Kavoniuksen käsittely alkoi

Anonyymi-ap

Ja mistä väännettiinkään ensimmäisenä?
No salaamisesta tietenkin!

"Syyttäjä vaati käsittelyn järjestämistä salaisena uusien rikosepäilyjen vuoksi. Kavonius puolestaan vaati käsittelyn järjestämistä julkisena oman oikeusturvansa vuoksi. Lopulta oikeus päätyi pitämään käsittelyn osittain julkisena."


Syyttäjä pelkää että oman jengin pahat rikokset paljastuu jos käsitellään julkisena.
Normaalia usan demokraattien mallin mukaista satanismia.

23

148

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "rikosten tekeminen todennäköisesti jatkuu, jos hän pääsee tietokoneelle."

      Aijai, kyllä tiedon välitys on vaarallista illuminaattien valtakunnassa.

    • Anonyymi

      "Paikalla (kotipihalla) ollut henkilö tunnisti pitkään etsintäkuulutettuna olleen Kavoniuksen ja esti häntä sivullisten avustuksella poistumasta paikalta ennen poliisien tuloa."

      Hitlerin palvelijat valveutuneesti vangitsee totuuden kertojia ihan kuten 1940-luvullakin.

      • Anonyymi

        Suomalaiset ovat vastenmielisiä ilmiantajia kun on kyse totuuden puhujista mutta huumekauppiaat, raiskaajat ja muut rosvot saa turvallisesti kulkea heidän seassaan.

        Onneksi kaikki pahuus tuhoutuu pian.

        Tehkää vain lisää vastaavia tekoja niin sota tulee päällenne kuin myrsky.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset ovat vastenmielisiä ilmiantajia kun on kyse totuuden puhujista mutta huumekauppiaat, raiskaajat ja muut rosvot saa turvallisesti kulkea heidän seassaan.

        Onneksi kaikki pahuus tuhoutuu pian.

        Tehkää vain lisää vastaavia tekoja niin sota tulee päällenne kuin myrsky.

        Aleksei Navalnyin tapaus tulee mieleen.


      • Tuohan on täysin oikein että kyseinen henkilö on saatu viranomaisten huomaan.
        Ja on sitten tältä ”ulkopuoliselta taholta” 100%:n laillinen toimenpide ollut.


      • Anonyymi
        santtu_1975X kirjoitti:

        Tuohan on täysin oikein että kyseinen henkilö on saatu viranomaisten huomaan.
        Ja on sitten tältä ”ulkopuoliselta taholta” 100%:n laillinen toimenpide ollut.

        Niinkö oli Navalnyinkin suhteen?
        Taidat kirjoitella Pietarista?
        Pietarin Tiltu?


    • Anonyymi

      Oikeusmurha tulee tapahtuu. Toi on liian vaarallinen virkakoneistolle. Tommoset leimataan aina hulluiksi.

      Suomilapsi, tottele! Sinä olet orja, ellet ole orjapiiskuri!

    • Anonyymi

      EU vangitutti Eva Kailin, jonka oli tarkoitus julkistaa EU:n sisäisen korruption raportti, kotoa sängyn alta löytyi muovikassillinen rahaa 😭😭😭😭

      Ite varmaan jemmasi rahat, ihan varmaan.

      Ton tason ihmisillä pitäisi olla kotona armeija vahtimassa, ettei siellä käy agentteja kun ole poissa kotoa.

      Eva mokas kun ei jakanut tietoja etukäteennetissä, nyt raporttia ei löydy...

    • Anonyymi

      Iltalehti kauhistelee rikoslistan pituutta kun Kavoniuksen julkaisemia rikollisia on niin paljon että lista piti teipata yhteen. 🤪

      • Anonyymi

        Siitähän voi laskea kuinka monta virkarikollista nosti syytteen Kavoniusta vastaan ja kuinka moni haluaa salata omat rikoksensa.


      • Anonyymi

        Jaanan mielestä kaikki on rikollisia jotka ei ole sama mieltä sen kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaanan mielestä kaikki on rikollisia jotka ei ole sama mieltä sen kanssa.

        Kyllä sen puheet joissakin tilanteissa oli ammattitaidolla perusteltuja.
        Mutta ei mikään fakta, edes tiede julkaisut riitä perusteluksi totuuden puolesta kun pahuus on päättänyt tuhota suomalaisten terveyden.

        Mutta ei niiden pahuus jää tuomiotta sillä tuho on oven edessä eli katastrofi tulee ennen vuotta 2030.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kuka vaan voi pyrkiä pressaksi, ei sitä virkaa ole korvamerkitty puolueille tai eduskunnalle, vaikka he itse niin luulevat.


    • Anonyymi

      Meitä ette rokota valintamme on urea ♥️🥃♥️

      Jaana vapaaksi!

      • Anonyymi

        Milloin ja missä kiväärit jaetaan? Käydään hakemassa Jaana pois!


    • Anonyymi

      Jaana paljastaa totuuksia, joten hänet halutaan vaientaa...voimia ja rukouksia Jaanalle, joka on oikea totuus soturi.

    • Anonyymi

      Kavoniuksen lista julki! Heti!

    • Anonyymi

      Suomen viranomainen ajaa kenet tahansa hulluuden partaalle, Jaana oli täysin fiksu tyyppi, kunnes virkamieskoneisto alkoi hiillostaa.

    • Anonyymi

      KETÄ KIINNOSTAA JOKU KAVONIUS.

    • Anonyymi

      Oma aloitukseni samaan aiheeseen liittyen verrattuna Aleksei Navalnyihin on kahdesti poistettu. Liian arkaa tekstiä.

    • Anonyymi

      Paha järjestelmä haluaa salata ettei sen omat rötökset paljastu, koska jos eli kun syytetty haluaa että käsittely on julkista niin salauspyrkimys on silloin pahan eliitin turvaamista varten.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      235
      5356
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      83
      3459
    3. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      119
      3208
    4. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3043
    5. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      72
      2929
    6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      92
      2738
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      15
      2425
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      103
      2287
    9. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      164
      1775
    10. Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä

      Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn
      Haapavesi
      9
      1410
    Aihe