Tämä on selvä heikkouden osoitus.Josta Putin saa
lisäpuhtia ja arvostusta kumppaneiltaan?
lisäpuhtia ja arvostusta kumppaneiltaan?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 83
Vanhimmat
Putinlandia eli venäjä on ilmoittanut että hoitelevat Putinin parvekkeen kautta joten sitä odotellessa.
Tuo aloitus on heikko laatuinen..
Trumpilla ei varaa panna Putinia lujille tai Putin julkaisee muutamat aikoinaan moskovalaisessa hotellissa salaa kuvatut videot, joissa Trump leikkii iloluoisen venäläisen tyttöporukan kanssa eikä kukaan heistä ole takuulla kauniisti sanoen ihan täysissä pukimissa.
Trump on aina mielin kielin sen kanssa, joka osaa nuoleskella häntä, ja Putin osaa, jos kuka. Sitäpaitsi, näyttää nyt siltä, että Putinin kannattaja ja myös nuoleskelija, Venäjämielinen Unkarin Orban myös sekaantuu vielä joukkoon. Ei hyvältä näytä Euroopan tulevaisuus! Ei tosiaan hyvältä näytä, mitä seuraa tästä kolmikosta. Uutisissa sanottiin, .että Trump, Orban ja Putin tulevat hyvin toimeen keskenään ja että Orban soittaa Trumpille. Pohjustaa Putinin puolesta asioita varmaan.
Vladimir Putin kuuluu samaan venäläissyntyiseen juut4l41seen Ch4b4d Lub4v1tch NaZ1on1st1 mafiaan kuin Donald Trump ja Volodymyr Zelenskyy.
Tämä NaZ1on1st1 mafia on suvereenisti hallinnut sekä Länttä, että Itää jo ainakin 100 vuotta.
https://www.facebook.com/share/v/175F8YgrQF/
Putin voittaa
Seurasin Ykkösaamua tänä aamuna, jossa oli Matti Vanhanen vieraana, olettavat Putinin ajattelevan niin, että suurvalta ei voi joutua kokemaan häviön tunnetta sodassa? Tämä velvoittaa heitä vaatimaan mm. valloittamiaan alueita itselleen?
Minusta pitäisi ajatella enempi niin, että suurvallalla on vaatimuksia ja velvoitteita, jotka ruokkii oikeudenmukaisuutta, toisen maan suvereniteettia ja hyviä arvoja, jotka kaikkien on helppoa hyväksyä. Toimimalla Putinin tavalla mahdollisuus menettää suurvalta asema muihin nähden.
Putin vaatii kaiken mahdollisen itselleen, jos hänelle annetaan valta siihen? Epäreilu toiminta myrkyttää ilmapiiri, kadottaa luottamuksen heitä kohtaan pidemmäksi aikaa. Ylimielisyys ja muiden aliarvioiminen ei pitäisi olla keino ja mahdollisuus saada enemmän valtaa ja alistaa muita tahtoonsa?
Trump on liian ohjailtavissa silloin, kun diktaattorit ovat vastapelureina. Trump tuntuu ihannoivan mm. sitä valtaa, jonka Putin on mahdollistanut itselleen? Sen takia on väärä ihminen dialogiin Putinin kanssa. Haluaa liikaa ymmärtää Putinin ajatusmaailmaa?
Vanha sanonta : "Eihän korppi korpin silmää noki", pitää paikkansa. Molemmilla on samankaltainen luonne, sekä Putinilla että Trumpilla ja siksi Trump vain kiertää oikeaa totuutta keskusteluistaan Putinin kanssa, vaikka itse asiassa melkein "jumaloi " Putinia, tuota tunnotonta tappajaa. Trumpin sanoja ei kannata ottaa totuutena.
Trump ymmärtää että Putinin jälkeen nousee vasta se paha joka nousee nopeasti tuhoamaan eun.
Sitä paitsi eikö Trumpin vaimo ole itäeuroopasta?
Vaimot vaikuttaa paljon maailman historiaan.
Totta puhut ensi kuolee enkkujen kunkku ja sitten tapahtuu... 2030-
Tämän pyhien kirjoitusten kanssa sopusoinnussa olevan astrologisen suputation aikana kirkollisen kansan vaino saa alkunsa "Aquilonin" [pohjoisen] kuninkaiden vallasta, joka on yhdistetty itä maalaisten kanssa. Tämä vaino kestää yksitoista vuotta tai hieman vähemmän, sillä silloin "Aquilonin" pääkuningas kaatuu.
Sen jälkeen sama tapahtuu etelässä, missä kolmen vuoden ajan kirkon ihmisiä vainotaan vielä rajusti sellaisen luopumuksen vuoksi, jolla on kaikki absoluuttinen valta kirkon militantissa. Jumalan aukkoa kansaa, hänen lakinsa noudattaja, vainottiin ankarasti, ja heidän ahdistuksensa tulee olemaan sellainen, että todellisten kirkollisten veri virtaa kaikkialle.
Hänen kannattajansa kertovat yhdelle hirvittävistä ajallisista kuninkaista ylistyksenä, että hän on vuodattanut enemmän viattomien kirkollisten ihmisten verta kuin kukaan muu olisi voinut vuotaa viiniä. Tämä kuningas tulee tekemään uskomattomia rikoksia kirkkoa vastaan. Ihmis veri virtaa yleisillä kaduilla ja temppeleissä, kuin vesi kiihkeän sateen jälkeen, värjäämällä lähellä olevat joet punaisiksi verellä.
Itse valtameri tulee punastumaan uudesta meritaistelusta, niin että kuningas sanoo toiselle: Meritaistelut ovat saaneet meren punastumaan. Sitten tänä samana vuonna ja seuraavina seuraavina kauhein rutto, jonka sitä edeltänyt nälänhätä tekee hämmästyttävän. Tällaisia suuria koettelemuksia ei ole koskaan tapahtunut kristillisen kirkon ensimmäisen perustamisen jälkeen. Se kattaa kaikki latinalaiset alueet ja jättää jälkiä joihinkin Espanjan maihin.
Sen jälkeen kolmas "Aquilonin" [Pohjolan] kuningas, joka kuulee kansan valituksen päätitteliään, nostaa erittäin mahtavan armeijan ja asettaa edeltäjiensä perinnettä uhmaten melkein kaiken takaisin oikeille paikoilleen, ja suuri Vicar of hood laitetaan takaisin entiseen tilaansa. Mutta autioituu ja sitten kaikkien hylkäämänä hän kääntyy löytääkseen kaikkein pyhimmän pakanallisuuden tuhoaman ja vanhan ja uuden testamentin heitetyksi pois ja poltetuksi.
Tää vika kohta alkaa 2033- ja kestää - 2060 saakka. END
Ch4b4d-Lub4v1tch on has1d1-juutalaisuuden dynastia.
Ortodoksisen juutalaisuuden hared1-haaraan (ultraortodoksinen) kuuluva Ch4b4d on yksi maailman tunnetuimmista has1d1-juutalaisliikkeistä ja yksi suurimmista juutalaisista uskonnollisista järjestöistä.
Toisin kuin useimmat hared1-ryhmät, jotka ovat itseensä eristäytyneitä, Ch4b4d toimii pääasiassa laajemmassa maailmassa ja palvelee ei-uskovia juutalaisia.
Perustettu Venäjällä vuonna 1775.
Jäsenmäärä 90 000–95 000 (2018)
Rabb1 Shneur Zalman Liadista (1745–1812) perusti Ch4b4d1n vuonna 1775 Lioznon kaupungissa Venäjän keisarikunnassa.
Nimi "Ch4b4d" on lyhenne, joka on muodostettu kolmesta heprealaisesta sanasta – Chokmah, Binah, Da'at – jotka viittaavat k4bb4l1st1sen Elämänpuun kolmeen ensimmäiseen sefirotiin Keterin jälkeen: "Viisaus, Ymmärrys ja Tieto" – jotka edustavat liikkeen älyllistä ja k4bb4l1st1sta perustaa.
Arviolta jopa miljoona juutalaista osallistuu Ch4b4d1n jumalanpalveluksiin vähintään kerran vuodessa.
Vuonna 2020 Pew Research Centerin tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että 16 % amerikkalaisista juutalaisista osallistui Ch4b4d1n jumalanpalveluksiin tai aktiviteetteihin ainakin osittain säännöllisesti.
Ch4b4d-liike perustettiin Puolan ensimmäisen jaon jälkeen Lioznon kaupungissa, Pihkovan hallintoalueella, Venäjän keisarikunnassa (nykyinen Liozna, Valko-Venäjä), vuonna 1775.
Liikeen perusti Shneur Zalman, has1d1sm1n perustajan, rabb1 Israel Baal Shem Tovin seuraajan, Mezeritchin Dov Berin oppilas.
Rabbi Dovber Shneuri, siirsi liikkeen Ljubavitšiin nykyisen Venäjän alueelle vuonna 1813.
Vuonna 2020 Ch4b4d-keskuksia oli yli 3 500 100 maassa.
Ch4b4d-liikkeen verkkohakemistossa on noin 1 350 Ch4b4d-laitosta.
Tämä luku sisältää koulut ja muut Ch4b4d11n liittyvät laitokset.
Ch4b4d-keskusten määrä vaihtelee maittain; suurin osa niistä on Yhdysvalloissa ja Israelissa.
Ch4b4d1ll4 on toimintaa yli 100 maassa.
Hakemistonsa mukaan Ch4b4d1ll4 on toimipisteitä yhteensä 950 kaupungissa ympäri maailmaa: 178 Euroopassa, 14 Afrikassa, 200 Israelissa, 400 Pohjois-Amerikassa, 38 Etelä-Amerikassa ja noin 70 Aasiassa (Israelin lisäksi, Venäjä mukaan lukien).
Ei ole heikkoudenmerkki.
Se on viisaudenmerkki.
Trump haluaa johtaa Putinin kanssa maailmaa, Eurooppa on jo pelattu pois tieltä.
Miettivät mitä Kiinan kanssa tehdään.
Venäjä on Kiinan vasalli. Kiinan talous on yli 10-kertaa suurempi kuin Venäjän. Kiina ostaa halvalla raaka-aineita Venäjältä.
USA ei ole mitään ilman Eurooppaa.
Tumppi pelkää, vaikka uhoaa!
Voipi olla niin, että Trump on Putinin mies USA:n johdossa. Kiitollisuus valintaan johtaneesta avusta ja pelko sen paljastumisesta tekevät suurvallan presidentistä yhtä avuttoman pyristelijän kuin Putinin KGB:n hommissa koukkuun saamat vakoilijat lännessä.
Venäjä teki kovaa työtä, että sai Trumpista presidentin. Nyt on vastalahjan paikka. Sitä Trump nyt koko ajan tekee.
Alaskan kokouksen jälkeen ei ole käytännössä tapahtunut mitään rauhan eteen. Tämän Putin kävi varmistamassa. Nyt pidetään uusi kokous, koska Putin haluaa pelata aikaa.
Putin pelkää Tomahawk-ohjuksia, koska niillä voitaisiin iskeä öljynjalostomoja vastaan. Nyt jo on nähty mihin se johtaa. Sota tulee kansalle näkyviin. Se on uhka Putinille.
Länsi on entuudestaan jo heikko Trumpin takia.
Usa vetäyty kuoreensa ja teki maailmasta
Venäjän ja Kiinan temmellyskentän?
Miksi Trumpin pitäisi nousta Putinia vastaan?
Jaa. Löytyykö maailmasta vielä joku, jonka pitää moista kysyä?
Niin, miksi USA nousi Hitleriä vastaan?
Trolleja riittää.
Kyllä siinäkin ensin kipuilivat. Japanin hyökkäys Pearl Harbouriin vasta muutti suunnan.
Republikaanien kannattajista suurin osa on punaniskoja. Heitä ei kiinnosta muu kuin bensan, kananmunien ja pekonin hinta. Maailmakuva päättyy muutamaan kilometriin omasta navasta. Siksi sodat maailmalla eivät kiinnosta perusjunttia.
MIksi niiden pitäisi kiinnostaa?
Kiinnostaako suomalaista sodat jossain Afrikassa?
Vastauksia asiallisiin kysymyksiin on vaikeampi löytää?
Putin on läntisen demogratian vihollinen.Trumpin
pitäisi puolustaa läntisiä arvoja ja liittolaisia.
Niinkuin on tapana ollut.Usan Presidentillä?
heh heh .... KONKURSSI-pelurit eivät kapitalisti-systeemissä yleensäkään ole kovinkan "vahvoilla":
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18266710/impperialisti-on-fiskaalisessa-konkurssissa--pelkat-korkomenot-1700-miljardia
Impperialisti joutuu turvautumaan leikkauksiin, "vapaus" oli pelkkä valhe-klisee vain kusettajien rikastuttamiseksi, onhan järjestelmänsä puhtaasti Pyramidi-huijjaus:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19107195/kokkari-pojille-ja-pers-sutiloille-tiedoksi-mita-tarkoittaa-kun-talous-romahtaa-(haans)
Toki, EU-lapatossut, vielä konkurssi-pesää rahoittaa ! ja SINULTA LEIKKAA !!!
että sellaista porrrrrrvari-peliä, "demarrri"-koira juonessa mukana !
t. haans.sea
Putin joko vedättää tai kiristää Trumpia.
Sitkeästi on liikkunut huhuja siitä, että Venäjä sai Trumpin koukkuunsa, kun tämä oli Moskovassa käynnistelemässä kiinteistöbisneksiään ja venäläisillä on Trumpista jotain materiaalia, jota Trump ei halua julkisuuteen.
Toinen vaihtoehto on, että Trump on vain niin tyhmä ja kaikkivoipaisuusharhansa vallassa että ei näe miten Putin pelkästään pelaa aikaa. Kun alettiin puhua Tomahawkeista Putin halusikin heti tavata Trumpin, jotta voisi sopia jotain epämääräistä jolla Tomahawkien toimitus saadaan estettyä. Pahimmassakin tapauksessa ohjusten toimitus viivästyy viikkoja.
Trumpin "Israel - Hamas" sopimus oli hyvä esimerkki siitä miten Trumpia voi vedättää. Trumpin "rauhansuunnitelmassa" oli 19, kohtaa, joista Hamas suostui pariin ensimmäiseen ja Trump julisti että paras diili lähi-idän rauhoittamiseksi 3000 vuoteen on tehty ja pakotti Israelin nielemään sen, että mistään ei oikeastaan oltu sovittu paitsi vankien vaihdosta. Nyt Venäjä voi yrittää jotain samanlaista moniportaista suunnitelmaa, jonka ensimmäisten osien varjolla Venäjä saisi esimerkiksi väliaikaisen tuliatauon, talouspakotteita purettua ja ensi talven aikaa rauhassa valmistella ensi kesän suurhyökkäystä tms.
Tämä. Trump voi hyvinkin Rauhanpalkinnon kiimassaan suostua venäjän kannalta "etupainotteiseen" rauhaan Ukrainassa, jolloin pakotteet sun muut haitat ensin poistetaan ja sitten ehkä jos kun venäjää kiinnostaa siirrytään seuraavaan vaiheeseen. Eli ukrainan etujen edes jonkinlaiseen turvaamiseen. Eli ei koskaan.
Ja Trump voi olla todella vain Putinin sätkynukke Washingtonissa.
Eikö tämä ole salaliittoteoria?
Vai nimitetäänkö vain länttä koskevat tiedot salaliittoteorioiksi?
Miksi teitä yleensäkin huolettaa Ukrainan kohtalo?
Sama tuho tulee kaikille lapsikaupan harrastajille.
Miten luulet ihmisten selvinneet tähän saakka, jos kaikki olisivat olleet yhtä toivottomia pahan edessä. Pahat alistajat joutuvat tuomiolle enemmin tai myöhemmin!
Trump on tahdoton tuuliviiri. USAssa kansalaiset ovat samanlaisia käveleviä zombeja kuin Venäjän asukitkin. Mistä tuollaiset itseään suurina pitävät kansakunnat löytävätkin noin surkeita johtajia.
Jeltsinin kerrotaan kylläkin katuneen valintaansa...
trump kaksinaamaisuus: putinin kaveri mutta lupaa lopettaa putinin sodan 1 pv? miten kävi?
trump huutaa maahanmuuttajista mutta oma vaimo on eksoottinen ulkomainen ?
jne. nämä listat menisi loputtomiksi..
Mitään vastausta ei tullut kysymykseen, miksi USA:n pitäisi nousta Putinia ja Venäjää vastaan.
Kertokaa nyt edes yksi uskottava syy.
Tiltulle oppia toistaen: Ihan samasta syystä kuin Hitleriä vastaan ja myös Stalinia vastaan olisi pitänyt nousta. Roosevelt oli tiettyyn rajaan asti kuin Trump, naivi suhteessa Staliniin ja toki sairas mies.
Tietysti, jos USAn puuttuminen I- ja II-maailmansotaan oli venäjämielisen mielestä tarpeetonta se on toinen juttu. Olisi kylläkin jäänyt Berliini valtaamatta Stalinilta tod näk...
No nyt, LAHTARI, tusssari käteen ja itärajalle, ei neät tullut "drooni"-muuria sinun tilalle !
eikä jo rakennetut risuaidat mitenkään pitele
t. haans
Oikeassa olet. Isäni oli Suojeluskunnassa, 16-vuotiaaana alokaskurssille v. 1939.
Että lahtarinpentu olen. Ja ylpea siitä.
Sinä se oletkin siellä "voittajien puolella", joten nauti!
Varmaankin Berliini olisi jäänyt valtaamatta ilman USA:ta.
Et nyt kuitenkaan suoraan sanonut, miksi USA:n pitäisi nousta Putinia vastaan. Mainitsemissasi sodissa Venäjä/Neuvostoliitto oli USA:n liittolainen. Eihän sitä nyt noin vain liittolaisten kimppuun käydä.
Monenko punaisen teloitukseen lahtari-isäsi osallistui?
Ei ehtinyt vuoteen 1918. Opettele lukemaan suomea. Vaarini torppareita ei Punakaartissa ollut ja muut isännät hoitivat sen sorakuopan reunaan ampumisen, kiitos kysymästä. Siitä saatiinkin kannatuspohjaa teikäläisille.
Kenelle meikäläisille?
Eikö tekoäly osaa tulkita? Ketkä niistä lahtareista kirjoittavat, mieti sitä.
Minä kysyin kerran lahtari-isästäsi, jota halusit mainostaa. Muista lahteri-sanaa käyttäneistä en tiedä.
En tiennyt, että älyni on teko.
Olen antanut itselleni kertoa, että venäjällä käytetään tekoälyä enenevässä määrin. Ehkä et ole botti.
Oletko sellainen patriootti, joka arvostaa lahtareita vai punikkeja? vaiko tarpeen mukaan?
Miten voisin varmistaa, olenko botti vai en?
Kansanmurhaajina arvostan Venäjän bolseviikkeja vähintäänkin yhtä korkealle kuin suomalaisia valkoisia.
Eli et näe pahuuden hiipimistä koko lännen koneistoon vaan jumitat berliinin muurin jakolinjassa hamaan kolmanteen maailmansotaan?
Jos kannattaa demokratiaa jo ihmisten oikeuksia, sanomisen vapautta, jota Ukraina haluaa, niin toisten saman arvopohjan edustavien kansojen pitää tukea näitä pyrkimyksiä.
Trump saa Putinilta hyviä neuvoja kuinka tehdä USA:sta hiljaa hivuttaen diktatuurivaltio. Korkein oikeus jenkeisssä on jo Trumpin taskussa, joten Trumppia ei voida tuomita mistään. Entiset demokraattipresidentitkin pelkäävät Trumppia eivätkä uskalla arvostella häntä teki hän mitä tahansa.
Mutta John Biolton sai 18 rikossyytettä ja on matkalla vankilaan. Vittuili Trumpille, nyt maksaa siitä.
Bolton
Ihan oikein demokraattien salamurhaajille , kaikki usan historian pahuis on demokraateista lähtöisin, heidän cia uhrasi kokeissaan hirveillä menetelmillä omia sotilaita. Pahimmat kidutusmuodot ja myrkyt ovat demokraattien kehittämiä.
On vain hyvä jos ne nyt vapisee ja piiloutuu ystäviensä hamasväen kanssa maanrakoon!
Öööö aivopestyt lampaat. Se on länsi, joka aiheutti tuon Ukrainan sodan ja vielä täällä uskotaan tohon valheeseen, että olisi yksin syyllinen.
Jos asia ei ole valjennut edes yli 3,5 vuodessa niin on se selvä merkki alhaisesta aivotoiminnan tasosta.
Tomahaukki maksaa 1,3 miljoonaa dollaria kappale, ei niitä edes usalla ole varaa tuhlata.
AI:n mukaan nykyhinta on 2 miljoonaa euroa kappale, 2017 hinta oli 1,5 miljionaa dollaria kappale...montako laitetaan?
Ne on ne ydinaseet mitkä pelottaa.
Pietarin AI-Tiltu käy ylikierroksilla. Siltä on pyydetty Suomen lahtareiden haukkumista ja sitä nyt tulee...
Lausunto: Trump käyttäytyy koko ajan tyypillisen koulukiusaaja tavoin. Hän uhoaa ja ahdistelee heikommassa asemassa olevia. Hän nöyryyttää eri mieltä olevia kaikin tavoin. Diktaattoreja hän pyrkii mielistelemään ja julistaa lapsellisesti olevansa heidän kanssaan hyvissä väleissä.
Katujätkä Pietarista on pelottava.
Trump tosiaan kutsui Pohjois-Korean johtajaa tuttavallisesti Pieneksi Rakettimieheksi. Aika cutea.
On pelottava ja inhottava .putin nimittäin .kun näkee hänet niin meinaa oksennus tulla en tiedä inhottavampaa oliota .Hyi hyi 👹👹👹👹👹👎
Lausunto: Trumpille tyypillistä on juuri tuollainen ylenpalttinen melodramaattisuus. Kun hänen kanssaan on samaa mieltä ja mielistelee, tulee kehuja ja kiitosta. Jos tilanne on toinen, saa osakseen paikoin hyvinkin törkeää palautetta. Esimerkkejä riittää.
Putinin suhteen Trump on koko ajan hyvin varovainen. Se on hieman erikoista.
Siksikö Stubb on sen hyvä kaveri?
On täysin selvää, mitä Stubbin kaltainen koulutettu ja sivistynyt ihminen ajattelee oikeasti päässään Trumpista.
🤣🤣🤣
Tää oli hyvä. Vaikka en edes halua kuvitella mitä jonkun stubbin päässä pyörii.
Muuten hieno lausunto mutta korjaa Trumpin tilalle Vladimir Tappokone.
Niin?Puhuivat äskettäin 2.5h puhelimessa.
Nyt tapaavat Unkarissa, isäntänä
Viktor Orban.
Alaskan henki ei ole lähtenyt mihinkään.
Toisin kuin maitokaupassa käviessä joutuu lukemaan.
Ilmeisesti Putin muistutti, että feikki-jämäkkyys Ukrainan puolesta saa nyt riittää sovitusti ja palataan itse asiaan, joka on venäjän vallassa. Kuten myös hra Trump.
"Nyt tapaavat Unkarissa, isäntänä Viktor Orban."
Ja EU pyöriskelee nyt itkupotku raivareissa housut märkänä, mikä massiivinen arvovaltatappio jos tuo tapaaminen onnistuu Unkarissa !!!
Kekkonen erittäin viisas, kun piti sitä hölmöintä osaa kurissa eikä päästänyt politiikkaan.
Kuka uskoo, että Trump on ollut poikkeus Venäjän tiedustelun toiminnassa?
Aiemmin Venäjällä matkusteli amerikkalainen vaikutusvaltainen liikemies, jonka heikkous oli itserakkaus ja siten alttius kaikelle nuoleskelulle hänen etevyydestään.
Lisäksi liikemiehen paha heikkous oli naisiin menevyys, mikä Venäjällä tiedettiin jo etukäteen.
Olisiko Venäjän tiedustelupalvelu poikkeuksellisesti jättänyt tilaisuuden saada liikemies ki ristyksen kohteeksi järjestämällä naisista ansan? Tällöin Putinilla ei olisikaan kuva yms. materiaalia, jolla kiristää Trumpia.
Vai käyttikö normaaliin tyyliin tilaisuutta hyvälseen ja kiristysmateriaalia on?
Sotketko nyt lännen menetelmät venäjän tekoihin?
Eikö Assangekin vangittu usan kidutettavaksi vain sillä verukkeella että se oli raiskannut jonkun ruotsalaisen naisen?
Yleensä ne juonissa käytetyt huorat on ollut virolaisia.
Milloinhan se raja tulee vastaan että Putin ei enää pysty vedättämään tätä Amerikan ukkelia. Onhan tämä aivan käsittämätöntä. Kyllä antaa Trumpista huonon kuvan, kun terroristi onnistuu pelottelemaan ja neuvottelemaan itselleen aikaa.
Ei ihme että jo vuosikymmen on liikkunut juttua, että Trump saa ohjeet Venäjältä, ja niin hän saakin.
Trump kuuluu samaan Chabat seurakuntaan, jolla hallitaan niin Venäjää, kuin Usaakin.
Mustalakkiset ja mustatakkiset puuhkaparrat omistaa maailman.
Trump tuo epävakautta maailmaan. Yhtenä päivänä sanoo yhtä,toisena päivänä toista. Esimerkiksi hänen mielipide Ukrainan alueen rajoista. Tästä ei ole kauaa ,kun Trump sanoi,että Ukraina voi saada valloitettua takaisin alueet,mitkä Venäjä on vallannut. Tänään lauantaina tuli häneltä, että sodan pitäisi päättyä näihin rajoihin,missä venäjän ja ukrainan armeijat ovat tällä hetkellä. Näitä hänen lehmän käännöksiä tulee jatkuvasti. Se myös on selvää, että Putin osaa käyttää Trumpin narsismia hyväkseen. Trump pitää siitä, että häntä imarrellaan . Putin vie Trumpia kuin mätää kukkoa. Ja se ,että nämä kaksi tapaavat pian Unkarissa..., , voi eurooppa parkaa.
Trumppia kiinnostaa vain raha, ei mikään oikeudenmukaisuus.
Pitikin sattua näin, että amerikkalaiset äänestivät itselleen johtajaksi täydellisen munattoman, sivistymättömän 'diilitollon'!
Usan johtajan pitäisi juuri nyt olla johtaja, jota ei Venäjän kiero dicktaattori voisi kerta toisensa jälkeen kusettaa!
Johtajan pitäisi nyt olla MIES, kuten aikoinaan oli Kennedy ja myöhemmin Reagan. Nämä eivät ikinä olisi antaneet Kremlin pahisten pomputtaa itseään eikä Usa:ta!
Trump ei uskalla, pelkää Putinia, iso mies!
Trump kääntyi juutalaisuuteen alkuvuodesta 2017
Trump ja Putin kuuluu samaan sionistiseen Chabad liikkeeseen.
Putin ja Trump kuuluvat molemmat samaan Chabad-kerhoon.