1. Adventistit kuvittelevat olevansa lopunajan jäännös
Adventistien itseymmärrykseen liittyy myös jäännös-käsite. Sillä on syvät raamatulliset juuret, ja se tarkoittaa kriisitilanteessa eloon jäänyttä ryhmää (historiallinen jäännös) tai myös niitä, jotka ovat uskollisia Herralle (uskollinen jäännös). Adventistit keskittyvät tämän käsitteen esiintymiseen Ilmestyskirjassa.
2. Jehovan todistajilla on myös samanlainen jäännösoppi kuin adventisteilla
3. Helluntailaisuudessa on pelastusvarmuusoppi
Lahkolaisuuden jäännösopit
29
191
Vastaukset
- Anonyymi
Yhteistä heillä kaikilla on etteivät he joudu kadotukseen (omasta vakaasta mielestään).
- Anonyymi
2Tess 2:10-12: "ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan totuutta voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen."
- Anonyymi
Raamattu ilmoittaa varman pelastuksen: varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.
Jos ei ole ole astunut yhdestä ainoasta ovesta, Jeesuksen kautta pelastukseen, ei myöskään ole varmuutta.
Kirkko ei kykene sakramenttien avulla antamaan varmuutta pelastuksesta, sen sijaan
Jeesus itse lupaa: minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.- Anonyymi
Raamattu ilmoittaa että vain harvat ja valitut pelastuvat.
Ei mitkään rituaalikasteet pelasta joissa liitytään seurakuntaan luterilaisessa kirkossa tai helluntaikirkossa.
Raamatussa yksi kaste eikä uudestikaste.
- Anonyymi
3. Helluntailaisuudessa ei kylläkään ole omaa pelastusoppia. Se on sinun kuvitelmaa. Mene edes kuntosalille. Olet valehtelija. Adentistit, Jehovat eivät kuulu tänne. Opettele jo lukemaan.
- Anonyymi
Sinäkö kehittelet jäännösoppia ? Jäännös mistä ?
- Anonyymi
Raamattu puhuu jäännöksestä vain Israelin kohdalla, eikä sitä vielä edes ole olemassa.
- Anonyymi
Jeesus tulee hakemaan vain omansa. Sitten nähdään kuka jää rannalle.
- Anonyymi
Helluntailaisten pelastusvarmuusoppi antaa kuvan että kaikki hellarit pelastuvat.
Näin ainakin he uskovat pelastusvarmuuteen.- Anonyymi
Lopeta täällä valehtelu. Ei meillä ole mitään ko. oppia. Luotamme raamattuun. Kuulut joutoväkeen.
- Anonyymi
Ketään ei ole pelastunut vaan ainoastaan ylösnoussut Jeesus Kristus ja ristin ryöväri.
- Anonyymi
ketä siellä kirkastusvuorella oli esim.
- Anonyymi
Lupaavatko helluntai pastorit pelastusvarmuuden ?
- Anonyymi
Käärmekin lupasi.
Jeesus varoitti kyykäärmeen sikiöistä. - Anonyymi
Kuka haluaa samaan taivaaseen helluntai apostolin kanssa ?
- Anonyymi
ennemmin menen hänekanssaan, kuin sinunlaisesi räksyn kanssa. sinua ei kukaan viitti kuunella iankaikkisesti
- Anonyymi
Herjaajien taivas olisi helvetti.
- Anonyymi
Onko sinua herjattu pakkovauvakastetuksi ?
- Anonyymi
Paavali ja Jeesus on hyvää seuraa.
- Anonyymi
Ketkä eivät pelastu esim. eksyttäjät, eriseuraiset ja lahkolaiset.
Nämä eivät tee vanhurskautta eikä rakasta naapuriseurakunnan uskovia veljiä.
1Joh 3:10:
"Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta."- Anonyymi
ja pari Galattalaislukua siihen lisäksi.
- Anonyymi
1. Adventistit kuvittelevat olevansa lopunajan jäännös
Adventistien itseymmärrykseen liittyy myös jäännös-käsite. Sillä on syvät raamatulliset juuret, ja se tarkoittaa kriisitilanteessa eloon jäänyttä ryhmää (historiallinen jäännös) tai myös niitä, jotka ovat uskollisia Herralle (uskollinen jäännös). Adventistit keskittyvät tämän käsitteen esiintymiseen Ilmestyskirjassa.
2. Jehovan todistajilla on myös samanlainen jäännösoppi kuin adventisteilla
3. Helluntailaisuudessa on pelastusvarmuusoppi
4. luterilaisilla on vauvakastehelvettijumalan lepyysoppi- vaikka hätäkasteen teossa, sekä perkeleitten ulosajo vauvoista... se varmuus pelstaa helvetistä, kun kastaa/kastelee vauvan.
tämä jäi pois - Anonyymi
Jehovalaiset, sapatistit ja hellarit suorittavat uudestikasteita.
- Anonyymi
Mitä Raamatussa sanotaan kastekiistoista ?
- Anonyymi
Helluntailaiset ovat mielistyneet kastekiistoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailaiset ovat mielistyneet kastekiistoihin.
Se on vain sinun mielikuvitusta, harhoja.
- Anonyymi
Helluntaipastoreille uudestikastaminen on tärkeä toimitus.
- Anonyymi
Helluntailaiset meuhkaavat kasteista.
Usko ei riitä parannuksen tekoon edes pastoreilla.
Yrittäisivät elää Jumalan tahdon mukaan ja ottaa vaarin Jumalan kehoituksista.
Joh. 14:21
Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni." - Anonyymi
Helluntaikirkolla ja Adventtikirkolla on kasteyhteys-oppi.
Jos adventisti kääntyy helluntaiuskoon hänen tarvitse käydä uudelleen "uskovien" kasteella.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä4410619Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12710159- 227937
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776354Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.325003- 564763
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1244112Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1253449- 633165
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2273114