Mielenkiinnosta avaan taas jälleen vanhan asian, törmättyäni hallituksen iltakoulun kaatamaan esitykseen siviilipalvelusajan lyhenemisestä. Asian aukomiseen toki vaikuttaa myös erään julkkistotaalin alustava tuomio käräjäoikeudessa.
[Ennenkuin militantinpi puolisko tällä foorumilla hyökkää kurkkuuni kiinni, alustan juttua sillä että olen palvellut K.Pataljoonan SPOL AU:na sekä määräaikaisena kouluttajana.]
Ensinäkin Suomessa, maassa joka on näennäisen ylpeä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta taistelevasta presidentistä on mielipidevankeja. Piste. Suomalaisen oikeusperiaatteiden ja yleisen rangaistuskäytännön vastaisesti kaikenlaisesta palveluksesta kieltäytyvät miespuoliset henkilöt passitetaan voimassaolevan käytännön mukaisesti ehdottomaan ~6kk vapausrangaistukseen.
Rangaistus on mielenkiintoinen useammaltakin kannalta, menemättä sen pidemmälle yhteiskuntarakenteisiin ja historiallisiin näkökulmiin. Ensinäkin se kohdistuu ainoastaan tiettyyn kansanosaan ja tiettyyn sukupuoleen. Vapautuksen palvelusta saavat harvat uskonnon taikka asuinpaikan takia, sekä automaattisesti naiset. Ei ole tasa-arvoinen käytäntö.
Suomessa on puhuttu viimevuosina etenkin Itä-Suomen hoioikeuden antamista erittäin lievistä väkivalta ja seksuaalirikosten rangaistuksista. En muist amilloin kukaan henkilö olisi saanut ehdotonta totaalikieltäytyjän verran(joka on siis ensikertalainen) esimerkiksi pahoinpitelystä, raiskauksesta tai muusta ihmiseen kohdistuvasta väkivallanteosta, pl. törkeät tapot ja murhat. Yhteiskunta haluaa selvästi viestittää että on ok jos ajat autolla päiväkotiryhmän päälle umpikännissä mutta aijai, jos aiot luistaa palveluksesta eettisin perustein...
Siviilipalvelus, joka sekin on epätasa-arvoinen, on pituudeltaan ja tyypiltää katsottuna rangaistus. Ottaen huomioon sen että huolimatta tehtävistään rauhan aikana, heidät tullaan sodan aikana kouluttamaan sotilastehtäviin, herää kysymys miksi kyseinen instituutio on lainkaan olemassa? Mikäli ihminen ei halua missään elämäntilanteessa aseellisesti puolustaa itseään tai maataan, se hänelle suokoon. Tälläiset henkilöt voidaan hyvin sijoittaa kriisitilanteessa yhteiskunnalle tärkeisiin toimiin, esimerkiksi terveydenhuoltoon, infrastruktuurin ylläpitoon taikka elintarviketeollisuuteen. En kriisitilanteen syntyessä haluaisi viereeni kaveria, joka ei ole motivoitunut eikä asiaansa edes jotenkuten osaava.
Omalta osaltani olen kuullostellut armeijan organisaatiomuutoksia ja todennäköinen suunta tulee olemaan Ruotsin malli, jossa reservi tulee pienenemään ja varusteet paranemaan. Omassa yksikössäni noin 15% porukasta, joka suoritti palveluksen loppuun, olisin mielihyvin potkinut pois. Tämä siitä huolimatta siitä että he olivat ns. valikoitua porukkaa.
Nykyään varusmiespalvelus on selvästi mielekkämpi vaihtoehto suurimmalle osalle miespuolisesta väestöstä, pelkästään lyhyemmän sitoutumisajan takia. Olisiko mahdollista, että siviilipalvelus muutettaisiin nimenomaan siksi itsekseen, kuten Saksassa on tietääkseni käytäntö. Kaikille mahdollisesti pakollinen yhteiskunnallinen palvelu, kunnan taikka valtion palveluksessa? Yhteiskunnan saama lyhytaikainen hyöty olisi varmasti rakenteiden muodostuttua selvä(koska toimiva malli on jo olemassa). Pidempiaikainen hyöty tulisi todennäköisesti nuorten henkilöiden aktivoimisessa yhteiskunnallaiseen työhön. No okei pakkopullaa se olisi varmaan suurelle osalle, mutta niin se on inttikin monille. En mene arvostelemaan tasa-arvon kannattajien kantaa yhteiskuntapalveluun ja armeijaan, mutta saa sitä asiaa parantaa täälläkin puolella. Vai onko prioriteettina kuitenkin raha, valta ja oma hyvä? Kun tarpeeksi pitkälle asioita viedään niin sieltä tulee vastaan myös niinkin ikävä asia kuin vastuu. Sitä leipää syöt kenen pöydässä istut.
Tilanteen luonteen muuttaisi se että aseelliseen palveluun hakeutuisivat ne, jotka siihen ovat halukkaita. Tilanteen tasottaisi se, että kaikilla on jonkinlainen palvelu, oli se sitten vaikka 6kk.
Tällähetkellä Suomen melko konservatiivinen hallitus ei ole halukas edes tutkimaan vaihtoehtoja ja erilaisia malleja. Pitäydytään vanhassa systeemissä, eihän sieltä suurempia ongelmia muutenkaan tule(~50(?) mielipidevankia per vuosi näin alkuun) ja sotakoneistolle tarpeettomia osasia.
Olikohan siinä hohkaamista hetkeksi tälle aaamulle. Toivon että kritisoitte ja annatte mielipiteiden liikkua.
t: kesämies

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.