Onko jo aika luopua nastarenkaista? KYLLÄ ON

Onko jo aika luopua nastarenkaista?
Suuri osa suomalaisista autoilijoista valitsee yhä nastarenkaat talveksi autoonsa. Ne pitävät jäällä paremmin kuin kitkarenkaat, mutta silti kitkoilla ajetaan vähemmän vakavia onnettomuuksia. Miksi suomalainen pitää kiinni nastoista?

Pölinät pois, valitse kitkat”, julistaa Helsingin kaupungin ulkomainoskampanja, kun syksyn renkaanvaihtosesonki on kuumimmillaan. Nastarenkaat syövät asfalttia sekä tiemerkintöjä ja katupöly lisää sairaalakäyntejä.

Tästä huolimatta Helsingin Eläintarhan Nesteen pihassa kuuluu nastarenkaiden jatkuva rapina. Marraskuun puolivälissä kesärenkaat ovat enää parin auton alla, mutta kitkarenkaat ovat lähes yhtä suuri harvinaisuus.

”Tykkään nastarenkaista, olen aina ajanut niillä”, kertoo valkoista Mercedes-taksia ajava Tuomas Räty. Mersun alla on Nokian Hakkapeliitta 10 -nastarenkaat, uusimman Tekniikan Maailman rengasvertailun voittajat.

Etenkin koulukyytejä ajaessa nastat ovat talvisäällä kuin säällä varma valinta, Räty pohtii.

Räty ei ole yksin näkemyksineen. Nastarenkaita pitää parhaina renkaina talviolosuhteissa 76 prosenttia suomalaisautoilijoista, kertoo Lähitapiolan kysely kahden vuoden takaa.

Vuoden 2022 tienkäyttäjätutkimuksen yli 7 000 vastaajasta 82 prosenttia kertoi autossaan olevan nastarenkaat. Vain noin 8 prosenttia sanoi käyttävänsä kitkarenkaita. Kymmenellä prosentilla oli käytössään useampia autoja, joista osassa oli nastat ja osassa kitkat.

Helsingin talviliikenteessä kitkarenkaiden osuus on kaupungin seurannan mukaan jo 40 prosenttia. Kitkarenkaiden käyttö on Etelä-Suomen kaupungeissa hiljalleen yleistynyt.

Silti voi sanoa, että Suomi on edelleen nastarengasmaa. Suomessa yleinen käsitys on, että nastarenkaat ovat talvioloissa turvallisemmat kuin kitkarenkaat. Mitä tutkimus sanoo asiasta?

Nollakeli luistavin

Renkaiden suorituskykyeroista kertovat parhaiten Tekniikan Maailman talvirengastestit. Väyläviraston tuore julkaisu analysoi TM:n talvirengastestien tuloksia vuodesta 1990 tähän päivään.

Riskialttein ajo-olosuhde on liukas jäinen keli, joten se painottuu voimakkaasti TM:n rengastestien loppuarvostelussa.

TM:n talvirengasvertailun viiden parhaan nastarenkaan yleisarvosanan keskiarvo on koko testihistorian ollut noin 8,5 kouluarvosana-asteikolla 4–10. Kitkarenkaiden suoritus on parantunut vuosi vuodelta. 2023 ja 2024 kitkarenkaista parhaat ovat kiilanneet jo kärkikolmikkoon, mutta kärki on kapea. Viiden parhaan kitkarenkaan keskiarvo jää yhä jälkeen nastarenkaiden kärkiviisikosta, kouluarvosanan 8 tuntumaan.

Jarrutuksessa lumella kitka- ja nastarenkaiden välillä ei ole eroa. TM:n rengasvertailujen suuret erot syntyvät jäällä, ja vuosittainen vaihtelu on suurta.

Joinain vuosina rengastyyppien ero jarrutusmatkassa on ollut 10 prosenttia nastarenkaiden hyväksi, toisina jopa 40 prosenttia.

Tämän selittää etenkin lämpötilan vaihtelu silloin kun rengastestit tehdään ulkojäällä. Jään kitka vaihtelee voimakkaasti lämpötilan mukaan.

Renkaan pito voi puolittua, kun ilma lämpenee –10 asteesta –3 asteeseen. Kovalla pakkasella jään kitkakerroin on suurempi, ja ero kitka- ja nastarenkaiden välillä pienimmillään. Eniten nastarenkaat parantavat turvallisuutta radalla jääpinnan ollessa liukkaimmillaan nollan asteen tuntumassa.

Tienpinnan kitkakertoimet vaihtelevat kuivan asfaltin 0,8:sta jäisen tien 0,1:een. TM:n talvirengasvertailun jääjarrutuksessa kitkakerroin on vain 0,1:n luokkaa. Pääteillä ja kaupunkien kaduilla näin alhaiset kitkakertoimet ovat erittäin harvinaisia.

Näkyykö nastarenkaiden parempi jääpito testiradan ääriolosuhteissa myös parempana liikenneturvallisuutena liikenteessä?

Tutkimustiedon läpi kahlaaminen tuottaa johtopäätöksen: vaikea sanoa.

Kitkoilla ei kuolla

Aloitetaan vakavista, kuolemaan johtaneista onnettomuuksista, joista on tutkijalautakunnan perusteelliset raportit.

Niistä selviää, että kitkarenkailla ajetut onnettomuudet talvikeleillä ovat suorastaan romahtaneet. 2000-luvun alussa 14 prosenttia talvikelillä ajettujen kuolonkolarien aiheuttajista ajoi kitkarenkailla, vuosina 2015–2017 vain 2,6 prosenttia.

Kitkojen yhteys kuolemiin kutistui
Kitkarenkailla ajaneiden osuus talvirenkailla ajettujen kuolonkolareiden aiheuttajista.


Lähde: Jouko Lahti: Talvirengastyypit talvikelionnettomuuksissa, 2019 ja OTI:n onnettomuustietorekisteri
Samaan aikaan kitkarenkaiden osuus talviliikenteessä kasvoi hieman. Kitkarenkailla ajoi 2015–2017 noin 14 prosenttia autoilijoista – mutta he siis aiheuttivat vain 2,6 prosenttia kuolonkolareista.

Liikenneturvallisuusasiantuntijoilla on tähän kehitykseen kaksi selitystä. Ensimmäinen on kuljettajien ajotapojen erot, toinen ajonhallintajärjestelmien ja muun turvatekniikan yleistyminen.

Kitkarenkailla ajettujen onnettomuuksien osuus näyttää vähentyneen käsi kädessä elektronisten ajonvakautusjärjestelmien (ESC) yleistymisen kanssa. Se tuli pakolliseksi uusissa henkilöautoissa vuonna 2014. Kun tietokone havaitsee renkaiden menettävän pitoaan, pyrkii järjestelmä palauttam

31

554

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nastarenkaiden päällysteiden kulumisen hinta valtion teillä on 60–70 miljoonaa euroa vuodessa, arvioi Otto Kärki, Väyläviraston maanteiden hoidon johtava asiantuntija. Arviosta puuttuu kaupunkien vastuulla olevan katuverkon kuluminen.

      Väyläviraston seurantatutkimus on mitannut teiden urautumista vuosina 2017–2022 yli 700 tiekilometrillä. Urautumisnopeus on keskimäärin 1,5 millimetriä vuodessa, tästä valtaosa nastarenkaiden aiheuttamaa.

      Mittaukset kertovat talvikauden keskimääräiseksi urautumisvauhdiksi esimerkiksi Nelostiellä Hartolassa yhden talven aikana 2,5 milliä, Hangontiellä Tammisaaressa 2,2 millimetriä.

      Vilkkaimmilla teillä huomattavat kulumisurat saattavat syntyä jo yhden vetisen talven seurauksena.

      Norjassa kitkoilla

      Perusteellisin selvitys nasta- ja kitkarenkaiden turvallisuus- ja ympäristövaikutuksista on Helsingin kaupungin vuosien 2011–2013 NASTA-tutkimusohjelma. Sen tekoon osallistui 13 tutkimuslaitosta ja asiantuntijatahoa.

      Sen johtopäätös oli, että nastarenkaiden kustannukset ja ympäristöhaitat ovat ilmeiset.

      Toinen johtopäätös oli, että talvirengasvalintaa enemmän turvallisuuteen vaikuttaa ajotapa. Liukkaimmilla keleillä kitkarenkailla ajaminen vaatii nastarenkaita ennakoivampaa ajotapaa. Jos kitkoilla ajaminen saa kuljettajan ennakoimaan enemmän, se saattaa jopa parantaa liikenneturvallisuutta, vaikka renkaiden jääpito onkin heikompi.

      Suomessa kitkat-nastat-keskustelua hallitsevat liukkaimpien kelien ääritilanteet, Ruotsissa ja Norjassa taas ympäristö ja kustannukset tieverkolle.

      Naapurimaiden kaupungeissa kitkarenkaat ovatkin jo valtavirtaa.

      Ruotsin liikennevirasto on suosittanut kitkarenkaiden käyttöä kaikissa ajonvakausjärjestelmällä varustetuissa autoissa jo toistakymmentä vuotta.

      Vuonna 2023 vielä 54 prosenttia ruotsalaisista ajoi nastarenkailla, mutta Tukholman seudulla kitkarenkaat valitsi jo 58 prosenttia asukkaista. Näin on ollut vuodesta 2019 lähtien.

      Kehitystä ovat vauhdittaneet yksittäisten katujen nastarengaskiellot esimerkiksi Tukholmassa, Uppsalassa ja Göteborgissa.

      Norjan suurissa kaupungeissa nastarenkaat ovat nykyisin harvinaisuus.

      Yksi syy ovat yli 20 vuotta sitten käyttöönotetut nastarengasmaksut. Oslossa kitkarenkaiden osuus kasvoi 80 prosenttiin muutamassa vuodessa, kun maksu tuli käyttöön 2000-luvun alussa.

      Nyt Oslon kaduilla ajo nastarenkailla maksaa 3 euroa päivässä tai 120 euroa talvessa. Stavanger lopetti jo maksun perimisen, kun kitkarenkaiden osuus oli noussut kaupungissa 91 prosenttiin.

      ”Norjan kaupungeissa pärjätään hyvin kitkarenkailla, eivätkä onnettomuudet näytä siellä lisääntyneen”, Suvi Haaparanta toteaa.

      Haaparanta kertoo, että Helsingin kitkarengaskampanjat herättivät vielä muutama vuosi sitten varsin tunnepitoisia reaktioita, mutta nyt asenteet kitkarenkaita kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmäksi.

      Helsingissä kitkarengaskampanjointi jatkuu. Kaupungin omat autot ovat liikkuneet kitkarenkain vuodesta 2021 lähtien.

      Suomen ainoa nastarengaskielto on Helsingin Lönnrotinkadun syksyllä 2022 voimaan tullut läpiajokielto. Kokeilu jatkuu vielä tulevan talven.

      Helsingin ilmansuojelusuunnitelma linjaa, että kaupunki edistää nastarengasmaksujen käyttöönottoa Norjan mallin mukaan. Maksut edellyttäisivät lakimuutosta, sillä nykylainsäädäntö ei niitä mahdollista.

      Suunnitelma ei innosta autoilijoita Eläintarhan Nesteellä.

      ”En tykkää. Lönnrotinkadun nastarengaskiellon kanssa pystyy vielä elämään”, taksia ajava Tuomas Räty sanoo.

      Kitkarenkaisiin luottava Peter Westerholm ei hänkään innostu uusista maksuista: ”Mutta jos nastarenkaista halutaan eroon, niin maksu on tietysti aika tehokas väline.”

      Kitkarenkaiden puolesta kampanjoiva Suvi Haaparanta ajaa itse kitkarenkailla.

      ”Etelä-Karjalassakin tulee usein liikuttua. Kitkarenkailla pärjää hyvin pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin”, Haaparanta sanoo.

      Vaasassa asuva Väyläviraston Otto Kärki kantaa työssään huolta urautuvista maanteistä. Nyt alla pyörivät kuitenkin kotimaiset nastarenkaat. ”Mutta en minä kitkarenkaitakaan pois sulje.”

      Entäpä Tekniikan Maailman autotoimitus, joka leipätyönään koeajaa uudet autot ja tekee vuotuiset talviauto- ja rengastestit? Kun TM:n kahdeksan ammattilaista kertoo näkemyksensä, kitkarenkaat voittavat äänin 5–3.


      https://tekniikanmaailma.fi/lehti/22b-2024/onko-jo-aika-luopua-nastarenkaista/

      • Anonyymi

        Autoilija arto uudesta nimimerkistään huolimatta on edelleen, ainakin autonrengas asioissa se samainen idiootti minä se edellisellä asunpaikkakunnallaan tuli liikenteen vaarantajana jopa tunnetuksi.


      • Anonyymi

        Ruotsista tuodussa entisessä liisarissa oli sen ostettaessani melkein uudet nastarenkaaat alla. En minä niitä ala poiskaan heittämään, liian arvokasta minun budjetilleni, vaan ajan ne loppuun täällä Suomessa. Edelliseeä autossani oli kitkat, ja tässäkin tulee olemaan kirkat, mutta meikäläisen vauhdilla noilla nastoilla ajetaan useampi vuosi.


    • Anonyymi

      Olen ajanut kitkoilla jo 30v huomenna saan kitkat taas alle klo 15.10
      Ja matka jatkuu, paremmat ajettavat kuin kesärenkaat henkilöautossa eikä kolareita asun Uudellamaalla.
      Duosittelen.

      • Anonyymi

        Vai kitka ovat paremmat ajettavat kuin kesärenkaat? Mikä Toyota sinulla oikein on, nimittäin oikeassa autossa kesärenkaat ovat aina paremmat kesällä mitä kitkarenkaat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai kitka ovat paremmat ajettavat kuin kesärenkaat? Mikä Toyota sinulla oikein on, nimittäin oikeassa autossa kesärenkaat ovat aina paremmat kesällä mitä kitkarenkaat.

        En tiedä onko Volvo oikea auto.


      • Anonyymi

        Olet pärjännyt hyvällä tuurillasi yllättävän pitkään, varsinkin ottaa huomioon tuon vaarallisen tapasi liikkua talvisissa olosuhteissa ilman kunnollista pitoa omaavilla renkailla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet pärjännyt hyvällä tuurillasi yllättävän pitkään, varsinkin ottaa huomioon tuon vaarallisen tapasi liikkua talvisissa olosuhteissa ilman kunnollista pitoa omaavilla renkailla.

        Ainoa ongelma Stadissa on mamut ja landesuharit ja surullisen kuuluisat vosikat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa ongelma Stadissa on mamut ja landesuharit ja surullisen kuuluisat vosikat.

        Niin, muillehan ne ongelmat aiheutat, et niinkään itsellesi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, muillehan ne ongelmat aiheutat, et niinkään itsellesi.

        Muiden ongelmat ovat kuskin kaalissa ei renkaat aiheuta ongelmia vaikka ajaisit hevoskärryillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muiden ongelmat ovat kuskin kaalissa ei renkaat aiheuta ongelmia vaikka ajaisit hevoskärryillä.

        Hevoskärryllä ajaessa renkaat ei tosiaankaan aiheuta ongelmia. Autolla ajaessa tilanne on toinen, koska autossa käytetyt renkaat saattaa aiheuttaa ongelmia kuskille ja sen seurauksena myös muille.


    • Anonyymi

      Mitähän mieltä ovat lauantaina Lahdessa törmäilleet n. 70 autoilijaa. Osalla kesärenkaat, osalla kitkat ja joillain näitä m + s renkaita ja kaikki liukuilivat holtittomasti peilijäällä.

      Parilla nastat alla ja autojen hallittavuus säilyi jotenkin ilman törmäilyä.

    • Anonyymi

      Ostamassani käytetyssä id4:ssa oli mukana melkein uudet nastarenlaat. Ne minä ainakin ajan loppuun. Sitten voin taas siirtyä kitkoihin, joilla olen ajanut jo kymmeniä vuosia. Uidet kitkatkin maksavat sentään autoni koossa liki puolitoista tonnia.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Nythän on vasta aika laittaa ne nastarenkaat alle. Miksi sinä otat ne nyt pois?

    • Anonyymi

      Rikosilmoitteilla on poliiseita työllistävä vaikutus.

    • Anonyymi

      Jokainen hommaa sellaiset renkaat, jotka kokee hyväksi.

    • Anonyymi

      nastarenkaat alle ja huoletonta ajoa.

      • Anonyymi

        Mitkään nastarenkaat eivät anna huoletonta ajoa jos kuski on idioottimainen liikenteessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkään nastarenkaat eivät anna huoletonta ajoa jos kuski on idioottimainen liikenteessä.

        Totta. Renkaat eivät kompensoi osaamattomuutta tai asennevammaisuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Renkaat eivät kompensoi osaamattomuutta tai asennevammaisuutta.

        Juuri hyvä nastarenkaat kompensoi mainitsemaasi osaamattomuutta, mitä sillä sitten tarkoitetaankin. Tuota asennevammaisuuden edes olemassa olemista voi aina pohtia.


    • Anonyymi

      "Kitkarenkailla ajoi 2015–2017 noin 14 prosenttia autoilijoista – mutta he siis aiheuttivat vain 2,6 prosenttia kuolonkolareista."
      Tuo 2,6 % on mielenkiintoinen luku, mihin ei tavallinen pulliainen pääse kiinni.
      OTI:n vuosiraporteista laskien nastattomien renkaiden käyttäjien aiheuttamia kuolonkolareita oli 2015-17 noin 13 %. Tuon selvityksen mukaan lukumäärästä on "siivottu pois" sairauskohtaukset, nukahtamiset ja itsemurhat, joita näin ollen on ollut 80 % onnettomuuksista.
      Jos nastoja käyttävillä tuo prosentti on sama, kuten voisi olettaa, on teoriassa mahdollista vähentää liikennekuolemia ehkä 30-40 vuodessa.

      • Anonyymi

        Muistaakseni tuosta tilastosta on ollut ennenkin keksustelua.
        Kuten kaikissa tilalstoissa tulisi porautua hieman enemmän taustoihin, jos kitkat valitsevat kuskit ovat muutenkin rauhallisia ajajia eivätkä ota rikskejä ja kaiken lisäksi ajavat uudellamaalla jossa ei edes ole oikeaa talvea.
        Jos kaikille määrättäisiin kitkat alle tulisi mukaan myös ne muun suomen kuksit jotka ajavat ääriolosuhteissa sekä myös ne holtittomat kuksit niin olisiko kuolemien tilanne se että ne vähenevät tuon 30-40 vuodessa vai lisääntyisikö kuolemat saman verran.

        Tilastot pitäisi aina suhteuttaa muuttuvien tekijöiden mukaan, eli jos kitkoja käyttää ryhmä jolle muutenkin sattuu vähemmän kolareita ja varsinkin kuolonkolareita niin tilasto vääristyy.

        Vähän sama kuin alettaisiin katsoa että moniko 90 vuotias kuolee ajettuaan autolla kolarin, juu ei juuri kuolintapauksia kun kyseinen ryhmä harvoin ajaa autolla ja jos ajaa niin vain hyvällä kelillä.


    • Anonyymi

      Joo, ja samalla pitää määrätä että kaikkien pitää kulkea valkoisilla tennareilla, vuodenajasta ja paikasta riippumatta! Hyvä, Helsingin konttoreiden rinssessat ja virkahenkilöt!

    • Anonyymi

      Olikin jo aina aloitellaan tuota iänikuista nasta-kitka -väittelyä. Se on tietenkin helppoa, jos on kopioinut viimeisen 20 vuoden ajalta keskustelun kommentit ja nyt sitten latoo niitä sopivassa määrin ketjuun. Ehkä vähän päivitettyjä sieltä vanhimmasta päästä ajankohtien osalta…

      Mitään oleellista uuttahan ei varsinaisesti ole tullut tullut esiin.

    • Anonyymi

      Tuli auton mukana uudehkot nastarenkaat.Olen valmis niistä luopumaan ,jos Arto tuo minulle uudet kitkarenkaat.Muuten ajan näillä .

    • Anonyymi

      Pahoja uria tulee nopeasti, koska kaikki ajavat niitä vaurioituneita uria pitkin.
      Vaikka olisi sateella urat täynnä vettä, niin sitä samaa uraa kynnetään jostain syystä.

      Suomessa on paljon vaurioituneita teitä, joten miksi ihmiset eivät opi ajamaan järkevämmin?
      Ei mitään järkeä ajaa ongelmakohtia pitkin ja päin.

      Renkailla on vähemmän merkitystä.

    • Anonyymi

      Siitä sitten vaan luopumaan. Kukaan ei estä sinua.

    • Anonyymi

      TM:
      Kokenut rengastestaaja yllättyi: nykyautot luovat illuusion pidosta, ja se voi kadota hetkessä .

    • Anonyymi

      Nastarekaista ei voi luopua.
      Se kermapylly joka ajaa eteläsuomen suolavellissä voi luopua. MUTTA ei joka paikassa pärjää kitkoilla. Olipa tyhmä aloitus joltain ajokortittomalta tiellä istujalta.

    • Anonyymi

      Viikonloppuna vaihdetaan renkaita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      62
      6765
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      66
      6628
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      144
      5414
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4453
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4069
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3620
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3178
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      28
      3093
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      69
      2730
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      36
      2233
    Aihe