Koska loppuu?

Koska tällainen asuntokaupan ja ns. hometalojen ympärillle kehittynyt rappiobisnes ja oikeusilveily loppuu? Lähes jokaisesta 70-luvun talosta löytyy tonkimalla raportissa kuvattuja vikoja. Sen pitäisi olla päivänselvää jokaiselle täysijärkiselle ihmiselle.
12156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kenenkään tervejärkisen ei noita kyllä pitäisi itselleen riesaksi ostaa. Sulaa hulluutta hankkia itselleen ongelmia ja usein vielä isolla rahalla. 70-luvun mörskät kannattaa kiertää kaukaa, niin välttyy pitkiltä oikeusprosesseilta ja mielipahalta.

Äänestä
  • 1980-luvulla tehtiin vielä samanlaisia taloja. On kosteusvauriota, huonosti toteutettuja ilmanvaihtojärjestelmiä ja ikääntyneitä märkätiloja. Valesokkelit yms.

    Äänestä

alkaa kyllä tuntumaan siltä kuin hallituksen säästöpolitiikka, kun ihmisiä ajetaan jo kodeistaan kadulle narekkareiksi, aika räjähdyspisteessä jo.. kuin vertauskuvana ydinpommi, kun ktiittinen massa ylittyy niin pommi räjähtää ja kasikki tuhoutuu, no ainakin Suomenvaltio.

Näin Suomi tuhoaa itse itsensä, hallituksen toimesta.

SIIS: eli asuntojen arvo olisi kai puolitettava aluksi, väkisin miljardin sakkomaksun uhalla vuokranantajille jotta ensinkin saataisiin asunnottomuus kuriin...

Äänestä

Eduskunta, oikeuslaitoksemme ja tuomarin virkoihin nimitetyt mahdollistavat sen. Ei tarvita kuin tyhmyyttä, tietämättömyyttä, moraalitromuutta ja epäitsenäistä ajattelua.

Äänestä

Vanhoissa kämpissä ja taloissa edelleen sairaasti ylihintaa, välttäkää.

Äänestä

Kuntotarkastuksia tekevät kaiken maailman epäpätevät huijarit. Ei ole yhtenäistä koulutusta eikä lainsäädäntöä tuohon vieläkään. Jopa keittiön pöydässä kirjoittavat näitä diipadaapatodistuksia, vaikka eivät ole raportin mukaisia tarkastuksia edes tehneet.

Äänestä
  • Tarkastuksen tekijä tekee raportin maksajalle, raportti on sen mukainen. Turhia korjauksia, jopa purkamisia on tehty paljon, virheellisten raporttien myötä. Suomessa on homehysteria ja ihmiset ovat allergisoituneet, myös muista syistä. On ihmisiä , jotka töihin lähtiessään kävelevät raput alas, koska hississä on saattanut mennä aikaisemmin nainen, joka on ruutannut dödöpurkinsa kainaloihinsa ja lakat päähänsä. Kyllä siinä irvistelee kovakin äijä, vaikkei olisi hometta nähnytkään ja viimein pieni tunkkainen tuoksahduskin saattaa laukaista reaktioita. Sairaat hoidettakoot ja heille steriilit tilat, muut voivat ottaa siedätystä, sillä mikä ei tapa se vahvistaa. Allergioista kärsinyt.

    Äänestä

Sitten kun tyhmyys loppuu.

Äänestä

Kun tuollaisen talon polttaa, jää niin huonot perustukset, että niiden purkaminen on kallista.

Äänestä

Olisi kiva jos vanhoja taloja (60-luku tai ennen) arvostettaisiin ja korjattaisiin. Uusi arkkitehtuuri on niin rumaa.

Äänestä
  • Hometta on 60-luvun taloissa todella paljon.t.tarkastaja

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Koska tällainen asuntokaupan ja ns. hometalojen ympärillle kehittynyt rappiobisnes ja oikeusilveily loppuu? Lähes jokaisesta 70-luvun talosta löytyy tonkimalla raportissa kuvattuja vikoja. Sen pitäisi olla päivänselvää jokaiselle täysijärkiselle ihmiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu