V A R J E L U S

”Hän varjelee hurskastensa jalat, mutta jumalattomat hukkuvat pimeyteen; sillä mies ei omalla voimallaan mitään voi.”
1 Sam 2:9
15179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

”Herra varjelee häntä ja pitää hänet hengissä, ja maassa ylistetään hänen onneansa, etkä sinä anna häntä alttiiksi hänen vihollistensa raivolle.”
Psalmi 41:3

Äänestä

Ramayana kertoo totuuden ja Ilmestys 13. Kymmensarvinen Ravana hirviö tuhoaa kaikki pyhät ja hurskaat seuraavan 100-300 vuoden sisällä. Muutenkin ahdingo tulee olemaan ennennäkemätön.

Inkvisition aikana kidutettiin hengiltä jos omisti raamatun. Alkuseurakunnat tuhottiin vainoissa sukupuuttoon. Daniel 12 kertoo kansan oikeat opettajat sulatetaan ja kidutetaan.

Saatanan ja Perkeleen raivo on kamalaa.

Äänestä
  • Kannattaa hakeutua hoitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kannattaa hakeutua hoitoon.

    Jos päästä kuuluu ääniä, niin kannattaa mennä terveyskeskukseen.

    Äänestä

  • Saatana tekeytyy vanhurskauden palvelijaksi, valeapostoliksi ja hyväntekijäksi.

    Tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
    Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
    Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Saatana tekeytyy vanhurskauden palvelijaksi, valeapostoliksi ja hyväntekijäksi.

    Tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
    Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
    Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

    "Eriseurat, lahkot....eivät peri Jumalan valtakuntaa...(Gal.5:20)

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Eriseurat, lahkot....eivät peri Jumalan valtakuntaa...(Gal.5:20)

    Perinteisistä vanhoista kristillisistä kirkosta eronneita lahkoja kannattaa varoa.

    Kreikan kielen sana Kyriakee nimittäin tarkoitta kirkkoa, Kristukseen kastettujen suurta joukkoa.
    Ei mitään itsensä uskovaisiksi ja vanhurskaiksi julistaneiden erillisiä porukoita.

    Jeesus varoittaa tästä ajasta, kun sanotaan, että lait ja käskyt on kumottu ja nyt vaan julistetaan sitä Jumalan valtakuntaa ja jokainen tunkeutuu sinen väkisin omilla päätöksillään.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jeesus varoittaa ihmisiä tästä ajasta, mitä nyt opetetaan: Luuk. 16:16

    "Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne VÄKISIN."

    Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut lakia ja käskyjä kumoamaan, vaan noudattamaan.

    Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

    Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.

    Äänestä

Jeesus käski kastaa kaikki kansat omikseen. Mitä Raamatussa kansalla ja seurakunnalla tarkoitetaan.

Joel 2:16

Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.

Äänestä
  • Kaikki Israelin 2,5 milj. kansa, lapset vanhempien sylissä saivat Pyhän Kasteen Punaisen meren ylityksen aikana. Kaikki eivät päässeet luvattuun maantieteeliseen maahan, mutta kyllä koko valittu Israelin kansa taivaaseen pääsee.

    1.Kor.10
    1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
    2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
    3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
    4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.
    5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.

    Room. 11:32

    Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.

    Room. 11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista."

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kaikki Israelin 2,5 milj. kansa, lapset vanhempien sylissä saivat Pyhän Kasteen Punaisen meren ylityksen aikana. Kaikki eivät päässeet luvattuun maantieteeliseen maahan, mutta kyllä koko valittu Israelin kansa taivaaseen pääsee.

    1.Kor.10
    1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
    2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
    3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa
    4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.
    5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.

    Room. 11:32

    Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.

    Room. 11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista."

    Ei siellä pyhässä kaupungissa ole mitään pakanoiden osastoja. Paavalin nimeä ei edes mainita.

    Ilm. 21:12

    Sitä ympäröi suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia, ja niitä vartioi kaksitoista enkeliä. Portteihin oli hakattu Israelin kahdentoista heimon nimet. [21:12,13: Hes. 48:31-34]

    Ilm. 21:14

    Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Matt. 15:24

    Hän vastasi ja sanoi: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö".

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Matt. 15:24

    Hän vastasi ja sanoi: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö".

    Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun asti. Ympärileikkauksessa 8 pv. ikäsenä liitetty ikuisen liiton jäseneksi.

    Ilm. 14:12

    Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Room. 11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jeesus oli uskoltaan Juutalainen alusta loppuun asti. Ympärileikkauksessa 8 pv. ikäsenä liitetty ikuisen liiton jäseneksi.

    Ilm. 14:12

    Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

    Ei ympärileikkauksen liittoa oli Juutalaisilta peruttu, kyllä se on heille edelleen voimassaoleva tapa tulla ikuisen liiton jäseneksi.

    1. Moos. 17:12

    Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.

    1. Moos. 17:13

    Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

”Hän varjelee hurskastensa jalat, mutta jumalattomat hukkuvat pimeyteen; sillä mies ei omalla voimallaan mitään voi.”
1 Sam 2:9

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu