Julmaa keskittämistä

Anonyymi-ap

Kun Sanna Marinin hallitus (SDP, keskusta, vasemmisto ja RKP) päätti nykymuotoisen sote-pela (sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimi) -uudistuksen perusteista ja lopulta täytäntöönpanosta ei tavoitteena varmaankaan ollut se missä nyt ollaan.

Kokoomus, perussuomalaiset ja KD olivat tuolloin oppositiossa ja nyt näitten puolueitten menestys viime eduskuntavaaleissa johti siihen, että niiden kontolle heitettiin epäkelpo sote-pela-sotku. Käytännön ongelmien ratkaisut ovat kuitenkin alueilla, jotka käytännössä kaikki painivat taloudellisten vaikeuksien kanssa. Hyvänä tavoitteena oli mm. perustason palvelujen vahvistaminen. Käytäntö on nyt osoittanut, ettei niin tapahtunut eikä tapahdu.

Palveluverkkoesitys, jonka EP:n hva:n hallitus saa käsittelyynsä muutaman viikon kuluttua kohtelee maakuntamme kuntia eriarvoisesti. Samalla kun Ilmajoella, Kurikassa ja Lapualla pistetään vuodeosastot kiinni, rakennetaan Seinäjoelle ja Alavudelle uusia tiloja, koska vuodeosastopaikkoja ei ole tarpeeksi. Jos perusteena akuuttiosastojen sululle käytetään säästöjä, niin sen voisi jotenkin ymmärtää mutta ei sitä, että toisaalle rakennetaan lisää/uutta.

Mikä on seuraava askel, kun säästöjen hakemisen verukkeella tehdään lyhytnäköisiä ja epäreiluja ratkaisuja?

Kai Pöntinen (kok.)

18

484

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samalla tavalla me keskitämme Ilmajoella kyläkoulut suuryksikköön ja rakennetaan uutta koulua samaan aikaan kun kyliltä koulut ajetaan alas.
      Puolustaako kokoomus ilmajoen kyliä ja kyläläisiä?

    • Anonyymi

      Julmaa populismia!

    • Anonyymi

      Koskenkorvan uuden koulun rakentaminen on valtuuston yhteinen päätös. Demokraattinen. On tapana, että kun on äänestykset käyty, pulinat pois.

      • Harmi kun se meidän kaupunginvaltuutettu viivästyttää Koskenkorvan koulurakentamista.
        Turhia valituksia ja kiusantekoa kaikille kuntalaisille, etenkin lapsille.


      • Anonyymi
        suominousuun kirjoitti:

        Harmi kun se meidän kaupunginvaltuutettu viivästyttää Koskenkorvan koulurakentamista.
        Turhia valituksia ja kiusantekoa kaikille kuntalaisille, etenkin lapsille.

        En tiennykkään että Ilimajoki on kaupunki. Onnia siitä ny !


    • Anonyymi

      Sinäkö määrittelet mikä on turha valitus? Pysytään totuudessa.

    • Anonyymi

      Taas näyttää olleen Taakaleilla teemapäivä.
      Kaikki on aina jonkun toisen vika.

    • Anonyymi

      Ei voida mennä eteenpäin jos ei tiedetä kenen syy asiat ovat. Syyllisiä pitää rangaista.

      • Anonyymi

        Erotetaan tarkastuslautakunta!


    • Anonyymi00010

      Vuodeosasto loppuu, siitä voitte kiittää Sdp ja keskustaa.

    • Anonyymi00011

      Persut istuu aluevaltuustos Ilmajoelta ja kokoomus, syytä niitä

    • Anonyymi00012

      Persut ja kokoomuslaiset äänesti vuodeosaston lopettamista vastaan.
      SDP häpeää sitä, että heidän edustjansa äänesti vuodeosastojen lopettamisen puolesta.
      Ilmajoen sosialistit oikein kannustivat heitä.

    • Anonyymi00013
      • Anonyymi00014

        Miksi Luoman koulun puolesta ei ole aloitetta vielä tehty? Onko se pantu kunnassa roskiin?


    • Anonyymi00015

      ei niitä kuulemma edes käsitellä

    • Anonyymi00016

      Kuntalaasia viedähän ku kuoriämpäriä.

    • Anonyymi00017

      Kepu pettää aina

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      208
      2072
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1237
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      185
      1130
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. 71
      803
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      33
      685
    Aihe