jotka haluavat auttaa mm.PIRHAn hyvinvointialueella ilman palkkaa. Puhutaan ja selitellään ettei ole rahaa vanhustenhoitoon,terveyskeskuksia lakkautetaan, hoitajien määrää minimoidaan.jne. mehun tilalle vanhuksille tarjotaan vettä. Mukamas vaippoja ei voisi vaihtaa niin, että vältytään infektioilta eli tarpeeksi monta vaippaa vuodepotilaille ja muille tarvitseville. Ja eräs tärkeä asia on, vanhusten siirtäminen toiselle paikkakunnalle on jo rikos,...akuutista kuskataan ties minne parinsadan kilometrin päästä omasta kodistaan ja läheisistään Kela-taksilla. Siellä sitten ketään tuttua edes asu, joka voisi käydä vanhusta katsomassa.
Hyvä esimerkki niuhottelusta hyvinvointialueella PIRHASSA on nyt juuri tullut esille uusia juttu 77-vee naisesta, joka on leiponut vanhuksille pullaa. On pitänyt oikeen adressi laittaa liikkeelle vanhusten puolesta, ettähe vastaisuudessakin saisivat teen tai kaffen kanssa lämmintä tuoretta pullaa.
Suomessa tämä terveydenhoitopolitiikka on mennyt perseelleen,...hävettää tämä isokenkäisiä pokkuroivat ihmiset, joille ei ole muuta kuin itsensä pönkittäminen. Nyt on asia sillä tavalla, että omaishoitajat pienellä rahalla hoitavat jopa vuodepotilaita, läheistään kotona, joka saa nipin napin tarvittaessa jonkun lähihoitajan auttamaan. Suomi, tämä kukoistuksen maa ennen ollut, alkaa rapistua ja se Suomi on jo maahan kaivettava.
Mutta miksi kokoomuksen edustajat uskottelevat kaiken aikaa meille maamme nousuun ja näin. Onko kukaan poliitikoista maininnut, että vanhusten tilanne täällä olisi parempi kuin viisi vuotta sitten.???++++Yksikään ministereistämme ei uskalla sanoa suoraan, miten vanhusten hoito oikeesti on. Kokoomus, joka toimii vain yrittäjien auttajana ja kehuu tilannetta,...eivät uskalla valittaa ja sanoa, miten asiat oikeesti on. Peittely on niin tavallista maassamme. Lakaistaan ongelmat maton alle.
Vanhusten osastoilla, jotka tätänykyä ovat terveyskeskusten yleislääketieteellisiä osastoja, hoitajia on aivan liian vähän. Haluaisitteko ministerit olla kakat vaipoissa muutaman tunnia ja suu kuivana, kun kukaan ei ehdi juottamaan teitä. Tai huutaakivuissa samassa asennossa vuoteessa. Sitten tulee hoitaja, joka antaa teille vahvan kipulääkkeen, mutta ei muista putsata kakkojanne ja vaihtaa uutta vaippaa.
Me suomalaiset vaadimme vanhuksillemme hyvän kunnallisen hoivan.Rahaa on löydyttävä,....sitä rahaa ei pidä siirtää tuonne paratiisisaarille niinkuin nyt tehdään. Eikö kukaan saa tuota rahavirtaa lopetettua vääriin paikkoihin.?????++++????
Eikö ole hyvä, että on sellaisia ihmisiä
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233103Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 67698Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3683Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32571Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35567Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3540- 40501
- 36495
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es17495Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3489