Tiede palauttaisi naisia normaaleiksi

Minna vuonna WHO tunnustaa, että naiset ovat pilalla?
Ja muut pääjärjestöt.
Naisten ohella miehet ovat pilalla, koska mies ennen kuin syntyy oleskelee naisen sisällä ja imee pahoja terveyksiä, jonka jälkeen on naisen 100 % hoidossa.

Huomaamatta nainen livahti vaarallisille vesille uuden teknologian myötä.
Nainen valaa paljon kemiaa kehonsa päälle ja kehon sisälle.
Tarkoitus on olla terve, pitkäikäinen, vahva.

Mutta voiko olla, että nainen ylitti ennen asetetun terveys ja voima vaatimuksen?
Historiassa jos koettiin nälänhätää ja kuoltiin nuorina mm. synnytyksiin, silloin piti parantaa terveyden huoltoa.
2000 luvulla terveydenhuolto on korkeinta ja elintavat, mutta ajassa on uutta myrkkyä, joka muuttaa ihmiskunta tuntemattomasti.

Kemia muuttaa ihmisen.
Jos nainen imee paljon kemiaa itseensä, silloin nainen on vaarassa.
Nopeasti kehittyvän teknologian aikana vaara kasvaa kun ei voida testata ja hallita naisen myrkytystila.
Voi olla, että kymmenessä vuodessa tapahtuu radikaaleja muutoksia biokemiassa.

Jos tiede todistaa, että naiset ovat myrkyn imusieni, silloin WHO voi joku päivä julistaa Naisten Hätätila julistuksen.
Nainen on terveyshullu ja taistelee kynsin ja hampain terveydestään kaikkia vastaan, jotka estävät hänet.
On ymmärrettävä siten naisen luonteen paremmin, miksi hän on sellainen.

Se tarkoittaa, että tiedemiehen olisi otettava enemmän vastuuta yhteiskunnan naisista.
Nainen on ajoittain epäitsenäinen päätöksissään terveytensä suhteen.

Samasta muottista on se kun nainen istuu koko päivän toimistotyössä. Hän ei saa happea niin kuin ennen vanhaan oli saanut, josta voi alkaa erinäköinen lääkityskierre. Lääkkeet ja nainen on erikseen oma aiheensa.

Tiedemiehen päämääräksi voisi tulla pakkokeinoin palauttaa nainen tavanomaiseen normaaliin tilaan, koska siitä määräytyy ihmiskunnan tulevaisuus.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Samasta normaaliuden ihanteesta kumpuaa vaatimus naisia kohtaan synnyttää ainakin yksi lapsi.

Tänään nainen tahtoo selvitä lapsittomana, mutta se ei ole normaalia.

Evoluutiobiologisesti voi vielä väitellä siitä, mikä on normaalia ja ei, mutta yhteiskunnallisesti ainakin lapsettomuus jää roikkumaan yhteiskuntaan samalla tavoin kuin epäitsenäinen, epäkypsä ihminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Minna vuonna WHO tunnustaa, että naiset ovat pilalla?
Ja muut pääjärjestöt.
Naisten ohella miehet ovat pilalla, koska mies ennen kuin syntyy oleskelee naisen sisällä ja imee pahoja terveyksiä, jonka jälkeen on naisen 100 % hoidossa.

Huomaamatta nainen livahti vaarallisille vesille uuden teknologian myötä.
Nainen valaa paljon kemiaa kehonsa päälle ja kehon sisälle.
Tarkoitus on olla terve, pitkäikäinen, vahva.

Mutta voiko olla, että nainen ylitti ennen asetetun terveys ja voima vaatimuksen?
Historiassa jos koettiin nälänhätää ja kuoltiin nuorina mm. synnytyksiin, silloin piti parantaa terveyden huoltoa.
2000 luvulla terveydenhuolto on korkeinta ja elintavat, mutta ajassa on uutta myrkkyä, joka muuttaa ihmiskunta tuntemattomasti.

Kemia muuttaa ihmisen.
Jos nainen imee paljon kemiaa itseensä, silloin nainen on vaarassa.
Nopeasti kehittyvän teknologian aikana vaara kasvaa kun ei voida testata ja hallita naisen myrkytystila.
Voi olla, että kymmenessä vuodessa tapahtuu radikaaleja muutoksia biokemiassa.

Jos tiede todistaa, että naiset ovat myrkyn imusieni, silloin WHO voi joku päivä julistaa Naisten Hätätila julistuksen.
Nainen on terveyshullu ja taistelee kynsin ja hampain terveydestään kaikkia vastaan, jotka estävät hänet.
On ymmärrettävä siten naisen luonteen paremmin, miksi hän on sellainen.

Se tarkoittaa, että tiedemiehen olisi otettava enemmän vastuuta yhteiskunnan naisista.
Nainen on ajoittain epäitsenäinen päätöksissään terveytensä suhteen.

Samasta muottista on se kun nainen istuu koko päivän toimistotyössä. Hän ei saa happea niin kuin ennen vanhaan oli saanut, josta voi alkaa erinäköinen lääkityskierre. Lääkkeet ja nainen on erikseen oma aiheensa.

Tiedemiehen päämääräksi voisi tulla pakkokeinoin palauttaa nainen tavanomaiseen normaaliin tilaan, koska siitä määräytyy ihmiskunnan tulevaisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu