JEESUS ITKEE VIIMEISELLÄ TUOMIOLLA

Valitettavasti monella on sellainen mielikuva Jeesuksesta, Jumalastamme, että hän pienimmästäkin syystä grillaa ihmisiä ikuisessa helvetissä. Joskus kotikasvatus on tuonut tuollaisen mielikuvan Jeesuksesta, Jumalastamme.

Tuollainen mielikuva on kaukana siitä millainen Jumala Jeesus on; hänhän antoi kaikkensa, Jeesus suostui piinalliseen kuolemaan ristillä, että nimenomaan kenenkään ei tarvitsisi ikinä joutua ikuiseen helvettiin.

Joten Jeesus on se joka eniten itkee jokaisen vuoksi jonka hän joutuu lähettämään helvettiin.

Jeesus sanoo viimeisellä tuomiolla: Minä olisin antanut sinulle kaiken mitä olisit tarvinnut Jumaliseen elämään lapseni, olisit saanut täydellisen anteeksiannon, koska vuodatin vereni sinunkin pesemiseksi puhtaaksi, olisit saanut puolison ja lapset, olisit saanut sitä ja tätä mitä ikinä olisit tarvinnut, mutta sinä et tahtonut, kerta toisensa jälkeen hylkäsit ja katsoit minut Jeesuksen ylen.

Uskotko Jeesukseen? Uskotko, että Jeesuksen veri jonka hän viattomana vuodatti ristillä pesee tänäänkin ihmisen puhtaaksi kaikesta pahasta?

Tahdotko tänään ottaa Jeesuksen vastaan omaksi Vapahtajaksi sekä seurata häntä loppuelämäsi?

Jos tahdot Jeesuksen omaksi Vapahtajaksi, hänen ristillä vuodattamansa viaton verii pesee sinut puhtaaksi kaikesta pahasta sekä syyllisyydestä.

Jos Jeesuksen haluat, voi rukoilla seuraavasti: Jeesus, tahdon ottaa sinut vastaan ja tahdon tästälähin seurata sinua.

Ja voitte tasan uskoa, että koko Taivaan Paratiisi ja Jumalan joukot riemuitsevat yhdestäkin joka rukoilee tuon rukouksen!!

16

251

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesus sanoi ; paranna tapasi. Mutta et parantanut? Kyllä se valinta tehdään ennen viimeistä tuomiota.

    • Anonyymi

      Onko Jeesus Jumala? Jeesus Jumala.

      • Anonyymi

        1 John 5 King James Bible (KJB)
        7 For there are three that bear record in heaven, the Father, the Word, and the Holy Ghost: and these three are one.

        Jumala on Jeesus (ruumis), ISÄ (sielu) ja Pyhä henki. Jeesus on myös Sana. Jeesus on yksi Jumalan persoona. Ei ihminen pysty tätä käsittämään. Sen ymmärrämme, että mekin olemme ruumis, sielu ja ruumis. Jumala loi Aatamin omaksi kuvakseen.


    • Anonyymi

      Teet uusia aloituksia helvetistä, mutta et vastaa tähän kysymykseen?:

      Miksi Jumala olisi luonut maanpäällisen järjestelmän, jossa osa porukasta joutuisi auttamattomasti kärsimään ajallisesta synnistä loputtoman, ikuisen ja koskaan päättymättömän helvetin ja kidutuksen tulen?
      Kaikkitietävänä Jumalan olisi toki pitänyt etukäteen tietää, että kaikki eivät älyä nielaista Jumalan heille asettamaa syöttiä (Jeesusta).
      Mutta mm helluntalaisuudessa Jumalan kaikkivaltius ja kaikkitietävyys päättyy oppiin ikuisesta helvetistä, jossa tämä tyranniksi (Saatanaksi) käännetty jumala, polkee katkeroituneesti epäonnistuneet luomuksensa ikuisen helvetin tuleen?

      Haluatko OIKEASTI istua tällaisen tyrannin pöytään hääaterialle?

      • Anonyymi

        Sinuakin Jeesus rakastaa. Sinullekin hän tarjoaa pelastusta, jonka hän jo valmisti Golgatalla. Teoistasi huolimatta pelastut uskomalla Jeesukseen. Voiko suurempaa rakkautta olla kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta? Jeesus antoi henkensä myös vihollistensa pelastukseksi. Jokaisen valinnanvapautta kuitenkin kunnioitetaan. Ketään ei vedetä taivaaseen vastoin tahtoaan. Paholainen manipuloi ja eksyttää, Jumala antaa vapauden.


    • Anonyymi

      Raamatun mukaan Herra nauraa pilkkaajilleen ja heittää heidät helvettiin.

    • Anonyymi

      On idioottimaista että pelastumisen ehto on Raamatun tarujen totena pitäminen.

    • Anonyymi

      Olette väärässä, ette ymmärrä, Jeesus on niin armahtava ha rakastava. Haluaa pelkkää hyvää ja kärsi puolestasi. Mutta sääntönä on, jos ette usko, ikuinen tulipätsi ja kidutus, nikn lapsille ja vammaisille kuin myös kelle hyvänsä. Murhamiehet uskonlahjalla Jessen sylihaliin :)

      Lightning

      • Anonyymi

        On sairasta panna satujen ja valheiden totena pitäminen pelastumisen ehdoksi.


    • Anonyymi

      Mitä itkusta, jos itse loisi tyhmiä sääntöjä, jossa loppupaikkaan sijoittaa ihan normaaleja ihmisiä. Ihan vain kun ei uskonut sokeasti. Eikö sellaiset kyyneleet olisi aika perkeleellisen tekopyhiä? Ei tietenkään ihmiselle, jolla on se sokea usko. Kannattaa kyseenalaistaa joskus omat uskomuksensa, voi yllättyä positiivisesti.

      Lightning

    • Anonyymi

      Kaikkitietävä Herra Sebaot loi Saatanaksi muuttuvan arkkienkeli Luciferin, vaikka tiesi tästä tulevan vastustajan ja epätäydelliseksi luodun ihmisen syntiin houkuttajan.
      Vastuu on näin ollen yksin Herra Sebaotin.

      Ja se niin sanottu ihmisen "vapaus valita" ei merkitse kaikkitietävälle Herra Seabotille mitään, sillä Hän tiesi jokaisen maailmaan tulevan ihmisen kaikki ajatukset ja teot jo aikojen alussa, joten "vapaus valita" on vain epätäydellisen ihmisen harhakuvitelmaa.

      Kiellätkö sinä Herra Sebaotin kaikkitietävyyden?

    • Anonyymi

      Jumalallasi on Stalinin moraali. Sekin tapatti poikansa oman narsisminsa vuoksi.

    • Anonyymi

      On teillä uskonto!!!???
      Helvetti lienee tärkeä osa fanaattisten tosi uskovaisten ns kristittyjen elämää?
      Kuvitelkaa, jos tämä oletettu ikuisen kidutuksen ja piinan paikka olisi
      vaikkapa maapallon keskustassa, niin miltä tuntuisi vietää "karitsan heitä" itse maapallon päällä?
      Turha kysymys, koska en tiedä minkälaisia tuntemuksia voidaan tuntea saatanan valtakunnassa?

    • Anonyymi

      Aamen. Emme pysty käsittämään Jumalan rakkautta meitä kurjia syntisiä kohtaan.

    • Anonyymi

      Ei henkiolento kärvenny helvetissä. Ei se edes voisi tuntea kuumuutta. Kärsimys on eroa Jumalan Hengestä. Sitä sielullista ja hengellistä kärsimystä mitä voimme kokea jo tässä ajassa. Mielialalääkkeitä ei kuitenkaan ole tarjolla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      6
      1225
    2. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1040
    3. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      166
      1004
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      765
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      719
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      50
      717
    7. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      704
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      50
      683
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      523
      598
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      597
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      592
    13. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      553
    14. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    15. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      74
      525
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      516
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      513
    18. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      505
    19. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    20. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      491
    Aihe