Milloin kerrotaan mitä Laulurämeestä on sanottu?

Ainakin kaksi puoluetta on pitänyt keskustelutilaisuuden Laulurämettä suunnittelvan yhtiön kanssa.

Keskusta on toinen. Se on kertonut ajavansa hanketta eteenpäin.

Toinen on perussuomalaiset. Sen viestintä on epäselvää. Valtuustossa esteli. Minulla vaan on paikalla ollut kertonut, että persut ovat luvanneet, että hanke hyväksytään lopullisissa ratkaisuissa. Kuntalaiset haluavat tietää, mitä he ovat luvanneet?

Salailun kultturi tuhoaa kuntalaisten luottamuksen.

Pyydä vastausta. Keino teillä on monta.
35379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Oletko varma ettei sinua ole vähän huijattu tuossa jutussa?
Ensin Persuja on niin vähän ettei he voi kovin paljon päätökseen vaikuttaa, toisekseen en ole aiemmin kuullut, että tuulivoima firma pitäisi eri puolueille eri koulutuksia.
Toisekseen lauluräme ei ole maakuntakaavassa ns potentiaalisena alueena..siinä lukee pelkkä ehkä.
Muista sinun Persu vihaa käytetään hyväksi. Kepulaiset ovat taitavia siinä.

Äänestä
  • Olen varma, että ei ole huijattu vai valehteeko tilaisuudessa ollut persu? Tarkistin asian yhtiöltä. He myönsivät, että nämä tilaisuudet on pidetty.

    Koulutuksia? Yhteinen tilaisuus ei välttämä ole koulutus. Nyt heää epäilys, että tiedät kyseessä olleen koulutuksen? Kerro lisää.

    Miksi persut salailevat asian? Pyydän heiltä vastausta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Olen varma, että ei ole huijattu vai valehteeko tilaisuudessa ollut persu? Tarkistin asian yhtiöltä. He myönsivät, että nämä tilaisuudet on pidetty.

    Koulutuksia? Yhteinen tilaisuus ei välttämä ole koulutus. Nyt heää epäilys, että tiedät kyseessä olleen koulutuksen? Kerro lisää.

    Miksi persut salailevat asian? Pyydän heiltä vastausta.

    Siis jokainen tietää että valtuutetuille järjestetään iltakouluja .
    Tokko sinä sitä tiedät? Se on joka kunnassa tyyli.
    Perehdyhän paremmin asioihin.
    Minkä niminen firma on laulurämeellä ja kehen olit yhteydessä?
    Voidaan tarkastaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Siis jokainen tietää että valtuutetuille järjestetään iltakouluja .
    Tokko sinä sitä tiedät? Se on joka kunnassa tyyli.
    Perehdyhän paremmin asioihin.
    Minkä niminen firma on laulurämeellä ja kehen olit yhteydessä?
    Voidaan tarkastaa.

    Ei ollut iltakoulu vaan tuulivoimayhtiön lobbaustilaisuus.

    Mietipä itse nimeä. Minä mietin kuinka suuria lahjuksia persumme ovat ottaneet vastaan. Näin täytyy olla, kun asiassa täytyy venkoilla.

    Tämä asia pysyy esillä niin kauan, kun siihen saadaan asiallinen vastaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Lisäys, jos et löydä firman nimeä niin olet tyhmempi miltä näytät

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Se oli Myrsky energia joka jakoi osinkoja 15milj euron edestä Ei ole tehnyt vielä yhtään tuulimyllyä,

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Lisäys, jos et löydä firman nimeä niin olet tyhmempi miltä näytät

    No nämä iltakoulut ovat usein lobbaus tilaisuuksia.
    Sinä et löydä firman nimeä etkä pysty kertomaan kenelle olet soittanut .

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    No nämä iltakoulut ovat usein lobbaus tilaisuuksia.
    Sinä et löydä firman nimeä etkä pysty kertomaan kenelle olet soittanut .

    Heh heh Mietipä sitä. Persut ovat korostaneet avoimuutta, mutta tässä asiassa peittelevät. Korruption tuoksu on vahva.

    Käy katsomassa Kiuruveden ja Pyhäjärven sivuja niin voit löytää vinkkejä keneltä kysyä. Ai et osaa kuin jankuttaa. Voit kysyä myös Pyhäjärven persuilta.

    Aikaa sitten satuin käymään huoltoasemalla. Siellä puhuttiin mm. ilmaston muutoksesta. Paikalla oli myös valkonaamainen vanha ukko. Hän jankutti, että mitään ilmastonmuutosta ei ole tapahtumassa. Toiset yrittivät kertoa faktoja, mutta ei auttanut ukko jatkoi vain jankutustaan.

    Hänen lähdettyä räjähti yleinen nauru. Tämä ukko ei kuulemma usko, jos kepulainen väittää ulkona satavan, vaikka vettä tulisi taivaan täydeltä.
    Sama meininki on täälläkin. Jankutetaan, vaikka ei tiedä asiasta mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    No sinä ilmeisesti ymmärrät asioita.
    Oletko miettinyt että sinunkin jälkeen saattaa porukat nauraa?
    Vaan se onkin kepulaisten sivistyksen merkki, että pilkataan toista.
    Ihmisiä on monen näköistä ja eri mielipiteitä on.
    Yhden asian kysyisin historian tunneilta. Muistatko kun siellä puhuttiin jääkaudesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Lähdit Siikajoelta pakoon jääkautta?

    Et pystyne kieltämään ilmastonmuutoksen olevan menneillä?

    Kuuntelitko pari päivää sitten Orpon puhetta, että hallitus on ilmastoystävällisen energiantuotannon myös tuulivoiman kannalla. Hallitukseen kuuluvat myös perussuomalaiset.

    Luuli muuten sinua kiusaavat kylähulluna oleminen. Paikallislehden mukaan olet Marisija.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    En tiedä kuka marisija on vaan tiedän yhden asian.
    Sinä kirjoittelet aika monen kunnan sivuilla ja aina Persuja mollaat.
    Etkä vastaa kysymyksiin. Kysymys oli muistatko historian tunneilla, kun puhuttiin jääkaudesta?
    Ilmasto muuttuu ja se on koko ajan muuttunut. se on faktaa se.
    Ja ihminen töppää siinä koko ajan.
    Olet varmaan samaa mieltä, että etelä Suomessa on enemmän koulutettua väkeä.
    Vaan siellä puhutaan ettei haluta tuulivoimaloita niiden haittojen takia. Ymmärrätkö sinä miksi koulutettu väki sanoo niin.
    Ja huomaa se. Missä oikein isoilla herroilla on mökkejä niille nurkille ei tule tuulivoimaloita
    Ymmärrätkö sinä mitä ajan takaa?
    Voi olla, ettet ymmärrä vaan ehkä joku selittää sinulle sen

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Et tiedä kuka olet?

    Kaikki muukin on höpinää.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Et tiedä kuka olet?

    Kaikki muukin on höpinää.

    Meinaat, että et halua tiedää mitä poliitikot ovat yhtiön kanssa sopineet.

    Kaikki teitävät oi vitsi kuka olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Meinaat, että et halua tiedää mitä poliitikot ovat yhtiön kanssa sopineet.

    Kaikki teitävät oi vitsi kuka olet.

    No hyvä, kun kaikki tietävät.
    Anna esimerkkejä minkalaiset hiukset minulla on ..
    Sehän on helppo nakki.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No hyvä, kun kaikki tietävät.
    Anna esimerkkejä minkalaiset hiukset minulla on ..
    Sehän on helppo nakki.

    Hiukset eivät tärkeintä. Tärkeintä on, että niiden alla ei ole mtiään.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Lisäys: Mutta kerro mitä persut ovat luvanneet ja mitä saavat vastalahjaksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    3. Korruptio jyllää.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    3. Korruptio jyllää.

    Laulurämeelle kuulemma nousee ensiviikolla taas kaksi uutta myllyä vatkaamaan kiinteistöverotuottoja kaupungille, Komunrannan Savusaunaosaston talous -ja tulevaisuusjaoksen vastaava tiedottaa..Hi Hi

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Lisäys: Mutta kerro mitä persut ovat luvanneet ja mitä saavat vastalahjaksi?

    Montako pulloa olet itse saanut Virosta tuotua konjakkia?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Montako pulloa olet itse saanut Virosta tuotua konjakkia?

    Oletko jo epätoivoinen? Muuten miksi persuista kuulee joka päivä uutisia heidän epärehellisyydestään?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Oletko jo epätoivoinen? Muuten miksi persuista kuulee joka päivä uutisia heidän epärehellisyydestään?

    "se koira älähtää johon kapula osuu"

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    "se koira älähtää johon kapula osuu"

    Siksikö äliset? Muuten kerro mitä persumme ovat luvanneet Laulurämeestä?

    Jos sinä tai he eivät viikossa vastaa niin on varmaa, että asiaan liittyy peittelyä ja epärehellisyyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Hiukset eivät tärkeintä. Tärkeintä on, että niiden alla ei ole mtiään.

    Eli sinähän tunnet minut niin kyllähän luonnollisesti osaat selittää tuntomerkit.vai mitä?
    Lauluräme näyttää niiltä alueilta mihin todennäköisesti ei tule voimaloita.
    En tiedä oletko ymmärtänyt tähän asiaan vaikuttaa muutkin seikat kuin Pyhäjärven kepulaisten ja vasemmiston tahtotila.
    Tähän vaikuttaa luontoseikat myös.
    Muuten sinä viisaana tiedät kuinka monella tuulivoimala alueella on tällä hetkellä rakenteilla tuulivoimaloita.
    Kysyy se jolla ei ole hiusten alla mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Auttaako korruptio asiassa?

    Olet näköjään olettettuakin tyhmempi.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Eli sinähän tunnet minut niin kyllähän luonnollisesti osaat selittää tuntomerkit.vai mitä?
    Lauluräme näyttää niiltä alueilta mihin todennäköisesti ei tule voimaloita.
    En tiedä oletko ymmärtänyt tähän asiaan vaikuttaa muutkin seikat kuin Pyhäjärven kepulaisten ja vasemmiston tahtotila.
    Tähän vaikuttaa luontoseikat myös.
    Muuten sinä viisaana tiedät kuinka monella tuulivoimala alueella on tällä hetkellä rakenteilla tuulivoimaloita.
    Kysyy se jolla ei ole hiusten alla mitään.

    Ainakin on helppo rajata mahdolliset ehdokkaat joko Marisija tai epärehellinen metsänostaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Heh heh Mietipä sitä. Persut ovat korostaneet avoimuutta, mutta tässä asiassa peittelevät. Korruption tuoksu on vahva.

    Käy katsomassa Kiuruveden ja Pyhäjärven sivuja niin voit löytää vinkkejä keneltä kysyä. Ai et osaa kuin jankuttaa. Voit kysyä myös Pyhäjärven persuilta.

    Aikaa sitten satuin käymään huoltoasemalla. Siellä puhuttiin mm. ilmaston muutoksesta. Paikalla oli myös valkonaamainen vanha ukko. Hän jankutti, että mitään ilmastonmuutosta ei ole tapahtumassa. Toiset yrittivät kertoa faktoja, mutta ei auttanut ukko jatkoi vain jankutustaan.

    Hänen lähdettyä räjähti yleinen nauru. Tämä ukko ei kuulemma usko, jos kepulainen väittää ulkona satavan, vaikka vettä tulisi taivaan täydeltä.
    Sama meininki on täälläkin. Jankutetaan, vaikka ei tiedä asiasta mitään.

    Ei kannata uskoa, jos virsikirjaa aukoo kepu.
    Vanha vitsi.
    Usko mennyt totaalisesti.
    Lopettakaa jo tuo pelleily.
    Pyhäjärven talous kuralla, palvelut ja usko huomiseen huilahtanut monen muun menetyksen myötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ei kannata uskoa, jos virsikirjaa aukoo kepu.
    Vanha vitsi.
    Usko mennyt totaalisesti.
    Lopettakaa jo tuo pelleily.
    Pyhäjärven talous kuralla, palvelut ja usko huomiseen huilahtanut monen muun menetyksen myötä.

    Eikö ne ole persuja keiden suku tulee Venäjätä ja tavat...

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Eikö ne ole persuja keiden suku tulee Venäjätä ja tavat...

    Jatkoa: He laulavat Putinin virsiä MV-lehdestä. Puukaan ei kaadu ennen kuin ovat pyytäneet Putinilta siunausta.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Jatkoa: He laulavat Putinin virsiä MV-lehdestä. Puukaan ei kaadu ennen kuin ovat pyytäneet Putinilta siunausta.

    Eikös Putini ole ortodoksi???

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Eikös Putini ole ortodoksi???

    Niin ja sieltä on tullut MV-lehden lukijoiden geenit.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ainakin on helppo rajata mahdolliset ehdokkaat joko Marisija tai epärehellinen metsänostaja.

    Väärin meni.
    Eli et tiennyt .
    Monta ihmistä tällä sivustolla ja muidenkin kuntien sivustoilla ihmettelee sinun kirjoituksia.
    Tuolla tavalla ei saa asioita etenemään ja voin myöntää inho kepua vastaan on suuri sinun kirjoitusten takia. Seuraavan kerran äänestän persua.

    Äänestä

Raija lupasi että käpykaartilaiset tukevat laulurämeen hanketta 100% 🕊🍀🍀🍀🍀

Äänestä
  • Sinä lupasit olla pois täältä

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Sinä lupasit olla pois täältä

    Sanoppa milloin Keskustapuoluelainen on puhunut TOTTA Ei koskaan ! Tässäkin se nähtiin.Muita syyttää valehtelusta mutta mitä itse tekee? VALEHTELEE ja maalittaa 24/7

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Sanoppa milloin Keskustapuoluelainen on puhunut TOTTA Ei koskaan ! Tässäkin se nähtiin.Muita syyttää valehtelusta mutta mitä itse tekee? VALEHTELEE ja maalittaa 24/7

    Laguna-vedätyksestä se alkoi..

    Laulurämeelle kuulemma nousee ensiviikolla taas kaksi uutta myllyä vatkaamaan kiinteistöverotuottoja kaupungille, Komunrannan Savusaunaosaston talous -ja tulevaisuusjaoksen vastaava tiedottaa..Hi Hi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ainakin kaksi puoluetta on pitänyt keskustelutilaisuuden Laulurämettä suunnittelvan yhtiön kanssa.

Keskusta on toinen. Se on kertonut ajavansa hanketta eteenpäin.

Toinen on perussuomalaiset. Sen viestintä on epäselvää. Valtuustossa esteli. Minulla vaan on paikalla ollut kertonut, että persut ovat luvanneet, että hanke hyväksytään lopullisissa ratkaisuissa. Kuntalaiset haluavat tietää, mitä he ovat luvanneet?

Salailun kultturi tuhoaa kuntalaisten luottamuksen.

Pyydä vastausta. Keino teillä on monta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu