1. Adventistit kuvittelevat olevansa lopunajan jäännös
Adventistien itseymmärrykseen liittyy myös jäännös-käsite. Sillä on syvät raamatulliset juuret, ja se tarkoittaa kriisitilanteessa eloon jäänyttä ryhmää (historiallinen jäännös) tai myös niitä, jotka ovat uskollisia Herralle (uskollinen jäännös). Adventistit keskittyvät tämän käsitteen esiintymiseen Ilmestyskirjassa.
2. Jehovan todistajilla on myös samanlainen jäännösoppi kuin adventisteilla.
Lopunajan jäännös-oppi = väkevä lopunajan eksytys
3
250
Vastaukset 3
- Anonyymi
Jumalalla on aina ollut pieni jäännös, joka on ollut uskollinen Jumalalle ja pyhittänyt sapatin. Nooan aikana jäännös ei ollut suuren suuri eikä se ole lopun aikana kovin suuri, mutta kun Jeesus tulee, hän kokoaa omansa, jotka "jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon." Ilm.14:12. Sitä ennen Jumala käyttää armosta osallisia evankeliumin viemiseksi kadotetuille. "Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan." Room.11:5
- Anonyymi
"Jehovan todistajilla on myös samanlainen jäännösoppi kuin adventisteilla."
Kumpikin porukka on jäännös vääräuskoisista.
Muut viisaat neitsyet ovat jo ymmärtäneet lähteä siitä babylonista ulos.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411583- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69956Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi303841- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
- 62602
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571