Onko aika kaivaa vanhat Ukkopekat esiin, YLE uutisoi Valtion vievän Suomen kansan rahat Ukrainaan.

Anonyymi-ap

YLE uutisoi tänään miten Suomen valtiolla ei riitä rahaa Ukrainan sisällissodan aiheuttaman sodanvaaran tuomiin kustannuksiin. YLE asiantuntijat kertoivat että Suomessa pitää leikata eläkkeistä, koulutuksesta, terveydenhoidosta, lapsilisistä ja muista eduista että Suomi kykenee rahoittamaan sotaan valmistautumista, mikä on seurausta Ukrainan sisällissodasta ja sen uhkasta eskaloitua jo EU alueelle, ei vain Venäjälle.
Velkaa ei Suomi enää voi ottaa lisää koska piikki on jo täynnä. Ei rahoittajat ole tyhmiä ja ilmaista rahaa Suomi ei näköjään keltään saa.

Nyt on Orpo hyökkäämässä perustuslain suojaamaan omaisuuteen, eläkkeisiin.
Eläkkeitä suojaa perustuslaki samalla tavalla kuin maataloustuella loisivan tukijullin peltoja. Onko kansan ryhdyttävä puolustamaan omaisuuttaan tuota Suomen valtiovallan hyökkäystä vastaan vanhoilla asekätkennän aikaisilla Ukkopekoilla?

Venäjä ei uhkaa viedä Suomen kansan omaisuutta, Suomen Valtio sen aikoo tehdä.

89

370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meitä kansalaisia on valtamedia pelotellut Venäjän aikeilla varastaa meidän omaisuus. Nyt oma valtiojohto sen aikoo tehdä, ei Venäjä.
      Miksi meille valehdellaan?

      • Anonyymi

        Da, Juri! Kjymmenen ruplaa sjiirretty tilillesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Da, Juri! Kjymmenen ruplaa sjiirretty tilillesi.

        Kyllä olet typerä. Ja naurettava..

    • Anonyymi

      Miksi Suomi tukee Ukrainan sisällissotaa mikä kurjistaa ukrainalaisten elämää?

    • Anonyymi

      Jauho Sanna ja Tytti tuppura juhlien lomassa lahjoitti Uniperin ,2500MW vihreää sähköä ja 15 000 000 000 euroa riihikuivaa rahaa Saksalaisille.
      Ei ole ihme jos nyt Stubb ja Orpo aikoo viedä eläkkeet Suomen kansalta Ukrainaan.

      • Anonyymi

        Tuo ei pidä lainkaan paikkaansa.
        Kannattaa tutustua tähän Uniperin historiaan. Suomesta ei olisi löytynyt niin paljon rahaa, mitä Saksan valtio joutui maksamaan Uniperin velvoitteita.
        Fortum säästi kaupassa huikeasti.

        Kaikki lienee tosiaan tutkittavissa, miksi Uniperin kanattavuus heikkeni tilapäisesti.
        Nyt Uniper tuottaa voittoa omistajilleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki lienee tosiaan tutkittavissa, miksi Uniperin kanattavuus heikkeni tilapäisesti.
        Nyt Uniper tuottaa voittoa omistajilleen.

        Unipern kannattavuus romahti koska NATO räjäytti NORD STREAM kaasuputken. Tuo Ukrainan vaatima terroriteko vei Uniperin Suomelta ja 2500 MW vihreää sähköä .
        NATO on tuhonnut Suomen taloutta, ei Venäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei pidä lainkaan paikkaansa.
        Kannattaa tutustua tähän Uniperin historiaan. Suomesta ei olisi löytynyt niin paljon rahaa, mitä Saksan valtio joutui maksamaan Uniperin velvoitteita.
        Fortum säästi kaupassa huikeasti.

        Kokeilin laskukoneella: huikeasti-2500
        Ei osannut laskea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unipern kannattavuus romahti koska NATO räjäytti NORD STREAM kaasuputken. Tuo Ukrainan vaatima terroriteko vei Uniperin Suomelta ja 2500 MW vihreää sähköä .
        NATO on tuhonnut Suomen taloutta, ei Venäjä.

        Tuo on totta joka sana

        Sale ja Sanna mitä ilmeisimmin tukivat Nord Stream kaasuputken tuhoamista mikä vei Uniperin osingot Suomelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sale ja Sanna mitä ilmeisimmin tukivat Nord Stream kaasuputken tuhoamista mikä vei Uniperin osingot Suomelta.

        Tukiko Jauho Sanna terrorismia Itämerellä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo ei pidä lainkaan paikkaansa.
        Kannattaa tutustua tähän Uniperin historiaan. Suomesta ei olisi löytynyt niin paljon rahaa, mitä Saksan valtio joutui maksamaan Uniperin velvoitteita.
        Fortum säästi kaupassa huikeasti.

        130 000 000 000 euroa Suomen hallitus laittaa rahaa Ukrainan aiheuttamaan mustaan aukkoon. Siis kyllä Suomella rahaa olisi ollut ellei Sanna ja Sale olisi kieltäytynyt rauhasta Euroopan laidalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unipern kannattavuus romahti koska NATO räjäytti NORD STREAM kaasuputken. Tuo Ukrainan vaatima terroriteko vei Uniperin Suomelta ja 2500 MW vihreää sähköä .
        NATO on tuhonnut Suomen taloutta, ei Venäjä.

        Nyt Puola kieltäytyy luovuttamasta Ukrainan AZOV terroristia, joka räjäytti Nord Stream kaasuputken, oikeuden eteen Eurooppaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tukiko Jauho Sanna terrorismia Itämerellä?

        Taitaa koko nykyinenkin hallitus sitä tehdä.

    • Anonyymi

      Jos aikoo valtio viedä eläkkeet on vietävä myös tukiloisten pellot jämpti on näin.

      • Anonyymi

        Ettäs kehtaatkin haukkua köyhiä maanviljelijöitä, jotka Kesko pakottaa orjakontrahdeilla myymään tuotteitaan pilkkahinnalla! Maamiehet ne sinullekin leivän syöttävät suuhun, hauku ahnaita K-kauppiaita, jotka riistävät niin tuottajia kuin asiakkaitakin!

        Samaa kastia on myös S-ryhmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ettäs kehtaatkin haukkua köyhiä maanviljelijöitä, jotka Kesko pakottaa orjakontrahdeilla myymään tuotteitaan pilkkahinnalla! Maamiehet ne sinullekin leivän syöttävät suuhun, hauku ahnaita K-kauppiaita, jotka riistävät niin tuottajia kuin asiakkaitakin!

        Yhdysvalloista saisi halvemmalla ruokaa K kauppiaskin.
        Mutta pellot on otettava tukijulleilta jos eläkkeitä Orpo aikoo leikata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdysvalloista saisi halvemmalla ruokaa K kauppiaskin.
        Mutta pellot on otettava tukijulleilta jos eläkkeitä Orpo aikoo leikata.

        Eikö kannattaisi ohjata tämä viha sinne Orpon ja Kokoomuksen suuntaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö kannattaisi ohjata tämä viha sinne Orpon ja Kokoomuksen suuntaan?

        Olet kyllä osin oikeassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ettäs kehtaatkin haukkua köyhiä maanviljelijöitä, jotka Kesko pakottaa orjakontrahdeilla myymään tuotteitaan pilkkahinnalla! Maamiehet ne sinullekin leivän syöttävät suuhun, hauku ahnaita K-kauppiaita, jotka riistävät niin tuottajia kuin asiakkaitakin!

        Laiskat tukijullit eivät saa edes maataloustuella toimintasnsa kannattavaksi.
        Amerikasta tai Venäjältä saa halpaa viljaa Suomen kansalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laiskat tukijullit eivät saa edes maataloustuella toimintasnsa kannattavaksi.
        Amerikasta tai Venäjältä saa halpaa viljaa Suomen kansalle.

        Saamattomia on Suomen tukijullit edes mastaloustuella ei heidän ammatti onnistu.

    • Anonyymi

      Pitääkö Suomen kansan pyytää Venäjää suojelemaan suomalaisten hyvinvointia koska omat johtajat aikoo meitä vaan ryöstää?

      • Anonyymi

        Varsin asiallinen kysymys ajaako Venäjä paremmin Suomen kansan etua kuin Stubb ja Orpo?

      • Anonyymi

        Te ryzzänkätyrit ette edusta millään tavalla Suomen kansaa. Suomen kansa halveksii syvästi teitä täysin moraalittomia maanpettureita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsin asiallinen kysymys ajaako Venäjä paremmin Suomen kansan etua kuin Stubb ja Orpo?

        Ei Venäjä ainakaan halua leikata Suomen kansan hyvinvointia , eläkkeitä, terveydenhuoltoa kuten Stubb ja Orpo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te ryzzänkätyrit ette edusta millään tavalla Suomen kansaa. Suomen kansa halveksii syvästi teitä täysin moraalittomia maanpettureita.

        Suuri osa halveksii kaltaisiasi Suomen kansaa kurjistavia NATOtrolleja jotka meiltä suomalaisilta varastaa rahat Ukrainan sotarikollisille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsin asiallinen kysymys ajaako Venäjä paremmin Suomen kansan etua kuin Stubb ja Orpo?

        Ei Venäjä ainakaan varasta Suomen kansalta kuten Orpo ja Stubb.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsin asiallinen kysymys ajaako Venäjä paremmin Suomen kansan etua kuin Stubb ja Orpo?

        Se on selvää Stubb ja Orpo eivät aja muuta kuin Ukrainan oligarkien ja omaa etua, ei Suomen kansan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsin asiallinen kysymys ajaako Venäjä paremmin Suomen kansan etua kuin Stubb ja Orpo?

        Välillä kyllä siltä tuntuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuri osa halveksii kaltaisiasi Suomen kansaa kurjistavia NATOtrolleja jotka meiltä suomalaisilta varastaa rahat Ukrainan sotarikollisille.

        NATOtrolleja halveksii lähes kaikki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on selvää Stubb ja Orpo eivät aja muuta kuin Ukrainan oligarkien ja omaa etua, ei Suomen kansan.

        Samaa tekee Arkadianmäen apinatarha.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa tekee Arkadianmäen apinatarha.

        Demarit on samanlaisia kuin Persut ja Kokkarit, suuria Suomen syöjiä.

    • Anonyymi

      Ilta Sonta uutisoi että köyhien reserviläisten on hankittava omat varusteet sotaan jos siellä aikovat nauttia, koska valtio ei välttämättä niutä sinne hanki.

    • Anonyymi

      Jos puolustusvoimien vuosikulut lisääntyvä kuudesta neljääntoista miljardiin vuodessa kuten on ennustettu, on selvää, että jostain muualta tarvitsee leikata.

      • Anonyymi

        Halvemmaksi tulisi rauha Venäjän kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halvemmaksi tulisi rauha Venäjän kanssa.

        Tuo on totta joka sana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on totta joka sana.

        Miksi ei rauhaa kukaan halua vain tappamista ja tuhoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei rauhaa kukaan halua vain tappamista ja tuhoa?

        Sotarikollisten Ukrainan AZOV terroristien kuten Zelenskyn valta perustuu oman kansan tapattamisern rintamalla, ei demokratiaan.

    • Anonyymi

      Ukko-Pekka on kyllä niin raskas laite, että vaikea on kaivaa esiin. Sentään höyryveturi kuitenkin.

    • Anonyymi

      Ukkopekka on vanha höyryveturi ei ase.
      Vaikka voihan ajella tietysti höyryveturilla, jos ei ole sähköä tai dieseliä.

      • Anonyymi

        Taitaa nyt paistaa tietämättömyys rautatieläisen kommentissa , asekätkijöiden perilliset sen kyllä tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa nyt paistaa tietämättömyys rautatieläisen kommentissa , asekätkijöiden perilliset sen kyllä tietää.

        Taidat UkkoMauseria tarkoittaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat UkkoMauseria tarkoittaa?

        Hyvä pistooli puisella kotelolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa nyt paistaa tietämättömyys rautatieläisen kommentissa , asekätkijöiden perilliset sen kyllä tietää.

        Nyt on aika asekätkijöiden perillisten ottaa valta pois miehityäjältä NATO johdolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on aika asekätkijöiden perillisten ottaa valta pois miehityäjältä NATO johdolta.

        Asekätkijät taisteli itsenäisen Suomen puolesta, nyt NATO joukot maatamme alistaa.

    • Anonyymi

      Onko Suomessa enää yhtään puoluetta mikä suojelisi Suomen kansaa kun nykyjohdon mielivalta kohtaan kun se aikoo kaiken kansalta leikata ja uhrata Ukrainan sodan jatkamiseksi.

      • Anonyymi

        Suomen kansa ei saa tukea yhdeltäkään puolueelta , muutama kansanedustaja yhä Suomen kansan etua ajaa.

      • Anonyymi

        Vasemmistoliitto tai SKP, siinä ne on köyhän kansan viimeiset vaihtoehdot.

      • Anonyymi

        Te halveksittavat Kremlin asiamiehet ette edusta Suomen kansaa, vaan sitä edustavat ne puolueet ja kansanedustajat jotka Suomen kansa on eduskuntaan äänestänyt. Teillä viheliäisillä maanpettureilla ei ole Suomessa mitään kannatusta.

        Moni halveksii sinua NATOtrolli maanpetturi, Demareiden Tannerin kaltainen vakooja, suuri Suomen syöjä.

    • Anonyymi

      Suomen päättäjät ovat aivan sekopäisiä. Enpä ihmettelisi, vaikka vaalitkin perutaan "sotalain" turvin.

      • Anonyymi

        Sotahulluus tappaa aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotahulluus tappaa aina.

        Tuo on valitettavasti totta.

    • Anonyymi

      Vaikuttaa äärioikeiston toimilta mut perusajatus on välttyisimme yli velkaantumisella esim sosiaaliterveyalan palvelujen kokonaan sulkemiselta tulevaisuudessa eläkkeiden päivärahojen maksamatta jättämiseltä kopioituna Neuvostoliiton lopusta sillä paljasta persnahkaa vasten ei anneta velkaa. Toteutetaanko aikeet oikeasti? Hyvääkin vaikutusta rajuilla edellä mainittujen leikkauksilla on se poistyöntävä singaali ulkomailta Suomeen pyrkiville kun täälä ei mitään ilmaisia etuja isommin anneta että lähettää rahaa sukulaisille asti vaikka Ukrainaan missä satanen tirplaantuu ja öky elämää pitelee. Ukkoa akkaa tulee Suomeen lisää ilmaisille asunnoille rahoille ylöspidolle julkisenektorin ilmaiselle koulutukselle.

      • Anonyymi

        Jo 85000 ukrainalaista elää Suomen veronmaksajien rahoilla siis sosiaslituilla.

    • Anonyymi

      Suomi on kriisissä.
      massa-työttömyys on Suomessa osa tulonjako poliyiikkaa.
      Siksi se on jatkunut jo n. 1990 -2025.
      Suomen hölmöläis-politiikan maksajia etsitään....
      .Suomen suurin uhka on liika idealismi politiikka,
      osaamaton talous- ja ulkopolitiikka sekä sisäpolitiikka.
      - Ollaan täysin omien lapsellisten haraha uskomusten alla.
      Lapsellinen uskomus politiikka, viher vas ,, sekä markkina liberalsti oikeisto on Suomen alas ajanut.
      Suomi on nykyään riiston kohde, eu nato siirtomaa, jota hyväksikäytetään
      globalistien ja keinottelun ohjaamassa alasajossa.
      Suomi on muuttumassa kehitysmaaksi,
      turvattomaksi, Suomi on jo taxi-raiskaus ja lasten joukko raiskaus maa.

    • Vai että Ukrainan sisällissota ja Venäjä ei uhkaa viedä suomalaisilta mitään🤔

      😂😂😂

      Johan oli vitsi poikineen. Etkai ole yllyttämässä rikokseen kun vihjaat että pitäisi alkaa aseiden kanssa riehumaan?

      Ukrainaa pitää tukea💪🇺🇦

      • Anonyymi

        Kun oma kansa kurjistetaan kuoliaaksi koska "ukrainaa pitää tukea" mitä hiton väliä sillä loppupeleissä enää on hyökkääkö venäjä tänne, sitten joskus, kun täällä ei ole yhtään suomalaista enää elossa.

        No mutta eihän teidän ryzzänrakastajaruikuttajien tarvitse tehdä muuta kuin äänestää eduskunta täyteen kaltaisianne, jotka sitten lopettavat Ukrainan tukemisen.

        Se on tosin aika vaikeaa marginaaliselta pelleporukalta jonka kannatus vaaleissa ei ole koskaan ollut edes yhtä prosenttia.

        Sieltä, kaikki jotka ovat huolestuneita OMASTA kansastaan eivätkä halua kuola suusta tippuen tunkea suomen vähäisiä varoja enää muiden sotiin ovat "rys sänrakastajia" Logiikkasi on mielenkiintoinen. Suomalainen joka välittää omasta kansastaan ja sen hyvinvoinnista juurikin ei ole kaalinpurija, Se olet itseasiassa sinä. Haluatte että Suomi tekee totaalisen konkurssin ja viimeinenkin suomalainen on kurjistettu toimintakyvyttömäksi. Silloinhan teidän on hyvä hyökätä, jämämaahan ;)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kun suomalaisia on vielä elossa niin voidaan edes yrittää estää Venäjän mahdollinen invaasio.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sieltä, kaikki jotka ovat huolestuneita OMASTA kansastaan eivätkä halua kuola suusta tippuen tunkea suomen vähäisiä varoja enää muiden sotiin ovat "rys sänrakastajia" Logiikkasi on mielenkiintoinen. Suomalainen joka välittää omasta kansastaan ja sen hyvinvoinnista juurikin ei ole kaalinpurija, Se olet itseasiassa sinä. Haluatte että Suomi tekee totaalisen konkurssin ja viimeinenkin suomalainen on kurjistettu toimintakyvyttömäksi. Silloinhan teidän on hyvä hyökätä, jämämaahan ;)

        Ei Ukrainan sota olekaan Suomen sota mutta pointti on se että jos Ukrainaa ei auteta nyt ja se häviää sodan niin Venäjä pääsee levittäytymään syvemmälle eurooppaan ja se taas kannustaa Putinia jatkamaan entistä innokkaammin valloitusretkeään ja se taas aiheuttaa Suomelle ja muulle euroopalle lisää ongelmia.

        Se on parempi kestää kipua nyt ja pysäyttää Venäjä ennen kuin joudutaan kestämään vielä isompaa kipua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta eihän teidän ryzzänrakastajaruikuttajien tarvitse tehdä muuta kuin äänestää eduskunta täyteen kaltaisianne, jotka sitten lopettavat Ukrainan tukemisen.

        Se on tosin aika vaikeaa marginaaliselta pelleporukalta jonka kannatus vaaleissa ei ole koskaan ollut edes yhtä prosenttia.

        Sale ja Sanna teki Suomesta NATO orjan alle 200 Arkadianmäen apinan tuella, ei Suomen kansan äänillä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sale ja Sanna teki Suomesta NATO orjan alle 200 Arkadianmäen apinan tuella, ei Suomen kansan äänillä.

        Onneksi olemme Natossa.

      • Anonyymi
        Ylpeä_Natoniilo kirjoitti:

        Onneksi olemme Natossa.

        Mitä hyötyä on NATO orjuudesta Suomen kansalle, ei mitään.

    • Anonyymi

      Jos me emme rahoittaisi tätä slaavi-sotaa tilanteemme olisi aivan erilainen. Olisi palvelut taas toiminnassa eikä köyhien ja sairaiden tukia leikattaisi. Mutta koska hallituksessamme on vajaita jota kuvittelevat että Suomi on joku jenkkilä jolla on amerikan resurssit olemme tässä tilanteessa. Minkäkainen limaaivo edes pitää olla että kuvittelee että tälläinen persköyhä minimaa kuin Suomi olisi niin rikas että pystyisi rahoittamaan isojen valtioiden sotia??

      En myöskään jaksa tuota jatkuvaa selittelyä kuinka kohta venäjä kaatuu, ihan just, uskokaa vaan. Hitto, ne tekevät yhteistyötä monen aasian valtion kanssa kuten intian, mitäs luulette, loppuuko intiasta popula? Ei. Niillä on aina varaa laitaa kymmeniä miljoonia ukkoja soltuiksi jos haluavat.
      Realismia kehiin.

    • Anonyymi

      Taitaa mennä noissa sota intoiluissa muutakin kuin seteleitä. Puhuuvat eläkkeiden leikkaamisesta puolustusmenojen kasvamisen johdota. Oikeusvaltiossa kun tehtyjä päätöksiä ei takautuvati oikeuskäytännön mukaan ole muutettavissa, laskun maksajina on tulevat eläkeläiset. Ja kun eläkeikä on vedetty progressiivisesti pilviin Naton hinnaksi taitaa muodostua tulevaisuudessa eläkkeiden maksun loppu ja jollei loppu niin taso on sitä luokkaa että toimeentulo on sosiaaliturvan varassa. Mikä se säätö sitten loppu pelissä on kun valtion varoita sosiaalituet tulevat veromaksajien lisä kuormaksi . No Kokoomus sai Naton .Ehkä ovat nyt sitten tyytyväisiä saavutuksiinsa .

    • Anonyymi

      Pitkitetäänkö sotaa tahallaan että saadaan Eurooppa tyhjäksi aseista sekä rahasta🤔

    • Anonyymi

      Päättäjät päättäneet tuhota Suomen?

      • Anonyymi

        Orpon ja Stubbin johdolla vauhti vain kiihtyy.

    • Anonyymi

      >Venäjä ei uhkaa viedä Suomen kansan omaisuutta, Suomen Valtio sen aikoo tehdä.

      Nimenomaan Venäjä on uhitellut kymnmeniä kertoja ydinaseiden käytöllä Suomea. Myös Venäjä on jo kolmeen kertaan toteuttanut massiivisen Afrikan pakolaisten kuljettamisen itärajallemme.

      Kyllä Suomen pitää nimenomaan hullua Venäjää pelätä. Jos joku maa koskaan käy kimppuumme, se on hullujen ihmisten kansopittama Venäjä.

    • Anonyymi

      Milloin Orpon ja Stubbin virka-auton viereen ajaa punaisissa valoissa prätkä jossa kaksi kyydissä ja takimmaisella pieni konepistooli?

      • Anonyymi

        Siis ulkomaiden malliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis ulkomaiden malliin.

        Ukrainan malliin.

    • Anonyymi

      Koitahan Pietarin trolli olla hiljaa.

      • Anonyymi

        Ei ole Pietarin trolleja näkynyt eikä myöskään kuulunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole Pietarin trolleja näkynyt eikä myöskään kuulunut.

        NATOtrolleja on sitäkin enemmän valheita levittämässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATOtrolleja on sitäkin enemmän valheita levittämässä.

        UPI on Suomen NATOtrolleista pahin, Hesariakin pahempi.

    • Anonyymi

      Kukaan muu kuin venäjän trolli noin kirjoita. Sitä ei kaikilta poista edes Suomessa vietetty onnellinen lapsuus ja nuoruus, laadukas koulutus ja työt eikä muukaan hyvä mitä eläessään Suomelta saanut ja hyötynyt.

    • Anonyymi

      Mustape_ kusta ei ei jää ropoakaan ilettään taskuun. Voi tulla lentopalloilia.

    • Anonyymi

      Jo 7 NATOtrollia on polttanut kääminsä ja pantu jäähylle.

    • Anonyymi

      Aloituksen tekijän näkökanta on varsin johdonmukainen, ei tosiaan Venäjä halua Suomen kansaa kurjistaa, Suomen oma hallinto sitä vaatii tehtäväksi.

      • Anonyymi

        Miksi Orpon hallitus vihaa Suomen kansaa?

    • Anonyymi

      Nyt jo 9 on SUOMI24 jäähylle laittanut.

      • Anonyymi

        Mitä lienee olleet nuo mielipiteet joita ei SUOMI24 palstalle hyväksy?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä lienee olleet nuo mielipiteet joita ei SUOMI24 palstalle hyväksy?

        Minä kirjoitin vain että ylläpidon pitäisi poistaa kaikki persu-öyhöjen(nämä hullut jotka sönköttävät persuista oli aihe mikä tahansa) viestit keskusteluja sotkemasta niin viestini poistettiin heti. hoh hoi..

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      408
      3079
    2. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2289
    3. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      61
      2229
    4. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      19
      1910
    5. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      169
      1431
    6. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      7
      1306
    7. Sukupuolen merkitys elämässäsi?

      Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el
      Sinkut
      201
      1109
    8. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      43
      970
    9. Iltalehden evästeasetukset

      No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee
      Maailman menoa
      100
      870
    10. Sun seurassa oli turvallinen olo

      Yhteisiä vietettyjä aikoja muistelen. Yllätit mut kerran tavalla josta tulin äärettömän onnelliseksi 😘 Olkoon tämä nais
      Ikävä
      38
      852
    Aihe