja jopa pimeisiin puistoihin, ihQua.
"Mistä Suomen työttömyyden kasvu johtuu?"
Ansiokasta pohdiskelua. Pohditaan asiaa yhdessä.
Jos kysymme asiaa Riikalta tai Petteriltä, heidän vakioselityksenä on, että Ukrainan sota ja aiemmin myös korona aiheutti Suomelle lisäkuluja. Ja sitten tietysti sen päälle vakiovirsi, että Sanna sitä ja Sanna tätä.
Ajatteleva ihminen tietää kuitenkin, että keskeisissä Euroopan valtioissa toipuminen koronan tai Ukrainan tilanteen aiheuttamasta taantumasta alkoi jo parisen vuotta sitten. Jopa naapurivaltiomme Ruotsi porskuttaa menemään, kun Suomi vain olla möllöttää taantuman pohjalla.
Vastaan siis: Hallituksen pöljäpäinen talouspolitiikka syventää lamaa ja osaltaan estää Suomen kansantalouden kasvua. Vaikka kansalaisilla olisi varaa kuluttaa, hallitus on luonut Suomeen sellaisen pelon ilmapiirin, että kukaan ei osta mitään ylimääräistä. Kun valtiovarainministeri heiluttelee jättisaksia ja virnuilee, tämä tuskin lisää kuluttajan luottamusta Suomen talouteen.
Kärsimme siis hallituksemme pöljyydestä. Totisesti sitä saa, mitä tilaa.
Nauretaan vartti. ;)- Anonyymi
USAssa Trumpin ansiosta talous on nousukiidossa.
Sitä todellakin saa mitä tilaa!
MAGA! - Anonyymi
Osaamattomien kehitysmaalaisten massavaellus Kelan luukulle on syy kaikkiin tai ainakin suurin yksittäinen syy kaikkiin leikkauksiin ja sen seurannaisiin.
Siitä saa pitkälti syyttää nimenomaan Sannaa.
Maahanmuutto pelkästään kurjentaa Suomea entisestään. Vain sokeat sanovat jotain muuta ja lienevät vieraan vallan asialla, ainakin jotkut. - Anonyymi
Suomessa on virallisesti 300k työtöntä ja 600k maahanmuuttajaa, joista 300k on alkeis- tai perus-, tai ammatillisessa opetuksessa. Eli jos kehitysmaamamut palaisivat sinne mistä ovat tulleet, Suomessa olisi täystyöllisyys 5-6 %.
- Anonyymi
Trollin himoamasta maahanmuutosta.
- Anonyymi
Sähköjenahneudesta varmasti osaksi?
Viimeisin pompsaus tuli siitä, kun hallitus teki työn tekemisestä kannattamatonta. Jos rahaa saa työtä tekemällä saman kuin pelkillä tuilla (tai vähemmän), niin aika harva viitsii oikeasti töitä tehdä. Tunnetaan nimellä suojaosan poisto.
Ja eiköhän tämä ole kerrottu. Toki ei suoraan toimituksen mielipiteenä kun YLE:llä voi nykyään saada kenkää rehellisestä raportoinnista ja HS on aika talousoikeistollinen, mutta sentään nuo julkaisevat aina välillä asiantuntijoiden perusteltuja mielipiteitä (toisin kuin laitaoikeiston valemediat)...- Anonyymi
'Tunnetaan nimellä suojaosan poisto. '
Tällä valtiontalouteen kosmeettinen merkitys toisin kuin haitallisella massavaelluksella kehitysmaista suoraan Kelan luukulle loppuelämäkseen. Anonyymi kirjoitti:
'Tunnetaan nimellä suojaosan poisto. '
Tällä valtiontalouteen kosmeettinen merkitys toisin kuin haitallisella massavaelluksella kehitysmaista suoraan Kelan luukulle loppuelämäkseen.Toki suora vaikutus oli kosmeettinen, jos sitäkään. Mutta sitä seurannut työttömyyden lisääntyminen oli jo merkittävä. Ja se tulee kertautumaan tulevaisuudessa, sitä pahemmin mitä kauemmin tämä hävettävä asiantila jatkuu.
Siinä olet oikeassa, että maahanmuutto todellakin on parantanut ja parantaa jatkossa merkittävästi suomalaista kansantaloutta. Toki rasistinen roskasi massavaelluksista ja kelaluukuista sivuun laittaen.- Anonyymi
TheRat kirjoitti:
Toki suora vaikutus oli kosmeettinen, jos sitäkään. Mutta sitä seurannut työttömyyden lisääntyminen oli jo merkittävä. Ja se tulee kertautumaan tulevaisuudessa, sitä pahemmin mitä kauemmin tämä hävettävä asiantila jatkuu.
Siinä olet oikeassa, että maahanmuutto todellakin on parantanut ja parantaa jatkossa merkittävästi suomalaista kansantaloutta. Toki rasistinen roskasi massavaelluksista ja kelaluukuista sivuun laittaen."Toki rasistinen roskasi massavaelluksista ja kelaluukuista sivuun laittaen. "
Niin, toden puhuminen on rasismia mutta kun ei ole tapana valehdella niin olen mielummin se fasistinatsi.
- Anonyymi
Maahanmuuttajista puolet on työttöminä- jopa Espoossa
- Anonyymi
Ne on reservissä, odottavat vain sitä että pääsevät pyyhkimään pyllyjämne.
Ei kannata myöskään unohtaa kulttuurin tuntemusta ja kivoja pelihetkiä sitä odotellessa.
Nauretaanpa sille!
- Anonyymi
uli uli persu uli
- Anonyymi
Raja kiinni ja maasta tullut logistinen umpikuja. Kaikki muu vain seurausta.
- Anonyymi
Mikä laulaen tulee, se hanuria soitellen menee.
Kysy vaikka " kaiulta "
Hik.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621394
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40985Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38715- 14630
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28622- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20592Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553