Mieltäni on jo pitemmän aikaa askarruttanut se, että minkä takia pääkaupunkiseudulta valittavien kansanedustajien aina ja joka tilanteessa oletetaan ajattelevan asioista koko valtakunnan näkövinkkelistä kun taas maakunnista valitut kansanedustajat eivät ainoastaan saa vaan heidän jopa täytyy mukamas olla ajamassa vain oman vaalipiirin etua. Sitä pidetään aivan luonnollisena, mitä se tietenkin onkin mutta miljoonan asukkaan pk-seutu ja noin 200000 asukkaan kehyskunnat on vapaata riistaa ja voi sitä paheksuntaa jos joku heidän edustajansa erehtyy ajamaan oman alueensa etua. On jopa muodostunut sellainen poliittinen kulttuuri, että pääkaupunkiseudun kuntien edustajien ei ole soveliasta valittaa valtion toimista, oli ne kuinka epäoikeudenmukaisia tahansa.
Vantaalaisena minua suoraan sanottuna tympii aivan tavattomasti se järjetön epäoikeudenmukaisuus millä valtio Vantaata kohtelee valtionapujen tasausjärjestelmässä. Vaikka Vantaan omassakin taloudenpidossa on varmasti ollut moittimisen sijaa niin suurin syy kaupungin ahdinkoon on valtion toimet. Vantaan kanssa samassa kokokategoriassa olevat Tampere ja Turku saavat n160milj euroa enemmän valtion suunnalta tasausta kuin Vantaa. Kaikki perustuu johonkin ikärakennekaavaan; Koska Vantaalla on keskimääräistä nuorempi väestö se on haittatekijä. Ei vaan oikein aukene miksi!
Tämän järjettömyyden seuraukset on kuitenkin kaikkien vantaalaisten nähtävissä; kouluja pitää sulkea, palveluja karsia kovalla kädellä jotta talous saataisiin takaisin tasapainoon. Yhden kunnallisveroprosenttiyksikön tuotto on Vantaalla 30 miljoonaa euroa. Jos valtio olisi reilu niin mitään ongelmia ei olisi tässä suhteessa.
Vielä enemmän kuin tämä epäoikeudenmukaisuus sinänsä, minua tympii lammasmaiset pääkaupunkiseudun poliitikot, sekä kaupunginvaltuustoissa ja varsinkin eduskunnassa. Karrikoiden voisi sanoa, että pääkaupunkiseudun pahin vihollinen on valtio. Onneksi tämä koulujen sulkeminen sai aikaan todellisen kansanliikkeen. Ilman sitä Vantaan päättäjät olisivat jatkaneet ruususen unta mutta nyt sentään jonkinlaista kapinamielialaa on havaittavissa myös kaupungintalon suunnalla mutta ei läheskään niin voimakasta kuin olisi tarve.
Jos Tamperetta tai Turkua, puhumattakaan jostain vielä kaukaisemmasta kaupungista kohdeltaisiin valtion toimesta yhtä räikeän epäoikeudenmukaisesti kuin pääkaupunkiseudun kuntia, varsinkin Vantaata, voi vain kuvitella minkä lainen huuto ja meteli siitä nousisi maakunnissa. Mutta meitä saa sortaa ja meidän pitää kaikki kestää vikisemättä.
Jos pääkaupunkiseudun kuntien mahdolliset kuntaliitokset jotenkin tekevät uudesta kunnasta vahvemman toimijan valtion harjoittaman sorron estämiseksi, niin olen sellaisen yhdistymisen kannattaja vaikka muuten olenkin skeptinen sen suhteen mitä hyötyä yhdistämisestä voisi olla.
Vaikka poliittinen mielipide on täysin ihmisen oma asia ja monet tekijät vaikuttavat sen muodostumiseen, on silti pakko sanoa, että ihmiset, jotka asuvat pk-seudulla ja äänestävät Keskustaa ovat tavan tomppeleita. No, kyllä se valtio sinipunan aikanakin pk-seutua sorti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.