Vielä moniavioisuudesta

National Geografic lehdessä ja sen Facebook sivuilla on artikkeli, kuinka Joseph Smith muutti Amerikan uskonnollisuuden.

Siinä on yksi lause, joka sanoo kaiken oleellisen moniavioisuudesta:
"There was a theological and biblical basis for plural marriages, but the proposal was still a shocking one for 19th-century Protestant American society."

12

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • smithin moninainnille ei ollut raamatullista perustaa vaan perusta oli se, että hän teki kasvattityttärelleen Woody Allenit ja jäätyään siitä touhusta housut nilkoissa kiinni vaimonsa Emman nähden, hän keskusteltuaan kiusallisesta tilanteestaan kaveriansa, mm. veljensä Hyrumin kanssa, joku keksi ehdottaa, että koska Emma uskoo josephin uskonnollisia sepustuksia, kannattaisi väittää, että moninainti on Jumalan ilmoitus. Emma ei kuitenkaan ollut niin tyhmä (kuten Olli), että olisi uskonut, mutta silti joseph käytti keskittyä "ilmoitusta" oikeutuksenaan moninaiskenteluunsa ja haaremin keräämiseensä.

      Toki joseph käytti Vanhan Testamentin irstailijoiden tapaa opillisesti hyväkseen, vaikka se ei ollut enää Uuden Testamentin ja siten kristittyjen tapa.

      • Vanhan Testamentin patriarkoilla oli moniavioisuus, joka oli Israelin uskonnon hyväksymää. Samoin osa kuninkaiden vaimoista oli laillisia, osa laittomia Israelin uskonnon ja lakien mukaan.

        Kirkon teologian mukaan moniavioisuus alussa oli laillista, ja siitä oli kirkon ilmoitukseksi hyväksymä Jumalan ilmoitus.

        Höpö on vaan kateellinen ja kurkistelija moniavioisten aviovuoteisiin... ja laitoihin.


      • santtunen2 kirjoitti:

        Vanhan Testamentin patriarkoilla oli moniavioisuus, joka oli Israelin uskonnon hyväksymää. Samoin osa kuninkaiden vaimoista oli laillisia, osa laittomia Israelin uskonnon ja lakien mukaan.

        Kirkon teologian mukaan moniavioisuus alussa oli laillista, ja siitä oli kirkon ilmoitukseksi hyväksymä Jumalan ilmoitus.

        Höpö on vaan kateellinen ja kurkistelija moniavioisten aviovuoteisiin... ja laitoihin.

        VT:n moniavioisuus EI OLLUT uskonnollinen periaate vaan tuon ajan ja paikan tapa kuten orjien pitäminenkin. Kumpikin oli varsin epäinhimillinen tapa.

        Avioliitto ylipäätään ei ollut uskonnollinen riitti vaan yhteiskunnallinen instituutio. Vasta 1500-luvun puolivälin paikkeilla avioliittoon alettiin vaatia kirkon lupaa ja papin "aamenta". Siihen asti kristilliseen avioliittoon vaadittiin molemminpuolisesta suostumus, naintiaejulistus ja niiden jälkeen keskinäinen yhdyntä.

        smithin moninainnissahan edes tytön aitoa suostumusta ei tarvittu. Riitti kun smithin nuoleskelijat tai smithin painostamat miehet pakottivat tyttäriään smithin seksileluiksi.

        smithin aikaan moninainti ei ollut laillista. On aivan älytöntä valehdella, että smithin kirkon "lait" sen kummemmin kuin Koreshin tai Jonesinkaan "lait" oikeuttaisivat moninaintiin.

        Minä en kadehdi sinua, vaikka kuvitteletkin saavasi haaremin tuonpuoleisessa. Olen kiinnostuneempi korkeammista ja epäitsekkäämmistä rakkauden muodoista kuin pkthaaremin paneskeluista. Yhtenä käytännön muotona vaikkapa kasvissyönti. Ilman lihaa voi hyvin tulla toimeen monessakin mielessä...


    • Virheitä moniavioisuudesta oli vain yksktyistapauksissa. Niistä tuli rangaistus jos tulivat ilmi ja se vääräksi ymmärrettiin. Jälkiviisaasti moni on vääräksi tuomittu. Varsinkin peittely, kuten aina kirkkojen pappien seksuaalirikoksissa.

      Ei tuosta asiaa saa varsinkaan vaan ikuisella toistamisella. Pitäisi vastata myös tähän apologiaan.

      • Koko moninainti oli virhettä. Se oli erittäin itsekäs ja epäinhimillinen irstailutapa. Et sinä Olli voi muuttaa asiaa miksikään ainaisilla valheillasi laillisuudesta ym.


      • Anonyymi

        Höpsis. Mitään rangaistusta ei tullut edes piispa Snow'lle, joka kuohitsi nuorukaisen ja otti tämän tyttöystävän omaan haaremiinsa. Profeetta Brigham Young vain totesi, että myöhemmin eunukkeja tulee olemaan tuhansittain.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpsis. Mitään rangaistusta ei tullut edes piispa Snow'lle, joka kuohitsi nuorukaisen ja otti tämän tyttöystävän omaan haaremiinsa. Profeetta Brigham Young vain totesi, että myöhemmin eunukkeja tulee olemaan tuhansittain.

        Ehkä sitä peiteltiin, ja ehkä tehtiin väärin. Ihmiset ovat erehtyväisiä, profeetta on erehtyväinen. Se ei muuta sitä asiaa, että tämä on Jumalan kirkko ja kirkon presidentti on Jumalan profeetta.

        Alkuperäinen evankeliumi on palautettu kirkkojen luopumuksen jälkeen, ja on ilmoitettu asioita pyhille, joita profeetat ovat kaivaten odottaneet, eikä koskaan aikaisemmin ole ilmoitettu. Nyt on.

        Ihmiset kutsutaan hääjuhlaan, mutteivät tietenkään tule hienot papit ja uskovaiset. Ja jolla ei ole häävaatteita, heitetään ulos. Nämä ovat sulhasen ja morsiamen häät. Maailma poltetaan tulella, kaikki saasta ja synnit.


      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Ehkä sitä peiteltiin, ja ehkä tehtiin väärin. Ihmiset ovat erehtyväisiä, profeetta on erehtyväinen. Se ei muuta sitä asiaa, että tämä on Jumalan kirkko ja kirkon presidentti on Jumalan profeetta.

        Alkuperäinen evankeliumi on palautettu kirkkojen luopumuksen jälkeen, ja on ilmoitettu asioita pyhille, joita profeetat ovat kaivaten odottaneet, eikä koskaan aikaisemmin ole ilmoitettu. Nyt on.

        Ihmiset kutsutaan hääjuhlaan, mutteivät tietenkään tule hienot papit ja uskovaiset. Ja jolla ei ole häävaatteita, heitetään ulos. Nämä ovat sulhasen ja morsiamen häät. Maailma poltetaan tulella, kaikki saasta ja synnit.

        Eli nyt myönnät, että rangaistuksia ei tullutkaan. Vai onko sinulla edes YKSI esimerkki, jossa irstailusta on tullut rangaistus kirkossasi?

        Tuokin tapaus nimenomaan osoittaa, että kyseessä ei ole Jumalan profeetta eikä Jumalan kirkko!

        Miksi sitten siirryit kiireesti asiasta toiseen ja aloitit uuden valehtelun?

        smithin kirkko ei ole mikään palautettu kirkko. Alkuseurakunnassa ei ollut pktmoninaintia, taika-alusvaatteita, polyteismiä, rahojen keräämistä köyhiltä rikkaille ym.

        > on ilmoitettu asioita pyhille

        Mille ihmeen pyhille? Irstailevissa "profeetoissa" ei ole mitään pyhää!

        Mitä on ilmoitettu? Että naikaa niin monia ja niin nuoria kuin sielu sietää? Että kieltäkää tummaihoisilta pappeus? Että älkää käyttäkö kaksia korvakoruja? Että älkää kutsuko mormonismia mormonismiksi?

        Jos kaikki saasta ja synnit poltetaan, mormoni-irstailijat menevät ensimmäisinä.


    • Anonyymi

      Naisillahan ei ollut mitään sanomista moniavioisuuteen eikä oikeastaan muuhunkaan Smithin piireissä. Naiset olivat todellakin nyrkin ja hellan välissä mormonismissa 1800-luvulla. Mormonit yrittävät nykyisin muuttaa historiaa naisten aseman, kuten muidenkin mormomismin kauheuksien, osalta. Naiset olivat käytännössä miehen omaisuutta ja vain hitusen arvokkaampia kuin karja. Sellaista oli mormonismi sen ensimmäiset vuosikymmenet. Mormonimiehet odottavat alkuaikojen järjestyksen paluuta kuola suusta valuen, onhan mormonismi sen heille luvannut.

      • Naiset perustivat Apuyhdistyksen ja olivat mukana USAn suffrageeteissa, naiasialiikkeessä. Täysin mojaaleja pappeus johdolle. Papittaria, eivät pappeja.


      • Höpölöps
        santtunen2 kirjoitti:

        Naiset perustivat Apuyhdistyksen ja olivat mukana USAn suffrageeteissa, naiasialiikkeessä. Täysin mojaaleja pappeus johdolle. Papittaria, eivät pappeja.

        Mojaaleja eli mormonimiehille alistettuja he todella olivatkin. Perheen alapäitä he ovat edelleenkin.


      • Anonyymi
        santtunen2 kirjoitti:

        Naiset perustivat Apuyhdistyksen ja olivat mukana USAn suffrageeteissa, naiasialiikkeessä. Täysin mojaaleja pappeus johdolle. Papittaria, eivät pappeja.

        Ei mormonismissa ole mitään papittaria. Naiset alistuvat miehen tahdolle nykyään mormonismissa aivan omasta halustaan, eivät miehen pakottamina. No, näin mormonit haluavat sen olevan, mutta alistaminenhan ei toimi niin. Naiset joita ei ole aivopesty luovuttamaan itsemääräämisoikeuttaan, haluavat kyllä päättää itse omista asioistaan.

        Naiset eivät kylläkään aloittaneet edes apuyhdistystä. Sen aloitti itse herra Smith vuonna 1842. Smith laittoi yhden vaimoistaan, Emma Halen yhdistyksen johtoon. Myöskään nuorten naisten yhdistystä eivät aloittaneet nuoret naiset tai edes naiset, vaan Brigham Young, joka oli ehkäpä vielä perverssimpi kuin itse Smith.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4722
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3543
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3434
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2940
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2690
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2361
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2175
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe